Porvoolainen Stefan Paavola, 56, tuli yllättäen isäksi 53-vuotiaana. Hän uskoo, että olisi ollut nuorempana itsekkäämpi vanhempi.
”Emme suunnitelleet lapsen hankkimista. Kun terveydenhoitaja kysyi neuvolassa raskaustestin jälkeen, mitä ehkäisyä olimme käyttäneet, emme saaneet sanaa suustamme. Ai ehkäisyä? Pitäisikö sellaista käyttää? Ehkä pitäisi, kun vaimo on nelikymppinen. Nyt naurattaa.
Yllätyslapsi sai minut onnesta sekaisin. Hän oli sekä minulle että puolisolleni ensimmäinen.
Aikaisempi suhteeni kesti 30 vuotta, mutta siinä ei ollut tilaa lapselle. Tärkeämpiä asioita olivat purjehtiminen, kapakassa istuminen, kavereiden tapaaminen ja ura. Elin muutenkin paljon itsekkäämmin kuin nyt ja väitän, että olisin myös isänä laittanut itseni etusijalle. En olisi ollut kovin hyvä isä.
Nyt minulla on elämänkokemusta ja sen myötä enemmän annettavaa. Tärkeimmät asiat elämässäni ovat nyt touhuaminen kolmevuotiaan Edvinin kanssa ja liikunta. Harrastan kuntoliikuntaa pari kolme kertaa viikossa, koska hyvä kunto auttaa jaksamaan. Muuten minulla ei ole Edvinin läheltä kiire mihinkään, paitsi välillä purjehtimaan. Esimerkiksi kapakkaillat eivät kiinnosta yhtään, vaikka työpaikkani sijaitsee kantakuppilani vieressä.
”Ennen isäksi tuloani en tiennyt, että kykenen tällaisiin tunteisiin.”
Isyys muuttaa miestä
Vaikeinta isyydessä on ollut sopeutua siihen, että käteni ovat sidotut koko ajan, sillä rutiinit pyörivät Edvinin tahdissa. En ymmärrä, miten yksinhuoltajat selviytyvät. Meitä on kaksi, mutta silti tuntuu ajoittain siltä, ettei omaa aikaa ole enää juuri lainkaan. Toisaalta, silloin kun aikaa lapselta jää, olen oppinut käyttämään sen todella tehokkaasti. Yleensä teen musiikkia. Keikkamuusikon työ on toinen elantoni, päivätyöni teen Ylen teknikkona.
Muita hankalia asioita ovat yöherätyksistä johtuva levon puute ja Edvinin tarve koetella rajojaan. Pinna palaa helposti etenkin aamuisin, kun pitäisi pukeutua nopeasti ja lähteä päiväkotiin. En ymmärrä, miten pukeutuminen voi kestää niin kauan – kysehän on aivan yksinkertaisesta asiasta!
Ennen isäksi tuloani en tiennyt, että kykenen tällaisiin vihan ja raivon tunteisiin. Toisaalta en myöskään tiennyt, millaista rakkautta ja läheisyyttä saan kokea. Isyys muuttaa miestä väistämättä. On upeaa huomata, että lapseni rakastaa minua pyyteettömästi. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun hän vain haluaa syliin ollakseen lähellä. Että olen jollekin elintärkeä.
Minua luullaan usein vaariksi. Suurin osa ystävistäni on jo isoisiä. Minua se ei haittaa, vitsailen vain, että perässä tullaan. Minulla on vielä kaikki edessä!”
Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.
Lue myös:
