"Eron jälkeen löysin netistä keskustelupalstan, jossa sain jutella muiden entisten helluntalaisten kanssa. Se auttoi", Nina kertoo.
"Eron jälkeen löysin netistä keskustelupalstan, jossa sain jutella muiden entisten helluntalaisten kanssa. Se auttoi", Nina kertoo.

Nina Nores-Syvänen, 42, löysi helluntalaisuudesta kaipaamansa tiiviin porukan. Uupuminen ja yhteisön suhtautuminen mielenterveyden ongelmiin saivat Ninan lopulta irrottautumaan uskonyhteisöstä.

"Ihmiset olivat valtavan ystävällisiä. Sen muistan parhaiten. Helluntaikirkkoon kuulunut ystäväni oli kutsunut minut mukaansa jumalanpalvelukseen. Olin 21-vuotias.

Nuorena tunsin itseni ulkopuoliseksi. Ystäviä oli vähän, ja kaipasin ympärilleni tiiviimpää porukkaa. Sellaisen löysin uskonyhteisöstä.

Aloin käydä kokouksissa. Yhteisön säännöt olivat tiukat, esimerkiksi seksi ennen avioliittoa oli kielletty. En ollut asioista samaa mieltä, mutta säännöt tuntuivat pieneltä sen rinnalla, miten pidetyksi tunsin oloni.

Nyt tiedän, että ylitsevuotavalla ystävällisyydellä houkutteleminen kielii sairaasta yhteisöstä.

Pysähtymistä ei sallittu

Olen aina harrastanut musiikkia, joten aloin vetää ylistysryhmää. Tein rankkaa työtä päiväkodissa ja vapaa-aikani kului seurakunnassa. Jatkuva kiire oli luonteeni vastaista. Lopulta uuvuin, koska en miellyttämisenhaluisena osannut kieltäytyä mistään.

Kun kerroin ahdistuksestani eräälle pastorille, hän sanoi: "Masennuksen henki on kuin koira, jota voi käskeä Jeesuksen nimessä. Terapia ei auta, Jumala auttaa."

"Jos pysähtyy miettimään, alkaa kyseenalaistaa."

Yhteisössä ei sallittu pysähtymistä. Ei tietenkään, koska jos pysähtyy miettimään, alkaa kyseenalaistaa.

Onneksi tuttu seurakunnan jäsen kehotti minua hakemaan apua. Aloitin kuntoutuspsykoterapian, ja samalla käyntini kirkolla vähenivät.

Aloin epäillä, että helluntailaisuuden suhtautuminen mielenterveyteen ei voinut olla oikein. Oli helpottavaa oivaltaa, ettei kaikkea sittenkään voi hengellistää.

"Kaipasin pitkään takaisin"

Jäin toiminnasta pois pikkuhiljaa. Nautin, kun vuosien tauon jälkeen avasin sunnuntaiaamun Helsingin Sanomat, eikä tarvinnut kiiruhtaa kirkkoon.

Ateistiksi en kääntynyt. Aloin käydä luterilaisessa Tuomasmessussa ja tykästyin sen lempeään menoon, jossa annetaan tilaa omille ajatuksille. Siellä tapasin nykyisen mieheni, joka on myös entinen helluntailainen. Kokemustemme takia ymmärrämme toisiamme hyvin.

Kaipasin pitkään takaisin yhteisöön, jossa olin tuntenut oloni niin tervetulleeksi. Terapian avulla hyväksytyksi tulemisen tarve väheni.

"Haaveilen, että voisin joskus auttaa muita uskonlahkosta eronneita."

En ajattele, että elämääni tuli ongelmia helluntailaisuuden vuoksi. Niitä minulla oli jo entuudestaan. Olin epävarma ja tarvitsin ohjausta elämääni. Uskonyhteisöstä sain sitä.

En siedä mielistelyä, sillä sitä koin seurakunnassa aina, jos minun haluttiin tekevän jotain. Jos aistin sellaista vaikka töissä, stressaannun.

Hiljattain ovellani kävi Jehovan todistajia. Ärsytti, enkä avannut. Toisaalta säälin heitä. Mietin, miten olisin saanut sanottua heille, että on olemassa vaihtoehtoja.

Nyt opiskelen psykoterapeutiksi. Haaveilen, että voisin joskus auttaa muita uskonlahkosta eronneita."

Ninan vinkit uskonyhteisöstä eroamista pohtivalle

  1. Hae tietoa, jotta voit ymmärtää ja jäsentää, mistä ahdistuksessasi on kysymys. Jotakuta voi auttaa toisten samaa kokeneiden kanssa puhuminen, toisia ammattiauttajien tapaaminen. Pääasia on, ettet jää yksin ajatustesi kanssa.
  2. Etsi apua. Uskontojen uhrien tuki ry:ssä on lista ammattilaisista, jotka ymmärtävät uskonyhteisöissä elävien ja sieltä lähteneiden ongelmia. Tai ehkä voisit kysyä apua työterveydenhuollosta?

  3. Myös kirkko voi auttaa. Toiset eivät enää halua astua kirkkoon jalallakaan, mutta jollekin voi löytyä sieltä apu.

Ninan nettisivut löytyvät täältä.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 13/2017.

uskova

Nina uupui ja erosi helluntalaisuudesta: "Yhteisössä ei sallittu pysähtymistä"

On lupa pysähtyä ja sanoa nyt lepään. Eivät kaikki pidä tätä tapaasi oikeana, mutta kun olet rauhassa Jumalan ja itsesi kanssa, niin on hyvä. Ongelma tässä on se etteivät seurakunnassa syntyneet ihmissuhteet aina kestä arkea. Yksinasuva kun tarvitsisi aitoja ystävyyssuhteita, ihmisiä joden kanssa mennä konserttiin tai salille tms, eikä vain heitä seurakuntapalvelusta löytyviä. Tässä meillä jokaisella oman paidan alle katsomisen paikka. Monia jouluja jne olen yksin viettänyt kun ei sovi silloin...
Lue kommentti
Vierailija

Nina uupui ja erosi helluntalaisuudesta: "Yhteisössä ei sallittu pysähtymistä"

Kyllä pysähtyminen on sallittua,. Se ei ole sidoksissa mihinkään yhteisöön. Kaikissa yhteisöissä on erilaisia vajavaisia ihmisiä, epätäydellisiä. Tilanteissa, joissa tarkoitetaan hyvää, voi toinen jopa ahdistua. Oman tunteen ääneen sanominen olisi ensiarvoisen tärkeää, missä tahansa yhteisössä olevalle. Kokemuksesi on erittäin ikävää. Mutta uskon, että oppisen paikka ja halua oppia, olisi varmaan löytynyt. Sen verran paljon myös helluntailaisuudessa elänyt, että itsekriittisyyttä löytyy ja...
Lue kommentti