Ilta-Sanomat haastatteli Ranskaan muuttaneita suomalaisia yritysjohtajia. Johtajat kertovat syyt muutoilleen ja kritiikille.
Kolmen entisen pörssipomon muutto Portugaliin eläkepäivien viettoon on nostanut kiivasta kritiikkiä julkisessa keskustelussa. Vuorineuvokset voisivat halutessaan saada eläkkeensä puhtaana käteen, koska Portugali ei verota työeläkkeitä eikä niiden päälle maksettavia johtajaeläkkeitä. Suomi taas ei voi verottaa heitä, koska Suomen ja Portugalin välillä verosopimus.
Suomi on solminut myös Ranskan kanssa verosopimuksen, jonka perusteella Ranska verottaa siellä asuvien suomalaisten eläkkeitä, jos ne on hankittu yksityisistä yrityksistä.
– Yhteisveron vuoksi tulovero on jonkin verran lievempää kuin Suomessa, kertoo varatoimitusjohtajana Kansallis-Osake-Pankissa ja Pohjoismaiden investointipankissa toiminut Erkki Karmila, 73, Ilta-Sanomille.
Osallistu keskusteluun: Miten pärjäät tonnin eläkkeellä?
Suomalaisia myös Nizzassa
Vaimonsa kanssa Nizzassa asuva Karmila kertoo siirtäneensä kirjansa Ranskaan viisi vuotta sitten.
Ilta-Sanomien haastattelema Karmila kiistää, että verotus olisi ratkaissut hänen ja hänen vaimonsa asuinpaikan.
– Olimme viehättyneitä Ranskasta ja sen kulttuurista ja miljööstä. Verotuksella ei ollut sen kanssa mitään tekemistä.
Elä kuin veropakolainen: 5 vinkkiä edulliseen luksuslomaan
Samaa sanoo Rautaruukin entinen varatoimitusjohtaja Lauri Mannerkoski, 70, joka on niin ikään siirtänyt kirjansa Ranskaan.
– Asumme täällä Ranskassa, koska tytär ja lapsenlapsi asuvat täällä.
Lue lisää: Lisätuloja eläkkeellä - 7 yksinkertaista vinkkiä
Lauri Mannerkosken mukaan hän ei asu vaimonsa kanssa Ranskassa verotussyistä, vaan koska heidän tyttärensä ja lapsenlapsensa asuvat siellä.
Myös Mannerkoski kiistää hyötyvänsä verotuksellisesti Ranskassa asumisesta. Hänellä on näkemys siitä, mistä johtuu vuorineuvosten Portugaliin lähdöstä syntynyt kohu.
– Suomihan on valtakunta, jossa kateus voittaa kiimankin.
Lähde: Iltasanomat. Lue artikkeli kokonaisuudessaan täältä.
Mitä ajattelet veropakolaisuudesta? Osallistu sivun alaosassa kommentein.
Näin asunto periytyy Ranskassa
IS: Asuntoja Ranskan Rivieralta ja Provencesta suomalaisille välittävä Habisol Oy kertoo verkkosivuillaan seuraavaa:
”Ranskassa sijaitsevan asunnon perintöverotus on suorille perinnönsaajille hyvin edullista."
Habisolin mukaan verovapaan perinnön raja Ranskassa on 100 000 euroa, kun kyseessä on perintö vanhemmilta lapsille tai lapsilta vanhemmille.
Habisolin sivuilla annetaan esimerkki: ”Suomalaisella, Ranskassa sijaitsevan asunnon ainoalla omistajalla on kolme lasta. Kuolemantapauksen sattuessa asunnon arvo saa olla 300 000 € ilman, että perillisille syntyy veroseuraamuksia (3 perijää à 100 000 €)”.
Lähde: Ilta-Sanomat