Päivi Hietanen, 62, on Lääkärilehden päätoimittaja, joka työskenteli HYKS:n syöpälääkärinä 1979–2003. Hän opettaa muille lääkäreille vuorovaikutustaitoja ja pitää yksityisvastaanottoa.
Päivi Hietanen, 62, on Lääkärilehden päätoimittaja, joka työskenteli HYKS:n syöpälääkärinä 1979–2003. Hän opettaa muille lääkäreille vuorovaikutustaitoja ja pitää yksityisvastaanottoa.

Onnistuneesta hoidosta voidaan puhua silloinkin, kun sairaus ei parane, tietää syöpälääkäri Päivi Hietanen.  Hän antaa tilaa myös omaisten vihantunteille.

Pohjasuru. Sellaisen Päivi Hietanen tuntee perineensä. Terävän päänsä lisäksi.

Lääkäriksi satakuntalaisen työläisperheen tyttö tiesi haluavansa jo lukioluokilla.

– Niukoissa oloissa kasvaneelle ammatinvalintaan vaikuttivat taloudelliset näkymät. Mutta vielä enemmän halu korvata äidille se, mitä vaille hän oli jäänyt.

Äiti varttui lastenkodissa.

– Tuolloin 30-luvulla ne olivat julmia ja kovia paikkoja. Piikomaan äitini lähti heti kun kynnelle kykeni. Sen verran sai käydä koulua, että opettajat näkivät hänen lahjakkuutensa. Mutta ei niitä suosituksia opiskelujen jatkamisesta kukaan kuunnellut.

"Äidin orpous on vaikuttanut koko elämääni, jopa erikoisalani valintaan."

Päivi itse kasvoi perheen ainoana lapsena. Ahmi kirjoja jo alaluokilla – ja piti rimaa korkealla. Vain kymppi kelpasi. Vanhemmille olisi riittänyt vähempikin.

– Ei äiti omista kokemuksistaan paljon puhunut, kun en kestänyt niistä kuulla. Mutta se pettymys ja melankolia heijastuivat minuun. Oikeastaan äidin orpous on vaikuttanut koko elämääni, jopa erikoisalani valintaan. Surun kohtaaminen on minulle luontaista.

Roolipuvun aukot

Päivi Hietanen on pitkä ja hoikka nainen, jonka päällä Marimekon harmaa puuvilla näyttää juuri sellaiselta kuin pitääkin, tyylikkäältä. Itse hän vitsailee samaisen mekon näyttäneen siivoustakilta äskeisellä Australian-luentomatkallaan.

– Perthin yliopiston tilaisuuksissa naiset olivat niin näyttävästi pukeutuneita, hän tarkentaa.

Päivi totuttelee uudenlaisiin kauneusarvoihin myös kotiympäristössään. Vuosikymmeniä asuttu rintamamiestalon pihapiiri on vaihtunut merimaisemaksi. Tänäkin aamuna hän pyöräili kotoaan Lauttasaaresta työpaikalleen Sörnäisiin. Ja mietti ihan tosissaan, "ansaitseeko elämäänsä tällaista luksusta".

Potilaat kiittelevät Hietasen empatiakykyä ja lämpöä, mutta itseään kohtaan hän ei ole vieläkään, päälle kuusikymppisenä, kovin armollinen. Perfektionistin on vaikea olla.

Jaksamisen rajoilla hän myöntää käyneensä usein. Senkin takia, että työ on tuntunut niin omalta ja palkitsevalta.

– Äidillänikin oli tapana sanoa, että työ on aina auttanut.

Vakavasti sairaiden maailmassa aika pysähtyy ja pakenee. Lääkärin ammattirooli suojaa paljolta, mutta kipupisteitäkin vielä löytyy.

– Jokainen kuoleva äiti, jolta jää pieniä lapsia, piirtyy mieleeni iäksi. Heidän takiaan olen öitänikin valvonut.

Omaisen kuorma unohtuu

Päivi Hietanen toimi HYKS:n syöpälääkärinä reilut parikymmentä vuotta. Viihtyi – ja lopulta väsyi, kun ei pystynyt tutkimus- ja osastotyön tiimellyksessä keskittymään potilaiden emotionaalisiin tarpeisiin niin kuin olisi halunnut. Opiskelu psykoterapeutiksi lisäsi ymmärrystä, ja sisäistä ristiriitaa.

"Usein unohtuu, että lähiomaiset ovat yhtä kuormittuneita kuin potilaat."

Ratkaisun tarjosi toisenlainen näköalapaikka, Lääkärilehden päätoimittajuus, jonka ohessa Päivi on ehtinyt hyödyntää lahjojaan opettajana. Vuorovaikutustaitoja lääkäreille hän opettaa muun muassa draaman keinoin, kirjoittamalla näytelmiä, joissa lääkäri istutetaan potilaan rooliin.

Keskiviikkoisin Päivi Hietasella on yksityisvastaanotto, jossa tuen piiriin pääsevät myös vakavasti sairaiden omaiset.

– Usein unohtuu, että lähiomaiset ovat yhtä kuormittuneita kuin potilaat. Lyhyt sairausjakso vielä kestetään, mutta taudin uusiutuminen ja jatkuva epävarmuus nostaa omaisessa pintaan monenlaisia mustia tunteita. Onhan kysymyksessä myös hänen ainutkertainen elämänsä. Jo se, että pitää seurata sairaan läheisen muuttumista ja kuihtumista, on elämän kovimpia paikkoja. Kuormaa voi lisätä se, että pitkään jatkunut sairaus tekee monesta potilaasta väkisinkin itsekeskeisen. Mutta jos omaisella ilmenee tarvetta irtiottoihin, ympäristö tuomitsee ne hyvin helposti.

Räätälöityä turvaa

Jokaisella potilaalla on kuitenkin oikeus olla juuri sellainen kuin on. Vaikea, urhea, sopeutunut tai lamaantunut.

– Ihmisen koko persoonallisuus vaikuttaa sairastamiseen siinä missä kasvaimen luonnekin. Siihenkin, millaisena potilas itsensä näkee: taakkana läheisilleen vai hyväksyttynä sairaudestaan huolimatta. Se, kuinka hyvin ihmisen arvot ja henkiset voimavarat pystytään ottamaan huomioon, vaikuttaa olennaisesti myös hoidon onnistumiseen, Päivi Hietanen korostaa, ja lataa ammattikunnalleen melkoiset paineet. Jokaiselle potilaalle pitäisi pystyä räätälöimään oikea hoito.

"Syövän hoito on Suomessa teknisesti hyvää, mutta hoidon henkilökohtaisuus on sattumanvaraista."

Pitäisi. Senkin vuoksi, että syövät muuttavat koko ajan muotoaan.

– Suomessa syövän hoito on teknisesti hyvää. Hoidon henkilökohtaisuus on kuitenkin sattumanvaraista. En missään tapauksessa halua syyllistää julkisella puolella ansiokkaasti työskenteleviä. Järjestelmä vaan on sellainen, että kaikkein tärkeimpien asioiden, luottamuksen ja turvallisuuden tunteen luominen ei ole helppoa.

Toivon tuottajat

Lääkärin ammatti on edelleen hyvin arvostettu, mutta potilaiden suhde lääkäreihin ja lääkärin suhde potilaisiin on muuttunut.

– Väestön koulutustaso on noussut huimasti, ja moni kokee, että lääkäri on vain yksi asiantuntija muiden joukossa, ei kaikkitietävä jumala. Potilaiden tiedon tarve vaihtelee suuresti. Joku etsii kaiken mahdollisen tapaustaan koskevan tiedon ja haluaa olla hyvin aktiivisesti päättämässä hoidostaan. Toinen taas antautuu hoidettavaksi, ja odottaa, että lääkäri määrää.

Harvaan sairauteen on vain yhtä selkeästi parasta hoitoa. Ja kaikkiin hoitokeinoihin liittyy haittansa ja riskinsä. 

– Joskus potilas tekee hyvin erilaisen päätöksen kuin lääkäri suosittaa. Esimerkiksi muuan rintasyöpäpotilaani valitsi hoidon, jossa on kymmenen prosenttia suurempi uudelleen sairastumisen riski, mutta vähemmän häntä pelottavia haittoja, kuten hiusten menetys, Päivi kertoo.

"Se, miten sanotaan, on yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan."

Potilaan autonomian kunnioittaminen on hänen mielestään ensiarvoisen tärkeää.

– Ennen muinoin lääkäri saattoi loukkaantua, jos potilas päätti eri tavalla. Tämä saatettiin jopa hylätä: olet nyt omillasi.

Tänä päivänä lääkärin työ on ennen kaikkea toivon tuottamista.

– Se, miten sanotaan, on yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan. Potilas muistaa ikänsä, miten hänelle on kerrottu vakavasta sairaudesta, ja se saattaa vaikuttaa olennaisesti siihen, millaisia valintoja hän tekee sairautensa hoidon suhteen.

Kivun kautta

Vieläkään ruumiin ja mielen yhteyttä ei tunneta kovin hyvin.

– Psyyke vaikuttaa paranemiseen, ei sairastumiseen, Päivi Hietanen uskoo .

Tämän hetkisen tutkimuksen valossa syövät ovat biologisia sairauksia. Usein ihminen alkaa sairastuttuaan kyllä pohtia elämäänsä. Miten tiukoilla on ollut töissä tai tunne-elämässä ja millaisia menetyksiä on kokenut. Silloin voi vaikuttaa siltä, että sairastumisella ja muilla asioilla on syy-yhteys. Mutta ilman menetyksiä ei elämästään selviä kukaan.

Lohduttautua voi silläkin, että sairaudet ovat olennainen osa ihmisen arkea. Ja elämä voi olla hyvää sairaudesta huolimatta.

– Menestys kypsyttää ihmistä huomattavasti vähemmän.

Monet Hietasen potilassuhteista ovat kestäneet vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Kukaan sairas ei halua kuulla, että tämä on sinulle rikastuttava kokemus. Mutta vuosien päästä moni kokee toisin. Kivun kautta on selkiytynyt, mikä on tärkeää, mistä saa todellista mielihyvää. Moni kokee tulleensa enemmän omaksi itsekseen, kun on jättänyt pois kuormittavia asioita. Uskaltanut valita oikeita.

Luopumisen vaikeus

Psyyke on pelissä silloinkin, kun pitää luovuttaa. Ajoissa.

– Vaikka ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, hänellä saattaa olla kiihkeitä hoitovaatimuksia, vaikka raskaat hoidot saattavat pahentaa kokonaistilannetta.

Senkin Hietanen ymmärtää.

– Kun kaikki toivo liittyy lääkkeeseen, siitä ei haluta luopua. Lääkärillekin nuo tilanteet ovat kaikkein raskaimpia.

"Hoito voi olla onnistunutta silloinkin, kun sairaus ei parane."

Hoidon lopettaminen pitää valmistella hyvin, ja senkin perustana on onnistunut hoitosuhde. Luottamus, että tuo lääkäri haluaa minulle hyvää
Kaikki syöpätapaukset ovat yksilöllisiä, mutta varsin monella turhista hoidoista luopuneella viimeinen elämänvaihe voi olla yllättävän hyvä. Kotonakin saa olla pitempään, kun hoidon haitat jäävät pois.

– Onnistuneesta hoidosta voi siis puhua silloinkin, kun sairaus ei parane.

Toki työhön liittyy myös syyllisyydentunteita.

– Yksikään lääkäri ei välty tunteelta, että toimii välillä väärin. Virheet jäävät mieleen pysyvästi.

Ihmeitäkin sattuu ja tapahtuu.

– Silloin tällöin joku syöpä käyttäytyy täysin poikkeavasti, kaikkia tilastoja vastaan.

Uhka ja mahdollisuus

Toiveikkuus on lisääntynyt muutenkin. Esimerkiksi aggressiivisen rintasyövän hoitoon on saatu uusi lääke, joka on oleellisesti parantanut ennusteita. Myös diagnosointi on kehittynyt, ja sairaudet todetaan yhä herkemmin. Mutta varhaisessa diagnoosissa piilee omat vaaransa.

– Seulonnassa löytynyt vaaraton muutos voi käynnistää hoidot, vaikka viisaampaa olisi pitää pää kylmänä ja katsoa, miten tilanne kehittyy. Esimerkiksi eturauhassyövän kohdalla viaton laboratoriokoe voi johtaa hoitoihin, joista seuraa elämänlaatua ja itsetuntoa nakertavia vammoja, impotenssia ja pidätyskyvyttömyyttä.

Hyödyttömät hoidot nielevät sekä rahaa että voimavaroja. Mutta ainakaan vielä ei osata täysin luotettavasti erottaa, mitkä testillä löydetyt sairaudet kannattaa hoitaa heti. Tutkimustyö etenee kuitenkin ripeästi ja tuo mukanaan myös uusia uhkia.

– Monet uudet lääkkeet ovat niin kalliita, että rikkaissakin maissa joudutaan kovan paikan eteen. Potilaiden kokema epätasa-arvo ei ainakaan vähene.

Niin sanottuja vaihtoehtoisia hoitoja Hietanen ei potilailtaan suuremmin kieltele.

– Enemmän yritän kuulostella, miksi hän sellaiseen hakeutuu. Tuomitsematta. Onhan siinä koululääketieteen edustajalla myös peiliin katsomisen paikka: hädissään oleva ihminen tarttuu mihin tahansa oljenkorteen, jos kokee virallisen hoitosysteemin turvattomaksi.

Samaa ketjua

Tuoreen tutkimuksen mukaan neljä viidestä lääkäristä on sitä mieltä, että sana "auttaja" kuvaa heitä hyvin.

Ilahduttavan määrän humaania elämänasennetta Päivi näkee myös YK:n pakolaistyössä toimivan tyttärensä valinnoissa.

– Koen, että hän omalla tavallaan vie eteenpäin äitini ja kaikkien muiden elämässään heikot kortit saaneiden ihmisten asiaa. Taannoin, kun tytär työskenteli Gazassa, keskellä pommituksia, olin kyllä huolesta suunniltani.

Tytär asuu Jordaniassa, mutta on juuri nyt Suomessa vastasyntyneen poikansa ja brittimiehensä kanssa. Ensimmäinen lapsenlapsi on jo ehtinyt vaikuttaa tuoreen isoäidin tulevaisuudensuunnitelmiin.

– Tyttäreni perheen asemapaikat vaihtuvat, mutta jatkossa aiomme matkustaa maailmalla enemmän heidän perässään. Haluamme olla konkreettisesti avuksi arjessa ja solmia samalla tiiviin suhteen lapsenlapseemme. Tärkeäksi koen senkin, että poika oppii kunnolla suomea.

"Koen syvää kiitollisuutta siitä, miten elämä on mennyt."

Hietasen oma poika asuu vähän lähempänä, tutkijana Tukholmassa.

– Hänen alansa liittyvät johtamisen filosofiaan ja psykoanalyysiin, mutta näen niissäkin liikuttavia yhteyksiä äitini kärsimykseen.

Omaa työtään lääkärinä Päivi on suunnitellut jatkavansa vielä pitkään.

– Koen syvää kiitollisuutta siitä, miten elämä on mennyt. Omaa ansiotani siinä on varsin vähän, enemmän hyvää tuuria. Senkin suhteen, että olen saanut olla näin terve. Jos joskus sairastun vakavasti, tuskin tulen kysymään: miksi juuri minä?

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2016.

Päivi Hietanen
Syntynyt 1954 Lauttakylässä. Syöpätautien dosentti ja psykoterapeutti.
Työ Lääkärilehden päätoimittaja.Työskennellyt HYKS:n syöpälääkärinä 1979-2003. Opettaa lääkäreille vuorovaikutustaitoja ja pitää yksityisvastaanottoa.
Perhe asuu miehensä kanssa Lauttasaaressa. Kaksi aikuista lasta, yksi lapsenlapsi.
Harrastaa Kuntoilua, lukemista ja ystävien
kanssa oleilua.