Titta Jokinen ja hänen tyttärensä Kiti Kokkonen tietävät paljon uusperheistä, joista kertoi heidän yksi näytelmänsäkin.

Peppi Pitkätossuko se siinä? Ja hänen vieressään istuva nainen näyttää näyttelijä Titta Jokiselta – ja, kas vain, siinähän on Titta Jokinen, 64. Halaus­etäisyydellä hänestä istuva nainen ei totisesti ole satuolento, vaan Titan tytär, kirjailija Kiti Kokkonen, 40, eläväinen punatukka.

Kolmatta sukupolvea sohvalle ei saa. Lapsettomuus on kipeä asia, mutta siitä voi jo puhua.

– Pelkään, että olen ikuisesti ulkokehällä. Tunnen kyllä nyt, että mieheni 8-vuotias tytär rakastaa minua ja meillä on hyvät välit, mutta hänellä on jo äiti, Kiti sanoo.

Uusperhe on tabu

Äiti ja tytär ovat juuri palanneet Kitin kirjoittaman Uusioperh(s)e-näytelmän harjoituksista. (Toim. huom. Näytelmää esitettiin keväällä 2015.) Kitin työhuoneella he yrittävät nyt saada teatterissa syntyneet tunnemyrskyt tasaantumaan. Näytelmä on rohkea kertomus uusperheiden jäsenten tunteista ja ajatuksista, ja siinä käsitellään myös lapsettomuutta.

Molemmat teemat ovat Kitille tuttuja omasta elämästä.

– Näyttämöllä annetaan ­ääni myös äiti- ja isäpuolille, Kiti tiivistää.

"Uusperhe on edelleen tabu. Sen jäsenet eivät uskalla kertoa avoimesti ongelmistaan."

Aihepiiri on värikäs, mutta Titta kaakaonruskeassa villatakissa ja Kiti harmaassa neulepaidassa vaikuttavat maanläheisiltä realisteilta.

Kun kaksikko puhuu tunteistaan, huone täyttyy tunnepaletin kaikista sävyistä: rakkaudenpunaisista, synkän sinisistä, surullisen mustista, arkisen ruskeista ja toivon keltaisista.

– Uusperhe on edelleen tabu. Sen jäsenet eivät uskalla kertoa avoimesti ongelmista, joita siihen liittyy. Osapuolet pelkäävät loukkaavansa läheisiään. Asia on herkkä kaikille, Kiti uskoo.

Kitin vanhemmat Ere Kokkonen ja Titta Jokinen päätyivät avioeroon, kun perheen ainokainen oli kolme ja puolivuotias. Pauliina, Titan tytär hänen seuraavasta avioliitostaan Pauli Virran kanssa, oli Titan ja Paulin eron aikaan juuri samanikäinen. Mielenkiintoinen sattuma: Kiti pääsi miehensä Sofia-tyttären elämään, kun lapsi oli nuo samat kolme ja puoli vuotta.

– En oikein muista aikaa, jolloin vanhempani erosivat. En ole koskaan kokenut menettäväni isää tai äitiä. He eivät ole hylänneet minua hetkeksikään, Kiti vakuuttaa.

Iso perhe, paljon tunteita

Uusperhekuviossa erolasten elämään tulee lisää perheenjäseniä. Titta ja Kiti luettelevat, ketkä kaikki kuuluvat heidän perheisiinsä.

Titta laskee perheenjäsenikseen lapsensa Kitin ja Pauliinan, oman 97-vuotiaan äitinsä, aviomiehensä Jussi Tunturin, tyttärien puolisot ja heidän vanhempansa sekä Kitin tytärpuolen Sofian.

– Ihanaa, kun äidillä on noin paljon perheenjäseniä, Kiti riemuitsee.

Hän listaa ensin ydinperheensä: avomies Olli eli Olavi Tikka, Sofia ja Mini-kissa.

– Koen tietysti syyllisyyttä, kun erottelen heidät muista rakkaista, Kiti tunnustaa.

"Ihanaa, kun on paljon läheisiä. Perheisiin mahtuu monta persoonaa."

Kitin lähipiiriin kuuluvat äiti, äidin mies Jussi, Pauliina-sisko, bonusäiti Anna-Maija eli edesmenneen isän kolmas vaimo, Anna-Maijan miesystävä, Petteri-veli vaimoineen ja lapsineen, Ollin siskot perheineen, Ollin äiti...

Äidin ja tyttären perheissä on väkeä niin paljon, että Aleksanterin teatteri täyttyisi heistä puolilleen.

– Ihanaa, kun on paljon läheisiä. Perheisiin mahtuu monta persoonaa. Kaikki kokevat asiat omalla tavallaan. Jokaisen täytyy luoda toisiin suhde, ja se ei ole helppoa. Pitää ajatella myös sitä, ettei astu entisten puolisoiden tai isovanhempien tontille – ja tärkeintä on muistaa lasten etu, olla suvaitsevainen, naiset luettelevat.

Äitipuoli hakee paikkaansa

Kitistä tuli äitipuoli nelisen vuotta sitten. ­Omien kokemustensa takia hän astui rooliin itsevarmana. Varmuutta vahvisti se, että hän rakastui pikku-Sofiaan heti ensi tapaamisella.

– Tahdoin ottaa esimerkkiä äidistäni ja äitipuolestani. Hehän eivät ole kilpailleet keskenään. Kumpikaan ei ole toiselle uhka. Kuvittelin, että pystyisin automaattisesti samaan.

Äitipuolen rooli osoittautui yhdeksi Kitin elämän vaikeimmista.

Mutta kuinkas kävikään? Äitipuolen rooli osoittautui yhdeksi Kitin elämän vaikeimmista. Valmiita vuorosanoja tai roolipukuja ei ollut. Pian paljastui myös se, että omiin rakkaudenosoituksiin ei saa välttämättä heti vastakaikua, ei ainakaan sellaista kuin itse toivoisi.

– Ensi tapaamisessa päätin reippaasti, ­etten astu vanhempain paikalle enkä halua loukata ketään. Niin olen toiminut, Kiti toteaa.

– Minulle tuli kuitenkin pian järkyttävän ulkopuolinen olo. Se heräsi pienistä asioista: jos Sofia kolhi itseään, hän hakeutui isänsä luokse ja katsoi minua torjuvasti. Kaikista vaikeinta on ollut löytää oma paikka suhteessa lapseen ja koko uus­perheeseen.

Kumpaa rakastat enemmän?

Kiti oli käynyt läpi surun lapsettomuudesta, ja Sofian tulo hänen elämäänsä tuntui arvokkaalta lahjalta. Mutta hän ei ole välttämättä tuntenut olevansa – ainakaan alussa – arvokas lahja lapselle.

– Minussa heräsi hoivavietti, jota en saanut käyttää. Se oli kamalaa. Olen välillä heittäytynyt jopa marttyyriksi tässä äitipuolen osassa. Kun hain joskus Sofiaa päiväkodista, hän olisikin halunnut isänsä tulevan. Otin siitä vähän itseeni, kunnes kuulin, että lapsi voi olla pettynyt, kun onkin odottanut isän sijasta äitiä ja päinvastoin.

Nyt nelikymppinen äitipuoli osaa jo muistella nauraen, kun Sofia kysyi, kumpaa Kiti rakastaa enemmän, häntä vai kissaa.

– Sanoin heti, että tietysti sinua. Samalla kysyin vitsinä, että kumpaa hän rakastaa enemmän, minua vai hamsteriaan. Hän ei osannut vastata. Eikä ole vieläkään vastannut.

"Vaikken ole biologinen äiti, olen kuitenkin yksi vanhemmista."

Äitipuoli tunnustaa myös pienet arviointivirheensä, joita nyt itsekin kummeksuu: kun Sofia täytti neljä, Kiti osti hänelle korkokengät. Myöhemmin hän on jutellut vähän nolona lahjasta lapsen äidin kanssa, joka ei itse puuttunut asiaan.

– Hän on ottanut minut avosylin vastaan.

Kiti huomasi aluksi miettivänsä tämän tästä, mitkä ovat hänen oikeutensa suhteessa lapseen.

– Vasta nyt neljän ja puolen vuoden jälkeen minulla alkaa olla sellainen tunne, ettei enää ole niin suurta hätää. Vaikken ole biologinen äiti, olen kuitenkin yksi vanhemmista. Vieläkin saattaa tulla epätoivon hetkiä, jolloin on pakko itkeä tihruttaa. Olen kuitenkin päättänyt olla oma itseni.

Eron ajatteleminen sattuu

Titankin mielestä äidin rooli on ollut kaikista vaikein. Hän tuntee olevansa muistojensa kanssa ajoittain vieläkin vereslihalla. Ei niinkään omien valintojensa takia, vaan siksi, että julkisuus – osa lähipiiriäkin – leimasi hänet huonoksi äidiksi. Ja vain siksi, että hän toimi erotilanteessa eri tavalla kuin monet muut 1970-luvun äidit.

"Kukaan ei leimaa huonoksi isäksi miestä, joka lähtee perheensä luota."

– Olosuhteiden pakosta päätimme Kitin isän kanssa, että tyttö jää asumaan isänsä luokse. Lehdistö kauhisteli, että ”jätin” lapsen isälle. Asia saatetaan kaivaa esiin edelleen, vaikka erosta on vuosikymmeniä. Kukaan ei leimaa huonoksi isäksi miestä, joka lähtee perheensä luota, Titta sanoo.

Ja yksinhuoltajaisät korotetaan helposti sankareiksi, vaikka he eivät sitä tahtoisikaan.

Titan sukupolven naiset kasvatettiin niin, että perheen oli pysyttävä koossa keinolla millä tahansa, edes lasten takia.

– Olen tuntenut syyllisyyttä ja ajatellut, että Pauliina ja Kiti ovat kärsineet eroista, vaikka he ovat vakuuttaneet muuta. En ole tahtonut puhua ensimmäisestä erosta, koska se oli minulle, nuorelle ihmiselle, niin kova paikka. Toisessa erossa Pauliina jäi asumaan minun luokseni. Edelleenkin erojen ajatteleminen sattuu, vaikka Kitikin on pyytänyt minua hellittämään, koska kaikki on hyvin.

Muistot kirpaisevat yhä. Kohta taidetaan tarvita nenäliinaa. Vai kierähtävätkö Titan silmistä kyyneleet siksi, että asiat ovat hyvin?

Monta läheistä ja paljon lahjoja

Usein korostetaan erolasten traumoja. Mutta on myös eroja, jotka ovat tuoneet paljon hyvää pikkuihmisten elämään, kuten Kitille.

– Aluksi tosin varoin rakastamasta vanhempieni uusia kumppaneita. Kuvittelin, että pahoittaisin isän ja äidin mielen. Se oli täysin itse keksitty juttu, koska kukaan ei koskaan haukkunut kenenkään uusia tai vanhoja kumppaneita minulle. Päinvastoin. Vietimme koko poppoo monia juhlia yhdessä.

"Välimme eivät olisi näin lämpimät, jos olisimme aina asuneet yhdessä."

Kiti innostuu:

– Luojan kiitos, että erositte. Meidän välimme eivät olisi näin lämpimät, jos olisimme aina asuneet yhdessä ydinperheenä. Sain paljon hyviä ihmisiä lähelleni.

– Ja paljon lahjoja, Titta nauraa.

Kiti puolustautuu:

– Sitä en ole ikinä ajatellut, mutta olen saanut enemmän kaikupohjaa ja näkökulmia elämään. Sellainen avartaa lapsen mieltä ja lisää perheenjäsenten joustavuutta ja ymmärrystä. Tajusin jo pienenä, että elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Silti elämä vain jatkuu. Kun isä kuoli, minua lohdutti, että minulle jäi kolme vanhempaa.

Tutkimuksen mukaan suurin osa uusperheistä on onnellisia. Onpa äitipuolenkin roolissa hyvät puolensa.

– Vastuun lapsesta voi jakaa laajemmin. Kivaa on sekin, että välillä on ihan luontaisesti omaa aikaa, Kiti sanoo.

Äitiä ei ehdi ikävöidä

Kiti ja Titta puhuvat toisistaan arvostavasti. Jos toinen epäilee omaa mielipidettään, toinen tsemppaa ja ymmärtää. He nauravat paljon ja uskaltavat näyttää toisilleen tunteensa. Roolit ovat selvät: äiti ja tytär. Kyseessä ei ole kevyt ­rupattelukaveruus.

He ovat puhuneet asioista suoraan mutta riidelleet vähän. No, joulukuussa tuli jättiriita jostakin olemattomasta, mutta anteeksi on annettu ja pyydetty jo aikaa sitten.

"Joskus puhun ilkeästi äidille, mutta eroista en häntä syytä."

Isoista asioita ei ole ollut syytä riidellä. Molemmat ovat hyväksyneet toistensa ratkaisut.

– Joskus puhun ilkeästi äidille, mutta eroista en häntä syytä. Olisi kiva, että ehtisi tulla ikävä, ennen kuin äiti taas soittaa. Toisaalta ethän sinä viime aikoina ole soittanut niin usein, Kiti ihmettelee.

– Mehän näemme päivittäin harjoituksissa, Titta toteaa ja myöntää, että saattaa olla välillä ärsyttävän ylihuolehtivainen.

Vaikka se joskus harmittaa Kitiä, huolestuisi hän puolestaan, jos soittoja ei kuuluisi.

Päivä on keikahtanut jo yli ruuhka-ajan. Äidillä ja tyttärellä on vielä työtä. He harjoittelevat yhtä näytelmän kohtausta, joka meni ohjaaja Outi Mäenpään määräyksestä uusiksi. Se sopii Kitille ja Titalle. He ovat valmiita muutoksiin myös teatterin ulkopuolella, koska elämä ei jämähdä paikoilleen. Pääasia, että tajuaa omissa kulisseissaan oman roolinsa ja muistaa Peppi Pitkätossun rohkeuden.
 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 4/2015.

2 x Jokinen

  • Titta Jokinen
    Syntyi 1951 Kalannissa. Asuu Helsingissä.
    Perhe Naimisissa, kaksi ­tytärtä edellistä avioliitoista.
    Ammatti Näyttelevä ­eläkeläinen.
  • Kiti Kokkonen
    Syntyi 1974 Helsingissä. Asuu Espoossa.
    Perhe Avoliitossa, perheeseen kuuluvat miehen lisäksi tytärpuoli ja kissa.
    Ammatti Kirjailija, näyttelijä, Komediateatteri Arenan taiteellinen johtaja.

Ilomantsilainen Tarja, 69, ja järvenpääläinen Raili, 68, vaihtoivat viideksi päiväksi rohkeasti kotejaan, harrastuksiaan ja lähipiirejään ET-lehden pyynnöstä. Miltä tuntui elää toisen elämää?

Opiskelijat tapaavat käydä vaihdossa ulkomailla, mutta Raili Ojala-Signell ja Tarja Patrikainen ovat ehkä lanseeranneet jotain uutta: seniorivaihdon. Raili ja Tarja vaihtoivat kotejaan, harrastuksiaan ja lähipiirinsä viideksi päiväksi ET-lehden pyynnöstä. Seikkailusta tarkemmin kertova juttu ilmestyy 25.4. ET-lehdessä 9/2018. 

Tarja asuu yksin isossa omakotitalossa Ilomantsissa. Lapsenlapset Nikolaos, 13, Anastasia, 10, ja Nektaria, 6, Lampropoulos ovat usein mummolla hoidossa ja yökylässä. Tarjan tytär Riikka Patrikainen on ortodoksisen seurakunnan kanttori ja hänen miehensä Ioannis Lampropoulos sen kirkkoherra.

Railin kotipesä on rivitalossa Järvenpäässä. Hänkin on leski, mutta viettää avomiehensä kanssa yhdessä viikonloput ja kesät. 

Kumpikin naisista suunnitteli toiselle tekemistä, joka noudatteli kodin omistajan tavallista viikko-ohjelmaa.

Miltä toisen ihmisen elämään hyppääminen tuntuu? Ilomantsissa Tarjan kotona viisi päivää viettänyt Raili pääsi tutustumaan itselleen uusiin asioihin, kuten kuorolaulantaan, ortodoksiseen seurakuntaan ja paikallisten piirakoiden leivontaan.

Näin Raili kertoo ajastaan Ilomantsissa.

Raili Ojala-Signell, 68:

Uudessa kodissa

"Tarjan perheystävä Jorma Savinainen oli minua vastassa saapuessani Ilomantsiin myöhään sunnuntai-iltana. Hän opasti minut emännän auton käyttöön ja neuvoi myöhemmin myös leivinuunin lämmityksessä. Halusin oppia, vaikkei sillä käytännön merkitystä viikon aikana ollutkaan.

Jorma piti minulle hyvän esitelmän siitä, millaisia puita lämmityksessä tulisi käyttää. Halot kasattiin uuniin keoksi, keskelle jätettiin rako, johon laitettiin muutama kuiva tuohi. Tulitikulla ei tarvinnut kuin näyttää tuohiin päin, kun tuli tarttui kuiviin halkoihin ja loimusi uunista olohuoneeseen.

Tarjan kotona oli kotialttari. Myös muissa huoneissa näkyi hänen ortodoksinen uskonsa. Minä keitän taustalla teevettä.

Ensimmäistä kertaa kuorossa

En ole koskaan laulanut kuorossa, koska en osaa laulaa nuoteista. Mutta se ei tuntunut olevan tarpeen tässä kansanlaulukuorossa. Kuuntelin, kun kuoron johtajat Riikka Patrikainen ja Liisa Matveinen laulattivat eri ääniä vuorotellen. Kun sävelkulku tuli tutuksi, liityin minäkin naisäänten joukkoon.

Alkuesittelyssä tutustuin muihinkin kuorolaisiin ja heidän taustoihinsa. Tarjan ystävät Erja Karvinen (oikealla puolellani) ja Leena Purmonen (vasemmalla) ottivat minut heti siipiensä suojiin. Kun meidät pyydettiin pöytien takaa luokan eteen kuoroasetelmaan laulamaan seisaaltaan ”Ruskie neitsyt, valkie neitsyt…”, lauloin jo rohkeasti mukana. Sain vieruskaverilta jopa kiitosta kauniista äänestäni.

Tästä uudesta kokemuksesta jäi niin positiivinen olo, että taidan alkaa etsiä Järvenpäästä matalakynnyksistä kuoroa uudeksi harrastuksekseni.

Varamummon rooli haltuun

Kuoron jälkeen menin Tarjan tyttären Riikan perheeseen illalliselle. Olin varannut kotoa mukaan leipomiani I Love You -pipareita tuliaisiksi. Ajattelin, että lapsia tämä kansainvälinen viittomamerkki voisi kiinnostaa. Viittomakieli on minulle tuttua, sillä vanhempani olivat kuuroja ja minäkin olen elänyt kuurojen yhteisössä. 

Vastaanottoni perheessä oli heti innostunut. Lapset Nikolaos (Niko), Anastasia (Ansku) ja Nektaria (Nekku) innostuivat heti asettelemaan sormiaan ILY-muotoon. Kohta minut pyydettiinkin yläkertaan lasten valtakuntaan tutustumaan tyttöjen keppihevosiin ja muihin leluihin. Kaikki puhuivat ja esittivät kysymyksiään minulle yhtaikaa. Seuraavana oli vuorossa kreikkalainen tanssiesitys, johon Anastasia oli tehnyt koreografian ja isoveli Niko etsi netistä musiikin.

Turhaan olin pelännyt tätä lastenlasten hoitoa heidän varamummonaan, minut otettiin avosylin vastaan. Samalla saimme sovituksi vaihtoviikkoni lasten hoito- ja kuljetusajat.

Piiroiden leipominen tutuksi

Pääsin kokeilemaan paikallisten piirakoiden (piiroiden) leipomista. Kesäaikaan Ilomantsissa on turisteille piirookoulu Ravintola Parppeinpirtillä, mutta muulloinkin se järjestetään tilauksesta halukkaille.

Pirootsupussa eli piirakkanurkassa oli lasin takana piiroiden teko jo hyvässä vauhdissa saapuessani paikalle. Pohjia oli kaulittuina iso kasa, josta opettaja Johanna Ikonen otti leivinalustalle kymmenkunta kappaletta käsiteltäviksi. Lastalla jokaisen päälle nakattiin valmista perunamuusia. En ollut tiennytkään, että täytettä levitetään melkein reunoihin saakka. Rypytys kahdella sormella keskeltä päähän, piirakan pyöräytys ja sama toiseen päähän. Päät oli tärkeä vielä kääntää, etteivät ne palaisi.

Sain kädestä pitäen ohjausta myös riisipiiroiden tekemisessä. Rypytys minulta vielä sujui, mutta ruispohjien kaulitseminen vaati jo enemmän taitoa. Uutta oli snapsilasin käyttö samankokoisten pohjien tekemisessä kaulitusta taikinasta. 

Pari tuntia piiroitten teossa lensi siivillä. Seuraavalla Ilomantsin matkallani, toivottavasti jo tulevana kesänä, haluan ehdottomasti päästä nauttimaan karjalaisen pitopöydän antimista Parppeinvaarassa.

Vapaaehtoishommissa

Paikalliset Leijonat ja Ladyt käyvät ulkoiluttamassa vanhuksia. Tarjan ystävä Leena Purmonen on miehensä Kari-Matin ja muiden Leijonien ja Ladyjen kanssa käynyt vapaaehtoistoimintana kerran viikossa ulkoiluttamassa vanhuksia palvelukeskuksessa.

Torstaille osui ensimmäinen kunnon pakkaspäivä kolmen lumisateisen päivän jälkeen. Koska viima oli myös kova, kovinkaan moni vanhus ei halunnut lähteä ulos. Eräs pyörätuolissa istuva mies käväisi saattajansa kanssa tekemässä parkkipaikalla kierroksen, mutta halusi pian takaisin sisään. Intervallijaksolla palvelutalossa oleva reipas ja hyväkuntoisen oloinen Keijo Sivonen teki pitkän lenkin kahden Leijonan kanssa. Palattuaan otettiin vesitornin juurella meistä ryhmäkuva.

Ensikertalaisena paastopalveluksessa

Ortodoksisen kirkon kanttorina toimiva Riikka Patrikainen oli opastanut minua hieman etukäteen tämän paastopalveluksen kulusta. Erona luterilaiseen kirkkoon oli se, että eri kirkkoon kuuluvat eivät voisi osallistua palveluksessa jaettuun ehtoolliseen.

Kirkon kauneus häikäisi minut. Seurakuntalaisia alkoi saapua, he kävivät sytyttämässä kynttilöitä ikonien eteen ja jotkut suutelivat edessä olevaa ikonia. Muutama tuttukin kuoroista tervehti minua. Minua opastettiin, että jos en jaksaisi seisoa koko palvelusta, voisin hyvin käydä istumaan seinänvieruspenkille.

Kuoron laulu ja pappien rukouksien ja tekstien esittäminen laulaen hypnotisoi minut tunnelmaan. Jossain vaiheessa kynttilöiden ja suitsukkeen haju alkoi jopa heikottaa. Suuresti hämmästelin vanhojen naisten ketteryyttä, kun he useaan otteeseen polvistuivat rukoukseen lattialle ja nousivat taas suuremmitta vaikeuksitta ylös.

Vaikka ehtoollisviiniin en saanutkaan osallistua, minua kehotettiin hakemaan vaaleaa leipää isä Ioanniksen leipäkorista. Kuvassa takanani on Hannu Lappalainen, jonka olin tavannut aiemmin molemmissa kuoroissa. Hän ystävällisesti opasti ensikertalaista palveluksen aikana.

Viittomien opettamista

Olin ennen paastopalvelusta vienyt Tarjan lapsenlapsen Nekun muskariin. Kun opettaja ei ollut vielä saapunut, opetin hänelle muutaman eläinviittoman. Nekku osasi viittoa jo vesikilpikonnan, joten opetin miten maakilpikonna viitotaan. Kymmenessä minuutissa käytiin läpi tavallisimmat kotieläimet. 

Paastopalveluksen jälkeen oli seurakuntalaisten yhteinen teehetki, jossa tutustuimme toisiimme ja isä Ioannis kertoi paaston merkityksestä. Siinä oli minulla myös aikaa kuulustella, mitä Nekku muisti opettamastani. Hän muisti melkein kaikki kymmenen viittomaa. Kuvassa viitotaan ”lehmä”. Taustalla isä Ioannis ja äiti Riikka teetä kaatamassa.

On hyvin tavallista, että lapset muistavat kissa-viittoman väärin. Hyvin useinhan he myös silittävät kissaa vastakarvaan. Tässä käydään läpi väärä viittoma vasemmalta oikealle, kun oikea viitotaan oikealta vasemmalle, jolloin rystyset ovat kissan pää. Muut seuraavat kiinnostuneina.

Talvinen Ilomantsi tuli tutuksi


Hattuvaarassa sijaitseva Suomen vanhin tsasouna eli ortodoksinen rukoushuone oli lumimaisemassa. 

Näin myös tsasouna-lumiveistoksen Ilomantsin torilla.

Ilomantsissa on kylillä moottorisahaveistoksia, sillä siellä pidetään kesäisin moottorisahaveiston MM-kisat."

 

Railin sydämestä osa jäi Ilomantsiin.

– Luonto niin kaunis, ja haluan kokea myös Ilomantsin kesän. Tiedustelin jo majapaikkaa tämän jutun valokuvaajan Eija Irene Hiltusen Kuuksenkaareen, joka on vanha lakkautettu kansakoulu.

Mutta suurin syy palata kesällä on uudet ystävät ja tuttavat.

– Karjalaisten ihmisten sydäntä lämmittävä ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on koskettavaa.

Lisää Railin ja Tarjan kokemuksista voit lukea ET-lehdestä 9/2018, joka ilmestyy 25.4. 

”Tossukokemus ei lannistanut minua. Yhden epäreilun opettajan lisäksi minua opetti ainakin kuusi reilua”, kirjoittaa ET:n päätoimittaja Katriina koulumuistoistaan.

Pelkäsin ala-asteella käsityönopettajaani. Hän oli ankara, hyvin uskonnollinen ja lapsen silmissä tietenkin ikivanha. Hän otti minut silmätikukseen.

Kovimmalle jouduin eräänä syksynä, kun neuloimme tossuja. Veimme oppitunnilla kukin vuorollamme opettajalle työn nähtäväksi. Hän istui opettajanpöydän takana, ja me tyttöset odotimme jonossa vuoroamme.

Muistan vieläkin opettajan kahvinhajuisen hengityksen, ärsyyntyneet liikkeet hänen napatessaan tossuntekeleen käsistäni ja tossujen ruman vihreän langan. Muiden edistymistä hän kehui vuolaasti, mutta minun silmukkani olivat aina liian tiukkoja tai liian löysiä. Taisivat ne ollakin. Ainakaan hyvällä mielellä en niitä neulonut.

Äitini auttoi iltaisin lisäämään työhön muutamia kerroksia, ja valmistuivathan tossut lopulta. Paria niistä ei kuitenkaan koskaan tullut. Toinen tossuista jäi toista rutkasti pienemmäksi.

Tänä keväänä näin käsityönopettajani televisiossa. Putous-viihdeohjelman hahmo Ansa Kynttilä oli kuin ilmetty opettajani. Ei liene sattumaa, että tyrannimainen opettaja nousi ohjelman toiseksi suosituimmaksi hahmoksi. Hänenlaisensa moni muistaa lapsuudestaan, varsinkin jos on sellaisen käsiin joutunut.

Lankoja ja virkkaus­ohjeita olen ostanut jo varastoon.

Keväisin pidettävät luokkakokoukset ovat mainio tilaisuus käydä yhdessä läpi mukavia ja ikäviä koulumuistoja vuosikymmenten jälkeen. Huonoille kokemuksille voi usein jo nauraa, mutta jäljen ne ovat varmasti jättäneet.

Tossukokemus ei lannistanut minua. Yhden epäreilun opettajan lisäksi minua opetti ainakin kuusi reilua, ja kaikkiaan minulla on kouluvuosista mukavat muistot.

Myöhemmin neuloin ja virkkasin mielelläni ja ompelin itselleni jopa paitoja ja housuja. Nyt käsityöt ovat jääneet, mutta kunhan aikaa löytyy, tartun taas koukkuun. Lankoja ja virkkaus­ohjeita olen ostanut jo varastoon.

Kevään valoa käsitöihin ja askareihin!

Katriina, päätoimittaja
katriina.palo-narhinen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 8/2018.

Katriina Palo-Närhinen
Seuraa 
Liittynyt15.1.2018

Pääkirjoitus: "Huonot koulukokemukset naurattavat nyt, mutta jäljen ne kyllä ovat jättäneet"

Hei, ja kiitos palautteestasi. Olet aivan oikeassa: yksikin epäreilu opettaja on liikaa, jos sellainen jättää traumoja eliniäksi. ET-lehti ei missään nimessä hyväksy valta-asemaansa väärinkäyttäviä opettajia. Pääkirjoitukseni viesti oli, että lapsuuden ikävistä koulukokemuksista huolimatta niitä monesti ympäröivät mukavat kokemukset, reilut opettajat ja hyvät ystävät. Niitäkin kannattaa muistella, ja kokonaisuus jää useimmilla plussan puolelle. Pahoittelen, että tämä viesti ei auennut riittävän...
Lue kommentti
qwertyuiolkjhgfd Satunnainen n...

Pääkirjoitus: "Huonot koulukokemukset naurattavat nyt, mutta jäljen ne kyllä ovat jättäneet"

Mutta millaisia traumoja tuollaiset hirviö opettajat ovat jättäneet lapsiin? Montako elämää he ovat tuhonneet? Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin armoitettu päätoimittaja, joita opettaja ei onnistunut lannistamaan. Itse asiassa, koko päätoimittajan kirjoituksen pointti jäi epäselväksi minulle. Päätoimittajakin voisi miettiä miksi koko teksti on kirjoitettu? Onko tuossa jotain järkeä? Minulle ainakin jäi mielikuva että jutun ainoa pointti on se että päätoimittajakin sai jotain aikaan. Vai...
Lue kommentti