– Taisteluparista on kehittynyt tiimi, Olli Tola kuvailee.
– Taisteluparista on kehittynyt tiimi, Olli Tola kuvailee.

Lena Meriläinen ja Olli Tola pystyvät nauramaan sille, että heidän luonteensa ovat ääripäistä. Niinpä saman katon alla asuu lännen nopein ja hidas murehtija, rytistellen ja laitoja kolistellen.

Kenties jotain ihan erilaista? Niin ajattelivat Lena Meriläinen ja Olli Tola, kun he suostuivat vuoden 2016 alussa mukaan Ylen Elämä pelissä -ohjelmaan. Samalla he tulivat suostuneeksi viikon mittaiselle parisuhdeleirille käymään läpi yli 30 vuotta kestäneen suhteensa ylä- ja alamäkiä. Ja tämä kaikki siis näytettiin kameroiden edessä.

Loppujen lopuksi viikon kestänyt suhdepohdinta ei ollut jotain ihan erilaista. Pariskunta kun on alusta asti edustanut luonteiltaan kahta niin ääripäätä, että molempien hyvät ja huonot puolet on ehditty pakostakin ruotia moneen kertaan.

Mutta jotain tarttui ohjelmasta mukaankin. Jos ei muuta, niin ainakin välineitä siihen, miten huippunopea Olli ja hyvin hidas Lena pystyvät luovimaan arjessa. Sillä elämässä ja draamassa heidän yhteispelinsä toimii paremmin kuin vaikkapa kodin eteisessä, lähtöä tehdessä.

Olli Tola kertoo:

"Lähdimme Lenan kanssa Elämä pelissä -ohjelmaan lähes hetken mielijohteesta.

Päätökseen liittyi kokeilunhalua ja uteliaisuutta: voisimmeko ehkä vielä hoksata jotain uutta toisistamme ja suhteestamme? Sitä paitsi, jos yhteisarkemme ohjelman ansiosta hieman helpottuisi, niin siitä ei olisi ainakaan mitään haittaa.

"Kun rakastuimme ja päätimme muuttaa yhteen,
kaikki tapahtui rytinällä."

Me olemme Lenan kanssa molemmat aikamoisen työkeskeisiä ja itsekkäitäkin. Vaikka pikkulapsia on taas lastenlasten muodossa jo liuta ympärillämme, emme silti ole millään tavoin pullantuoksuisia isovanhempia, oikeastaan hyvin kaukana siitä. Silti meillä on tiiviit ja hyvät välit aikuisiin lapsiimme ja heidän lapsiinsa.

Me olemme käyneet yhdessä läpi monenmoisia elämänvaiheita, niin kuin nyt yleensä pitkässä parisuhteessa on tapana.

TAPASIMME TYÖN KAUTTA 1980-luvun alussa. Minä olin ohjaaja, Lena näyttelijä. Kun sitten rakastuimme ja lopulta päätimme muuttaa yhteen, kaikki tapahtui rytinällä.

Molemmille se tarkoitti pikkulapsivaihetta eläneiden perheidemme hajottamista. Meistä tuli niin sanottuja viikonloppuvanhempia, eikä se ollut kummallekaan mikään helppo ja kepeä ratkaisu. Se herätti paljon syyllisyydentunteita ja surua.

Olli ja Lena viihtyvät mökillä, matkoilla ja yhteisen ruokapöydän ääressä.
Olli ja Lena viihtyvät mökillä, matkoilla ja yhteisen ruokapöydän ääressä.

Me taidamme ihmisinä olla toistemme ääripäät. Minä olen nopea ja äkkipikainen, Lena taas äärimmäisen hidas. Alkuaikoina temperamenttieromme veivät meidät usein törmäyskursseille. Kumpikin meistä halusi muuttaa toista, tosin tulokset olivat vähintäänkin laihoja.

Aikaisemmin teimme yhdessä myös töitä. Siinä luonne-eromme eivät haitanneet, koska molemmilla oli omat selkeät työroolinsa. Olen huomannut, että olen varmasti ollut Lenalle ohjaajana jopa julmempi kuin muille, ihan siksi että tunnen hänet niin hyvin.

OIKEASTAAN HARVA tuntee Lenaa kovin hyvin. Juuri tässä muutama päivä sitten nauroin, kun Lenan työkaverit olivat luonnehtineet häntä hyvin valoisaksi ihmiseksi. Minusta hän on pikemminkin valoista musta, pimeän lapsi niin kuin menninkäinen, joka hakeutuu mielellään varjoon. Eikä se silti tarkoita, että Lena olisi hankala ihminen, päinvastoin.

"Lena murehtii asioita ennen kuin
oikeastaan on mitään surtavaa."

Meidän luonne-eromme nousivat viime kesänä ohjelmaakin tehdessä nopeasti esiin. Ne näkyvät myös erityisen hyvin aivan arkisissa tilanteissa, kuten vaikka vain tänne haastatteluun tulossa. Minä olen hetkessä valmis, kun taas Lenalla lähteminen kestää ja kestää. Sitten hän ahdistuu minun kellon vilkuilustani, ja silloin tunnelma yleensä kiristyy.

MINUN ON AINA ollut helppo tehdä nopeita päätöksiä, mutta Lena jahkailee. Hän myös herkemmin murehtii asioita, sureekin jo etukäteen, ennen kuin oikeastaan on mitään surtavaa.

Lenan pitää saada aikaa totutella, on tekeillä oleva päätös suurempi tai pienempi. Hänen harkitsevaisuutensa kiteytyy todelliseen lasten kauhulauseeseen: "Katsotaan sitten myöhemmin." Sehän on heidän korvissaan aina myöhästetty ei!

Luonne-eroista huolimatta olemme erittäin tiivis pari. Lena on muusani ja selkään tuuppijani. Hän rohkaisee minua töissäni ja sietää sitä, että saatan olla pitkiä aikoja omissa maailmoissani.

Toisaalta Lena myös viihtyy hirveän hyvin yksin. Kun hän vielä saa tyttärensä koirat hoitoonsa, minua ei tarvita enää mihinkään. Silti meillä on aikaa myös toisillemme. Tykkäämme laittaa ruokaa yhdessä, mökkeilemme ja matkustelemme.

"Kun toisen muuttamisyritykset ovat takana ja 
voi nauttia siitä, että tuntee toisen niin hyvin,
on luottamus syvää."

LENAN YKSI PARHAISTA piirteistä on hänen loistava itseironiansa, hän jaksaa nauraa itselleen ja kestää uskomattoman paljon itseensä kohdistuvaa piikittelyä. Me pystymme yhdessä hekottamaan kipeillekin asioille, ja se on taito, joka on varmasti auttanut meidät monien tiukkojen paikkojen yli.

Ja vaikeat tilanteet niin elämässä kuin parisuhteessakin ovat vuosien varrella loiventuneet. Me molemmat suhtaudumme maailmaan ja toisiin ihmisiin nykyään paljon suvaitsevaisemmin. Se vaikuttaa vääjäämättä väleihimmekin.

Meistä on tullut taisteluparin sijaan kumppaneita, ja se on ihan parasta, mitä suhde voi tarjota. Kun kaikenlaiset toisen muuttamisyritykset alkavat olla takana ja voi nauttia siitä, että tuntee toisen ihmisen niin hyvin, on luottamus syvää.

Pitkä historia on kuin liimaa, joka tiivistää yhteisillä tarinoillaan. Voi katsoa taakse ja hymähtää: kaikesta tästäkin on selvitty."

Ollin mielestä Lenassa parasta on huumorintaju ja itseironia. – Hän on myös erittäin hyvin säilynyt, sensuelli nainen, Olli sanoo. Lenan mielestä Olli on erittäin hauska. – Hän auttaa, kun olen murheen syövereissä. Olli yrittää koko ajan kehittyä ihmisenä, Lena sanoo.
Ollin mielestä Lenassa parasta on huumorintaju ja itseironia. – Hän on myös erittäin hyvin säilynyt, sensuelli nainen, Olli sanoo. Lenan mielestä Olli on erittäin hauska. – Hän auttaa, kun olen murheen syövereissä. Olli yrittää koko ajan kehittyä ihmisenä, Lena sanoo.

Lena Meriläinen kertoo:

"Olli sählää, vaikka hänen on välillä vaikea sitä myöntää.

Tosin se nopeus myös kostautuu. Meidän suhteemme ydinongelma on aina ollut temperamenttieromme. Minä olen hidas, Olli rakettimaisen nopea.

Minua ei kaduta, että lähdimme mukaan Elämä pelissä -ohjelmaan. Me molemmat heittäydyimme tehtäviin ihan täysillä mukaan, se teki meille hirveän hyvää.

IHASTUIN OLLISSA hänen erilaisuuteensa. Hän oli niin jännä ja outo tapaus, ihan erilainen ihminen kuin ympärilläni oli koskaan ollut. On tavallaan hassua, että lähemmin häneen tutustuttuani huomasin, että Ollihan olikin ujo, jopa ujompi kuin minä. Hän vain osaa peittää sen kovalla äänellä ja melulla.

"Riittämättömyys ja syyllisyys perheiden hajoamisesta
vaivasi pitkään meitä molempia."

Kun me rakastuimme, se oli katastrofi. Yritimme kaikin tavoin päästä eroon toisistamme, mutta ei se onnistunut. Riittämättömyys ja syyllisyys perheiden hajoamisesta vaivasi pitkään meitä molempia.

Erityisesti alkuun teimme paljon yhdessä töitä. Ollin kanssa työskentely on aina ollut helppoa, mutta ilmiöt, jotka siihen liittyvät, eivät. Monet olivat sitä mieltä, että minä en olisi saanut töitä ilman Ollia. Vaikka minun olisi pitänyt jo tottua tällaisiin huhuihin, ne ovat kiusanneet minua näihin päiviin saakka. Ei tietysti pitäisi, sillä itse tiedän, ettei niin ole käynyt.

AIEMMIN EMME puhuneet kotona juuri lainkaan töistä, mutta nyt, kun Olli suunnittelee eläkkeelle jäämistä päivätyöstään, puhumme aika paljon tulevaisuudesta. Minä olen meistä kuitenkin kovempi stressaamaan työasioista, etenkin kun olen ollut freelancer. Kun vaikkapa Kotikatu loppui, jäin ensimmäistä kertaa työttömäksi, ja se oli todella kova paikka. Olli ei stressaa ulospäin, mutta minun on saatava jauhaa, se on minulle terapiaa. Ollin on ollut sitä välillä vaikea ymmärtää, hän miettii itsekseen ja toimii jo, kun minä vielä mangun.

"Minun pitää välillä päästä vetäytymään omiin oloihini.
Onneksi Olli osaa kunnioittaa sitä."

Minulle ei ikinä tule aika pitkäksi, kun olen itsekseni. Voin koko päivän vain olla ja touhuta kotona omia juttujani, ja silti aika loppuu aina kesken.

En pidä isoista kokkareista ja hälinästä, ja siksi väsyn usein paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. En halua kiukutella, mutta minun pitää välillä päästä vetäytymään omiin oloihini. Onneksi Olli osaa kunnioittaa tätä piirrettäni.

Lena osaa nauraa itselleen. – Olen perinyt sen kyvyn suvun naisilta.
Lena osaa nauraa itselleen. – Olen perinyt sen kyvyn suvun naisilta.

VAIKKA OLEN KOVA murehtimaan, ja jopa jollain tapaa pidän siitä, en ole kuitenkaan mikään vakavikko. Oikeastaan olen iän myötä huomannut, että minun on hyvin vaikea ottaa itseäni mitenkään vakavasti. Aina kun yritän käyttäytyä jotenkin vakavasti otettavasti, tapahtuu jotain koomista.

Kyky nauraa itselle helpottaa tällaisen mörököllin elämää huomattavasti. Se taitaa olla meidän suvun naisten ominaisuus, olemme valtavan hyviä vetämään itse mattoa omien jalkojen alta.

"Tämä on eri liitto kuin minkä
nuorena solmimme."

Osaamme myös Ollin kanssa nauraa itsellemme ja toisillemme erinomaisesti. Tunnistamme varmasti aika hyvin omat heikkoutemme ja vahvuutemme.

Olli pitää minua meistä jyrkempänä. Se onkin totta vaikkapa lasten- tai koirien kasvatuksessa, mutta monissa asenteissa olen Ollia avarakatseisempi. Sanon helposti ja äkkiväärästi ei, mutta se on usein pikemminkin tapa ostaa aikaa kuin varsinainen mielipide.

Nykyään me olemme kumppaneita ja luulisin, että voin luottaa Olliin ihan täydellisesti. Tämä on eri liitto kuin minkä me nuorina solmimme. Voimme olla paljon enemmän toistemme tukena, ja siitä kumpuaa syvä yhteisyyden tunne."

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 2/2016.

Ketkä?

Lena Meriläinen, 61, on näyttelijä. Hänellä on yksi lapsi, kolme lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi.

Olli Tola, 64, on draaman tilaaja. Hänellä on yksi lapsi ja kolme lapsenlasta.