Kirjoittaessa oivalsin uutta itsestäni, mutta löysin myös etäiseksi jääneen isäni, kertoo Hampuriin kotiutunut, kiistelty ja kiitelty lääkäri Antti Heikkilä. Haussa ovat myös lääkärinoikeudet Saksaan.

­Ihmisen muisti on valikoiva, ja nostaa esiin hurjiakin asioita, tietää Antti Heikkilä, jonka elämäkerta Kapea polku on juuri ilmestynyt.

Raadollisten asioiden ohella pintaan nousi myös kaunista ja yllättävää.

 - Isäni Uuno oli hämäläisen maalaistalon poika, joka juristiksi valmistuttuaan työskenteli ministeriön virkamiehenä. Minulle jäi hänestä ankara ja etäinen kuva, mutta kirjoittaessani heräsi vahva myötätunto, ja aloin ymmärtää hänen vaikuttimiaan, tarvettaan vetäytyä.

Antin taiteellinen Sirkka-äiti oli toista maata, dominoiva ja säkenöivä seurapiirikaunotar, joka ehti luoda uraa myös hammaslääkärinä. Kolmelle lapselle energiaa riitti huomattavasti vähemmän.

- Ymmärsin jo varhain, että äiti on vaarallinen ihminen, älykäs mutta tunnekylmä, ja erittäin taitava manipuloimaan muita.

"Isän kuoleman jälkeen äidistä tuli entistä katkerampi, ja hän olisi tappanut ja tuhonnut kaikki, jos siihen olisi ollut mahdollisuus."

Oman aikansa julkkiksia

Perhe-elämän kulissit olivat kuitenkin komeat, ja tarkkailijan roolin omaksuneella kuopuksella riitti tarkkailtavaa kotonakin. Kuuluihan perheen tuttavapiiriin koko joukko aikansa superjulkkiksia, kuten Tauno Palo ja Mika Waltari vaimoineen. Naapurissa asuva taiteilija Tove Jansson oli toisenlainen aikuinen, oman tiensä kulkija, jonka luokse Antti pääsi joskus livahtamaan rappukäytävässä norkoiltuaan.

Keskustelut Toven kanssa vakuuttivat Antin myös siitä, että omaa sydäntä kannattaa kuunnella, vaikka se ei helpoille poluille johdattaisikaan.

 

"Enää en hiilly niin usein"

 

Ortopedina Antti Heikkilä on ollut oman tiensä kulkija vuosikymmeniä. Rakastettu ja parjattu toisinajattelija, jonka usko ”lääkkeettömyyteen” ja ravitsemuksen vaikutuksiin ovat Saksassa asuessa vain vahvistuneet.

Uudenlaista joustoakin energinen ikämies on itsessään havainnut.

- Enää ei tule tarvetta hiiltyä niin usein… Kuvittelin joskus parantavani maailmaa, mutta ei sitä kukaan voi parantaa. Kaikista virheistäni en ole oppinut, mutta omille periaatteilleni koen olleeni uskollinen. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen opiskelua aion jatkaa myös Saksassa, jossa näissäkin asioissa ollaan Suomea paljon edellä.

Heikkilä jatkaa vastaanoton pitoa Eiran sairaalassa Helsingissä, mutta hän on hakenut myös saksalaisia lääkärinoikeuksia. Tähtäimessä ei ole kuitenkaan vastaanoton avaaminen, enemmänkin hyödyllisten verkostojen tiivistäminen.

70-vuotias elämänsä vedossa

Viikonloppuna Heikkilä viettää 70-vuotisjuhliaan Maarit-vaimonsa kanssa Helsingissä. Ja tuntee olevansa elämänsä vedossa. Juhliin on tulossa myös Sveitsissä asuva isosisko Pirkko, joka ennen arkkitehdiksi kouluttautumistaan työskenteli Pariisissa mallina.

­- Sisko ei ole muistelmiani vielä lukenut. Voi olla, että joku kohta yllättää hänetkin.

*Antti Heikkilä: Kapea polku, Rasalas Kustannus, www.rasalas.fi

www.anttiheikkila.com

 

Syntyvyys on alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien, vaikka yhteiskunta on perhe- ja lapsiystävällisempi kuin koskaan.  ET:n kolumnistilla on ehdotus lapsipulaan.

Götan hovioikeuden varapresidentti Henrik Hammarberg sanoi 1700-luvulla, että onanismi, itsetyydytys, on uusien ihmisten murhaamista ja tulisi kriminalisoida. Ajatus oli järkiperäinen valistuksen ja hyödyn aikakaudella. Esivalta pelkäsi, että veronmaksajista ja sotamiehistä tulee pulaa. 

Suomesta, valtakunnan harvaan asutusta itäosasta raportoi maaherra Lars Johan Ehrenmalm, että avioparit yhteispäätöksellä välttivät lasten synnyttämisen ja kasvattamisen vaivaa, ja miehet purkivat viettinsä sekaantumalla eläimeen.

Hammarberg ja Ehrenmalm olivat väärässä sikäli, että suvunjatkaminen sujui ihan sutjakkaasti savupirtin hämärässä vällyjen alla. Väestötilaston ongelmat painottuivat tuolloin kuolleisuuden puolelle. Alamaisten määrää säännösteli etupäässä nälän, sotien ja tautien tappokoneisto.

On oikeastaan ihme, ettei ehkäisyä yrteillä, taioilla, keskeytetyllä yhdynnällä ja kuukautiskierron arvauksilla yritetty enemmän. Abortti oli hengenvaarallinen ratkaisu, mutta saattoi säästää jonkun hengen nälkäkuolemalta. Putkinotkoissa ja ryysyrannoissa ei todellakaan koettu kaikkia raskauksia Jumalan lahjoiksi. Kirkko ja kruunu yllyttivät lisääntymiseen, mutta eivät palkinneet siitä. Pikemmin päinvastoin: maatilojen ja torppien lohkominen perillisille oli hankalaa, avioliiton ulkopuolinen hedelmällisyys laitonta.

Kansaa ei enää kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen.

Suomen syntyvyys on nyt alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien. Näivettyminen ei mitenkään voi johtua yhteiskunnan teoista tai tekemättä jättämisistä. Lääketieteen apu synnytykseen, neuvola, päiväkoti, peruskoulu plus suora taloudellinen tuki ja turvaverkot... Elämme periaatteessa niin perhe- ja lapsiystävällistä aikaa kuin olla ja voi. Mutta kansaa ei kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen vaan esimerkiksi internetin keinoelämä.

Mikäpä siinä. Yksilön vetelyys ja nautinnonhalu ei kai ole synti, mutta jokin lasku lapsettomuudesta lankeaa, ennemmin tai myöhemmin. Mikä neuvoksi? Haittaveroja peritään alkoholista, tupakasta ja makeisista, vaikkei niistä koidu kansakunnalle vuosisatojen mitassa mitään haittaa. Hoitovapaan kaltaiset kannustimet ovat reiluja, mutta todistetusti tehottomia. Perin juurin yhteiskuntavastainen onanismi pitäisi panna verolle.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 17/2017
 

Mummit ja vaarit: lukekaa lastenlapsille! Vuoden 2017 isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas uskoo, että lukeminen luo yhteyden sukupolvien välille.

Vuoden isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas, 92, palkittiin elämäntyöstään sukupolvien välisen yhteyden ja sen vahvistamisen parissa.

– Kunnaksen rakastettuja runoja on luettu sukupolvien ajan kodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Niiden äärellä on kohdannut lukematon joukko lapsia, vanhempia ja isovanhempia, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Valli ry:stä. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry myöntää Vuoden isovanhempi -palkinnon myöntää vuosittain.

ET soitti iloiselle voittajalle, joka haluaa kannustaa isovanhempia viemään lapsenlapsiaan kirjojen ja kielen maailmaan. Ihmettelemään luettua yhdessä, oppimaan toisiltaan.  

– Lapsi ottaa maailman haltuun kielen kautta. Lukemisen eri kehitysvaiheissa hän myös oppii oivaltamaan, että kielellä meitä hallitaan, Kunnas sanoo.

Neljän jo aikuisen nuoren isoäiti Kunnas muistelee lukeneensa lapsenlapsilleen muun muassa omia runojaan ja kääntämäänsä lastenkirjallisuutta. Puoliso, Jaakko Syrjä, puolestaan kuljetti lapsenlapsia Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan seikkailuissa.

ET-lehden haastattelussa vuonna 2010 Kunnas kertoi omistautuneensa aikanaan kirjoittamaan lapsille, koska lapsilla on kyky ihmetellä, kyseenalaistaa ja nauraa. Lastenkirjallisuudessa on Kunnaksen mielestä kyse suuremmista asioista kuin vain loruista ja tarinoista – nimittäin identiteetin rakentamisesta ja kielenhuollosta. 

Isovanhempien tehtävä

Kun mummo tai vaari lukee lapselle kirjaa, tapahtuu Kunnaksen mielestä jotain aivan erityistä. 

– Pieni lapsi erottaa kielen sävyt ja tunnistaa, että mummo puhuu eri tavalla kuin äiti. Keskusteluyhteys siirtää kieltä sukupolvien ja vuosikymmenien yli.

Satujen maailmaan lasten kanssa sukeltava isovanhempi saa tilaisuuden myös löytää uudelleen lapsen itsessään. Tämän Kunnas on itsekin kokenut.

– Uskon kielen taikaan. Vanhoissa sanoissa on säteilyä. Niitä käyttäessään isovanhemmat auttavat lasta ymmärtämään, ettei kieli ole staattista ja kuivaa.

Kunnas muistuttaa, että isovanhemmilla on elämänkokemusta ja henkistä perintöä. Kielen avulla he siirtävät tunteita. Syntyy yhteys, henkinen ketju. 

– Tutustukaa lapsenlapsiinne, naurakaa yhdessä, katsokaa toisianne silmiin. Kirja on tähän hyvä väline.

Kunnaksen mielestä isovanhemmilla on myös toinen, tärkeä tehtävä.

– Maailma muuttuu niin nopeasti, että emme tiedä millaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Isovanhemmat jarruttavat nopeaa kehitystä, vieraantumisen tunnetta. Minusta aika on muuttunut niin, että isovanhempia tarvitaan entistä enemmän. 

Vuoden isovanhemman valitsee Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Tunnustus on myönnetty vuosittain vuodesta 1992. Tunnustuksen saa vuosittain henkilö tai taho joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita ja isovanhempien arvostusta.

Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet muun muassa rap-mummo Eila Nevanranta, arkkiatri Risto Pelkonen, näyttelijä Eila Roine sekä Enter ry, joka tekee ikäihmisten tietotekniikkataitoja edistävää toimintaa. Viime vuonna palkinnon sai geriatrian professori Jaakko Valvanne. Lue hänen haastattelunsa täältä.  

Varsinaista isovanhempien päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 21.10. Merkkipäivää on vietetty vuodesta 1985. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsille ja isovanhempien arvostukseen yhteiskunnassa.