Hyvät kahvit kuuluvat itseoikeutetusti Alli Majapuron ja hänen turvarinkinsä päiväohjelmaan. Seurana miniä Irmeli ja tytär Pirkko.
Hyvät kahvit kuuluvat itseoikeutetusti Alli Majapuron ja hänen turvarinkinsä päiväohjelmaan. Seurana miniä Irmeli ja tytär Pirkko.

Lähiomaisten piiri huolehtii, että pian 100-vuotiaan Alli Majapuron päivissä on turvaa, läheisyyttä ja iloa: ruokahuolto, lääkintä, tekniset palvelut ja huvitukset pelaavat. – Olen etuoikeutettu, Alli kiittelee.

Kanelipipareita, nisua ja kakkua. Alli Majapuron tytär Pirkko Majapuro on kattanut päiväkahvit äitinsä keittiöön. Pöytäliina on silitetty ja kahvimaito on nätisti nekassa. 

Ilman päiväkahvia elämästä ei tulisi mitään. Kahvin tuoksussa vaihdetaan kuulumiset ja kysellään voinnit. Ellei pöydässä Allin kanssa istu Pirkko niin sitten poika Reijo ja miniä Irmeli tai Pirkon tytär Paula. Ja aina nauretaan, joskus kyynelten läpi kuten nyt huhtikuussa: Alli kaatui pääsiäisenä, ranne murtui ja on nyt paketissa. 

– Olen huomannut, että ihmisellä pitää olla kaksi kättä. En saa nyt vaatteitakaan kunnolla itse puetuksi – puhumattakaan, että saisin purkkeja auki, Alli sanoo ja katsoo vasemman kätensä tummuneita sormia kipsin päässä. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Kohaus vain kuului makuuhuoneesta, kun äiti kaatui kurkottaessaan jotain ylähyllyltä, Pirkko, 68, kertoo. Hän ja hänen Tukholmassa asuva tyttärensä Pipsa kuulivat sen olohuoneen puolelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaatumisen jälkeen Reijo laittoi vaatekomeroiden sisäseiniin kahvat, joista voi pitää toisella kädellä kiinni ja kurkottaa toisella. 

Viisi vuotta sitten Allin molemmat ranteet murtuivat.

– Olin lähdössä sauvakävelemään ja putosin ulkoportailta, kun en yltänyt kaiteeseen. Sen jälkeen taloyhtiö laitatti lisäkaiteen portaisiin, hän kertoo.

– Tulemuksia on, mutta aina niistä on selvitty, Pirkko toteaa.

Allin miniä Irmeli osallistuu turvarinkiin niin saunaseurana kuin siivoajanakin.
Allin miniä Irmeli osallistuu turvarinkiin niin saunaseurana kuin siivoajanakin.

Jokaista tarvitaan

Kahvin höyrytessä kupeissa Alli kertoo turvaringistään, jonka takia hän teki ison irtioton ja muutti Lappeenrannasta Helsinkiin 90-vuotiaana. 

Omaisten ringissä jokaisella on omat tehtävänsä, ja kaikkia tarvitaan. 

Pirkko huolehtii syömiset ja juomiset, leikkaa hiukset ja siivoaa. Paula hoitaa haavat ja lääkitsee kivut sekä tulee vakituiseksi saunakaveriksi perjantaisin. 

Reijo on kyytipoika ja huolehtii, että tekniset vempaimet kuten televisio, puhelin ja turvaranneke toimivat. Irmeli keksii huvituksia, on lämminhenkistä seuraa, siivoaa vuorollaan ja toimii varasaunakaverina, jos Paulalla tai Pirkolla on este. 

Vaikka Alli tarvitsee apua, häntä ei saa paapoa. –Onhan minulla järki tallella, Alli sanoo.

Pirkko asuu vain 400 metrin päässä, Paula parin kilometrin päässä ja Reijo vaimoineen 20 minuutin ajomatkan päässä. 

– Tosi hyvä, että meitä on niin monta, Pirkko sanoo.

Varahenkilöitä ovat lisäksi Reijon ja Irmelin aikuiset lapset Jussi, Ville ja Katja

Alli pitää itseään etuoikeutettuna.

– Minusta tuntuu, että ne yksin asuvat vanhukset, joilla ei ole omaisia, ovat heitteillä, hän pohtii. 

Pirkko sanoo, että vaikka Alli apua tarvitseekin, hän kieltää paapomasta itseään.

– Onhan minulla järki tallella. Haluan olla omatoiminen kaikessa mihin pystyn. Normaalisti tiskaan ja pesen pyykkini itse, Alli sanoo. 

Alli Majapuron omaisten turvaringissä jokaisella on omat tehtävänsä. Pirkko-tytär on luottokampaaja.
Alli Majapuron omaisten turvaringissä jokaisella on omat tehtävänsä. Pirkko-tytär on luottokampaaja.

Äidin seura on rikkautta

Alli kertoo, että ennen yhdeksääkymmentä ikävuotta hän ei tiennyt vanhuudesta mitään. Sitten alkoivat tasapainovaikeudet, piti saada kuulolaite, tuli kaatumisia ja osteoporoosidiagnoosi. 

– Rollalla olen kulkenut ihan hyvin. Se on jumpatessakin mainio tasapainoväline. Pistän jarrut päälle ja alan nostella jalkoja.

Normaalisti Pirkko käy Allin luona päiväkahvien aikaan ja tuo päivällisruoan termoksessa iltapäivällä. 

"Tämä, että saan olla äidin kanssa ja auttaa häntä, on äärettömän rikasta aikaa minulle."

Alli sanoo, että Pirkolla on hänestä paljon hommaa.

– Minun lisäkseni hän hoitaa tuttaviensa kissoja ja koiria. 

Pirkkoa naurattaa. Tottahan se on. Nyt kun Alli on yksikätinen, Pirkko käy monta kertaa päivässä. Joskus hän jää yöksikin, mutta ei hän valita. Päinvastoin, hän tuntee elävänsä elämänsä parasta aikaa. 

– Jotkut tuttavat ovat kysyneet, enkö ollenkaan pääse nauttimaan eläkepäivistä. Minähän nautin kaiken aikaa! Tämä, että saan olla äidin kanssa ja auttaa häntä, on äärettömän rikasta aikaa minulle, Pirkko sanoo. 

Hän lisää, että täytyy olla myös aivan omaa hauskaa tekemistä. Hänelle sitä ovat runojen kirjoittaminen ja senioreiden luova tanssi. 

Rollaattori on Allin jumppateline. Jarrut vain päälle ja harjoittelu voi alkaa.
Rollaattori on Allin jumppateline. Jarrut vain päälle ja harjoittelu voi alkaa.

Opettaja ja ylpeä siitä

Omaiset tuntevat Allin itsenäisenä ja määrätietoisena oman tien kulkijana.

Opettajan ammatti oli hänen kutsumuksensa nuoresta pitäen. Sen hän myös piti, vaikka isä oli sitä mieltä, että häntä tarvittaisiin kotona sairaan äidin apuna. 

Alli valmistui opettajaksi Raahen opettajaseminaarista välirauhan aikana 1941 ja asettui sodan jälkeen opettajaksi syntymäpitäjäänsä Soiniin. Mäkelänkylän pikku koululla vierähti 10 vuotta ja kirkonkylällä yli 20 vuotta. 

Alli myös avioitui heti sodan loppuvaiheissa saman pitäjän pojan, autoilija-yrittäjä Matti Eemeli Majapuron kanssa. Reijo syntyi vuonna 1945 ja Pirkko 1946. 

Pirkon mukaviin lapsuusmuistoihin kuuluu lausunta yhdessä äidin kanssa.

– Automiesten iltamissa lausuin "miauu minun kanani, kotkot minun kissani", Pirkko muistelee nauraen.

20 Lappeenrannan-vuoden jälkeen Alli muutti Helsinkiin lähelle lapsia. Eikä ole katunut.

Peruskoulun tulo hämmensi Allin opettajan työtä hetkeksi. 

– Ajattelin, että tulkoot, minä opetan kuten ennenkin, Alli nauraa.

Alli jäi yksin, kun Matti-puoliso kuoli vuonna 1970. 

– Onneksi minulla oli työ, johon uppoutua.

Vuodet alkoivat kulua hitaammin, kun Alli jäi eläkkeelle vuonna 1977. Mutta eipä aikaakaan, kun päiviin tuli taas säihkettä. Alli tapasi Lehmirannan lomakeskuksessa eteläkarjalaisen Eeron ja muutti uuden rakkauden vuoksi Soinista Lappeenrantaan. 

Suru oli suuri, kun Eero sitten kuoli. Allista tuntui, että kaikki jättävät hänet yksin.

Eeron kuoltua Alli päätti muuttaa 20 Lappeenrannan-vuoden jälkeen Helsinkiin, lähelle lapsia.

– Enkä ole katunut. 

Alli nauttii kotiruuasta. Syömisistä vastaa tytär Pirkko.
Alli nauttii kotiruuasta. Syömisistä vastaa tytär Pirkko.

Vyöruusukin vielä

Allin ranne on vielä kipsissä, kun hänelle puhkeaa paha vyöruusu. 

Tyttärentytär Paula, 50, käy hänen luonaan enimmäkseen vapaapäivinään viikonloppuisin, mutta nyt on mummissa niin monta hoidettavaa paikkaa, että Paula tulee viikollakin.

– Miltä kylki on tuntunut? hän kysyy Allilta.

– Kipeältä. Vitsit ovat olleet vähissä, Alli sanoo. 

Paula on tullut apteekin kautta ja kassi pullottaa Bellavitaa, suonikohjuvoidetta, perusvoidetta, osteoporoosilääkettä ja kipulääkettä. 

Samalla Paula palauttaa Allille pankkikortin, jolla hän on maksanut apteekin tuotteet. Alli antaa sen Pirkolle, joka tarvitsee sitä seuraavana päivänä ruokakaupassa. 

Alli huomauttaa olevansa kyllä selvillä, missä hänen pankkikorttinsa kulloinkin seilaa. 

Alli-mummi on Paulalle rakas. –Olen oppinut häneltä itsellisen ihmisen elämänasennetta.

Allin osteoporoosi, vyöruusu tai säärihaava eivät ole Paulalle uutta auringon alla. Hän on Helsingin kaupungin kotisairaalan ylilääkäri, ja on 15 vuotta kulkenut hoitamassa vanhuksia kotona. 

– Mutta yhtä pahaa vyöruusua en ole ennen nähnyt, hän sanoo. 

Paulalla riittää hommaa, kun ranteen lisäksi Allia vaivaa ärhäkkä ruusu.
Paulalla riittää hommaa, kun ranteen lisäksi Allia vaivaa ärhäkkä ruusu.

Paula pääsee mielestään vähällä Allin hoitotiimissä, kun hoitaa vain lääkkeiden hankinnan ja terveysasioihin liittyvät jutut.

– Mummista huolehditaan hyvin, hän sanoo hellyyttä äänessään. 

Paula kertoo, että hän muutti opintojensa jälkeen aikoinaan Oulusta Lappeenrantaan töihin siksi, että mummi asui siellä. Mummi on hänelle rakas.

– Olen oppinut häneltä itsellisen ihmisen elämänasennetta.

Krypton kimppuun

Allin kipsi poistetaan toukokuun toisella viikolla. Ranne on parantunut hyvin. Vyöruusukin helpottaa päivä päivältä. 

Reijo, Irmeli ja Pirkko ovat käymässä yhtaikaa ja päiväkahvit on nautittu. 

Kun postiluukku kolahtaa, Reijo äkkää, että nyt tuli Apu. Hän selaa lehdestä krypton esiin ja alkaa arvuutella Allin kanssa avainsanana toimivaa kuvaa. 

– Mikä lintu? 

– Sehän on korppi, Alli vastaa. 

"Kun meiltä muilta unohtuvat nimet, Alli muistaa ne."

Keittiön pöydän ääressä alkaa krypton ratkaisu, joka on Allin hupi sen jälkeen kun ristikoiden teko jäi pari kolme vuotta sitten. 

– Tuntuu mukavalta, että äidillä älli leikkaa ja muisti pelaa. Kun meiltä muilta nimet unohtuvat, niin Alli muistaa. Se pistää ihan harmittamaan, Reijo paljastaa ja jatkaa, että äiti nousee portaatkin kevyemmin kuin hän – siitäkin huolimatta, että hän ja Irmeli ovat ottaneet aamujumpan ohjelmaansa Allin esimerkistä.

Irmeli ihailee, että Alli koukistelee lattialta roskat suorin jaloin. Hän haluaa pystyä samaan, jos yhtä vanhaksi saa elää.

Kryptoristikoiden ratkominen on Allin hupia. Entisellä opettajalla sanat ovat hallussa.
Kryptoristikoiden ratkominen on Allin hupia. Entisellä opettajalla sanat ovat hallussa.

Reijo sanoo, että äidin pärjääminen on hänellä usein mielessä. Onhan hän yöt yksin.

– Kaatuminen käy niin äkkiä, jos rupeaa huimaamaan ja tasapaino heittää. 

Jos jotain tapahtuu, Allin turvaranneke hälyttää ensin Pirkon, joka on äitinsä luona viidessä minuutissa. Jos Pirkko ei vastaa, Paulan puhelin hälyttää, sitten Reijon. 

Alli ei ole kertaakaan tieten tahtoen käyttänyt turvarannekkeen hälytystä, mutta kerran vahingossa, jolloin hälytys meni Reijolle. 

– Mutta ei siellä sitten mitään hätää ollutkaan, hän naurahtaa. 

Vanhuksen kanssa tärkeintä on olla oma itsensä, yhdenvertainen.

Ennen eläkkeelle siirtymistään Irmeli teki töitä ikäihmisten parissa sairaanhoitajana. Hän pohtii, että ikäihmiselle on tärkeää saada tuntea itsensä tarpeelliseksi. 

– Olemassaolollaan ja elämänhistoriallaan Alli antaa perspektiiviä menneeseen ja tuo jatkuvuutta tulevaisuuteen. 

Irmelin mielestä vanhuksen kanssa tärkeintä on olla oma itsensä, niin, ettei katso ylhäältä eikä alhaalta vaan silmän tasalta. 

– Tulee olla ihminen ihmiselle.

Teknisten vempeleiden kunnossapito ja kyyditykset ovat Allin pojan Reijon tehtäviä.
Teknisten vempeleiden kunnossapito ja kyyditykset ovat Allin pojan Reijon tehtäviä.

Tämä päivä on hyvä

Usein Allin viikkoon ilmaantuu jotain arkipäivää kohottavaa. Niin kuin äskettäin Reijon ja Irmelin pojan kaksosten ristiäiset, Armi Ratian elämästä kertova elokuva ja makkaranpaistoretki kaupungin ulkoilualueelle. 

– Toisinaan tuntuu tyhjältä, kun ikätovereita ei ole. Olisi onnetonta, jos olisin ihan yksin. Onneksi ovat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset, Alli sanoo.

"Ruumiin voimat katoavat, mutta yritän ajatella mitä kaikkea vielä voin tehdä", Alli sanoo.

Hän ei toivo itselleen mitään parempaa kuin se mitä hänellä nyt on. 

– Vanhuus on luopumista. Jäljelle jää kuitenkin ihminen. Vaikka ikää on, olen täysin sielun voimissa. Ruumiin voimat vain katoavat, mutta yritän ajatella mitä kaikkea vielä voin tehdä, Alli sanoo.

Kuolemakaan ei ole kielletty puheenaihe Majapuroilla. 

– Minusta on aina tuntunut siltä, että lähden kuin äitini, sairastamatta, nopeasti. En haluaisikaan kenenkään vaivoiksi jäädä, hän sanoo – ja alkaa suunnitella retkeä Haagan alppiruusupuistoon ja hurvittelua Itäkeskuksessa Pirkon kanssa. 

Allilta kysytään usein pitkän iän salaisuutta.

Parhaiten hän sanoo sen runollaan: 

Kohtuus kaikessa olkoon
elämäsi ohjeena.
Älä märehdi menneitä
älä tulevaisuuden taakkaa kanna.
Tämä päivä on hyvä päivä.

Allilla on turvaringissään oma lääkäri, tyttärentytär Paula (oik.), jolle kotisairaanhoito on tuttua jo työn puolesta.
Allilla on turvaringissään oma lääkäri, tyttärentytär Paula (oik.), jolle kotisairaanhoito on tuttua jo työn puolesta.

Juttu on julkaistu alun perin ET-lehden numerossa 13/2015. 

Mitä Allille kuuluu nyt, syksyllä 2016?

Lämpimät onnittelut, Alli 100 vuotta!

Alli Majapuron 100-vuotissyntymäpäivä koittaa maanantaina syyskuun 26. päivä. Juhlallisuuksia vietetään edellisenä lauantaina komeissa puitteissa, nimittäin Akseli Gallén-Kallelan museon vieressä sijaitsevassa ravintolassa, Helsingin Tarvaspäässä.

-Se on kaunis puinen pitsihuvila ja sopivan matkan päässä, Alli Majapuron tytär Pirkko Majapuro kertoo puhelimessa.

Juhlaväkeä on tulossa 30–40 henkeä: perheenjäseniä ja ystäviä. Vieraita saapuu myös Alli Majapuron synnyinseudulta Soinista.

-Onnistuin tavoittamaan myös yhden äidin opettajakollegoista, ja hänkin osallistuu juhliin, Pirkko Majapuro kertoo

ET-lehti toivottaa Alli Majapurolle parhainta onnea ja kauniita syyspäiviä!        

Vierailija

Kuinka onnekas onkaan Alli, kun hänellä on näin monta ihanaa auttajaa. Toivoisin näin olevan monilla muillakin vanhuksilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla