Jussi Ja Anna-Liisa Tukiainen tekivät monia matkoja Egyptiin, kunnes päättivät muuttaa sinne."Täällä riittää pienempikin eläke", he huomauttavat. Egyptiin on kotiutunut myös järvenpääläinen Marjatta Jokinen.

Haukiputaalta kotoisin oleva Jussi Tukiainen ei muista enää, kuinka monta Egyptin-matkaa hän on tehnyt. Hurghada tuli tutuksi jo 1987, kun hän saapui sinne oppaana.

– Nykyinen vilkas keskusta, Sakkala, oli silloin autiomaata, ja kaupungissa oli vain yksi viiden tähden hotelli, Jussi muistelee.

– Muita isoja matkanjärjestäjiä kuin Ystävyysmatkat ei ollut. Lähes kaikki tunsivat minut.

Nykyisin Jussi on poikansa Timin, 13, ja vaimonsa Anna-Liisan kanssa julkkis lähinnä vain perheen kotikadulla Hurghadassa, josta he ostivat vapaa-ajan ja eläkepäivien kodin 2007. Jussi jää eläkkeelle kuuden vuoden kuluttua, vaimo kahden.

– Ostopäätökseen vaikutti se, että taloa rakennutti tuttu suomalais-egyptiläinen pariskunta ja että Järvenpään-naapurimme, perhetuttumme 25 vuoden ajalta, osti talosta ensimmäisen asunnon. Silloin meille tuli kiire saada toivomamme.

Kiuas ja kivet valmiina

Pariskunnan huoneisto sijaitsee kerrostalon ylimmässä, viidennessä kerroksessa. Ikkunoista ja kahdelta parvekkeelta näkyvät vanha keskusta Dahar, moskeija, koptikirkko ja autiomaan vuoret.

– Aluksi olivat vain seinät. Huonekaluja hankimme edullisesta valtion tavaratalosta, joka ikävä kyllä paloi vuodenvaihteessa. Käsityönä tehdyn sohvakaluston saa jo satasella suoraan valmistajalta. Sauna on vielä kesken, kiuas ja kivet on jo.

Olohuoneen seiniä koristavat värikkäät kuvakudokset ja batiikkikankaat. Tekstiilit ovat pariskunnan yhteinen intohimo. He tuottivat vuonna 1994 opetusministeriön rahoituksella kuvakudosten kiertonäyttelyn Suomeen. Teokset olivat egyptiläisen arkkitehti Ramses Wissa Wassefin (1911–1974) perustamasta taidekeskuksesta.

Tukiaiset ovat lisäksi useina vuosina järjestäneet eri puolilla Suomea Egyptistä tuomiensa seinävaatteiden myyntinäyttelyitä.

– Wissa Wassefin mukaan jokainen on syntynyt taiteilijaksi ja kaikissa meissä on luovuutta. On hienoa, että käsillä tekemisen taito säilyy Egyptissä, Anna-Liisa sanoo.

Tukiaisia kiehtoo tavallisessa arjessa tuntuva henkinen rikkaus.

– Uudessa kulttuurissa eläminen pitää virkeänä.

"Joka päivä opimme uutta, olemaan maassa maan tavalla ja käyttäytymään kunnioittavasti paikallisia kohtaan."

Tukiaiset suunnittelivat talvikodin ostamista myös Espanjasta, mutta Egypti voitti.

– Egypti on ollut meille niin sanotusti elämää suurempi juttu, pariskunta sanoo.

Päätökseen vaikutti myös perheen Kairossa viettämä kahden vuoden jakso 10 vuotta sitten. Silloin Anna-Liisa oli asiantuntijana Suomen ja Egyptin yhteisessä mielenterveysalan kehittämishankkeessa. Poika Tim oli Kairoon muutettaessa vasta kaksivuotias.

– Timin ensimmäinen sana oli Niili. Hän viihtyi hyvin suomalaisen, nyt jo edesmenneen Tarja Halosen johtamassa päiväkodissa, Nursery Annassa, Jussi kertoo.

Hurghadan kotia on suunniteltu myös Timin ja hänen tulevan perheensä loma-asunnoksi.

– Egyptiläiset rakastavat lapsia, ja täällä on todella hyvä elää lasten kanssa, Tukiaiset kertovat.

Tukiaisten loma-ajat Hurghadassa kuluvat suomalaisia ja egyptiläisiä ystäviä tavaten, ulkoillen, lukien ja nauttien lomasta rannalla ja merellä. Televisiota katsotaan harvoin ja nettiyhteyttäkin käytetään vain harkiten.

– Hurghada ei sovi erakkoluonteiselle. Arjessa pärjäämiseen tarvitaan yhteisö ja sosiaalisia kontakteja. Vähäiselläkin englannilla tulee toimeen.

Huvila Punaisenmeren rannalla

Järvenpääläinen Marjatta Jokinen kävi Hurghadassa ensi kertaa vuonna 2007, kun hän oli juuri jäänyt eläkkeelle. Hän ihastui kaupunkiin ja hankki sieltä asunnon, jossa vietti aikaa talvisin.

Neljä vuotta sitten Marjatta vaihtoi kerrostaloasuntonsa merenrantahuvilaan. Puoliso Pekka on vielä työelämässä Suomessa ja viettää Hurghadassa lyhyempiä jaksoja.

– Valo, lämpö, D-vitamiinitankkaus, meri ja ihmisten sydämestä kumpuava ystävällisyys, Marjatta luettelee. Ne ovat asioita, jotka saavat hänet ihastumaan Hurghadaan yhä uudelleen.

Marjatta on käynyt kaksi kertaa Luxorissa, Hurghadasta noin 300 kilometrin päässä, muttei ole vielä ehtinyt Gizan pyramideille, Egyptin suosituimmalle nähtävyydelle. Giza sijaitsee pääkaupunki Kairon kupeessa, 450 kilometrin päässä.

– Luonto kiinnostaa minua enemmän kuin monumentit. En kaipaa turistinähtävyyksiä vaan arjen elämyksiä.

Marjatta nauttii siitä, että hänellä on aikaa ja mahdollisuus tehdä niitä asioita, joita ei ehtinyt kiireisinä työvuosina rehtorina Järvenpäässä

– Maalaan, soitan pianoa, uin ja kellun meressä. Luen kirjoja. Tänä talvena olen ehtinyt kutoa viidet vauvan villasukat Lohjan sairaalan synnytysosastolle.

Hihaton paita ei käy kaupungilla

Marjatta viettää Hurghadassa muutamien viikkojen jaksoja talvikuukausien aikana. Hän sanoo Hurghadan hintatason olevan niin alhainen, että pienempikin eläke riittää hyvään arkeen.

– Ruoka on edullista ja aina tuoretta. Leivokset ovat herkullisia, ja egyptiläinen valkoviini on hyvää. Alkoholia myydään monissa kaupoissa, vaikka paikalliset eivät juuri sitä juo.

Marjatta valmistaa useimmiten ruokansa itse. Hän on oppinut uusia paikallisia reseptejä, kuten broilerin maksasta ja sydämistä tehdyn muhennoksen ja vuohenliha-kaalikeiton.

Pukeutumisessa länsimaalaisen naisen pitää olla tarkkana.

– Jos kulkee paljastavissa vaatteissa, antaa vääriä signaaleja ja loukkaa paikallisia. Itse en lähde kaupungille esimerkiksi hihattomassa paidassa. Liikun paljon yksin, mutta olen saanut olla rauhassa ja tunnen oloni turvalliseksi, Marjatta sanoo.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2016.

pitulo1
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Tukiaiset muuttivat Haukiputaalta Egyptiin: "Täällä riittää pieni eläke"

Mielenkiintoinen artikkeli. Ainoa, mitä kritisoin, on ettei "huonoista" puolista oli laisinkaan mainintaa esim. byrokratia ja asioiden hoitamisen hankaluus, leimaa pitää hakea sieltä sun täältä, jonotella, odotella. Länsimaalaisia myös "narutetaan" mennen tullen mutta haitanneeko tuo mitään kun itse eivät ole siitä tietoisia. Mielestäni Egyptissä asuminen vaatii siellä asuvalta ulkomaalaiselta tietynlaista mielenlaatua. Monelle siellä asuminen ei vaan sovi koska "tietyt" asiat alkavat ajan...
Lue kommentti

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.

Passi ja hammasharja -ohjelmasta tutulla Tino Singhillä on nykyään yritys, joka tuottaa lapsille terveellistä ruokaa. ET:n Mitä kuuluu -palstalla kysellään tunnettujen ihmisten kuulumisia.

Passi ja hammasharja -ohjelman juontajana tutuksi tullut Tino Singh teki ohjelman jälkeen 15 vuotta töitä elintarvikkeiden markkinoinnin parissa. Vanhempi väki tunnistaa hänet yhä joskus kadulla. 

– Jos joku tarttuu minua käsipuolesta, onnittelen häntä yleensä hyvästä muistista. Onhan ohjelman viimeisten jaksojen esittämisestä kulunut jo 22 vuotta, Tino nauraa.

Tino on onnellinen siitä, että Passi ja hammasharja jätti hänelle positiivisen julkisuuskuvan. Hyvistä kontakteista ja esiintymiskokemuksesta on ollut paljon hyötyä myöhemmässäkin työelämässä.

Tärkeintä Tinon elämässä on kuitenkin isänä oleminen.

– Isyys on mullistanut elämäni. Ennen naureskelin miehille, joilla oli työpöydällään lastensa kuvia tai jotka halusivat näyttää niitä puhelimestaan. Nykyään olen yksi noista ylpeistä isistä.

Tinon poika aloitti koulun tänä syksynä.

– Hän ihan hermostui, kun yhä uudestaan kyselin, jännittääkö. Minä jännitin hänen koulunmenoaan paljon enemmän kuin hän itse.

Uusi työ terveellisen ruuan parissa

Pian poikansa syntymän jälkeen Tino alkoi pohtia sitä, minkälaista ruokaa lapsille tarjotaan. 

– Tuntui väärältä, että työtäni oli saada vanhemmat ostamaan lapsilleen vaikka mahdollisimman paljon sokerilimua, Tino toteaa.

Tinon tuttu oli tullut myös juuri isäksi. Molemmat isät ihmettelivät, miksi aikuiset saivat ravintolassa valita salaatin ja pihvin väliltä, mutta lapsille tarjottiin vain nauravia nakkeja.

– Lapsille tarjottava ruoka vaikutti huonolaatuiselta ja lihottavalta, suoraan sanottuna kauhealta kuralta. Päätimme aloittaa tuttuni kanssa yrityksen, joka tuottaisi lapsille erityisen terveellistä ruokaa, Tino kertoo.

Tino haluaa kasvattaa lapsensa neljän periaatteen mukaisesti. Ne on koottu yhdessä Helsingin yliopiston ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreiden kanssa.

1. Ravitsemus

Tinon mielestä esimerkiksi kuidun hyödyllisyyttä lasten ruokavaliossa aliarvioidaan.

– Kuidut ovat erityisen tärkeitä lapsen ravitsemuksessa ja painonhallinnassa, sillä ne täyttävät ja antavat kylläisyydentunnetta, mutta niistä ei saa kaloreita.

2. Liikunta

– Lapsen liikkumista kannattaa tukea esimerkiksi harrastamalla hänen kanssaan tai viemällä häntä harrastuksiin.

3. Lepo

– Lepo unohdetaan liian usein lasten päivärytmistä. Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen määrän lepoa palautuakseen. Uni on myös yhteydessä painonhallintaan, kasvuun, muistiin ja kehitykseen, Tino sanoo.

4. Vuorovaikutus

– Jo pienillä lapsilla, joiden vanhemmat käyttävät koko ajan älylaitteita, on todettu hidastumista kognitiivisessa kehityksessä. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeässä osassa, kun lapsi opettelee ottamaan kontaktia ympäröivään maailmaan ja käyttämään kieltä.

Tino Singhin kuulumisia kerrotaan myös ET-lehden numerossa 19/2017.