Näin Pentti kertoi haaveestaan videolla.

Pentti Jokinen otti osaa ET:n "toteutamme haaveesi" -kisaan ja on yksi niistä, joiden haaveiden toteutumista ET auttaa. Tämä on Pentin tarina.

- Huomasin 64-vuotiaana kärsiväni elämättömän elämän syndroomasta! Pentti Jokinen toteaa.

Pienviljelijäperheessä kasvanut Pentti ei päässyt lapsena soittotunneille. Vanhemmiten palo musiikkiin puhkesi kuorolaulun myötä, Pentti on laulanut erilaisissa kuoroissa 30 vuotta.

- Minun lapsuudessani laulukoe suoritettiin vielä koko luokan edessä, pulpetista piti nousta seisomaan ja laulaa. Sellaiset muistot aiheuttavat monenlaisia laululukkoja. Minullakin oli korkea kynnys laulamiseen. Onneksi löysin mahtavan kuorolaulun opettajan, joka tuki minua äänenkäyttöni kanssa. Oli parantavaa opiskella sellaisen opettajan kanssa joka näki, että laulaja voi oppia virheistään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Haave jonkin soittimen opiskelusta sai kuitenkin odottaa aina tähän kevääseen asti, kun Pentti ilmoittautui ensimmäiselle soittotunnilleen. Nyt ja tulevaisuudessa Pentti aikoo elää mottonsa mukaisesti:

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Tuli sitä tai tätä, elämättä älä jätä!”

- Vanhasta kelanauhurista unelmointi oikeastaan aikoinaan lähti. Nauhoitimme ystäväpariskuntamme kanssa kesäkanavaksi kutsumaamme ohjelmaa, lauloimme nauhalle vanhoja iskelmiä kitaralla säestäen. Olemme sittemmin digitoineet vanhoja nauhoja ja kuunnelleet niitä yhdessä. Ne innoittivat ja vahvistivat haluani soittaa musiikkia.

Tällä hetkellä harjoittelen kuoroon Bring him home -kappaletta Les Miserablesista ja Gabriellas sång -laulua As it is in Heaven –elokuvasta. Molemmat kappaleista ovat uskomattoman koskettavia. Arvostan harmonista, moniäänistä musiikkia, johon kuorolaulukin perustuu. Laulutyypin nimi on bell canto, joka kääntyy italiasta kauniisti laulamiseksi. En arvosta riitasointuja, vaikka olenkin iän myötä oppinut kunnioittamaan erilaisia tapoja tulkita musiikkia, kiitos osaavien kuorolauluopettajien sekä kuorokavereiden.

ET lahjoitti Pentille soittotunnin. Soittimekseen Pentti valitsi huilun.

Gramofonineulalla rokotettu mies

- Musiikki merkitsee minulle kaikkea. Olen ehkä musiikkiriippuvainen, gramofonineulalla rokotettu. Aivan vakavaa tämä ei vielä ole, sillä pystyn kuitenkin käymään töissä, jo toista ylimääräistä vuotta eläkeiän täyttymisen jälkeen, ja olemaan kotona ilman musiikkia, mikäli se on välttämätöntä. Musiikkiriippuvainenkin voi järjestää elämänsä niin, että musiikki näkyy arjessa kohtuullisesti, Pentti kertoo.

-  Vanhempani tukivat suhdettani musiikkiin omalla tavallaan, sain joululahjaksi ensin vihreän melodican, sitten akustisen kitaran. Soittotunneille en kuitenkaan koskaan päässyt, asuimmehan maaseudulla, viiden hehtaarin tilalla, haja-asutusalueella. Loppuelämä onkin sitten mennyt tätä musiikkivajetta korvatessa.

Ruuhkavuosien pyrkimyksiä leimanneet raha ja status kävivät arvottomiksi, kun oman vaimon henki oli kyseessä.

- Olemme vaimoni kanssa olleet naimisissa 37 vuotta. Vaimoni sairastui kuopuksemme syntymän jälkeen. Lapset olivat kuukauden ja kahden vuoden ikäiset kun ensimmäinen imusolmukesyöpä todettiin. Sairaus oli täysi shokki. Minä jäin lyhyiksi jaksoiksi kotiin vaimoni säde- ja sytostaattihoitojen ajaksi. Selviydyimme pakon kautta, lapset olivat niin pieniä, ettei vaihtoehtoja ollut, Pentti kertoo ja jatkaa.

Ihminen selviää mistä vain

Opin siitä vuoristoradasta monia asioita. Elämä ei ole aina sitä, minkä tärkeimmäksi mieltää.

Ihminen selviää ihan mistä vain, kun on pakko, Pentti tietää.

- Vaimoni sairaus mullisti meidän perheemme elämän. Ajan terveydenhuolto ei osannut tukea lapsiperhettä, jossa toinen vanhempi oli sairastunut vakavasti. Emme saaneet juurikaan tukea tai apua kotiin, koimme jääneemme tyhjän päälle. Olin siitä pitkään ehkä katkerakin. Mutta kummasti sitä pärjää kun on pakko pärjätä.

Pentti kertoo olevansa onnellinen siitä, että on tiedostanut jääneensä jostakin paitsi. Elämässä on aina mahdollisuus uudistua, oppia uutta ja saavuttaa asioita.

Iän karttuessa tunnen yhä vahvemmin, että jotakin on jäänyt tekemättä. Ajattelen, että unelmien kanssa voi monesti olla myöhäistä, mutta ei koskaan liian myöhäistä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla