Ruokakirjailija Mysi Lahtinen on todellinen jouluihminen:
Koko perhe himoitsee rullasylttyä, jota Mysi on keittänyt kalakattilassa 3-5 tuntia. – Sylttyä käydään veistelemässä pitkin joulua. Siivu tummalle leivälle ja päälle sinappia.
Koko perhe himoitsee rullasylttyä, jota Mysi on keittänyt kalakattilassa 3-5 tuntia. – Sylttyä käydään veistelemässä pitkin joulua. Siivu tummalle leivälle ja päälle sinappia.

Lanttulaatikko, rullasyltty, koko perhe ja kiireetön tunnelma. Niistä on hyvä joulu tehty, kertoi rakastettu ruokakirjailija Mysi Lahtinen tässä ET-lehden jutussa vuonna 2011. 

Mysi Lahtinen ja hänen keittiönsä olivat esillä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 14 vuoden ajan 1986-1999. Nyt hän on palannut: Mysi loihtii ruokaa Kuukausiliitteeseen koko vuoden 2017 ajan.

Näin Mysi Lahtinen kertoi joulunvietostaan ET-lehdelle:

 

Suomenlinnalaisessa keittiössä tuoksuu neilikalle, kynttilälle ja havulle. Siis joululle!

Mysi Lahtinen kiillottaa perintöhopeitaan joulua varten ja vilkaisee toisella silmällä uunissa paistuvaa englantilaista hedelmäkakkua. Keittiössä on lämmin ja hyvä hyrinä, sillä Mysi on jouluihminen henkeen ja vereen. Tapa on kotoa peritty, sillä lapsuuden joulut upseeriskodissa Seinäjoella olivat tunnelmallisia ja toimeliaita. Ruokakellaria täytettiin innokkaasti jouluherkuilla.  

– Kinkkukin suolattiin itse. Muistan käyneeni kellarissa tökkimässä kalpeaa, kananlihalla olevaa kinkkua. Sen piti pysyä saavissa suolaveden alla, Mysi nauraa.  

Joulun alla tätilään

Mysi kertoo isän ja äidin, Hilkka ja Eikka Mattilan, käyneen aina joulun alla Kristiinankaupungissa ostamassa suolasilakoita ja -siikaa, sillä Seinäjoella ei saanut helposti kalaa. Äiti ja Aata kokkasivat jouluherkut. 

– Aata hoiti minua vauvasta lähtien ja opetti laittamaan ruokaakin. Muistan hänen näyttäneen minulle jo aika pienenä terävällä veitsellä leikkaamisen. 

Yksi Mysin rakkaimpia joulunalusmuistoja on se, kun kaikki sisarukset, kolme tyttöä ja yksi poika, lähetettiin viikonlopuksi pois äidin jaloista. 

– Työssä käyvä äiti sai vapaan viikonlopun joulun alla. Minä pääsin maalle tätien taloon harjaamaan lehmien hännät joulukuntoon. Tykkäsin siitä kovasti ja vasta monen vuoden kuluttua minusta tuli liian iso tyttö näin hassuun hommaan. 

Rakas jouluvihko

Erään äidin opin Mysi on omaksunut erityisen tarkkaan, nimittäin jouluvihon, johon listataan kaikki joulutyöt lahjoista ruokiin ja siivoukseen. 

– Jo lokakuussa kaivan esille vihkoni. Soittelen joululevyjä, istuudun nojatuoliin ja ryhdyn laatimaan tehtävälistoja. Numeroin ihan pieniä tehtäviä, jokaisen keittiön laatikonkin erikseen – on nimittäin nautinnollista yliviivata tehty työ! Hyvissä ajoin aloitetun siivouksen juju on se, että välillä voi laiskotellakin. Rakastan vihkojani, ja saatan pulata ja fiilistellä niiden parissa pitkään.  

Mysille tämä on silkkaa huvittelua, koska hän nauttii jouluun valmistautumisesta.  Mutta siitä hän ei tykkää, että joulua inhovat ihmiset paasaavat sanomaansa. 

– Jos ei tykkää joulusta, voi paiskata sohvalle maate kuin ei joulua olisikaan. Mutta toisten iloa ei saa pilata! 

Äiti on joulun hengetär

Mysi ja miehensä Reijo Lahtinen ovat asuneet keltaisessa puutalossaan Suomenlinnassa yli 40 vuotta. Aatonaattona koko perhe kokoontuu valmistelemaan joulua, sillä myös lapset Johanna Bruun, Kustaa Lahtinen ja Jaakko Lahtinen puolisoineen ovat ruokaihmisiä. Isovanhempien eli ”iso-ison” ja ”Mysi-Mysin” pöytään kerääntyy parhaimmillaan 14 joulunviettäjää. Lapsenlapsillekin maistuvat Mysin herkut. 

Johanna-tytär kuvailee, että jo Suomenlinnan lauttaan astuminen rauhoittaa tunnelman, kiire loppuu siihen. 

– Isossa porukassa on valtavan hauskaa, ja joulumme aina samanlainen. Tuttu ja turvallinen. Äiti rakastaa joulua. Vaikka valmisteluja tehdään varmasti enemmän kuin monissa perheissä, joulumme on aina rauhallinen ja rento.  

Johanna naureskelee äitinsä aloittavan valmistelut niin ajoissa, että joskus muille jää vain nimeksi tekemistä. 

–  Minä teen kinkun ruistaikinakuoren. Isän tonttia on lanttulaatikko, ja hän puolustaa mustasukkaisesti reviiriään. 

– Äiti luo kotiin lumoavan joulumaan tunnelman. Niin pihalla kuin sisällä on herkkiä jouluasetelmia, kauniita kukkia ja kymmeniä kynttilöitä. Erittäin runsaasti koristeltu joulukuusi seisoo pöydällä, jotta se näkyy hyvin. Jos lunta ei ole, äiti tekee sitä vaikka pakastimessa! 

Joulurauha alkaa nalifkalla

Kun joulurauha julistetaan Suomen Turusta, nautitaan Lahtisilla naukut nalifkaa, kirsikkaviinaa. 

– Lapset saavat punaista mehua samanlaisista laseista. He  ymmärtävät vanhojen lasien arvon ja pitelevät niitä kuin  kruununkalleuksia. 

Mysi on perinyt nalifkan reseptin eestiläiseltä Alma-anopiltaan. 

– Voin hyvin kuvitella miltä hänen lapsuudenkodissaan Töötsimõisan tuvassa näytti. Orsissa kuivuivat yrtit ja sipulit, ikkunalaudoilla seisoivat kirsikoilla täytetyt lasipurkit rivissä. Kirsikat uivat kotona poltetussa viinassa. Pitkin syksyä purkkeja käänneltiin, ja se oli lasten tehtävä. Juoma valmistui jouluksi ja ryypyt tarjottiin samoista laseista, joista minä tarjoan joulunalifkani. 

Mysi eteläpohjalaisena kaataa tietenkin kirsikoiden päälle Koskenkorvaa. 

– Joka jouluaatto muistelen anoppiani lämpimästi ja lähetän hänelle terveisiä enkelten keittiöön. 

Tunnelmallinen sähkökatkos

Lahtisilla syödään samoja jouluruokia kuin Mysin lapsuudessa. Ainoastaan sianpääsyltty puuttuu, sillä aineksia on vaikea saada. Yleensä pöydässä on noin 11 perinteistä ruokalajia, mutta joskus on katettu jopa 37 sorttia. Tarjolla on aina suutarinlohta, lasimestarin silliä, graavia siikaa, sienisalaattia, rosollia, rullasylttyä, kinkkua ja lanttulaatikkoa. 

– Suutarinlohi ei ole mistään kotoisin ellei sitä tehdä suolasilakasta. Valitettavasti tynnyrisilliäkään ei enää saa, vaan pakataan yksitelleen vakuumiin. Lapsuudessani lohi oli niin hieno kala, että sitä söi vain Helsingin herrasväki. Mutta siika onkin sata kertaa parempaa, ja yritän aina saada villisiikaa. Ennen kalastimme Lahtisen kanssa itse, silloin siian mätiäkin saattoi olla lähes pesuvadillinen. Nyt olemme laiskoja, emmekä viitsi mennä aamuyöstä verkoille, Mysi nauraa. 

Pääruokana on lanttulaatikkoa, kinkkua, soosia ja perunoita. Mysi metsästää aina mahdollisimman rasvaisen kinkun. 

– Jos kinkku on laiha, lisään irrotetun nahan alle rasvaa ja sidon sen kiinni. Rasva sulaa lihan läpi ja pitää sen mehevänä. Johanna tekee kinkun ruistaikinakuoren ja possulle pienet korvat ja saparon. Lahtinen tekee maailman parasta lanttulaatikkoa. Se muhii kinkun kanssa yön yli pienellä lämmöllä. Aattoaamuna keittiöstä tulvii herkullinen voin ja lantun tuoksu. 

Katso tästä Mysin joulumenun reseptit!

Kinkunpaisto ei aina ole sujunut kommelluksitta. Vuosikausia sitten sähkökatko Suomenlinnassa kuului jouluperinteisiin. 

– Kaikkien paistaessa yhtä aikaa kinkkuja sähköt vain katkesivat. Lähdin heti ulos ihailemaan täyspimeää kylää, kun kynttilöitä sytyteltiin ikkunoille. Ilmassa tuoksui lämmitykseen käytetty koivupuu. Välillä melkein kaipaan noita aaton sähkökatkoja. 

Kerran Onni-koira söi parvekkeella jäähtymässä olevan joulupaistin. Kun sen huomattiin lipovan kumman paljon huuliaan, oli puolet paistia jo syöty.

Jälkiruoka vain näyttäytyy

Ennen Lahtiset saattoivat aloittaa jouluaterian vaikka iltakymmeneltä ja vasta sen jälkeen jaettiin lahjat. Pienten lastenlasten myötä ruokailua on hilattu aikaisemmaksi. 

– Mutta ateria saattaa kestää 4–5 tuntia ja loppupuolella vatsat alkavat olla jo melkoisen täynnä. Niinpä jälkiruoka käy lähinnä näytillä pöydässä. Usein se on konjakilla valeltu englantilainen hedelmäkakku, Mysi kertoo. 

Mysi nauttii erityisesti joulun tuoksuista. Saunakin lämmitetään syreenipuilla, ja puhtaasti kuuratut käsittelemättömät puulattiat tuoksuvat kilpaa kuusen ja kynttilöiden kanssa. 

– Rakastan ruoasta tulvivaa mausteiden aromia. Esimerkiksi neilikan tuoksu on lämmin, ärhentelevä ja komean  ylhäinen.  

Mysin rintaan hiipii jo joulupäivän iltana pieni suru, kuin pikkutytölle. Nyt joulu on taas ohi. 

– Odottaminen on niin ihanaa. Mutta onneksi on seuraavakin joulu. 

Pakko vielä kysyä, mistä Mysin persoonallinen nimi on kotoisin?

– Syntymänimeni oli Pirkko, mutta virallistin Mysin jo 40 vuotta sitten. Olin kymmenen vuotta Marimekossa töissä ja meitä oli siellä viisi Pirkkoa. Armi Ratia ”risti” meidät uudestaan ja antoi minulle Mysi-nimen. Myyntiosastoni lyhenne oli my-C, ja siitä Armi keksi Mysin. Niin yksinkertaista se oli, mutta tykästyin kovasti nimeen! 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehdessä vuonna 2011. 

Vierailija

Ruokakirjailija Mysi Lahtinen on todellinen jouluihminen: "Jos kinkku on laiha, lisään siihen rasvaa"

Olen samaa mieltä. Mysin kertomukset ja ruokaohjeet ovat ihan parhaita. Keräsin hänen juttujaan monta vuotta Hesarin kuukausiliitteestä. Sitten tuli monen vuoden tauko ja alkoi taas tänä vuonna kirjoitella ohjeitaan sinne. Viimeisimmässä kuukausiliitteessä kirjoitti, että se on viimeinen juttu. Apua! Hesarin kk-liite ei ole mitään ilman Mysiä! Minua eivät kiinnosta nykytrendit ja muka hienostuneet ruokaohjeet, joissa on mitä kummallisempia ainesosia.
Lue kommentti