Pentti ja Pirjo ovat lähes omavaraisia: "Kauppalista jää lyhyeksi"

Metsässä puiden oksilla on pumpulilunta ja ilma tuntuu pehmoiselta, talvisen raikkaalta. Iltapäivällä pitäisi pyryttää lisää, mutta aamulla on sen verran selkeää, että kuhmolainen Pentti Heikura, 73, pääsee savottahommiin.

Pentti käynnistää moottorisahan. Kun mänty on pitkin pituuttaan hangella, Pentti karsii sen nopeasti ja pätkii tasamittaan.

Tavallisesti työnjako on sellainen, että Pentti kaataa puut ja vaimo Pirjo Heikura, 65, kantaa pöllit moottorikelkan kyytiin. Sitten Pirjo ajaa pellon laitaan ja nostelee ne pinoon.

Suuri omakotitalo lämpiää kokonaan puulla.

Joka vuosi pariskunta kaataa omin käsin 200 pinokuutiometriä puuta. Se on melkoinen kasa, mutta metsässä on ahkeroitava, jos mielii seuraavana talvena pysyä lämpimänä. Heikuroiden suuri omakotitalo lämpiää kokonaan puulla. Noin puolet tukeista menee myyntiin.

Helpommalla Heikurat pääsisivät, jos iso metsäkone tekisi raskaan työn, mutta siitä ajatuksesta Pentti ei pidä ollenkaan. Metsänpohja menee helposti pilalle syvistä ajourista, painavat koneet raapivat runkoja ja katkovat kuusten juuret mennessään.

– Kun tällä tavalla itse tekköö, metsä pysyy metsän näköisenä. Lumenkatkomia minä jätän luonnolle pökkelöiksi, Pentti sanoo.

Mutta on Pentin savottatyylillä toinenkin peruste kuin luonnonmukainen metsänhoito tai kuntoliikunta: kun asioita tekee itse, voi elää omavaraisempaa ja riippumattomampaa elämää.

Kerran viikossa käydään kaupassa

Leipä, maito, piimä, juusto. Kahvi, sokeri, jauhot, hiiva. Siinä se.

Kun Pentti kirjoittaa lapulle mitä kaikkea kaupasta tarvitaan, jää lista lyhyeksi. Melkein kaiken tarvitsemansa Pentti ja Pirjo saavat omalta tilaltaan Kuhmon Härmänkylässä. Kerran viikossa he ajavat kauppareissulle 54 kilometrin päähän Kuhmoon tai muutamaa kilometriä lähemmäs Hyrynsalmelle.

Ruokakauppaan meni kahdelta hengeltä 140 euroa kuukaudessa.

Aikaisemmin ostoslista oli vielä lyhyempi. Silloin ruokakauppaan meni Pentin laskujen mukaan kahdelta hengeltä 140 euroa kuukaudessa. Ennen kuin Pentti jäi eläkkeelle maanviljelijän työstä kahdeksan vuotta sitten, kotona oli vielä vuohia. Niiden maidosta saatiin juustot ja jogurtit.

– Taisinpa kokkeilla voitakin, Pentti sanoo.

Lypsylehmistä Pentti ja Pirjo luopuivat jo 2000-luvun alussa, kun pienen maitotilan pyörittäminen kävi EU:n myötä kannattamattomaksi. Vaikka maitotuotteet tulevat nykyään kaupasta, lista omalta tilalta saatavista asioista on yhä monin verroin kauppalistaa pidempi:

Perunaa, lanttua, nauriita. Kaalia, sipulia, valkosipulia. Porkkanaa, purjosipulia, selleriä. Kolmea erilaista kurpitsaa. Palsternakkaa, härkäpapuja, herneitä. Maissia, paprikaa, tomaattia ja kurkkua kasvihuoneesta. Päälle vielä marjat ja oman puutarhan omenat.

Kesän lakkasaalis oli reilut 200 kiloa, ja myyntituloja kertyi yli 2 000 euroa.

Kaksi vuotta sitten oli erityisen hyvä lakkavuosi. Silloin Pentti kävi suolla neljäkin kertaa päivässä. Kesän lakkasaalis oli reilut 200 kiloa, ja myyntituloja kertyi yli 2 000 euroa.

Sato menee soseiksi, pikkelsiksi, hilloiksi

Puutarhan sadon Pirjo säilöö omassa keit­tiössä. Talvella hänestä on mukava avata ruokakomeron ovi ja ihailla värikästä purnukka­riviä. Hyllyiltä löytyy itse tehtyä tomaattisosetta, kurpitsapikkelsiä, omena- ja kurkkuviipaleita, säilöttyä paprikaa ja punajuurta. Ja tietysti monta sorttia hilloja ja mehuja.

Heikurat pärjäävät oman maan kasviksilla ympäri vuoden.

Satoa riittää niin paljon, että Heikurat pärjäävät oman maan kasviksilla ympäri vuoden, ja niitä jää myytäviksikin.

– Vihannekset menevät kiljuen kaupaksi. En käytä niihin apulantaa ollenkaan, vain karjanlantaa.

Lihaa Heikurat saavat omista lampaista. Aiemmin tilalla oli lisäksi possuja, kanoja ja kalkkunoita.

– Kukkopojat teurastin itse. Niiden maku voitti kyllä broilerin mennen tullen.

Kynttilät ja saippuatkin tehdään itse

Moni muukin asia löytyisi kaupan hyllyltä vaivatta ja kenties halvemmalla. Silti Pirjo tekee itse kynttilät ja keittelee pariskunnan saippuat omalla hellalla. Hunajat saadaan Pentin mehiläispesistä.

Lisäksi on tehtävä päivittäiset askareet, ruuanlaitto, siivoaminen ja tietenkin talon lämmittäminen. Pentti aloittaa päivänsä jo viiden maissa. Hän laittaa ensimmäiset tulet pannuhuoneen uuniin ja lähtee pihalle kolaamaan lunta pariksi tunniksi ennen metsätöitä. Sillä aikaa Pirjo neuloo sukkia ja sormikkaita lastenlapsille ja myytäviksi.

Villa tulee oman tilan suomenlampaista.

Lankoihin tarvittava villa tulee oman tilan suomenlampaista, ja langat Pirjo värjää itse. Etikalla kiinnitettävät heikkohappovärit, kuten kauniin karpalonpunaisen, Pirjo keittää keittiön hellalla. Kasvivärjäys on helpointa ulkona muuripadassa.

Osan villasta Pirjo kehräyttää muualla, osan hän kehrää omin käsin.

– Eihän se lanka ole ihan kuin tehtaalla kehrätty, mutta on se kaunis.

Työn määrä ei harmita kumpaakaan, päinvastoin.

Työn määrä tai vaivannäkö ei harmita kumpaakaan, päinvastoin.

– Kun ei osaa jouten olla eikä kylillä kulkea. Työn tekeminen tuntuu hyvältä, eipä tule joutoaikoja, Pirjo sanoo.

Sitä paitsi eläkkeellä ei ole mihinkään kiire. Omalla tilalla saa puuhastella omaan tahtiin.

Penttikin on kätevä käsistään. Kuhmon kansalaisopiston puutyötiloissa Pentti on veistänyt koristeellisen kaappikellon, kauniin keinutuolin ja paljon muuta. Makuuhuoneen jykevä parisänkykin on Pentin itse tekemä.

– Eipä tarvitse Ikeasta ostaa, Pentti sanoo.

Aurinkosähkön myynnillä maksetaan talven sähkölaskut

Kuhmon Härmänkylässä on aina eletty omavaraisesti. Epävarmassa maailmantilanteessa se on alkanut kiinnostaa muitakin, ja kriiseihin varautumisesta on tullut entistä tärkeämpää.

– Me olemme osanneet varautumisen koko ikämme. Maailmantilanne ei ole siihen vaikuttanut, Pentti sanoo.

Jos sähköt menisivät syystä tai toisesta poikki, suurin hankaluus Heikuroiden tilalla olisi veden saaminen. Vesi tulee omasta kaivosta, mutta systeemi vaatii toimiakseen sähköä.

Toinen puute on puuliesi, jolla voisi laittaa ruokaa sähköttäkin. Onneksi kaasuhella löytyy, ja leivinuunilla voi lämmittää tarvittaessa.

Ladon katolle on ladottu kymmenen aurinkopaneelia.

Vaikka Heikuroiden talo lämpiää puilla, lämmityssysteemi vaatii sekin vähän sähköä toimiakseen. 1 800-litrainen vesivaraaja lämmitetään puilla, mutta lämmin vesi kiertää pattereissa sähkömoottorin voimin.

Sähkön suhteen omavaraisuusaste on kylläkin korkealla. Ladon katolle, etelän puolelle, on ladottu Pentin ylpeydenaihe, kymmenen aurinkopaneelia.

Pentti kiipeää tikkaita pitkin katolle ja harjaa paneelit puhtaaksi kevyestä pakkaslumesta.

– Tänään ei tule sähköä, kun on näin pilvinen päivä, Pentti sanoo.

Kesällä möin sähköyhtiölle takaisin noin 1 500 kilowattituntia.

Kesällä Pentin aurinkopaneelit tuottavat niin paljon sähköä, että sitä riittää sähköyh­tiölle takaisin myytäväksi.

– Viime vuonna sähköä kului vähän yli 2 600 kilowattituntia. Kesällä möin sähköyhtiölle takaisin noin 1 500 kilowattituntia. Siitä tuli niin paljon rahaa, että talven sähkölaskut sain maksettua.

Omaa rahaa ei sähköön mene siis käytännössä lainkaan. Puulämmityksen ansiosta sähkölasku ei kohoa kovin suureksi talvellakaan, suurimmillaankin se on ollut noin 80 euroa kuussa.

Lue koko juttu ET-lehdestä 6/23. Tilaajana voit lukea sen täällä. Jos sinulle ei vielä tule ET-lehteä, voit tilata sen täältä tai tutustu digilehdet.fi-palveluun.