”Kaikki lapseni tarvitsevat erityistukea. Pikkuhiljaa olen oppinut, että omaankin jaksamiseen pitää panostaa, sijaisäitinä toimiva Piia Klink sanoo.
”Kaikki lapseni tarvitsevat erityistukea. Pikkuhiljaa olen oppinut, että omaankin jaksamiseen pitää panostaa, sijaisäitinä toimiva Piia Klink sanoo.

Porilainen Piia Klink, 38, ajautui kummityttönsä äidiksi kymmenen vuotta sitten. Vuosien varrella hän on antanut kodin myös neljälle muulle huostaanotetulle lapselle.

”Joinakin päivinä, kun olen oikein saanut kuraa niskaani, käväisee mielessä, että nyt tämä saa riittää. Mutta en minä sitä hetken päästä enää muista. Vuosien varrella teflonpintani on entisestään paksuuntunut. Haistatteluun ja tappouhkauksiinkin voi tottua. Joskus olen ollut mustelmilla, mutta pelännyt en ole koskaan.

Totuin jo lapsuudenkodissani siihen, että kun johonkin ryhdytään, siihen sitoudutaan. Sijaisäidille kaikki tulee suoraan, myös positiivinen palaute. Aina nuori ei sano sitä ääneen, mutta luottamuksen aistii, kun hän tulee viereen istumaan tai yöllä samaan sänkyyn nukkumaan.

”Yhden kanssa on pitänyt opetella hampaiden pesua kolme vuotta.”

Ennen omia sijoituslapsia ehdin työskennellä lastensuojelussa neljä vuotta. Laitoksessa totuin näkemään yhtä ja toista, satamäärin nuoria erilaisine ongelmineen.

On kuitenkin aivan eri asia nähdä mielenterveysongelmia ja häiriökäyttäytymistä omassa kodissaan. Lasteni taustalla on raskaita kokemuksia. Joskus olen neuvonut, että ihan kaikkea ei kannata koulussa kertoa, vaikka huostaanotto ei ole heidän häpeänsä.

Minulle nämä lapset ovat tavallisia nuoria. Siitä huolimatta, että yhden kanssa on pitänyt opetella hampaiden pesua kolme vuotta, toisella ei ole lainkaan ajantajua ja kolmas ei sano koskaan kiitos.

Omat vanhemmat tukeneet

Kysyjille vastaan, että minulla on viisi lasta ja kaksi lapsenlasta, sen kummemmin vanhemmuuttani selittelemättä. Vanhin lapseni Linda on jo perustanut oman perheen, mutta olemme yhteydessä päivittäin. Vähän olin pettynyt, kun Lindalla jäi ensimmäisen lapsen synnyttyä opiskelut kesken, mutta hän on jo osoittanut olevansa hyvä äiti.

Ajauduin Lindan kummiksi 17-vuotiaana sattumalta, lapsen puolitutun isoäidin pyynnöstä. Lindan perheestä oli vuosien varrella tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia, eikä meno muuttunut kolmannen lapsen synnyttyä.

”Minusta tuli hänen äitinsä, ja Linda sai ruveta taas lapseksi.”

Aloin kantaa Lindasta vastuuta saman tien. Ensimmäisen kerran hän tuli luokseni yökylään yhdentoista päivän ikäisenä. Ilman omien vanhempieni henkistä ja taloudellista tukea en olisi selvinnyt. Enkä selviäisi tästä kaikesta vieläkään.

Vuosien varrella kummitytöstä tuli yhä kiinteämpi osa arkeani. Ostin hänelle ruokaa ja vaatteita, kuskasin kouluun. Kun Linda oli 11-vuotias, hänestä tehtiin kiireellinen huostaanottopäätös. Minusta tuli hänen äitinsä, ja Linda sai ruveta taas lapseksi. Sitä ennen hän oli joutunut kantamaan vastuuta myös kuusi vuotta nuoremmasta sisarestaan. Usein hän oli lähtenyt kaverienkin luo vauva kainalossa.

”Teini-ikäisille ei ole paljon ottajia”

Ensimmäisenä aamuna huostaanoton jälkeen Linda itki vain sitä, että kissa oli jäänyt vanhaan kotiin. Hain kissan samana päivänä, ja se on meillä vieläkin.

Elimme Lindan kanssa kaksistaan kuusi vuotta. Aika pian tyttö huomasi, että olin ollut kummitätinä kivempi. Äitinä rupesin asettamaan rajoja ja otimme yhteen milloin mistäkin. Se ei ollut yllätys. Itsekin olin teini-iässä kova protestoimaan ja tein kaikenlaista konnuutta. Tupakat ja päihteet kiirehdin kokeilemaan ensimmäisten joukossa. Vieläkin tulee vedettyä terassilla hermosavuja, vaikka parhaimmillani olin polttamatta neljä vuotta. Muuten minulla menee maltti hyvin harvoin.

”Kaikki vaativat arjessaan erityistä tukea.”

Lindan pikkusisko muutti luokseni nelisen vuotta sitten, kun hänen isovanhempansa sairastuivat. Samoihin aikoihin koin olevani jo niin kokenut sijaisäiti, että rohkenin ottaa kotiini myös ennestään tuntemattoman Mian. Samalla minusta tuli päätoiminen perhehoitaja, koska kaikki lapset vaativat arjessaan erityistä tukea. Puoli vuotta sitten perheemme kasvoi vielä sisaruksilla.

 


”Piia on tärkeä, reilu ja luotettava. Ja joskus vähän natsi”, pian 18 vuotta täyttävä Mia kertoo.

 

Kaikilla muilla paitsi minulla on tässä talossa oma huone. Kun Linda muutti omilleen, muut lapset vaativat heti uusia tulokkaita: ”Et voi olla niin julma, että pidät huonetta tyhjänä ja annat jonkun nuoren joutua laitokseen!” Ja tottahan se on, että teini-ikäisillä ei ole paljon ottajia.

Kiintymyssuhteen muodostuminen vaihtelee

Sillä on melkoisesti väliä, onko sijoitettava lapsi ennestään läheinen. Tuttuudella on merkitystä myös siihen, millaista käytöstä siedän lasten biologisilta vanhemmilta, tutuilta sulatan aggressiotkin helpommin. Olen myös kokenut äitienpäiväaamun, jolloin eräs biologinen äiti istui rauhallisesti kanssamme kahvipöydässä.

Tällä hetkellä vain yksi lapsistani haluaa olla säännöllisesti yhteydessä biologisten vanhempiensa kanssa.

Oman jaksamiseni kannalta olennaista on kiintymys. Joidenkin kanssa kiintymyssuhde syntyy nopeasti, jopa ensimmäisen tutustumisviikonlopun aikana. Kiintymys vaatii kuitenkin kasvaakseen vastavuoroisuutta, joka kaikkien kohdalla ei valitettavasti onnistu.

Tilanne turhauttaa, ja tilaa jää enemmän myös vihan tunteille. Totta puhuen olin aika järkyttynyt, kun ensimmäisen kerran havaitsin niitä itsessäni. Mutta luovuttaa en halua!

Ei passausta eikä paapomista

Ilman näitä lapsia olisin varmasti erilainen nainen. Olen itsekin hämmästellyt, miten minusta on kuoriutunut tällainen kotiäiti. Keittiöstäni löytyy koko joukko muumiastioita, jotka muistuttavat muumimamman lempeästä kärsivällisyydestä.

Enemmän kuin hoivaaja koen kuitenkin olevani kasvattaja. En passaa enkä paapo, sellaiseen ei olisi aikaakaan. Rajat ovat selvät ja säännöt kaikille samat, vaikka kaikilta ei voi samaa vaatia. Viikkorahansa vastineeksi nuoret ulkoiluttavat koiria ja ottavat osaa askareisiin kuka mitenkin.

”Syömme päivällisen aina yhdessä tasan 16.30.”

Kun lapset ovat koulussa, käyn kaupassa ja hoidan juoksevia asioita. Jääkaapissa pitää aina olla maitoa, leikkeleitä ja karjalanpiirakoita. Hedelmiä kannan kotiin selkä vääränä.

Aamuisin pyrin olemaan taustalla, korkeintaan huutelen, että onko lääkkeet otettu. Päivällisen syömme aina yhdessä tasan 16.30.

Vieläkään en aseta sellaisia rajoja, joita en pysty valvomaan. Muuten tulen linssiin viilatuksi.

Vertaistukea muilta sijaisvanhemmilta

Ryhdyin äidiksi ilman sen kummempaa ennakkovalmennusta, virallinen sopimus laadittiin puolen vuoden viiveellä. Toisin on nyt. Sijaisvanhemmaksi ryhtyvältä edellytetään monenlaisia valmiuksia. Ennen muuta hänen pitää tajuta, että hän haluaa sitoutua lapseen ja toimia hänelle luotettavana aikuisena tarvittaessa koko elämän ajan.

”Jotkut taitavat kuvitella, että sijaisvanhemmuus on hyvä bisnes. Ei ole.”

Jotkut taitavat kuvitella, että sijaisvanhemmuus on hyvä bisnes. Ei ole, vaikka toimeksiantosopimukseen kirjatut tukisummat ovatkin vähän nousseet siitä 350 eurosta, jonka sain, kun ryhdyin Lindan äidiksi kymmenen vuotta sitten.

Hiljattain vein koko porukan lomalle Dubaihin. Kustansin matkan omilla opetustöilläni. Lasten lomamatkoihin myönnetään avustusta kuntakohtaisesti. Meidän lapsilla se on 150 euroa vuodessa.

Reissu meni hyvin, vaikka minulla oli epäilykseni. Onneksi älysin pyytää mukaan sisareni 17-vuotiaan pojan. Hänestä oli iso apu käytännön asioissa. Mukana matkalla oli myös toinen sijaisäiti laumoineen. Muutenkin koen saavani parasta tukea niiltä, jotka tietävät nahoissaan, mitä sijaisvanhemmuus antaa ja ottaa.

Onneksi sukulaiset ja ystävät ovat tajunneet, että ei ole ­ole­massa vain minä vaan me – kyläilykutsu koskee koko joukkoa.

Olemme aito perhe siinäkin mielessä, että joskus esiintyy sisarkateutta. Jos tuntuu, etten uskalla jättää lapsia keskenään, pyydän apua vanhemmiltani. Isäni on muutenkin mielissään, että perhe on täydentynyt pojalla. Hän ja poika sopivat juuri sopivat lähtevänsä yhdessä lätkätreeneihin.

Sossun apuun turvaudun harvoin. Ehkä joskus jää raportoimatta sekin, mitä pitäisi... Mutta kyllä he tietävät, että hoidan hommani.

Oma valinta

Nuorena kuvittelin, että 25-vuotiaana minulla on puoliso, pari lasta ja muutenkin valmis elämä. Kriisi oli yllättävän syvä, kun tajusin, etten ollut saavuttanut asettamiani tavoitteita. Se kriisi päättyi Lindan tuloon. Epäilen myös suuresti, että jos olisin joskus avioitunut, lusikat olisi voitu laittaa jakoon moneen kertaan.

”Vähän hullu täytyy olla.”

Sijaisvanhemmuus on määrännyt elämäni suunnan, mutta koskaan en ole pohtinut, mitä muuta elämä olisi voinut olla. Tämä on minun valintani, vaikka vähän hullu täytyy olla, että suostuu olemaan varuillaan kellon ympäri.

Joskus käy mielessä, että toiminko sijaisäitinä eläkeikään saakka. Kuinka ison ruokapöydän silloin tarvitsenkaan, että saan kaikki lapset yhtä aikaa ympärilleni.”

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehdessä 8/2018.

Sinustako sijaisvanhempi?

Suomessa oman kodin ulkopuolella asuu 18 000 lasta ja nuorta. Uusia sijaisperheitä tarvitaan jatkuvasti, ja valituille perheille järjestetään valmennusta ja vertaistukea. Saatu korvaus vaihtelee tapaus- ja kuntakohtaisesti. Sijaisvanhempien mentorina toimiva Piia Klink korostaa, että tärkeintä valmennuksessa on rehellisyys. Asioita ei kaunistella.

Lisätietoa: perhehoitoliitto.fi