Titta Jokinen ja hänen tyttärensä Kiti Kokkonen tietävät paljon uusperheistä, joista kertoi heidän yksi näytelmänsäkin.

Peppi Pitkätossuko se siinä? Ja hänen vieressään istuva nainen näyttää näyttelijä Titta Jokiselta – ja, kas vain, siinähän on Titta Jokinen, 64. Halaus­etäisyydellä hänestä istuva nainen ei totisesti ole satuolento, vaan Titan tytär, kirjailija Kiti Kokkonen, 40, eläväinen punatukka.

Kolmatta sukupolvea sohvalle ei saa. Lapsettomuus on kipeä asia, mutta siitä voi jo puhua.

– Pelkään, että olen ikuisesti ulkokehällä. Tunnen kyllä nyt, että mieheni 8-vuotias tytär rakastaa minua ja meillä on hyvät välit, mutta hänellä on jo äiti, Kiti sanoo.

Uusperhe on tabu

Äiti ja tytär ovat juuri palanneet Kitin kirjoittaman Uusioperh(s)e-näytelmän harjoituksista. (Toim. huom. Näytelmää esitettiin keväällä 2015.) Kitin työhuoneella he yrittävät nyt saada teatterissa syntyneet tunnemyrskyt tasaantumaan. Näytelmä on rohkea kertomus uusperheiden jäsenten tunteista ja ajatuksista, ja siinä käsitellään myös lapsettomuutta.

Molemmat teemat ovat Kitille tuttuja omasta elämästä.

– Näyttämöllä annetaan ­ääni myös äiti- ja isäpuolille, Kiti tiivistää.

"Uusperhe on edelleen tabu. Sen jäsenet eivät uskalla kertoa avoimesti ongelmistaan."

Aihepiiri on värikäs, mutta Titta kaakaonruskeassa villatakissa ja Kiti harmaassa neulepaidassa vaikuttavat maanläheisiltä realisteilta.

Kun kaksikko puhuu tunteistaan, huone täyttyy tunnepaletin kaikista sävyistä: rakkaudenpunaisista, synkän sinisistä, surullisen mustista, arkisen ruskeista ja toivon keltaisista.

– Uusperhe on edelleen tabu. Sen jäsenet eivät uskalla kertoa avoimesti ongelmista, joita siihen liittyy. Osapuolet pelkäävät loukkaavansa läheisiään. Asia on herkkä kaikille, Kiti uskoo.

Kitin vanhemmat Ere Kokkonen ja Titta Jokinen päätyivät avioeroon, kun perheen ainokainen oli kolme ja puolivuotias. Pauliina, Titan tytär hänen seuraavasta avioliitostaan Pauli Virran kanssa, oli Titan ja Paulin eron aikaan juuri samanikäinen. Mielenkiintoinen sattuma: Kiti pääsi miehensä Sofia-tyttären elämään, kun lapsi oli nuo samat kolme ja puoli vuotta.

– En oikein muista aikaa, jolloin vanhempani erosivat. En ole koskaan kokenut menettäväni isää tai äitiä. He eivät ole hylänneet minua hetkeksikään, Kiti vakuuttaa.

Iso perhe, paljon tunteita

Uusperhekuviossa erolasten elämään tulee lisää perheenjäseniä. Titta ja Kiti luettelevat, ketkä kaikki kuuluvat heidän perheisiinsä.

Titta laskee perheenjäsenikseen lapsensa Kitin ja Pauliinan, oman 97-vuotiaan äitinsä, aviomiehensä Jussi Tunturin, tyttärien puolisot ja heidän vanhempansa sekä Kitin tytärpuolen Sofian.

– Ihanaa, kun äidillä on noin paljon perheenjäseniä, Kiti riemuitsee.

Hän listaa ensin ydinperheensä: avomies Olli eli Olavi Tikka, Sofia ja Mini-kissa.

– Koen tietysti syyllisyyttä, kun erottelen heidät muista rakkaista, Kiti tunnustaa.

"Ihanaa, kun on paljon läheisiä. Perheisiin mahtuu monta persoonaa."

Kitin lähipiiriin kuuluvat äiti, äidin mies Jussi, Pauliina-sisko, bonusäiti Anna-Maija eli edesmenneen isän kolmas vaimo, Anna-Maijan miesystävä, Petteri-veli vaimoineen ja lapsineen, Ollin siskot perheineen, Ollin äiti...

Äidin ja tyttären perheissä on väkeä niin paljon, että Aleksanterin teatteri täyttyisi heistä puolilleen.

– Ihanaa, kun on paljon läheisiä. Perheisiin mahtuu monta persoonaa. Kaikki kokevat asiat omalla tavallaan. Jokaisen täytyy luoda toisiin suhde, ja se ei ole helppoa. Pitää ajatella myös sitä, ettei astu entisten puolisoiden tai isovanhempien tontille – ja tärkeintä on muistaa lasten etu, olla suvaitsevainen, naiset luettelevat.

Äitipuoli hakee paikkaansa

Kitistä tuli äitipuoli nelisen vuotta sitten. ­Omien kokemustensa takia hän astui rooliin itsevarmana. Varmuutta vahvisti se, että hän rakastui pikku-Sofiaan heti ensi tapaamisella.

– Tahdoin ottaa esimerkkiä äidistäni ja äitipuolestani. Hehän eivät ole kilpailleet keskenään. Kumpikaan ei ole toiselle uhka. Kuvittelin, että pystyisin automaattisesti samaan.

Äitipuolen rooli osoittautui yhdeksi Kitin elämän vaikeimmista.

Mutta kuinkas kävikään? Äitipuolen rooli osoittautui yhdeksi Kitin elämän vaikeimmista. Valmiita vuorosanoja tai roolipukuja ei ollut. Pian paljastui myös se, että omiin rakkaudenosoituksiin ei saa välttämättä heti vastakaikua, ei ainakaan sellaista kuin itse toivoisi.

– Ensi tapaamisessa päätin reippaasti, ­etten astu vanhempain paikalle enkä halua loukata ketään. Niin olen toiminut, Kiti toteaa.

– Minulle tuli kuitenkin pian järkyttävän ulkopuolinen olo. Se heräsi pienistä asioista: jos Sofia kolhi itseään, hän hakeutui isänsä luokse ja katsoi minua torjuvasti. Kaikista vaikeinta on ollut löytää oma paikka suhteessa lapseen ja koko uus­perheeseen.

Kumpaa rakastat enemmän?

Kiti oli käynyt läpi surun lapsettomuudesta, ja Sofian tulo hänen elämäänsä tuntui arvokkaalta lahjalta. Mutta hän ei ole välttämättä tuntenut olevansa – ainakaan alussa – arvokas lahja lapselle.

– Minussa heräsi hoivavietti, jota en saanut käyttää. Se oli kamalaa. Olen välillä heittäytynyt jopa marttyyriksi tässä äitipuolen osassa. Kun hain joskus Sofiaa päiväkodista, hän olisikin halunnut isänsä tulevan. Otin siitä vähän itseeni, kunnes kuulin, että lapsi voi olla pettynyt, kun onkin odottanut isän sijasta äitiä ja päinvastoin.

Nyt nelikymppinen äitipuoli osaa jo muistella nauraen, kun Sofia kysyi, kumpaa Kiti rakastaa enemmän, häntä vai kissaa.

– Sanoin heti, että tietysti sinua. Samalla kysyin vitsinä, että kumpaa hän rakastaa enemmän, minua vai hamsteriaan. Hän ei osannut vastata. Eikä ole vieläkään vastannut.

"Vaikken ole biologinen äiti, olen kuitenkin yksi vanhemmista."

Äitipuoli tunnustaa myös pienet arviointivirheensä, joita nyt itsekin kummeksuu: kun Sofia täytti neljä, Kiti osti hänelle korkokengät. Myöhemmin hän on jutellut vähän nolona lahjasta lapsen äidin kanssa, joka ei itse puuttunut asiaan.

– Hän on ottanut minut avosylin vastaan.

Kiti huomasi aluksi miettivänsä tämän tästä, mitkä ovat hänen oikeutensa suhteessa lapseen.

– Vasta nyt neljän ja puolen vuoden jälkeen minulla alkaa olla sellainen tunne, ettei enää ole niin suurta hätää. Vaikken ole biologinen äiti, olen kuitenkin yksi vanhemmista. Vieläkin saattaa tulla epätoivon hetkiä, jolloin on pakko itkeä tihruttaa. Olen kuitenkin päättänyt olla oma itseni.

Eron ajatteleminen sattuu

Titankin mielestä äidin rooli on ollut kaikista vaikein. Hän tuntee olevansa muistojensa kanssa ajoittain vieläkin vereslihalla. Ei niinkään omien valintojensa takia, vaan siksi, että julkisuus – osa lähipiiriäkin – leimasi hänet huonoksi äidiksi. Ja vain siksi, että hän toimi erotilanteessa eri tavalla kuin monet muut 1970-luvun äidit.

"Kukaan ei leimaa huonoksi isäksi miestä, joka lähtee perheensä luota."

– Olosuhteiden pakosta päätimme Kitin isän kanssa, että tyttö jää asumaan isänsä luokse. Lehdistö kauhisteli, että ”jätin” lapsen isälle. Asia saatetaan kaivaa esiin edelleen, vaikka erosta on vuosikymmeniä. Kukaan ei leimaa huonoksi isäksi miestä, joka lähtee perheensä luota, Titta sanoo.

Ja yksinhuoltajaisät korotetaan helposti sankareiksi, vaikka he eivät sitä tahtoisikaan.

Titan sukupolven naiset kasvatettiin niin, että perheen oli pysyttävä koossa keinolla millä tahansa, edes lasten takia.

– Olen tuntenut syyllisyyttä ja ajatellut, että Pauliina ja Kiti ovat kärsineet eroista, vaikka he ovat vakuuttaneet muuta. En ole tahtonut puhua ensimmäisestä erosta, koska se oli minulle, nuorelle ihmiselle, niin kova paikka. Toisessa erossa Pauliina jäi asumaan minun luokseni. Edelleenkin erojen ajatteleminen sattuu, vaikka Kitikin on pyytänyt minua hellittämään, koska kaikki on hyvin.

Muistot kirpaisevat yhä. Kohta taidetaan tarvita nenäliinaa. Vai kierähtävätkö Titan silmistä kyyneleet siksi, että asiat ovat hyvin?

Monta läheistä ja paljon lahjoja

Usein korostetaan erolasten traumoja. Mutta on myös eroja, jotka ovat tuoneet paljon hyvää pikkuihmisten elämään, kuten Kitille.

– Aluksi tosin varoin rakastamasta vanhempieni uusia kumppaneita. Kuvittelin, että pahoittaisin isän ja äidin mielen. Se oli täysin itse keksitty juttu, koska kukaan ei koskaan haukkunut kenenkään uusia tai vanhoja kumppaneita minulle. Päinvastoin. Vietimme koko poppoo monia juhlia yhdessä.

"Välimme eivät olisi näin lämpimät, jos olisimme aina asuneet yhdessä."

Kiti innostuu:

– Luojan kiitos, että erositte. Meidän välimme eivät olisi näin lämpimät, jos olisimme aina asuneet yhdessä ydinperheenä. Sain paljon hyviä ihmisiä lähelleni.

– Ja paljon lahjoja, Titta nauraa.

Kiti puolustautuu:

– Sitä en ole ikinä ajatellut, mutta olen saanut enemmän kaikupohjaa ja näkökulmia elämään. Sellainen avartaa lapsen mieltä ja lisää perheenjäsenten joustavuutta ja ymmärrystä. Tajusin jo pienenä, että elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Silti elämä vain jatkuu. Kun isä kuoli, minua lohdutti, että minulle jäi kolme vanhempaa.

Tutkimuksen mukaan suurin osa uusperheistä on onnellisia. Onpa äitipuolenkin roolissa hyvät puolensa.

– Vastuun lapsesta voi jakaa laajemmin. Kivaa on sekin, että välillä on ihan luontaisesti omaa aikaa, Kiti sanoo.

Äitiä ei ehdi ikävöidä

Kiti ja Titta puhuvat toisistaan arvostavasti. Jos toinen epäilee omaa mielipidettään, toinen tsemppaa ja ymmärtää. He nauravat paljon ja uskaltavat näyttää toisilleen tunteensa. Roolit ovat selvät: äiti ja tytär. Kyseessä ei ole kevyt ­rupattelukaveruus.

He ovat puhuneet asioista suoraan mutta riidelleet vähän. No, joulukuussa tuli jättiriita jostakin olemattomasta, mutta anteeksi on annettu ja pyydetty jo aikaa sitten.

"Joskus puhun ilkeästi äidille, mutta eroista en häntä syytä."

Isoista asioita ei ole ollut syytä riidellä. Molemmat ovat hyväksyneet toistensa ratkaisut.

– Joskus puhun ilkeästi äidille, mutta eroista en häntä syytä. Olisi kiva, että ehtisi tulla ikävä, ennen kuin äiti taas soittaa. Toisaalta ethän sinä viime aikoina ole soittanut niin usein, Kiti ihmettelee.

– Mehän näemme päivittäin harjoituksissa, Titta toteaa ja myöntää, että saattaa olla välillä ärsyttävän ylihuolehtivainen.

Vaikka se joskus harmittaa Kitiä, huolestuisi hän puolestaan, jos soittoja ei kuuluisi.

Päivä on keikahtanut jo yli ruuhka-ajan. Äidillä ja tyttärellä on vielä työtä. He harjoittelevat yhtä näytelmän kohtausta, joka meni ohjaaja Outi Mäenpään määräyksestä uusiksi. Se sopii Kitille ja Titalle. He ovat valmiita muutoksiin myös teatterin ulkopuolella, koska elämä ei jämähdä paikoilleen. Pääasia, että tajuaa omissa kulisseissaan oman roolinsa ja muistaa Peppi Pitkätossun rohkeuden.
 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 4/2015.

2 x Jokinen

  • Titta Jokinen
    Syntyi 1951 Kalannissa. Asuu Helsingissä.
    Perhe Naimisissa, kaksi ­tytärtä edellistä avioliitoista.
    Ammatti Näyttelevä ­eläkeläinen.
  • Kiti Kokkonen
    Syntyi 1974 Helsingissä. Asuu Espoossa.
    Perhe Avoliitossa, perheeseen kuuluvat miehen lisäksi tytärpuoli ja kissa.
    Ammatti Kirjailija, näyttelijä, Komediateatteri Arenan taiteellinen johtaja.

Kun Ursula Lehtivuori jäi eläkkeelle, hän halusi vielä olla tarpeellinen. Hän löysi ilon varamummoilusta. 

Ursula Lehtivuori on kuningatar. Hänen kyljessään kiehnää kissa ja edessä pokkuroi hovikokki suuren hiekkaruoka-annoksen kanssa.

On keskiviikkoaamu ja Ursulan varamummopäivä lahtelaisessa Kärpäsen päiväkodissa on juuri päässyt vauhtiin.

Kissaksi käpertynyt on tosin vähän äkeällä päällä eikä haluaisi varamummon viereen muita lapsia. Ursula keksii nopeasti kissalle pienen tehtävän: tämän olisi hyvä käydä sanomassa hiekkakakkukeittiöön, että kuningatar söisi tänään mieluusti nyhtökauraa.

Vielä oltava tarpeellinen

Ursula ryhtyi Mannerheimin Lastensuojeluliiton varamummoksi vuosi sitten elokuussa. Siitä lähtien hän on viettänyt keskiviikkoaamupäivänsä lasten kanssa.

– Olen aina ollut hyvin lapsirakas, mutta minun oli hiljalleen aika tunnustaa itselleni, että ainoa lapseni on varttumassa keski-ikäiseksi eikä näytä olevan lapsettumaan päin.

Vaikka Ursula on tiennyt, ettei isovanhemmuus ole itsestäänselvyys, lapsenlapsettomuus tuntui aluksi haikealta.

Lapsiasia alkoi pyöriä yhä enemmän mielessä, kun Ursula jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle. Elämässä oli yhtäkkiä kiehtovaa vapautta, mutta myös toisenlaisia tunteita. Alkuhämmennyksen jälkeen Ursula myönsi itselleen, että hän halusi edelleen kokea olevansa tarpeellinen muille, eikä vain ottava osapuoli.

– Eläkkeellä elämä voi herkästi käpertyä liiaksi itsen ympärille. Voin hyvin, jos saan antaa itsestäni jotain toisille.

Kylämummoilu tuo iloa sekä Ursulan että lasten elämään
Kylämummoilu tuo iloa sekä Ursulan että lasten elämään

Sopivan lapsellista

Varamummous on sopinut Ursulalle mainiosti, ja yhteistyö Kärpäsen päiväkodin kanssa on ollut mutkatonta. Jokainen varamummokerta on omanlaisensa. Ursula on huomannut, että parasta on, kun hän on saatavilla eikä tyrkytä liiaksi lapsille seuraansa.

– On ollut kiinnostavaa seurata, kuinka erilaisia temperamentteja lapsissa on. Jotkut pyörivät ympärillä, toiset haluavat olla omissa oloissaan. On hirveän hauskaa, kun joku ensin vähän alta kulmien katseleva lapsi uskaltautuu lopulta juttusille ja leikkimään.

Kun Ursula keskipäivällä lähtee ajelemaan kotiinsa, hän on usein väsynyt.

 – Tämä on niin erilaista kuin arki muuten. On reagoitava nopeasti erilaisiin tilanteisiin.

Aluksi Ursula yllättyi, kuinka herkkävaistoisia lapset ovat. Siksi mielikuvitusleikeistä tuli nopeasti hänen ja lasten jutuissa parasta antia.

– Miehenikin aina sanoo, että olen hyvin lapsenmielinen. Täällä on ihana mahdollisuus elää hetkessä ja unohtaa kaikki muu. Pistän puhelimen äänettömälle ja elän juuri tässä, vaikka kuningattarena, jos sellaiseksi minut kruunataan.

Kaipaatko lastenlasta? Haluaisitko varamummoksi?
Lue Ursulan vinkit:

  1. Lapsenlapsia ei voi vaatia. Kaikista ei tule äitejä tai mummoja, eikä ihminen voi päättää omasta mummoudestaan.
  2. Rohkene tunnustaa. Lapsenlapsen kaipuu on oma tunteensa. Kesti kauan, ennen kuin osasin tunnustaa sen itselleni. Kun sen vihdoin tein, olo helpotti.
  3. Valitse sopiva tapa. Etsi itsellesi sopiva tapa mummoilla. Monet lapsiperheet tarvitsevat apua.
  4. Älä tuputa. Anna lapsien tulla luoksesi ja suhtaudu heihin avoimesti. Varamummolla ei ole kasvatus- tai opetusvastuuta, se tekee kohtaamisista ainutlaatuisia. 
  5. Elä hetkessä. Varamummona siihen on mahdollisuus! Äitinä usein on vähän huono omatunto, mutta varamummi saa vain nauttia joka hetkestä.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.

Miten pääsisin varamummoksi?

1. Kylämummoilua omaan tahtiin

Mannerheimin Lastensuojeluliiton kylämummit ja -vaarit ovat vapaaehtoisia. Mummit ja vaarit toimivat lasten kanssa muun muassa perhekahviloissa, päiväkodeissa, kerhoissa, kouluissa ja kirjastoissa.

Noin puolet heistä käy tapaamassa lapsia kerran viikossa, muut harvemmin tai useammin. Jokainen voi osallistua omien voimiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Kylämummeille ja -vaareille järjestetään perehdytystä ja vertaistoimintaa.

Lisätietoa: mll.fi

2. Ala mummoksi napin painalluksella

Nappi Naapuri -nettipalvelussa voi tehdä aloitteita, keskustella ja tarjota tai pyytää apua. Se näyttää asiat ja palvelut, jotka löytyvät käyttäjän lähiympäristöstä.
Palvelu on maksuton, mutta siihen on kirjauduttava.

Uusimpana palveluna Nappi Naapuriin on tullut Varamummo-kategoria, jonka avulla voi etsiä varamummoa tai tarjota itseään mummoksi. Nappi Naapuri -palvelun kehittäjän Pauliina Seppälän mukaan muutamia hienoja varamummosuhteita on palvelun avulla jo luotu.

Lisätietoja: nappinaapuri.fi

70-vuotias Paula Koivuniemi elää juuri nyt elämänsä parasta aikaa. Jalka nousee vielä festarikeikoilla ja vapaa-ajalla. Lämmöllä Paula muistelee elämänsä miehiä.

Rauhallinen kahvila on yhtäkkiä täynnä elämää. Paula Koivuniemen käheä nauru täyttää tilan ja saa asiakkaiden päät kääntymään.

Näyttävä sisääntulo ei ole tarkoituksellista huomion hakemista. Paulan karisma vain sattuu olemaan isompi kuin meillä muilla. Tähdeksi ei tulla sattumalta.

Ulkoistettu stressi

Paulan seurassa on – kuten lähes aina ja kaikkialla – hänen avustajansa Laura Vuorinen. He täydentävät toisensa lauseita ja räjähtävät vähän väliä nauruun. Kaksikon suhde on tiivis. Laura on muuttanut asumaan samaan rappuun Paulan kanssa, ja heillä on kissa yhteishuoltajuudessa. Se viettää yöt Lauralla, ja tämä käy aamuisin päästämässä sen Paulan asuntoon.

– Olen antanut Lauralle aika paljon valtuuksia tehdä päätöksiä puolestani. On hyvä, että apuna on tuollainen ihminen, koska innostun kauhean nopeasti. Suostuisin liian moniin menoihin, sillä yllätyn aina iloisesti, että miten minua vielä tässä iässä pyydetään kivoihin juttuihin mukaan.

Lauran tehtävä on kaivaa kalenteri esiin ja sanoa, jos aikaa uusille esiintymisille ei ole. Välillä on pakko sanoa hienoillekin tarjouksille ei.

– Periaatteeni on, että teen kaiken hyvin. Kiireessä pitää puristaa itsestään liikaa, eikä se ole hyväksi. Sitten menee pari päivää levätessä.

"Viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä."

Paulan äänelle stressi on pahin vihollinen. Se vetää äänen tukkoon.

– Olen ulkoistanut stressin Lauralle, mutta ei hänenkään tarvitse tätä enää pitkään jaksaa. En minä näitä hommia enää seiskavitosena tee.

– Viimeksi se ikäraja oli 70 vuotta, Laura nauraa väliin.

Paras ikä

Helsingin Sanomien kuukausiliite teki vuonna 1991 ison artikkelin Paula Koivuniemen 25-vuotisjuhlakiertueelta. Jutussa silloin 44-vuotias Paula antoi ymmärtää, että ehkä tässä mennään uran viimeisiä vuosia. Yli neljännesvuosisata myöhemmin suosio ja esiintymiset jatkuvat yhä.

– Minua varmaan pelottivat tulevat 50-vuotispäivät. Ajattelin, ettei sen jälkeen voi tehdä enää mitään. Nyt osaan jo sanoa, että viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä. Ei tarvitse enää esittää tai yrittää tai näyttää mitään. Näytöt on siihen mennessä jo annettu – sen jälkeen voi vain nauttia.

Hankalinta ikävaihetta Paula eli kolmikymppisenä. Se oli angstista aikaa, eikä hän ollut sinut itsensä kanssa.

– 30 oli mielestäni niin iso lukema. Nyt voisin sanoa sille nuorelle Paulalle, että ota vaan iisisti, kyllä asiat helpottavat. Vaikka ei kai sitä voi kenellekään sanoa, se aika pitää vain elää läpi.

Paula tekee ehtiessään keikkoja palvelutaloissa. Niillä keikoilla hän näkee musiikin merkityksen.
Paula tekee ehtiessään keikkoja palvelutaloissa. Niillä keikoilla hän näkee musiikin merkityksen.

Seitsemänkymppinen Paula kuuluu niihin ihmisiin, joista paras ikä on se, jota juuri eletään.

– En todellakaan tunne itseäni vanhaksi. Vielä jalka nousee ja korkokenkä kulkee.

Viime vuosina Paula ei ole tehnyt perinteisiä lavakeikkoja, vaan kiertänyt kesäfestareita ison bändin kanssa. Muutos ei ollut helppo, ja Paula kertoo ikävöivänsä tanssilavojen tunnelmaa ja ihmisten tanssittamista.

Tanssipaikoilla artistilla on mahdollisuus jutella kuuntelijoiden kanssa, mutta festareiden yleisömassaan on mahdotonta saada samanlaista kontaktia.

– Kaikkein pelottavin paikka oli vuonna 2008 Seinäjoen Provinssirockissa. Jännitin takahuoneessa ihan kamalasti, että minut buuataan alas lavalta. Oli uskomatonta mennä esiintymään, kun jengi sittenkin hurrasi ja lauloi mukana.

Isojen konserttien vastapainoksi Paula on tehnyt paljon keikkoja palvelutaloissa, kun on muilta kiireiltään ehtinyt. Pyyntöjä tulee niin usein, ettei kaikkia pysty ottamaan vastaan. Näissä esiintymisissä Paula on nähnyt musiikin merkityksen.

– Kerran pitkään puhumattomana ollut mies alkoi esityksen aikana laulaa mukana. Olin ihan järkyttynyt siitä, mikä voima musiikilla on.

Laulajan ääni sortuu kesken puheen.

– Oi että, olen kauhean kova itkemään.

Nopea kyllästyjä

Vapaapäivinään Paula liikkuu paljon. Sauvakävelyä Paula on harrastanut jo vuosia, mutta nykyään hän hyppää yhä useammin polkupyörän selkään ja viilettää merenrantaan tai kohti Kauppatoria.

– Sauvakävely on mukavaa, mutta pyöräillessä näkee niin paljon enemmän. Suosittelen pyöräilyä kaikille. Se on hyvää liikuntaa, jos vaikka käveleminen väsyttää. Kori vain pyörän keulille ja menoksi. Ja kypärä päähän - se on ehdoton.

Paula on sitä ikäluokkaa, joka liikkui lapsena koko ajan.

– Hiihtämisessä olin hyvä. Minulla on ehkä vieläkin jossain palkintolusikoita. Juoksemisen lopetin, kun täytin 50. Sen jälkeen ei enää paljon kannata juoksennella.

Henkistä voimaa Paula hakee Olarin metsistä, jossa on päivisinkin hiljaista ja rauhallista.

– Olen käynyt siellä ainakin 15 vuotta. Kuljen aina vakireittiä, koska olen kova eksymään.

Paula rakastaa koiria. Kuvassa puistokaveri Saimi.
Paula rakastaa koiria. Kuvassa puistokaveri Saimi.

Perinteiset liikuntalajit ovat Paulan mieleen. Uusia lajeja hän voi kokeilla, mutta pitkäaikaista harrastajaa hänestä on vaikea saada.

– Olen hyvä kaikessa mitä aloitan, mutta yleensä ne vain loppuvat lyhyeen, kun kyllästyn. Kerran kävin hot joogassa, vaikka en ole kaikkein notkein ihminen. Se ei ollut minun juttuni. Mietin koko tunnin ajan, mistä ovesta pääsisin konttaamaan karkuun.

Muutama vuosi sitten Paula loukkasi olkapäänsä kaatuessaan, ja toinenkin olka rutisee ikävästi.

– Olkapäilläni ei tehdä enää mitään kuntosalilla, mutta kyllä niillä muuten pärjää loppuelämän. Ärsyttävää, kun muuten olen ihan terve. No, laulu luistaa ja sanat muistaa.

Paula on ollut pienestä pitäen intohimoinen penkkiurheilija. Se on lapsuudenkodin peruja, sillä isä vei Paulaa ja hänen sisaruksiaan kaikkiin mahdollisiin urheilutapahtumiin. Seinäjoen Pallon ja Seinäjoen Sisun katsomot tulivat jo varhain tutuiksi.

– Nyt Seinäjoen Jalkapalloklubi pärjää liigassa ja olen kova SJK-fani. Jalkapallo kiinnostaa muutenkin. Kävin Lauran kanssa katsomassa Suomi-Islanti-MM-karsintaottelun Islannissa. En tiedä mikä päähänpisto sekin oli.

Televisiosta Paula seuraa intohimoisesti tennistä.

– Vuoden kuluttua tarkoitukseni on lähteä katsomaan kaikki Grand Slam -kisat Eurooppaan, Amerikkaan ja Australiaan, jossa en ole koskaan käynyt.

Pulla ei imeydy

– Moni ihmettelee hoikkuuttani, mutta kyllä minä herkuttelenkin. Rakastan pullaa ja jäätelöä ja karkkeja. Ehkä liikun niin paljon, että energiaa kuluukin. Tai sitten pulla ei vain enää imeydy tässä iässä.

Esiintyvän artistin ulkonäköpaineet ovat Paulalle tuttuja.

– Olen aina ollut siitä tarkka, että vaatteet, kampaus ja meikit ovat kunnossa, kun menen ihmisten eteen. Hoikkuus on tietysti plussaa. Parikymmentä vuotta sitten olin vähän pyöreämpi, mutta pulska en ole ollut koskaan.

Korkokenkiä hän käyttää aina esiintyessään.

– Ihmiset tulevat välillä ihmettelemään, miten voin kävellä niin korkeilla koroilla. Vastaan, että minä juoksenkin näillä!

Keikkapäivänä Paula syö yleensä hiukan kanaa tai lihaa ja salaattia. Ne pitävät nälkää hyvin, sillä ennen esiintymistä hän ei enää voi syödä mitään. Arjessa ruokalistalla on paljon kalaa. Keikkamakkarat Paula on jättänyt väliin jo pitkään, vaikka tanssilavoilla niitä edelleen tarjoillaan.

"En osaa laittaa ruokaa, mutta minulla on ollut aina miehiä, jotka kokkaavat."

Paulan mielestä Helsinki on upea pyöräilykaupunki.
Paulan mielestä Helsinki on upea pyöräilykaupunki.

Alkoholia Paula käyttää harvoin, ja juo korkeintaan yhden oluen tai pari lasia samppanjaa.

– Festareiden takahuoneissa on tarjolla tosi hyviä ja terveellisiä ruokia, sillä moni muusikkokin on nykyään aikamoinen ruokahifistelijä. Olin aluksi festareilla monttu auki, että kylläpä poppareita hemmotellaan.

Takavuosina lavoilla ei välttämättä ollut lainkaan tarjoiluja artisteille. Kahvin ja pullan sai itse hakea kahviosta. Jos keikkajärjestäjät kysyvät toiveita takahuonetarjoiluista, Paula haluaa vain hedelmiä.

Paulan aamut alkavat aina kahvilla ja kaurapuurolla marjojen kera. Pakastimessa on oltava mustikoita ja vadelmia.

– Itse en osaa laittaa ruokaa, mutta minulla on ollut aina miehiä, jotka kokkaavat. Nykyään Laura laittaa ruokani.

Muistojen miehet

Paula katselee lempeästi vieressään istuvaa Lauraa.

– On hienoa, että lähelläni on tuollainen nuori ihminen. Hänen ajatuksensa ovat vähän erilaisia kuin vanhempien ihmisten.

Kiireisen artistin luottoystävien määrä on pieni, mutta yhteys tiivis.

– Ei ihmisiä tarvitse montaa olla. Eikä omia asioita tarvitse kertoa kaikille. Riittää, että yksikin tietää kaiken.

Paula on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäinen liitto Harri Lehden kanssa alkoi 1969, ja samana vuonna syntyi Toni. Keikoille Paula lähti kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, vauva mukanaan.

– Olen aina pistänyt työn etusijalle, silloinkin kun olen ollut naimisissa. Miehillä ei ole ollut siihen paljon sanottavaa.

70-luvun puolivälissä päättyneen liiton jälkeen ehti vierähtää yli 20 vuotta ennen kuin Paula avioitui uudestaan. Liitto Hannu Hiltusen kanssa kesti vain kaksi vuotta.

Yksityiselämän ongelmat vaikuttavat myös työntekoon.

– Minulta lähtee silloin ääni. Kun näin on joskus käynyt, tilanteet ovat olleet kauheita. Keikalle on vain ollut pakko mennä. Ihmiset ovat katsoneet pää kallellaan, että mitä tuokin tuossa yrittää.

Paula vaikenee hetkeksi.

– Kaikenlaisissa tilanteissa tätäkin työtä on tullut tehtyä.

– Tunnistan todelliset ystäväni, Paula sanoo.
– Tunnistan todelliset ystäväni, Paula sanoo.

Julkinen elämä on vaikeuttanut Paulan seurustelusuhteita. Miehet ovat olleet arkoja lähestymään häntä, saati sitten seurustelemaan. Paula ymmärtää sen. Elämä julkisuudessa voi olla karua, jos siihen ei ole tottunut. Kaikki eivät halua asioitaan julkiseen myllyyn.

– En voi silti valittaa. Minulla on ollut hienoja miehiä elämässäni.

Paula on edelleen ystävä entisten aviomiesten ja monien miesystävienkin kanssa.

– En tunne menneistä minkäänlaista katkeruutta, vihasta puhumattakaan. Yhdessä eletty aika on ollut hienoa. Sitten se ei vain ole kestänyt. Joku miehistäni ei ehkä halua olla enää tekemisissä, mutta esimerkiksi Ilkka Kanervan kanssa olemme yhä hyviä kavereita.

Paula pyörittelee päätään ja hymyilee.

– Elämä on kuitenkin lyhyt. Ennemmin kannattaa olla kaveri.

5 Paulan hyvän mielen laulua

  1. Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä. "Kappaleessa puhuttelevat Eino Leinon teksti ja Vesa-Matti Loirin tunteikas tulkinta."
  2. Olavi Virta: Sininen huvimaja. "Laulu tuo minulle mieleen lapsuuden ja kotitalon huvimajan."
  3. Topi Sorsakoski: Yksinäisyys. "Olavi Virran aikoinaan levyttämä kappale. Sorsakosken versiossa on myös maaginen tunnelma."
  4. Seppo Ruohonen: Kun jo saapuu yö. "Matin ja Tepon upea oopperalaulajaveli tulkitsee hienosti kappaleen operetista Kreivitär Mariza."
  5. Jari Sillanpää: Satulinna. "Ehdottomasti yksi parhaista kotimaisista iskelmistä."

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.

Paula Koivuniemi

  • Syntynyt: Seinäjoella vuonna 1947.
  • Asuu: Helsingissä.
  • Perhe: Aikuinen poika. Ollut kahdesti naimisissa.
  • Työ: Levytysura alkoi 19-vuotiaana vuonna 1966. Julkaissut 25 albumia, joista viimeisin, Duetot, ilmestyi viime vuonna. Paulan levyjä on myyty puolisen miljoonaa kappaletta.
  • Motto: Tässä iässä pitää tehdä sitä, mitä osaa ja pystyy.
Vierailija

Paula Koivuniemen, 70, mielestä paras elämä alkaa viisikymppisenä: "Enää ei tarvitse esittää mitään"

Olen eri mieltä Paula Koivuniemen laulutaidosta, minusta hän osaa laulaa ja ääni on ollut kirkkaampi toki nuorempana, mutta nyt se soi tummana ja vahvana. Mieluimmin sanoisin että joku muu suorastaan ikonina pidetty naislaulaja laulaa tänä päivänä ihan kurjasti, koska ääni on madaltunut, silti tämä daami yrittää laulaa samalta korkeudelta kuin alkuaikoinaan. PS
Lue kommentti