Pia, 63, lähti pitkästä liitosta: "Löysin heti uuden rakkauden"

Kun tapasin ex-mieheni vuonna 1999, uskoin kohdanneeni ikuisen onnen. Vuosien kuluessa ajauduimme silti pikkuhiljaa erillemme.

Minua alkoi kaivertaa jo lapsuudesta tuttu haikea yksinäisyyden ja riittämättömyyden tunne. Tuntui, ettei kukaan ymmärrä minua. Ei edes oma mieheni.

Kävimme myöhästyneellä häämatkalla Kreetalla, ja minä rakastuin täysillä saareen.

Ajauduimme pikkuhiljaa erillemme.

Olen lapsesta asti muuttanut usein isän työn takia, ja asuimme vuosia Ruotsissakin. Minulla ei oikeastaan ole Suomessa juuria, mutta Kreetan tunsin heti kodikseni.

Aloimme silloisen mieheni kanssa haaveilla ­pidemmästä asumisesta Kreetalla. Se hetki tuli vuonna 2015, kun henkisen kasvun keskus haki pariskuntaa huolehtimaan paikasta. Aloitimme vuoren huipulla viiden kuukauden vapaaehtoistyön.

Kaksinolo upeassa maisemassa yhdisti meitä, mutta pestin jälkeen palasi arki Suomessa.

Tyytymättömyyteni, riidat ja masennukseen johtava alakuloni lisääntyivät.

Yhteinen elämä alkaa rakoilla

Etäännyimme toisistamme. Minä kaipasin henkistä ja fyysistä läheisyyttä niin, että se teki kipeää.

Vuonna 2017 lähdin yksin Kreetalle, jossa rakkaiden ystävien kanssa olin onnellinen. Onnellisempi kuin puolisoni kanssa.

Kun myös mieheni palasi Kreetalle, toivoin entisen me-hengen palaavan. Toisin kävi.

Kun olin yksin matkalla, oli onnellisempi kuin vuosiin.

Minä olen iltauninen ja herään aikaisin aamulla. Mieheni sen sijaan saattoi pelata tietokonepelejä koko yön aamuun asti. Koska hän nukkui pitkälle iltapäivään, emme enää tehneet paljon mitään yhdessä.

Tajusin eläväni kulissielämää, josta halusin ulos. Kun en enää tuntenut saavani vastakaikua hellyydenosoituksiini, myönsin itselleni, että tämä ei ole enää rakkautta.

Ajattelin, että minä haluan elää, minulla on edelleen unelma rakkaudesta. Minun täytyy pystyä tekemään päätös erosta.

Pohdin unettomina öinä, olenko liian itsekäs, vaadinko liikaa, pitäisikö minun vain yrittää enemmän.

Totesin lopuksi, että jos toinen on onneton, niin ei se toinenkaan ole silloin onnellinen.

Ero itkettää ja hävettää

Ystäväni Suomesta tuli vierailulle joulukuussa 2019, ja lähdin hänen kanssaan ostamaan herkkuja isännän syntymäpäiväpöytään.

Kun palasimme, katoin kauniisti ja pyysin miestä syömään. Minusta tuntui, ettei hän juurikaan arvostanut vaivannäköäni, ja se oli minulle viimeinen pisara. Silloin päätin palata ystäväni kanssa Suomeen. Sanoin miehelleni lähteväni järjestämään sairaseläkeasioitani.

Asetuin äitini luo Euraan, ja uudenvuodenpäivänä soitin miehelleni, että haen eroa.

Eroon liittyi itkua, kiukkua, katumusta ja häpeääkin. Miksi emme onnistuneet? Mitä minussa on vikana, voisinko jotenkin muuttua? Mitä rakkaus on? Puhuin paljon läheisten kanssa.

Olin ollut kahdesti naimisissa ja kumpikin liitto loppui. Eräs ystäväni lohdutti, että tämä suhde oli tarkoitettu kestämään 20 vuotta ja hyvä niin.

Uskallanko vielä rakastua?

Helmikuussa ystäväni houkutteli minut laittamaan profiilin treffisivustolle. Tein siitä hyvin totuudenmukaisen. Kerroin esimerkiksi olevani ylipainoinen, monisairas ajattelija ja keskustelija.

Vajaan viikon kuluttua sain viestin Juhanilta: Hei, olet makean näköinen leidi, tutustutaanko? Vastasin, että tutustutaan vaan.

Sitten hän kysyi, uskallanko soittaa. Soitin heti. Juhani oli jäänyt jouluna leskeksi, ja oli ollut eläkkeellä opettajan työstään jo seitsemän vuotta.

Puhuimme puhelimessa tuntitolkulla joka päivä.

Reilun viikon kuluttua Juhani ajoi Sotkamosta 600 kilometriä Euraan vain tavatakseen minut. Kohdatessamme hän kaappasi minut syliinsä.

Tunsin heti Juhanin tuttuuden, sillä uskon ihmisen eläneen monia elämiä. Uskomme siksi olleemme pari jo aikaisemminkin.

Perjantai-illasta sunnuntaihin vietimme aikaa tiiviisti yhdessä puhuen, nauraen, liikuttuenkin. Kaikki oli helppoa ja luontevaa, alastomuuskin.

Sunnuntaina Juhani kysyi, lähtisinkö hänen mukaansa Kainuuseen. Sekuntiakaan miettimättä tai yhtään järkeilemättä vastasin kutsuun kyllä.

Salakihlat ja naimisiin

Menimme salakihloihin tuohisormuksin jo parin viikon kuluttua. Virallisesti meidän oli pakko odottaa, että eroni tuli voimaan ja Juhani sai valmiiksi edesmenneen vaimonsa perukirjat.

Marraskuussa 2020 sanoimme tahdon Kajaanin maistraatissa. Jotkut läheisistämme olivat hämmentyneitä nopeasta toiminnasta, mutta kaikki ovat kertoneet olevansa iloisia onnestamme.

Kreetalle muutimme jouluaattona 2020. Vuokrasimme Rogdhián kylästä kalustetun kodin, jossa on kaikki astioista koriste-esineisiin. Olemme virallisesti kirjoilla täällä. Kreetan pääkaupunkiin Iraklioniin on seitsemäntoista kilometriä.

Kaikki ovat iloisia onnestamme.

Heräämme aikaisin, loikoilemme sängyssä juttelemassa ja katselemme auringon nousua. Nautimme aamiaisen parvekkeella merelle katsellen.

Olen varhaistetulla osavanhuuseläkkeellä, ja lämmin ilmasto on yksi syy, miksi haluan asua täällä. Reuma, fibromyalgia ja diabetes pysyvät täällä kurissa. Suomessa olisin lokakuusta huhtikuuhun lähes liikuntakyvytön.

Valo ja lämpö saavat minut voimaan hyvin.

Rakkautta ja seksiä

Juhani kirjoittaa täällä historiikkia kainuulaisesta kotitilastaan, lukee netistä uutiset ja seuraa urheilua. Minä kirjoitan kirjaa tai sometan.

Lähdemme usein ajelemaan kapeita ja mutkaisia vuoristoteitä, ja nautiskelemme eväät kauniissa paikassa maisemia ihaillen. Joskus autossa puolisoni vilkaisee minua hymyillen lempeästi ja sanoo: muuten, minä rakastan sinua.

Aloitin seksielämän nuorena, mutta vasta yli kuusikymppisenä olen oppinut rakastelemaan. Olen tajunnut, mistä on kyse, kun pääsee niin lähelle toista, että on yhtä.

Seniori-iässäkin voi oppia seksuaalisuudesta uutta, jos uskaltaa olla avoin ja aidosti läsnä kumppaninsa kanssa. Juhanin ja minun yhteinen motto on: antaudu, luota ja heittäydy.

Toivon, että vielä kymmenen vuoden kuluttua asumme täällä Rogdhiássa ja nautimme elämästä.

Juttu on julkaistu ET-lehdessä 11/2022