Näet kuvassa neljä äitiä ja neljä tytärtä. Tunnistatko, kuka on kenenkin äiti ja tytär? Arvoitus ratkeaa jutussa, jossa naiset kertovat suhteestaan. Hyvää äitienpäivää!

"Minä paasaan, äiti pehmentää"

Tytär Leena Putkonen, 34, toimii laillistettuna ravitsemusterapeuttina Helsingissä. Harrastaa luonnossa liikkumista, live-keikkoja ja lukemista. Äiti Sointu Putkonen, 71, asuu Leppävirralla miehensä kanssa, neljä lasta. Harrastaa käsitöitä ja itämaista tanssia. Eläkkeellä erityisopettajan työstä.
Tytär Leena Putkonen, 34, toimii laillistettuna ravitsemusterapeuttina Helsingissä. Harrastaa luonnossa liikkumista, live-keikkoja ja lukemista. Äiti Sointu Putkonen, 71, asuu Leppävirralla miehensä kanssa, neljä lasta. Harrastaa käsitöitä ja itämaista tanssia. Eläkkeellä erityisopettajan työstä.

Leena: "Minä ärsytän äitiä enemmän kuin hän minua. Olen äitiä kiinnostuneempi yhteiskunnallisista asioista ja luonnonsuojelusta. Tunnen enemmän tuskaa ilmastonmuutoksesta ja välillä sorrun paasaamaan.

Joskus taannun teini-ikäiseksi äidin seurassa. Meissä molemmissa on samaa säpäkkyyttä ja touhuamistaipumusta.

Olemme aika lailla samannäköisiä, minä olen vain pidempi. Neljästä lapsesta ainoana perin vanhempien tumman tukan. Äidillä on paljon kauniimmat sääret kuin minulla, olisin mielelläni perinyt ne! Tapaamme 2-3 kuukauden välein, mutta soittelemme viikoittain. Kun asuin Kuopiossa, kävin äidin innostamana hänen kanssaan salsatunneilla."

Sointu: "Leena on perheen iltatähti, joka kasvoi kuin ainoana lapsena. Asuimme mieheni työn takia Tansaniassa, Namibiassa ja Nepalissa. Lapsuuden valokuvissa Leena ja minä olemme aivan samannäköisiä.

Olen yrittänyt opettaa tyttärelleni, että elämä ei ole mustavalkoista vaan värikästä. Asioilla on aina eri puolia. Keskusteluissa minulla on pehmentäjän rooli, ikä auttaa hyväksymään monia asioita. Leenalla on täräkämpi linja.

Kuopukseni on opettanut minulle aikuisen terveellistä syömistä. Häntä huolettaa, jos vaikkapa käytän voita öljyn sijaan.

Kun tulen Helsinkiin, menemme kirpputoreille ja ostamme koruja ja vaatteita. Käyn aina myös konsertissa. Pyrin vierailemaan Leenan luona monta kertaa vuodessa."

"Äiti siivoaa, minä en"

Tytär Karo Karlqvist, 46, on ammatiltaan luokanopettaja. Asuu Hyvinkäällä miehensä ja neljän lapsensa kanssa. Harrastaa liikuntaa ilmajoogasta ratsastukseen.  Äiti Anne Orozalla, 72,  on koti Helsingissä ja kolme lasta. Takana ura työmarkkina-asiamiehenä. Harrastaa joogaa, vesijumppaa, avantouintia, lukemista ja museoissa käymistä.
Tytär Karo Karlqvist, 46, on ammatiltaan luokanopettaja. Asuu Hyvinkäällä miehensä ja neljän lapsensa kanssa. Harrastaa liikuntaa ilmajoogasta ratsastukseen. Äiti Anne Orozalla, 72, on koti Helsingissä ja kolme lasta. Takana ura työmarkkina-asiamiehenä. Harrastaa joogaa, vesijumppaa, avantouintia, lukemista ja museoissa käymistä.

Karo: "Hei, Anne! Näin äidin tutut huutelivat minulle, kun olin kävelyllä äidin kodin lähellä. En viitsinyt korjata asiaa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän muistutan äitiä.

Äiti on mahdottoman mukava ja iloinen, tulee toimeen kaikkien kanssa. Hän on aito 60-luvun nuori, joka antaa kaikkien kukkien kukkia. Minunkin.

Äiti on rauhallinen ja erittäin siisti. Itse en ole kumpaakaan. Luulen, että äidin mielestä kiroilen liikaa ja olen turhan spontaani. Kyläilen mielelläni äidin luona, sillä inhoan kokkailua. Lapsuuden lempiruokani oli äidin spagetti ja jauhelihakastike. Päivän paras hetki oli, kun näin ikkunasta hänen tulevan kotiin kauppakasseja kantaen. Tavoitan vieläkin saman tunteen, kun äiti tulee meille hoitamaan lapsia."

Anne: "Minusta on nyt tullut pedantti siivoushullu. Karo ei ole sellainen yhtään, mutta eihän hänellä neljän lapsen kanssa olisi siihen aikaakaan. Hänen miehensä on usein matkatöissä.

Karo on tarmokas, aikaansaava ja rento. Hän ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat, osaa olla erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää monia näkemyksiä. Hän tykkää, kun menen hänen luokseen kokkaamaan. Käyn kerran viikossa, lasten ollessa pienempiä kävin useamminkin.

Olen yrittänyt opettaa Karoa elämään omannäköistään elämää. Älä hae tukea säännöistä ja muiden odotuksista, vaan kuuntele itseäsi ja kasva omaksi itseksesi. Näin onkin tapahtunut!

Meillä on mutkaton ja läheinen suhde. Pystymme puhumaan suoraan kaikista asioista. Maailmaa voi katsoa monelta kantilta. Mistä minä voisin tietää, mikä on se oikea? Viihdymme hyvin yhdessä esimerkiksi pitkillä metsälenkeillä."

"Äiti on tukenani arjessa"

Tytär Irina Laigren, 47, on kampaamoyrittäjä. Asuu Espoossa 14-vuotiaan tyttärensä kanssa. Muutti Suomeen 1990. Harrastaa ilma-akrobatiaa ja tankotanssia.   Äiti Maire Savenko, 72, asuu Espoossa. Kaksi tytärtä. Inkeriläinen, muutti Suomeen 2008 Pietarista, jossa työskenteli myyjänä Berjozka-valuuttakaupassa.
Tytär Irina Laigren, 47, on kampaamoyrittäjä. Asuu Espoossa 14-vuotiaan tyttärensä kanssa. Muutti Suomeen 1990. Harrastaa ilma-akrobatiaa ja tankotanssia. Äiti Maire Savenko, 72, asuu Espoossa. Kaksi tytärtä. Inkeriläinen, muutti Suomeen 2008 Pietarista, jossa työskenteli myyjänä Berjozka-valuuttakaupassa.

Irina: "Synnyin Leningradissa luterilaiseen inkerinsuomalaiseen perheeseen. Olen saanut äidiltä paljon elämänviisauksia: luota itseesi, varmista itsenäisyytesi ammatilla, älä jää huonoon parisuhteeseen. Ja ennen muuta: usko Jumalaan ja auta heikompia. Teemme paljon hyväntekeväisyystyötä seurakunnassa.

Äiti suunnittelee asioita etukäteen, minä taas teen kaiken viime hetkellä. Soittelemme tai viestittelemme Whatsappissa päivittäin ja tapaamme viikoittain. Äiti käy silloin tällöin kampaamossani hoidattamassa hiukset, kulmat ja ripset. Meillä on saman muotoiset silmät ja tuuheat tummat ripset. Vartalonmallin olen perinyt ukrainalaiselta isältäni.

Äiti on lempeä ja viisas, hän huolehtii ja auttaa. Ilman häntä olisin pulassa teini-ikäisen lapseni kanssa."

Maire: "Valokuvista näkee, että 20-vuotiaana Irina ja minä olimme samannäköisiä. Nuorena pukeuduin muodikkaasti ja simpsakasti, kuten Irina nyt.

Lähimmäisten auttaminen on meille molemmille tärkeää. Neuvostoliitossa siihen tottui. Yritän silti neuvoa Irinaa, että muiden auttamiselle täytyy panna jokin raja. Moni soittelee hänelle, kun kaipaa kuuntelijaa. Irina on määrätietoinen. Hän tekee tosi pitkiä työpäiviä. Usein hän sulkee kampaamonsa vasta iltayhdeksältä.

Autan Irinaa huolehtimalla lapsenlapsestani, sillä 14 vuotta on vaarallinen ikä olla paljon yksin. Menen lähes joka päivä heille, kun tytär tulee koulusta. Irina on kultainen, hän on auttanut minua paljon taloudellisesti. Puhun tytöilleni ja lapsenlapsilleni venäjää, jotta kieli pysyy elävänä."

"En kerro äidille benjihypystä"

Äiti Teija Ahvenainen, 50, on luokanopettaja. Kaksi lasta. Asuu miehensä kanssa Porvoossa. Harrastaa mökkeilyä, kuntoilua, kuorolaulua ja lenkkeilyä koiran kanssa. Tytär Kaisa Niskanen, 24, opiskelee kolmatta vuotta hammaslääkäriksi. Asuu poikaystävän kanssa Helsingissä. Harrastaa kuntosalia, lenkkeilyä, ulkoilua ja musiikkia.
Äiti Teija Ahvenainen, 50, on luokanopettaja. Kaksi lasta. Asuu miehensä kanssa Porvoossa. Harrastaa mökkeilyä, kuntoilua, kuorolaulua ja lenkkeilyä koiran kanssa. Tytär Kaisa Niskanen, 24, opiskelee kolmatta vuotta hammaslääkäriksi. Asuu poikaystävän kanssa Helsingissä. Harrastaa kuntosalia, lenkkeilyä, ulkoilua ja musiikkia.

Kaisa: "Tunnistan itsessäni äidiltä perimäni positiivisuuden: asiat järjestyvät aina. Ajattelemme molemmat ihmisistä hyvää. Olen oppinut äidiltä myös lempeyttä. Perheessämme näytetään avoimesti lämpimiä tunteita.

Olen äitiä rohkeampi, mutta toisaalta olen samalla tavalla tunnollinen ja harkitseva kuin hän. Joskus äiti ärsyttää turhalla huolehtimisellaan. En viitsinyt kertoa hänelle, että hyppään benjihypyn. Hän olisi jälkikäteenkin superhuolissaan.

Äiti on opettanut minut leipomaan korvapuusteja. Minä olen neuvonut hänelle Facebookin toimintoja ja älypuhelimen käyttöä. Viestittelemme päivittäin. Saatan lähettää äidille vaikka kuvia ostamistani vaatteista.

Äiti tukee minua kaikessa ja sanoo, että olen tärkeä. Katsomme yhdessä koiravideoita netistä ja nauramme."

Teija: "Tyttöjen reissulla Pariisissa ja Nizzassa meiltä kysyttiin, olemmeko sisaruksia. On mahtavaa huomata, kuinka neuvokas ja vastuullinen nuori nainen Kaisasta on kasvanut.

Olemme molemmat nauravaisia ja pidämme liikunnasta ja musiikista. Kaisa on järjestelmällinen, lähes perfektionisti. Minä olen suurpiirteisempi ja siedän paremmin stressiä. Opettajan työssä lehmän hermoista on etua.

Mieheni mielestä meillä on sama temperamentti, olemme topakoita ja tunnollisia. Yhdessä hankitun koiran hoitoasioissa joskus ärsyttää se, että hoitoaikataulut eivät osu yksiin Kaisan suunnitelmien kanssa.

Olemme aina jutelleet paljon. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu huoli vain puolet huolesta. Kaisa käy luonani pari kertaa kuukaudessa. Hän soittaa pianoa ja laulamme yhdessä. Yhteiset koiralenkit ja shoppailu ovat meidän juttujamme."

Miltä tuntuu, kun oman vanhemman tuntee ”kaikki”? Satu Hassin tytär Kaisa Hernberg kertoo.

Vihreistä löytyy yhä ihmisiä, jotka eivät tiedä, että äitini on Satu Hassi. En enää yritä peitellä sukulaisuuttamme, mutta olen tyytyväinen, että minut on pyydetty mukaan puolueen toimintaan omien ansioideni vuoksi.

Minua pidettiin joka paikassa äitini lähettiläänä.

Olin 15-vuotias, kun äitini valittiin eduskuntaan. Muutos oli valtava. Maanantaina vaalien jälkeen opettajat tulivat onnittelemaan minua koulussa, ja siitä pitäen minua pidettiin joka paikassa äitini lähettiläänä.

Äitini oli tekniikan lisensiaatti ja nainen, jolla oli radikaaleja mielipiteitä, joten monella oli hänestä sananen sanottavana. Minulta kyseltiin äitini mielipiteitä erilaisiin asioihin ja minun kauttani lähetettiin äidille terveisiä. Jouduin myös jatkuvasti tilille äitini tekemisistä ja sanomisista. Se oli hillittömän ärsyttävää. En halunnut esiintyä julkisuudessa äitini tyttärenä. Äitini kunnioitti päätöstäni ja varmisti minulta aina, saako hän mainita lehtijutuissa edes nimeä­ni tai ikääni.

Myös isäni puuttui asiaan.

Ikävin tilanne sattui abivuonna, kun olimme koulun juhlasalissa kuuntelemassa Kimmo Sasin puhetta kansanedustajan työstä. Yllättäen yksi opettajista huikkasi kaikkien kuullen:’Toivottavasti Kaisalla ei ole nyt ollut kovin epämukava olo, kun esiintymässä on kilpailevan puolueen edustaja!’ Kävin myöhemmin sanomassa opettajalle, etten halua tällaista huomiota. Myös isäni puuttui asiaan. Hän soitti opettajalle ja ilmoitti, ettei minua saa kohdella äitini edustajana.

Lakkasin aika pian kertomasta uusille tuttavuuksille perheestäni. Lukion jälkeen muutin ulkomaille ja sieltä palattuani Helsinkiin. Halusin jättää Tampereen kauas taakseni.

Tunnistin jo nelivuotiaana lehdestä Margaret Thatcherin ja Augusto Pinochetin. Olen kasvanut politiikan keskellä ja se on aina kiinnostanut minua.

Äiti teki hirveästi töitä, mutta sai osakseen valtavasti kritiikkiä.

Äitini ura ei kuitenkaan saanut poliitikon työtä näyttämään erityisen hauskalta. Tuntui siltä, että äiti teki hirveästi töitä, mutta sai osakseen valtavasti kritiikkiä ja haukkuja. Siksi päätin itse lähteä liike-elämään ja vaikuttaa yhteiskuntaan sitä kautta. Toimin markkinointiviestintäalalla.

Häkellyin siitä, miten kivaa jo vaalityö oli.

Kaksi vuotta sitten Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kysyi minulta, lähtisinkö ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Olin tutustunut Villeen työni kautta. Totesin aviomiehelleni, että nyt on varmaan paras soittaa äidille. Äiti kannusti minua heti.

Häkellyin siitä, miten kivaa jo vaalityö oli. Ihmiset toreilla olivat ystävällisiä ja kiinnostavia juttukumppaneita.

Taisin tehdä oikean valinnan.”

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2018.

Lue myös:

Kaisa Hernberg, 41

TYÖ Yrittäjä ja poliitikko

ASUU Helsingissä

PERHE Naimisissa, kolme lasta

Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila on teeveestä tuttu ja Suomen silmäätekevien kaveri. Mutta harva tuntee yksityisempää pikkukylän likkaa, joka hänessä pyrkii pintaan kotiseudulla Hämeenlinnassa.

Merja Ylä-Anttila aloitti syyskuun alussa Yleisradion 14:tenä toimitusjohtajana. Virassa on ollut häntä ennen vain yksi nainen, Hella Wuolijoki vuodet 1945–1949. Wuolijoen lyhyen kauden luomuksista ovat jääneet elämään muun muassa Metsäradio ja Radioteatteri.

Merja Ylä-Anttilalla, 58, on takanaan harvinaisen pitkä rupeama saman työnantajan palveluksessa. Ylä-Anttila aloitti Maikkarissa kesätoimittajana 22-vuotiaana ja yleni tämän vuosituhannen alussa MTV Uutisten uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaavaksi päätoimittajaksi.

”Sielu ehtii muutokseen mukaan.”

MTV:n identiteetin ytimessä on ollut Yleisradion valta-aseman horjuttaminen. Uuden virkansa myötä Ylä-Anttila pääsee siis puolustamaan organisaatiota, jota hän on tottunut yli 30 vuotta haastamaan. Muutos on verrattavissa siihen, että Tapparan fani kääntyisi kesätauon aikana Ilveksen kannattajaksi.

– Hyvä että tähän tuli kesä väliin ja sielu ehtii muutokseen mukaan, Ylä-Anttila myöntää.

Nimitysuutisen yhteydessä huomio on kiinnittynyt Ylä-Anttilan sukupuoleen, ikään, työnantajauskollisuuteen ja verkostoitumiskykyihin. Hämeenlinnassa lounaspöytään istuu kuitenkin yksityisempi Ylä-Anttila, sillä hän on nyt kotiseudullaan ja sielunmaisemassaan. Tuntuu turhan etäiseltä puhutella häntä sukunimellä, sillä ääneen pääsee Merja, omaa sukua Kivinen.

Kerrostalon kasvatti

Merja Kivinen syntyi keväällä 1960. Vanhemmat Eino Kivinen ja Aino Järvinen olivat kotoisin samalta Rengon kylältä ja tapasivat lavatansseissa. Yhteinen arki alkoi Hämeenlinnassa, jossa Eino löysi työtä autonkuljettajana ja Aino myyjänä. Perhe asui kerrostalossa, jonka alakerran kaupassa äiti työskenteli ja josta tuli Merjalle kuin toinen koti.

Sisaruksia ei ilmaantunut ja suku oli pieni. Myös Merjan isä oli ollut ainoa lapsi, äidillä oli yksi veli. Merjalla oli yksi serkku ja muutama pikkuserkku, mutta yhteys isovanhempiin Rengossa oli tiivis. Kesät kuluivat siellä etenkin, kun perheelle valmistui kesämökki äidin perintömaille Merjan ollessa 13-vuotias.

”Elämän pääosassa olivat työ ja palkinnot.”

– Mummulassa kuuntelin papan sotamuistoja ja hänen syliinsä kiivetessäni minun piti muistaa, etten istunut haavoittuneen polven päälle.

Kotona oli muutamia keskeisiä elämänarvoja: Työ ja yrittäminen ovat avaimia menestykseen. Rehellinen pitää olla. Jumalan varjelukseen voi tukeutua. Perhe on perusta, jonka varaan elämä rakentuu.

– Vanhemmat olivat jälleenrakennuksen sukupolvea. Elämän pääosassa olivat työ ja sitä kautta hitaasti kertyvät palkinnot.

Yksi jälleenrakennussukupolven keskeisistä unelmista oli saada oma lapsi koulutettua.

”Kun nimeni oli kärkikastissa, isän silmät kostuivat.”

– Kun pyrin Hämeenlinnan tyttölyseoon, lähdimme illalla koko perhe katsomaan tulokset koulun ovesta. Kun nimeni oli kärkikastissa, isän silmät kostuivat. Sen jälkeen kävelimme kaupungille syömään, mikä ei ollut siihen maailmanaikaan lainkaan tavallista.

Kun Merja sai oppikoulussa kokeista hyviä numeroita, hän vei ne kotimatkalla äidin työpaikalle ihasteltavaksi ja sai palkkioksi pienen makeisen.

– Sekin on tärkeä muisto siitä, kuinka lähiympäristö voi tukea ja kannustaa. Koen olevani Myllymäen kerrostaloalueen kasvattama likka.

Verkostoituja herää

 


Merja Ylä-Anttila jututtaa koulukavereitaan Ritva Rekola-Flinckiä (vas.) ja Hannele Pöntystä Hämeenlinnan torilla.

 

Merja Ylä-Anttilaa kuvaillaan superverkostoitujaksi, jonka urakehityksen taustalla on laaja ja vaikutusvaltainen tuttavapiiri. Näiden verkostojen selitys löytyy lapsuudesta. Ainut lapsi tarvitsi ystäviä.

– Olen tykännyt pienestä pitäen olla porukoissa. Jos minä jotain harrastan, niin ystäviä.

Merja on tässä harrastuksessaan yhtä uskollinen kuin työhistoriassaan. Teini-iän paras kaveri Leena Louhivaara on pysynyt rinnalla koko elämän ensimmäisestä interrailista nykyisiin kaupunkimatkoihin. Kolmen lukiotytön koplaan kuului myös Ritva-Liisa Korhonen, joka oli Merjan luokalla jo oppikouluvuodet Hämeenlinnan tyttölyseossa ja jonka kanssa Merja lauloi ja esiintyi koulun juhlissa.

”Siellä oli kaksi Kivistä, Merja ja Mikko, mutta vain toinen pääsi sisään.”

Esiintyminen oli sen verran hauskaa ja koukuttavaa, että Ritva-Liisasta tuli oopperalaulaja. Merjakin kävi lukion jälkeen testaamassa estradikykyjään teatterikoulun pääsykokeissa.

– Siellä oli kaksi Kivistä, Merja ja Mikko, mutta vain toinen pääsi sisään.

Koulussa Merja viihtyi etenkin äidinkielentunneilla, joilla hänellä oli opettajana paikallinen kulttuuripersoona ja runoilija Hilja Mörsäri. Kapinallista teini-ikää Merja ei muista eläneensä.

Hurriganesin hän sentään näki Hämeenkaaressa ja ensimmäinen oma ulkomaanmatka vei Tukholmaan kuusitoistavuotiaana. Sitä ennen Merja kiersi vanhempiensa kanssa Suomea ja Pohjoismaita autolla ja vankkuriteltalla. Perheen autohistoria kertoo sosiaalisesta noususta: Moskvitš, ­Toyota ja lopuksi Volvo.

Lukiovuosien jälkeen pikkukaupungin idylli oli tehnyt tehtävänsä. Sieltä piti päästä ”suureen maailmaan”. Suuri maailma oli yhtä kuin Helsinki ja Laajasalon kristillisen opiston medialinja.

– Sen vuoden aikana päätin, ettei minusta tule näyttelijää eikä juristia, vaan haen opiskelemaan viestintää.

Tuliainen ilman palautusoikeutta

Ennen Helsingin yliopistoa Merja palasi vielä puoleksi vuodeksi työharjoitteluun kotiseudulleen Hämeen Sanomiin. Hämeen Sanomista tuli hänen kasvattajaseuransa journalistiksi. Nuorelle harjoittelijalle uskottiin vastuuta ja häntä evästettiin tehtäviinsä.

Opiskelu yliopistossa alkoi tammikuussa 1981, ja Merja teki vielä yhden kesän töitä Hämeen Sanomissa. Seuraavana syksynä MTV Uutiset aloitti toimintansa. Kanavan kesätyöilmoitus kiersi viestinnän opiskelijoiden luennoilla kädestä käteen. Myös Merja päätti kokeilla onneaan ja hakea upouuteen uutistoimitukseen.

Hakijoita pudotettiin kyydistä viikon ajan, kunnes jäljelle jäivät Merja ja pari muuta. Kesätyöpaikassa odotti median uusi aika.

”Kun meillä on kina, Ari sanoo palauttavansa minut Berliiniin.”

– Siellä oli vastassa hirmu innokas uutistoimitus, jossa jaksettiin puhua journalismista yöt läpeensä. Tutustuin ikimuistoisiin persooniin kuten Pekka Karhuvaaraan ja Leena Kaskelaan. Se oli kiihkeää kasvua ja mahtava elämänkoulu.

Yliopistolla Merja oli ainejärjestönsä puheenjohtaja ja järjesti muun muassa opintomatkoja. Yksi niistä suuntautui jakautuneeseen Berliiniin. Samassa bussissa istui opiskelutoveri Ari Ylä-Anttila.

– Rakastuimme sillä matkalla. Joskus harvoin, kun meillä on kinaa, Ari sanoo palauttavansa minut Berliiniin. Minä puolestani totean, että sitä Berliiniä ei enää ole. Et sinä voi.

”Tämä pieni perhe on peruskallioni.”

Ylä-Anttiloiden poika Aleksi syntyi vuonna 1988. Kivisen suvun perinne jatkui: Aleksi jäi ai­noaksi lapseksi.

– Olisin erilainen ihminen ilman äitiyden kokemusta. Tämä pieni perhe on peruskallioni.

Nyt kun takana on 35 yhteistä vuotta, Merja tuntee edelleen tehneensä hyvän miesvalinnan.

– Amor vincit omnia, rakkaus voittaa kaiken. Siihen minä kyllä uskon.

Likasta tulee tytönhupakko

Kesätyön jälkeen Merja jatkoi vuorojen tekemistä Maikkarilla, kunnes hänet vakinaistettiin vuonna 1984. Rakkauden ja työn imu voittivat gradun imun. Opiskelu jäi kesken.

– Pitkään minä sitä harmittelin, mutta en enää. Ehkä minä näillä työnäytteillä jonkin maisteristason olen saavuttanut.

Maikkarissa Merja oli aluksi kulttuuritoimittaja, kunnes Pekka Hyvärinen lähti Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi ja Jorma Miettinen kysyi Merjaa hänen paikalleen politiikan toimittajaksi.

”Päätin, että täältä pesee.”

Eduskunnassa Merja törmäsi ensi kertaa tilanteeseen, jossa kollega ei kannustanutkaan.

– Vanhempi toimittaja pysäytti minut eduskunnan portaikossa ja sanoi: ’On se järkyttävää, että MTV lähettää tänne tuollaisia tytönhupakoita romuttamaan uskottavuuden, jota olemme vuosikymmenet rakentaneet.’ Kun hän lopetti, mietin että mitäs nyt. Päätin, että täältä pesee.

Kohta pesikin. Merja sai suuren uutisvoiton, kun hän onnistui onkimaan tietoonsa, että Suomeen suunniteltiin ennen kuulumatonta sinipunaista hallituspohjaa Harri Holkerin johdolla.

– Se oli kova uutisvoitto nuorelle likalle.

Politiikantoimittajana Merja ymmärsi lopullisesti ihmissuhteiden ja verkostojen tärkeyden.

– Jotta kuulee uutisia ja pystyy arvioimaan kuulemaansa, täytyy olla kontakteja monenlaisiin ihmisiin. Se, että mennään kahville ja tutustutaan ihmisiin, on keskeinen osa tätä työtä.

Jaetut muistot elävät

Merja tuntee suomalaisen vallan ja eliitin, mutta yrittää pitää mielessään, mistä likka on kotoisin.

– Tuttavuudet eivät saa vaikuttaa journalistisiin päätöksiin, ja yksityisemmät asiani jaan vain ystävien kanssa.

Merjan äiti kuoli vuonna 2009, kohta yhdeksänkymmentävuotias isä asuu vielä omillaan Hämeenlinnan keskustassa.

”Soitan isälle vähintään kerran päivässä.”

– Soitan isälle vähintään kerran päivässä ja käyn aika usein häntä katsomassa.

Merja arvostaa yhä enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat tunteneet hänet pikkutytöstä lähtien. Yksi tällainen on pikkuserkku Jukka, jolta Merja kertoo juuri saaneensa yllätyssoiton.

– Mietimme puhelun lomassa, miten tärkeätä on yhteydenpito, koska olemme ainoat, jotka enää muistavat, millaisia vanhempamme ja isovanhempamme olivat. Tällaisten ihmisten arvo kasvaa ihan määrättömästi, kun ikää tulee. Toinen auttaa toista pitämään muistot elävinä.

Henkilökohtaisten muistojen vaalimisessa ihminen tarvitsee sukuaan ja ystäviään. Siinä ei auta paraskaan työelämän verkosto. Oman isänsä kohdalla Merja näkee, kuinka muistot alkavat hiipua, kun ikätoverit harvenevat.

– Kun katsoimme viimeksi kuvaa isän pesäpallojoukkueesta, isän lisäksi joukkueesta oli hengissä enää yksi pelitoveri.

 


Median portinvartija. ”Median pitää varoa sellaisia äänenpainoja, että koko järjestelmä on mätä”; Merja Ylä-Anttila sanoo.


Esimerkkinä muille naisille

Yhden työuran aikana ehtii tapahtua paljon. Kun Merja kotiutui Maikkariin 1980-luvun kasvun vuosina, vain taivas tuntui olevan kasvun kattona. Nyt lounaalla istuu internetin voittokulun ja me­dian vaikeat vuodet todistanut keski-ikäinen nainen, joka on joutunut viemään läpi puolen tusinaa yt-kierrosta ja irtisanomaan pitkäaikaisia työtovereitaan. Likka huokaisee ennen kuin jatkaa.

– Irtisanomiset ovat olleet raskaimpia ja vaikeimpia päiviäni johtajana. Onneksi aika harva näistä entisistä työtovereista vaihtaa kadulla puolta, kun kohtaamme.

Yleisradion paikkaa Merja ei hakenut, vaan häneen otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostusta. Edellisestä vastaavasta soitosta oli kulunut ­17 vuotta. Silloin Matti Packalén kysyi, ottaako Merja vastaan MTV Uutisten päätoimittajan tehtävät.

”Yritin pitää sisäisen epäilevän ääneni pienemmällä.”

– Kun Maikkarin pestiä tarjottiin, mietin tyypillisiä naisten kysymyksiä: pärjäänkö minä ja onko minusta tähän. Nyt yritin pitää tämän sisäisen epäilevän ääneni pienemmällä. Ajattelin, että kaikkia uuden työn asioita ei tarvitse osata ennakkoon, vaan jotain saa työkin opettaa.

Merja sanoo, että naisten kohoaminen johtotehtäviin vaatii pelon selättämistä ja haasteisiin tarttumista.

– Moni ikäiseni nainen on kertonut saaneensa voimaa siitä, että minut valittiin tällaiseen tehtävään tämän ikäisenä. Vielä ei tarvitse hissutella kohti eläkepäiviä, vaan voi mennä kohti uutta.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2018.

Merja Ylä-anttila

SYNTYNYT 1960 Hämeenlinnassa, asuu Helsingissä.

TYÖ Yleisradion ­toimitusjohtaja.

PERHE Naimisissa ­toimittaja Ari Ylä-Anttilan kanssa. Parsikunnan ­aikuinen lapsi Aleksi on ­niin ikään toimittaja.

HARRASTUKSET Luku­piiri, järjestötyö, laulaminen ja kesämökkeily.