Matti syöksyi maahan riippuliitoharjoituksissa: "Pahinta oli, että sain aivovamman”

Vain pieni raja erottaa terveen ihmisen vammaisesta ja elossa olevan hengettömästä. Sen ylittämiseen riittää yksi tapahtuma.

Minä ylitin rajan kesäkuun 16. päivänä vuonna 2019.

Edellisen päivän muistan, mutta tuosta päivästä en mitään Silloin oli luultavasti kaunis sää, koska olin Nummelan lentokentällä riippuliitoharjoituksissa. Ei liian tuulista tai sateista, ukkosesta puhumattakaan, vaan nätti poutapäivä.

"Naru tarttui puuhun ja veti minut syöksyyn."

Lennonopettaja oli juuri vetämässä mönkijällä minua ja riippuliidintä ilmaan, kun suunnilleen kaikki meni pieleen. Ajauduin liikaa oikealle, ja opettaja joutui irrottamaan hinausnarun. Se jäi roikkumaan valjaistani. En vieläkään tiedä, miksen itse irrottanut rintani kohdalla kiinni olevaa narua. Se tarttui kiitoradan vieressä kasvavaan puuhun ja veti minut syöksyyn.

Putoamiskorkeudestani ei ole tarkkaa tietoa, mutta vammojen perusteella lääkäri arvioi, että syöksyin maahan 5–10 metrin korkeudelta. Minulla kävi onni onnettomuudessa, sillä lääkärihelikopteri sattui harjoittelemaan lähistöllä ja pääsi nopeasti paikalle.

Siitä alkoi pitkä sairaalataipaleeni.

"Sen muistan, että minut laitettiin lepositeisiin."

Onnettomuuspäivää seuranneista viidestä viikosta en muista mitään. Olin tuon ajan tajuttomana ja ainakin osin nukutettuna. Kaikki oli sekavaa, enkä tiennyt, mikä on totta ja mikä unta. Ensimmäiset kaksi päivää olin kuulemma puhunut pelkkää saksaa, vaikka olen opiskellut kieltä vain alkeiskurssin.

Sen muistan, että minut laitettiin lepositeisiin. Se oli inhottavaa, enkä silloin ymmärtänyt, että se tehtiin omaksi parhaakseni. Olin kovin levoton enkä pysynyt paikoillani, mutta murtumien piti saada parantua rauhassa. Lonkkani luutuikin vähän väärin varmaan siksi, että liikuin.

"Katkenneet kylkiluut lävistivät maksan, pernan ja keuhkon."

Lonkan lisäksi minulla oli murtuma selkänikamassa, ja katkenneet kylkiluut lävistivät maksan, pernan ja keuhkon. Oikea puoli kehostani halvaantui niin, että jouduin opettelemaan kävelyn uudelleen. Solisluunikin murtui ja siihen tuli mutka. Hassua, mutta se poisti pitkään vaivanneen jäätyneen olkapään. Olen vitsaillut kaverilleni, että olkapäävaivat paranevat, kun putoaa korkealta.

Pahinta oli, että sain myös aivovamman. Kaikki muut vammat ovat parantuneet, mutta se pysyy elämäni loppuun saakka.

Kun tajusin kunnolla, mitä oli tapahtunut, otin asian aika rauhallisesti. Ei auttanut kuin hyväksyä tapahtunut. Ajattelen, että itse otin riskin. Aina, kun jotain tekee, voi myös sattua jotakin.

Eniten ajattelin neljää lastani. Heille onnettomuus oli kova paikka. Lääkäri oli jo pyytänyt heitä jättämään hyvästit minulle. Yksi heistä joutui viettämään rippijuhlansakin, kun makasin tajuttomana sairaalassa.

"Sain samaan aikaan vielä keuhkokuumeen, sepsiksen ja yliannostuksen rauhoittavista lääkkeistä."

Onnettomuuden lisäksi sain sairaalassa samaan aikaan vielä keuhkokuumeen, sepsiksen ja yliannostuksen rauhoittavista lääkkeistä, kun kokeiltiin, mikä niistä sopisi minulle. Kun hoitajat kertoivat, miten lähellä kuolemaa olin käynyt, olin vain iloinen hengissä pysymisestä.

Aivovamman takia olen opetellut käyttämään aivojani uudella tavalla – tai ehkä uusia hermoratoja vanhalla tavalla.

Lähimuistini on huono ja keskittyminen vaikeaa, mutta pärjään mielestäni aika hyvin. Toimintaterapiassa olen oppinut, että mitä tahansa teenkin, minun täytyy pitää taukoja, koska väsyn nopeasti. Nykyään osaan annostella hommat pienempiin osiin, enkä edes yritä muistaa isoja kokonaisuuksia.

"Kun yritän tapailla naisten kanssa, aika monella nousee seinä vastaan vamman takia."

Asun itsenäisesti ja sain ajokorttinikin takaisin. Touhuan niin paljon kaikkea, että välillä vauhtia pitää vähän hillitä. Ohjaan junnuja Krav Maga -nimisessä itsepuolustuslajissa ja sudenpentuja ilmapartiossa. Lisäksi valokuvaan sekä ammatikseni että harrastusmielessä.

Isoin haitta aivovammasta on ehkä se, että kun yritän tapailla naisten kanssa, aika monella nousee seinä vastaan vamman takia. Ihmisillä on siihen liittyviä pelkoja, joita pitäisi hälventää. Persoonallisuus voi kyllä muuttua aivovamman myötä, mutta se on aika harvinaista. Oma luonteeni ei ainakaan muuttunut mihinkään. Korkeintaan olen vieläkin rennompi kuin aikaisemmin.

"Olen tyytyväinen siihen, että olen syntynyt Suomeen."

Olen tyytyväinen siihen, että olen syntynyt Suomeen. Täällä saa maailman parasta hoitoa ja melkein ilmaiseksi. Sairaalassa aloin miettiä, miksi näin on, ja koin jonkinlaisen poliittisen heräämisenkin. Hengellisen herätyksen olen kokenut jo aiemmin, joten sellaista onnettomuus ei minussa aiheuttanut. Ajattelen, että olen Jumalan käsissä, mitä kohellankin. Luultavasti tässäkin oli suojelua mukana. Lääkärien ja hoitajien käsien kautta Jumala ainakin toimi.

On kiva olla hengissä. Voisi olla niinkin, että maatuisin kovaa vauhtia hautausmaalla.

Tämä on lyhennelmä jutusta, joka on julkaistu ET-lehdessä 11/23. Tilaajana pääset lukemaan koko jutun myös täällä. Jos et ole vielä tilaaja, tee tilaus tästä.