Meitä on liikuttanut muistisairaiden vanhusten kohtalo ja kohtelu. Siksi haluamme jakaa yhden onnellisen kohtalon hoivakodista. Tämä on Raijan tarina.

Raija sai hoivakotipaikan kumppaninsa kuoleman jälkeen. Liki 90-vuotias rouva ei pystynyt muistisairautensa takia asumaan yksin.

Hän kuuluu onnellisten kastiin: sai hoivakotipaikan, kuten hän itse ja lapset perheineen toivoivat.

Totuttelukauden jälkeen Raija on saanut takaisin turvallisuudentunnettaan. Hänen mielestään ruoka on hyvää ja hoitajat ystävällisiä, mutta aikaa on liikaa, päivät liian pitkiä. Joskus ahdistaa, kun ketään ei näy käytävillä eikä kukaan tule käymään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistelupäivä kerran viikossa

Kylläpä vanha rouva ilahtui, kun hoivakotiin pölähti viime keväänä opiskelijaporukka, joiden kanssa asukkaat suunnittelivat ja rakensivat linnunpöntön. Voi, sitä riemua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elämään tuli sisältöä pitkäksi aikaa. Opiskelijaporukka kävi haastattelemassa asukkaita, jotka saivat palata menneisiin, rakkaisiin muistoihinsa.

Siitä tiistaista tuli viikon tärkein päivä parin kuukauden ajaksi.

Raija voisi kattaa pöydän

Kun olen seurannut Raijan elämää, olen ajatellut, että kotoa hoivakotiin muuttaneen sopeutumista voisi helpotta se, että häntä patistettaisiin kykyjensä mukaan omatoimisuuteen. Puuhastelu olisi mukavaa ajankulua.

Kotona Raija petasi aina sänkynsä, kattoi pöydän, pyyhkäisi likajäljen lattialta, mutta hoivakodissa hän odottaa, että joku tekee kaiken hänen puolestaan.

Raija on laitostunut parin vuoden aikana. Kaikenlainen omatoimisuus on vähentynyt, mutta ehkä se on myös osa sairautta.

Kaikille jää mukava mieli

Mutta eihän sairaallakaan tarvitse olla tylsää. Myös muistisairaan mieleen jää tunnejälkiä, vaikka päivän tapahtumat eivät enää jäisikään mieleen.

Raijan hoivakodissa on paljon asukkaita, jotka eivät enää kykene edes arkitouhuihin. Raija ei löydä välillä juttukaveria muiden joukosta. Eivätkä hoitajat ehdi jutustella pitkiä aikoja, kuunnella sota-aikatarinoita tuntitolkulla.

Kunpa hoivakodissa kävisi joskus päiväkotiryhmä tai koululuokka.

Nyt naapurustossa asuva mies käy Nelli-koiran kanssa hoivakodissa silloin tällöin. Nelli odottaa kieli pitkällä rapsutuksia ja herkkupaloja. Kaikille jää hyvä tunnemuisto.

Lähtisitkö auttamaan?

 Voisitko sinä käydä paikkakuntasi hoivakodissa juttelemassa tai laulattamassa vanhuksia? Tai hakea vaikka Raija kävelylle? Miten sinä voisit auttaa, että hoitajien arki helpottuisi ja vanhusten mieli säilyisi virkeänä?

Artikkeli on julkaistu etlehti.fi:ssä alun perin 12/2014.

Tunnetko sinä onnellisen hoivakodin ja tyytyväisiä asukkaita? Kerro siitä meille! et-lehti@sanoma.com

Hoivakodissa luokkahuone/voim.sali. Joka päivä olisi yksi koululuokka liikuntatunnilla ja luokassa opiskelemassa, jossa asukkaat voisivat seurata koulunkäyntiä. Tai liikuntakykyisiä asukkaita vietäisiin koululle luokkiin seuraamaan opetusta ja katselemaan liikuntasalissa oppilaiden liikuntaa. Asukkaat voisivat syödä oppilaiden kanssa kouluruokalassa.

Asukkailla olisi toimintaa ja lapset/nuoret tuotaisiin lähelle vanhuksia kuten oli vielä 1950-luvulla.

Arto Koivu

Nurmijärvi

arto.koivu@kolumbus.fi

050-5418 173

Sisältö jatkuu mainoksen alla