Sari Nissilästä tuli teininä äiti ja 38-vuotiaana isoäiti. Myös Sarin oma tytär, äiti ja mummu ovat tulleet nuorena äideiksi. Lapsilleen ja lapsenlapsilleen hän on antanut mallin kodista, jossa ovet ovat auki eikä ketään arvostella.

Oli kevättalvi 1979, kun 14-vuotias Sari Maunula rakastui Simoon leikkiessään lumisotaa Lohtajan yläasteen pihalla. Kaksi vuotta myöhemmin he olivat presidentti Urho Kekkosen erityisluvalla vihitty aviopari – ja tyttövauvan vanhemmat.

Tummakulmainen Sari oli eläväinen tyttö. Pojat alkoivat kiinnostaa jo toisella kymmenellä.

”Olin varhaiskypsä ja aika hurja.”

– Olin varhaiskypsä ja aika hurja. Jo 12-vuotiaana karkasin isompien tyttöjen kanssa Himangalle tansseihin. Minttusuklaalikööriäkin joskus tyttöporukalla maistelimme ja liftasimme istumaan yöbaariin.

Kotona Sari siskoineen vastasi ruuanlaitosta, koska Aili-äiti teki kahta työtä. Perhe asui Sarin isän lapsuudenkodissa Keski-Pohjanmaalla. Laiskuutta vihattiin.

– Maunulan suku on työhullua, minäkin. Pistin myös omat lapseni jo varhain työntekoon.

Eläinrakkaan Sarin muistoissa mummola lehmineen oli taivas.

– Äiti laittoi minut jo neljävuotiaasta itsekseni bussilla Väliviirteelle mummolaan, 20 kilometrin päähän. Parasta oli, kun pääsin siellä hoitamaan lehmiä.

”Isä vähän mötisi”

Sari haaveili kampaajaopinnoista, mutta suvun mielestä teräväpäisen tytön kannatti mieluummin mennä peruskoulun jälkeen kauppaopistoon Kokkolaan.

Kun koulu alkoi, 16-vuotias Sari oli jo raskaana. Se oli hänestä ihanaa, vaikka pahoinvointi piinasi niin, että bussimatkat Kokkolaan tuntuivat kidutukselta.

”Isän reaktiota pelkäsin, se kun osasi olla aika tiukka.”

Aili Maunula otti tyynesti tyttärensä ilmoituksen vauvan tulosta. Nuorena hän itsekin aloitti, oli 19-vuotias Sarin syntyessä. Ailin äiti taas oli saanut esikoisensa 18-vuotiaana.

– Isän reaktiota pelkäsin, se kun osasi olla aika tiukka. Kyllä se sitten jotain mötisi, Sari muistaa.

Nuoria äitejä neljässä polvessa. Kuvassa Sari (oik.), Aili-äitinsä (vas.), Rauha-mummunsa, tyttärensä Niinan ja tämän Krista-vauvan kanssa.
Nuoria äitejä neljässä polvessa. Kuvassa Sari (oik.), Aili-äitinsä (vas.), Rauha-mummunsa, tyttärensä Niinan ja tämän Krista-vauvan kanssa.

Simo Nissilä kihlasi Sarin joulukuussa 1980. Kuten Sarin vanhemmat aikanaan, tämäkin nuoripari asettui aviomiehen kotitaloon Lohtajalla. Sari nautti omista vinttihuoneista. Mutta keittiö piti jakaa anopin kanssa.

Joululta kauppaopisto jäi. Sarilla riitti tekemistä Nissilän maatilalla.

– Simon äiti sairasteli. Minua tarvittiin navetassa, siellä tykkäsin ollakin.

Maailman ihanin tuoksu

Sairaalan synnytysosastolla Sari oli ainoa teini. Hän tunsi olevansa erilainen äiti. Synnytys kesti pitkään. Vieläkin Sari kuulee korvissaan kätilön äänen, kun tämä tiuski ”itte oot tähän tilaan ittes laittanu”.

Vauva oli ihana, tuoksui hyvälle. Sen hoitaminen tuntui alusta asti luonnolliselta, olihan Sari ollut aputyttönä tätinsä vauvaperheessä.

– Anoppi ei onneksi ollut mikään vauvaihminen.

Sari iloitsi, kun sai pitää Niinan ihan itsellään.

Elämä pyöri navetan ja tuvan välillä, anopin silmän alla. Toisen raskauden aikana Simo oli armeijassa. Hän kotiutui kaksi päivää ennen kuin Suvi syntyi 1984.

Samana vuonna Simo rakensi Sarille appivanhempien taloon vihdoin oman keittiön.

Krista (vas.) rakastaa Sari-mummun leipomuksia. Niina-äiti (oik.) ei harrasta leipomista.
Krista (vas.) rakastaa Sari-mummun leipomuksia. Niina-äiti (oik.) ei harrasta leipomista.

Navetasta ei päässyt tansseihin

Kovasuisen anopin rinnalla oli lempeäluonteinen appi. Kyyneleet nousevat Sarin silmiin, kun hän muistelee Simon isää.

Reino-pappa ei koskaan sanonut toisesta pahaa sanaa. Kun anoppi möykkäsi pahaa tuultaan koko porukalle, Reino sanoi minulle, että "älä siitä välitä".

– Heikompi siinä olisi murtunut. Kovahan minunkin luontoni on.

– Reino tykkäsi minusta ja lapsista, opetti lapset pyöräilemään ja hiihtämään. Simo on samanlainen, rauhallinen ja hiljainen. Minä olen aina ollut kova puhumaan ja halunnut, että asiat pitää selvittää heti.

”Olisihan maailma saattanut viedä mennessään, jos en olisi tullut nuorena äidiksi.”

Nuorenparin vastuu maatilasta kasvoi vuosi vuodelta. Simo ja Sari laajensivat navettaa: lehmiä oli 20, nuorta karjaa lisäksi 30. Vuonna 1989 he perustivat 26 hevosen ratsastustallin. Raha oli tiukassa, ja työ täytti koko elämän.

– Monet yöt valvoimme eläinten kanssa, lapset eivät koskaan pitäneet hereillä.

Loma oli yhtä kuin matka kerran vuodessa Kuninkuusraveihin, lasten kanssa.

– Koulukaverit kävivät tansseissa, siitä minäkin olisin tykännyt. Menimme sitten myöhemmin Simon kanssa kilpatanssikurssille, mutta harrastus jäi, kun aloin odottaa Jarkkoa.

– Olisihan maailma saattanut viedä mennessään, jos en olisi tullut nuorena äidiksi. En kuitenkaan osannut kaivata muuta. Lapset ja arki tekivät onnelliseksi.

”Mä en ikään tuu takasin”

Sari sai nähdä oman hurjan murkkuikänsä toisintona tyttäressään Niinassa.

– Tyttö oli mahdoton, tyhjensi joskus kavereitten kanssa viinakaapin ja toisella kerralla peruutti traktorilla auton päälle. Silloin puutuin asioihin.

Kun salamat Sarin ja Niinan välillä löivät hurjimmin, yläasteikäinen tyttö huusi lähtevänsä mummun luo: "Mä en ikään tuu takasin!"

Aili-mummu otti tytön vastaan, antoi olla kaksi viikkoa ja rupesi sitten ehdottelemaan kotiin ilmoittautumista.

– Niinan pelastuksena olivat hevoset. Niiden ansiosta hän ei ajautunut päihteiden maailmaan. Enää meille ei tule mistään riitaa, Sari sanoo nyt.

”Meillä sai aina olla kavereita viikonloppuna.”

Niina muistaa yhteenotot, mutta myös ylpeyden siitä, että äiti suhtautui moniin asioihin rennosti. Olivathan omat teinivuodet hänellä vielä hyvin mielessä.

– Meillä sai aina olla kavereita viikonloppuna. Olen yrittänyt säilyttää saman rentouden Kristan kanssa.

Niinastakin tuli äiti nuorena, 20-vuotiaana. Krista-vauvan ensimmäisen vuoden Niina ja hänen miehensä asuivat Lohtajalla, kilometrin päässä Sarista ja Simosta.

– Äidin luona tuli oltua päivät. Krista oli muuten helppo vauva, mutta en saanut häntä nukkumaan rattaisiin. Äiti opetti, miten se onnistuu.

Tomppa-kissa on talon isäntä.
Tomppa-kissa on talon isäntä.

Nyt Krista on yläasteen viimeisellä luokalla. Kohta hän on samanikäinen kuin Sari-mummu äidin syntyessä.

Krista tuskin liittyy sukunsa nuorten äitien ketjuun. Mieli palaa opiskelemaan ja ulkomaille.

– Olen uhannut, että lähden kotoa heti, kun täytän 16, Krista sanoo.

Nuorena, niin kuin äiti ja mummu.

”Kaikelle on syynsä”

Sari joutui lopettamaan rakkaat navettatyöt, kun hän teloi polvensa lehmien kanssa vuonna 2006.

– Kaikelle, mitä tapahtuu, on syynsä. Onnettomuuden jälkeen saatoin viettää aikaa äitini seurana, Sarisanoo.

Aili Maunula oli juuri sairastunut syöpään. Lääkärit lupasivat viisi kuukautta, mutta ennustivat onneksi väärin. Yhteistä aikaa jatkui vuoteen 2008.

Äidin kuolema pysäytti Sarin miettimään, mitä hän oikeastaan halusi elämältään. Lapsista nuorimmainen oli jo aikuisuuden kynnyksellä. Liitto Simon kanssa muistutti yhä enemmän työtoveruutta. Polven takia piti löytää uusi ammatti.

– Menin ensin lähihoitajakouluun ja muutaman vuoden päästä valmistumisesta jatkoin työn ohessa opiskelua sairaanhoitajaksi.

Opiskelupaikan myötä Sarin elämään astui uusi rakkaus, joka tempaisi jalat alta. Mieskin oli varattu, mutta tunne vei mennessään. Sari sai kuulla, miten hyvä hänen kanssaan on olla, puhua, tulla ymmärretyksi.

”Ainahan ero on surku”

Sari ja Simo erosivat vuonna 2012.

– Simo sen päätti, mutta en yllättynyt. Minulla oli se varattu mies ja Simollakin jo naisystävä.

– Vaikeinta erossa oli se, kun piti jättää eläimet. Ne pitivät meitä yhdessä viime vuodet. Ystäviä me nykyisin olemme.

Myös kolme Sarin lapsista on eronnut. Vaikeinta on ollut Niinalla, jonka toinen liitto osoittautui katastrofiksi.

– En tiedä, olisinko selvinnyt ilman äitiä, kun jäin yksin Kristan ja Kasperin kanssa. Äidille soitan edelleen ensimmäiseksi, jos minulla on jokin ongelma, Niina sanoo.

”En ole ikinä ajatellut, että minua olisi tuomittu.”

Sarille on itsestään selvää, että hän hyväksyy lastensa valinnat.

– Ainahan se ero on surku, mutta minulla on kaikkien lasteni kanssa hyvät välit. Seurusteluiden aloittamisiin en koskaan puuttunut. Lapset puolisoineen saivat aina tarvitessaan asunnon meidän yläkerrastamme.

– En tuomitse enkä myöskään ikinä ole ajatellut, että minua olisi tuomittu. Suvussamme ei arvostella toisten valintoja.

Sari harrastaa neulomista.
Sari harrastaa neulomista.

”Lapsiani autan aina”

Keskimäärin suomalaiset naiset tulevat isoäideiksi 56-vuotiaina, kertoo Tilastokeskus. Alle nelikymppiset isoäidit ovat harvinaisia, onhan ensisynnyttäjien keski-ikäkin hilautunut kolmeenkymppiin.

Tutkijoiden mukaan nuorena äidiksi tulo on periytyvää. Yksi syy voi olla se, että tyttäret saavat kotoa mallin, että nuorikin pärjää. Nuori mummu jaksaa myös auttaa lapsenlapsien hoidossa, vaikka töissä käyminen asettaakin rajansa. Kolmivuorotyötä tekevä Sarikaan ei voi mummuilla aivan täyspäiväisesti, mutta emo, huolehtija, ruuanlaittaja ja passaaja hän on. Kun Niina meni naimisiin, Sarin polvi oli pari viikkoa aiemmin leikattu. Se ei estänyt häntä järjestämästä 250 vieraan kestejä.

– Lapsiani autan aina. En väsy, paitsi jos pitää olla tekemättömänä. Se on ihan kauheaa.

Sarin Rauha-mummu kuoli keväällä, ja nyt mummun taloa myydään. Perintöosuudellaan Sari haaveilee vievänsä koko pesueensa Espanjaan viikoksi. Lapsenlapsia hänellä on viisi.

Sarin kauniissa rivitalokodissa Kokkolassa isännän virkaa toimittaa nelivuotias Tomppa-kissa. Mielellään Sari ottaisi miehen kanssaan saman katon alle. Tummin silmiin kohoaa kyyneleitä.

– Muuten olen elämältä saanut sen, mitä olen tahtonut, mutta vielä puuttuu se rakas, jonka viereltä saisi herätä.

Juttu on julkaistu myös ET-lehden numerossa 21/2017.

Lue myös:

Sari Nissilä

Syntynyt 1964 Lohtajalla.

Perhe lapset Niina (s.1981), Suvi (1984), Kati (1986) ja Jarkko (1991) sekä viisi lastenlasta.

Ammatti sairaanhoitaja.