Titta Jokinen ja hänen tyttärensä Kiti Kokkonen tietävät paljon uusperheistä, joista kertoi heidän yksi näytelmänsäkin.

Peppi Pitkätossuko se siinä? Ja hänen vieressään istuva nainen näyttää näyttelijä Titta Jokiselta – ja, kas vain, siinähän on Titta Jokinen, 64. Halaus­etäisyydellä hänestä istuva nainen ei totisesti ole satuolento, vaan Titan tytär, kirjailija Kiti Kokkonen, 40, eläväinen punatukka.

Kolmatta sukupolvea sohvalle ei saa. Lapsettomuus on kipeä asia, mutta siitä voi jo puhua.

– Pelkään, että olen ikuisesti ulkokehällä. Tunnen kyllä nyt, että mieheni 8-vuotias tytär rakastaa minua ja meillä on hyvät välit, mutta hänellä on jo äiti, Kiti sanoo.

Uusperhe on tabu

Äiti ja tytär ovat juuri palanneet Kitin kirjoittaman Uusioperh(s)e-näytelmän harjoituksista. (Toim. huom. Näytelmää esitettiin keväällä 2015.) Kitin työhuoneella he yrittävät nyt saada teatterissa syntyneet tunnemyrskyt tasaantumaan. Näytelmä on rohkea kertomus uusperheiden jäsenten tunteista ja ajatuksista, ja siinä käsitellään myös lapsettomuutta.

Molemmat teemat ovat Kitille tuttuja omasta elämästä.

– Näyttämöllä annetaan ­ääni myös äiti- ja isäpuolille, Kiti tiivistää.

"Uusperhe on edelleen tabu. Sen jäsenet eivät uskalla kertoa avoimesti ongelmistaan."

Aihepiiri on värikäs, mutta Titta kaakaonruskeassa villatakissa ja Kiti harmaassa neulepaidassa vaikuttavat maanläheisiltä realisteilta.

Kun kaksikko puhuu tunteistaan, huone täyttyy tunnepaletin kaikista sävyistä: rakkaudenpunaisista, synkän sinisistä, surullisen mustista, arkisen ruskeista ja toivon keltaisista.

– Uusperhe on edelleen tabu. Sen jäsenet eivät uskalla kertoa avoimesti ongelmista, joita siihen liittyy. Osapuolet pelkäävät loukkaavansa läheisiään. Asia on herkkä kaikille, Kiti uskoo.

Kitin vanhemmat Ere Kokkonen ja Titta Jokinen päätyivät avioeroon, kun perheen ainokainen oli kolme ja puolivuotias. Pauliina, Titan tytär hänen seuraavasta avioliitostaan Pauli Virran kanssa, oli Titan ja Paulin eron aikaan juuri samanikäinen. Mielenkiintoinen sattuma: Kiti pääsi miehensä Sofia-tyttären elämään, kun lapsi oli nuo samat kolme ja puoli vuotta.

– En oikein muista aikaa, jolloin vanhempani erosivat. En ole koskaan kokenut menettäväni isää tai äitiä. He eivät ole hylänneet minua hetkeksikään, Kiti vakuuttaa.

Iso perhe, paljon tunteita

Uusperhekuviossa erolasten elämään tulee lisää perheenjäseniä. Titta ja Kiti luettelevat, ketkä kaikki kuuluvat heidän perheisiinsä.

Titta laskee perheenjäsenikseen lapsensa Kitin ja Pauliinan, oman 97-vuotiaan äitinsä, aviomiehensä Jussi Tunturin, tyttärien puolisot ja heidän vanhempansa sekä Kitin tytärpuolen Sofian.

– Ihanaa, kun äidillä on noin paljon perheenjäseniä, Kiti riemuitsee.

Hän listaa ensin ydinperheensä: avomies Olli eli Olavi Tikka, Sofia ja Mini-kissa.

– Koen tietysti syyllisyyttä, kun erottelen heidät muista rakkaista, Kiti tunnustaa.

"Ihanaa, kun on paljon läheisiä. Perheisiin mahtuu monta persoonaa."

Kitin lähipiiriin kuuluvat äiti, äidin mies Jussi, Pauliina-sisko, bonusäiti Anna-Maija eli edesmenneen isän kolmas vaimo, Anna-Maijan miesystävä, Petteri-veli vaimoineen ja lapsineen, Ollin siskot perheineen, Ollin äiti...

Äidin ja tyttären perheissä on väkeä niin paljon, että Aleksanterin teatteri täyttyisi heistä puolilleen.

– Ihanaa, kun on paljon läheisiä. Perheisiin mahtuu monta persoonaa. Kaikki kokevat asiat omalla tavallaan. Jokaisen täytyy luoda toisiin suhde, ja se ei ole helppoa. Pitää ajatella myös sitä, ettei astu entisten puolisoiden tai isovanhempien tontille – ja tärkeintä on muistaa lasten etu, olla suvaitsevainen, naiset luettelevat.

Äitipuoli hakee paikkaansa

Kitistä tuli äitipuoli nelisen vuotta sitten. ­Omien kokemustensa takia hän astui rooliin itsevarmana. Varmuutta vahvisti se, että hän rakastui pikku-Sofiaan heti ensi tapaamisella.

– Tahdoin ottaa esimerkkiä äidistäni ja äitipuolestani. Hehän eivät ole kilpailleet keskenään. Kumpikaan ei ole toiselle uhka. Kuvittelin, että pystyisin automaattisesti samaan.

Äitipuolen rooli osoittautui yhdeksi Kitin elämän vaikeimmista.

Mutta kuinkas kävikään? Äitipuolen rooli osoittautui yhdeksi Kitin elämän vaikeimmista. Valmiita vuorosanoja tai roolipukuja ei ollut. Pian paljastui myös se, että omiin rakkaudenosoituksiin ei saa välttämättä heti vastakaikua, ei ainakaan sellaista kuin itse toivoisi.

– Ensi tapaamisessa päätin reippaasti, ­etten astu vanhempain paikalle enkä halua loukata ketään. Niin olen toiminut, Kiti toteaa.

– Minulle tuli kuitenkin pian järkyttävän ulkopuolinen olo. Se heräsi pienistä asioista: jos Sofia kolhi itseään, hän hakeutui isänsä luokse ja katsoi minua torjuvasti. Kaikista vaikeinta on ollut löytää oma paikka suhteessa lapseen ja koko uus­perheeseen.

Kumpaa rakastat enemmän?

Kiti oli käynyt läpi surun lapsettomuudesta, ja Sofian tulo hänen elämäänsä tuntui arvokkaalta lahjalta. Mutta hän ei ole välttämättä tuntenut olevansa – ainakaan alussa – arvokas lahja lapselle.

– Minussa heräsi hoivavietti, jota en saanut käyttää. Se oli kamalaa. Olen välillä heittäytynyt jopa marttyyriksi tässä äitipuolen osassa. Kun hain joskus Sofiaa päiväkodista, hän olisikin halunnut isänsä tulevan. Otin siitä vähän itseeni, kunnes kuulin, että lapsi voi olla pettynyt, kun onkin odottanut isän sijasta äitiä ja päinvastoin.

Nyt nelikymppinen äitipuoli osaa jo muistella nauraen, kun Sofia kysyi, kumpaa Kiti rakastaa enemmän, häntä vai kissaa.

– Sanoin heti, että tietysti sinua. Samalla kysyin vitsinä, että kumpaa hän rakastaa enemmän, minua vai hamsteriaan. Hän ei osannut vastata. Eikä ole vieläkään vastannut.

"Vaikken ole biologinen äiti, olen kuitenkin yksi vanhemmista."

Äitipuoli tunnustaa myös pienet arviointivirheensä, joita nyt itsekin kummeksuu: kun Sofia täytti neljä, Kiti osti hänelle korkokengät. Myöhemmin hän on jutellut vähän nolona lahjasta lapsen äidin kanssa, joka ei itse puuttunut asiaan.

– Hän on ottanut minut avosylin vastaan.

Kiti huomasi aluksi miettivänsä tämän tästä, mitkä ovat hänen oikeutensa suhteessa lapseen.

– Vasta nyt neljän ja puolen vuoden jälkeen minulla alkaa olla sellainen tunne, ettei enää ole niin suurta hätää. Vaikken ole biologinen äiti, olen kuitenkin yksi vanhemmista. Vieläkin saattaa tulla epätoivon hetkiä, jolloin on pakko itkeä tihruttaa. Olen kuitenkin päättänyt olla oma itseni.

Eron ajatteleminen sattuu

Titankin mielestä äidin rooli on ollut kaikista vaikein. Hän tuntee olevansa muistojensa kanssa ajoittain vieläkin vereslihalla. Ei niinkään omien valintojensa takia, vaan siksi, että julkisuus – osa lähipiiriäkin – leimasi hänet huonoksi äidiksi. Ja vain siksi, että hän toimi erotilanteessa eri tavalla kuin monet muut 1970-luvun äidit.

"Kukaan ei leimaa huonoksi isäksi miestä, joka lähtee perheensä luota."

– Olosuhteiden pakosta päätimme Kitin isän kanssa, että tyttö jää asumaan isänsä luokse. Lehdistö kauhisteli, että ”jätin” lapsen isälle. Asia saatetaan kaivaa esiin edelleen, vaikka erosta on vuosikymmeniä. Kukaan ei leimaa huonoksi isäksi miestä, joka lähtee perheensä luota, Titta sanoo.

Ja yksinhuoltajaisät korotetaan helposti sankareiksi, vaikka he eivät sitä tahtoisikaan.

Titan sukupolven naiset kasvatettiin niin, että perheen oli pysyttävä koossa keinolla millä tahansa, edes lasten takia.

– Olen tuntenut syyllisyyttä ja ajatellut, että Pauliina ja Kiti ovat kärsineet eroista, vaikka he ovat vakuuttaneet muuta. En ole tahtonut puhua ensimmäisestä erosta, koska se oli minulle, nuorelle ihmiselle, niin kova paikka. Toisessa erossa Pauliina jäi asumaan minun luokseni. Edelleenkin erojen ajatteleminen sattuu, vaikka Kitikin on pyytänyt minua hellittämään, koska kaikki on hyvin.

Muistot kirpaisevat yhä. Kohta taidetaan tarvita nenäliinaa. Vai kierähtävätkö Titan silmistä kyyneleet siksi, että asiat ovat hyvin?

Monta läheistä ja paljon lahjoja

Usein korostetaan erolasten traumoja. Mutta on myös eroja, jotka ovat tuoneet paljon hyvää pikkuihmisten elämään, kuten Kitille.

– Aluksi tosin varoin rakastamasta vanhempieni uusia kumppaneita. Kuvittelin, että pahoittaisin isän ja äidin mielen. Se oli täysin itse keksitty juttu, koska kukaan ei koskaan haukkunut kenenkään uusia tai vanhoja kumppaneita minulle. Päinvastoin. Vietimme koko poppoo monia juhlia yhdessä.

"Välimme eivät olisi näin lämpimät, jos olisimme aina asuneet yhdessä."

Kiti innostuu:

– Luojan kiitos, että erositte. Meidän välimme eivät olisi näin lämpimät, jos olisimme aina asuneet yhdessä ydinperheenä. Sain paljon hyviä ihmisiä lähelleni.

– Ja paljon lahjoja, Titta nauraa.

Kiti puolustautuu:

– Sitä en ole ikinä ajatellut, mutta olen saanut enemmän kaikupohjaa ja näkökulmia elämään. Sellainen avartaa lapsen mieltä ja lisää perheenjäsenten joustavuutta ja ymmärrystä. Tajusin jo pienenä, että elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Silti elämä vain jatkuu. Kun isä kuoli, minua lohdutti, että minulle jäi kolme vanhempaa.

Tutkimuksen mukaan suurin osa uusperheistä on onnellisia. Onpa äitipuolenkin roolissa hyvät puolensa.

– Vastuun lapsesta voi jakaa laajemmin. Kivaa on sekin, että välillä on ihan luontaisesti omaa aikaa, Kiti sanoo.

Äitiä ei ehdi ikävöidä

Kiti ja Titta puhuvat toisistaan arvostavasti. Jos toinen epäilee omaa mielipidettään, toinen tsemppaa ja ymmärtää. He nauravat paljon ja uskaltavat näyttää toisilleen tunteensa. Roolit ovat selvät: äiti ja tytär. Kyseessä ei ole kevyt ­rupattelukaveruus.

He ovat puhuneet asioista suoraan mutta riidelleet vähän. No, joulukuussa tuli jättiriita jostakin olemattomasta, mutta anteeksi on annettu ja pyydetty jo aikaa sitten.

"Joskus puhun ilkeästi äidille, mutta eroista en häntä syytä."

Isoista asioita ei ole ollut syytä riidellä. Molemmat ovat hyväksyneet toistensa ratkaisut.

– Joskus puhun ilkeästi äidille, mutta eroista en häntä syytä. Olisi kiva, että ehtisi tulla ikävä, ennen kuin äiti taas soittaa. Toisaalta ethän sinä viime aikoina ole soittanut niin usein, Kiti ihmettelee.

– Mehän näemme päivittäin harjoituksissa, Titta toteaa ja myöntää, että saattaa olla välillä ärsyttävän ylihuolehtivainen.

Vaikka se joskus harmittaa Kitiä, huolestuisi hän puolestaan, jos soittoja ei kuuluisi.

Päivä on keikahtanut jo yli ruuhka-ajan. Äidillä ja tyttärellä on vielä työtä. He harjoittelevat yhtä näytelmän kohtausta, joka meni ohjaaja Outi Mäenpään määräyksestä uusiksi. Se sopii Kitille ja Titalle. He ovat valmiita muutoksiin myös teatterin ulkopuolella, koska elämä ei jämähdä paikoilleen. Pääasia, että tajuaa omissa kulisseissaan oman roolinsa ja muistaa Peppi Pitkätossun rohkeuden.
 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 4/2015.

2 x Jokinen

  • Titta Jokinen
    Syntyi 1951 Kalannissa. Asuu Helsingissä.
    Perhe Naimisissa, kaksi ­tytärtä edellistä avioliitoista.
    Ammatti Näyttelevä ­eläkeläinen.
  • Kiti Kokkonen
    Syntyi 1974 Helsingissä. Asuu Espoossa.
    Perhe Avoliitossa, perheeseen kuuluvat miehen lisäksi tytärpuoli ja kissa.
    Ammatti Kirjailija, näyttelijä, Komediateatteri Arenan taiteellinen johtaja.

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.