Entäpä jos Madonnalla olisi oma nimikkorollaattori? Tai Dannylla? Vappu Taipale haluaa puhaltaa pois vanhuuden yllä leijuvan tunkkaisen ilman.

On vuosi 1965. Lääketieteen opiskelijat Vappu, 25, ja Ilkka Taipale, 23, suomentavat ruotsalaisen psykiatrin Clarence Blomqvistin eutanasiasta kertovaa kirjaa. Tänään, 52 vuotta myöhemmin, kansalaisaloite eutanasian hyväksymisestä on edennyt eduskuntakäsittelyyn. Taipaleet ovat molemmat allekirjoittaneet aloitteen, Ilkka yhtenä aloitteen alkuunpanijoista.

Asunnottomat, alkoholistit, mielisairaat, vangit, työttömät, liian lyhyet äitiyslomat, laitoksiin unohdetut vanhukset, maailman rauha. On vaikea nimetä asiaa, jota Taipaleet eivät olisi vuosien varrella olleet valmiita puolustamaan. Silti tammikuisena pakkaspäivänä kahvilassa istuva harmaanutturainen Vappu Taipale ei tuo ensimmäisenä mieleen tulisieluista lipunkantajaa. Hän on levollisen ja kiireettömän oloinen, vaikka tuntuu olevan koko ajan reissun päällä. Hän on juuri palannut Unkarista ja suuntaa parin päivän päästä Yhdysvaltoihin, sitten Kolumbiaan, sitten Venäjälle.

– Kun joskus pidin päiväkirjaa matkoista, laskin tekeväni 60-70 matkaa vuodessa.

Taipale on 77-vuotias. Eläkkeelle Stakesin, nykyisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan virasta hän jäi 68-vuotiaana. Pitkien työurien puolesta puhunut Taipale halusi itse olla esimerkkinä. Eläkkeelle jääminen ei ollut hänelle minkäänlainen kriisi.

– Minulla oli silloin jo niin paljon uutta sovittuna.

Uutta tuntuu pukkaavan edelleen. Taipale on mukana useassa kotimaisessa ja kansainvälisessä järjestössä ja käy puhumassa suomalaisen hyvinvoinnin ja innovaatioiden puolesta.

– Olen koulutukseltani lastenpsykiatri, mutta yhä useammin huomaan puhuvani vanhenemisesta.

Eikö tekisi jo mieli heittäytyä paistamaan päätoimisesti räiskäleitä lapsenlapsille? Pelkkä katse kertoo vastauksen. Maailmassa on niin paljon asioita, joiden puolesta kannattaa taistella, ja Suomessa niin paljon hyviä käytäntöjä, joita kannattaa levittää maailmalle.

– Suomalaisia toimintamalleja ihaillaan ja kadehditaan monessa maassa. Ja ehdin minä niitä räiskäleitäkin aina välillä paistaa.

Vanha nainen on kaunis

Vappu Taipale sanoo olevansa vanha nainen. Ei seniori, ei ikäihminen, ei kultaisen iän kerholainen. Vanha nainen, kaksi kaunista suomalaista sanaa.

– Vanhus on eri asia. Sanaa käytetään väärin lyömäaseena, jolla yritetään mitätöidä vanhojen oikeus elää täysivaltaisina kansalaisina, osallistua ja sanoa mielipiteensä. Vanhuksiksi tulemme, kun tarvitsemme apua jokapäiväisessä elämässämme, ja arvokkaaseen vanhuksena oloon meillä on sitten täysi oikeus.

Taipale on päivittänyt kaksi kirjaansa. Vanha ja vireä – virkistyskirja naisille tarkastelee vanhenemista tieteen ja tutkimuksen näkökulmasta ja antaa vinkkejä siihen, miten jokainen voi vaikuttaa omaan vanhenemiseensa. Isoäitikirja kertoo ihanasta isovanhemmuudesta. Taipale on seitsemän lapsen isoäiti.

– Isovanhemmuus on lahja, josta voi vain nauttia.

Juridisia oikeuksia ja velvollisuuksia lapsenlapsiin ei ole, on vain ilo. Vaasan saaristossa sähköttömällä, kantoveden varassa olevalla mökillä Vappu kertoo viettäneensä lastenlastensa kanssa ihania hetkiä. Siellä isotkin pojat uskaltavat heittäytyä rosvoiksi ja poliiseiksi. Ja Vappu paistaa räiskäleitä.

– Mummous ja ruoka kuuluvat yhteen.

Taipale muistuttaa, että mummous ei ole vain biologista. On avomummoja, bonusmummoja, etämummoja. Yhtä oikeaa mummouden mallia ei ole. Oleellista on läsnäolo ja tunne.

Suomi jää junasta

Ikääntyminen on ainoa varma asia, jonka tiedämme tulevaisuudestamme. Miksi valtiot eivät suhtaudu siihen asian vaatimalla vakavuudella? Miksi yritykset ovat niin vastentahtoisia ottamaan vanhojen ihmisten tarpeet huomioon? Tämä ei mene Taipaleen tajuntaan.

–  Jos Suomi ei tähän herää, jotkut muut maat varmasti heräävät, Japani, Yhdysvallat, Saksa. Meillä olisi kaikki edellytykset olla etulinjassa ja tehdä Suomesta vanhojen ihmisten elämisen malli, jos vain haluaisimme. Paljosta puheesta ja sadoista seminaareista huolimatta näin ei toistaiseksi ole haluttu.

– Vanhat ihmiset ovat ikäryhmä, josta puhutaan edelleen yhtenä massana. Tämä on naurettavaa. Missään muussa elämänvaiheessa ihmiset eivät ole niin heterogeeninen joukko kuin vanhoina.

Vanhoilla ihmisillä on kykyä ja halua vaikuttaa ja kuluttaa. Auttaisiko, jos Madonna brändäisi rollaattorin tai joku kotimainen julkkis kertoisi avoimesti vanhenemisen tuomista elämänmuutoksista? Vai olisiko viisainta, että me itse kukin katsoisimme peiliin ja uskaltaisimme sanoa sen ääneen: me vanhenemme.

Ei miesten vika

Vanhoista naisista tulee näkymättömiä, sukupuolettomia, äänettömiä ja värittömiä. Miesten syyksi tätä on turha laittaa, Taipale sanoo.

– Suomalainen mies on tasa-arvoinen, ei hän ole naisen tiellä. Mutta liian moni nainen heittäytyy avuttomaksi, ei jaksa pitää puoliaan.

Vappu Taipale on jaksanut. Hänestä tuli Kalevi Sorsan hallituksen sosiaali- ja terveysministeri vuonna 1982. 42-vuotias lääketieteen tohtori sai kuulla ministerikollegoiltaan tytöttelyä.

–  Sitä en sietänyt. Ei pidä kenenkään sietää nytkään.

Otetaan esimerkiksi tietotekniikka. Nyt eläköityvät naiset ovat käyttäneet tietokoneita työssään enemmän kuin miehet. Silti digitalisaatio koetaan miesten juttuna. Miksi ihmeessä, Taipale kysyy. Mikseivät kädentaitoiset ja näppärät naiset tuo esiin osaamistaan, vaan heittäytyvät avuttomiksi?

–  Tietokone ei ole sen kummoisempi värkki kuin ompelukone, ja sitähän me naiset olemme osanneet käyttää sukupolvien ajan.

Kansallisena häpeänä Taipale pitää sitä, että puoli miljoonaa suomalaista on ilman digitaalista tunnistetta. Itseään trendikkäästi brändäävien poliitikkojen asialistalle vanhat eivät tässäkään asiassa mahdu.

Rauhan puolesta, ikuisesti

Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen alkoi kultaisella 60-luvulla. Tuli lastensuojelulaki ja uusi kansanterveyslaki, tuli peruskoulu, laki vammaisten henkilöiden tuesta, mielenterveyslaki, päihdehuoltolaki… Koko kiitelty sosiaalihuoltojärjestelmämme syntyi.

1990-luvun lama rapautti hyvinvoinnin.

– Vanhukset ovat tässä etulinjassa: vanha ihminen on kuluerä, ja piru vie, nykyisin ne elävätkin niin ­kauan. Stop tällaiselle ajattelulle. Vanhoilla ihmisillä on samat kansalaisoikeudet kuin nuoremmillakin. Antakaa äänenne kuulua, Taipale neuvoo.

Jos Vappu Taipale olisi tämän ajan nuori, hän arvelisi olevansa iloisesti vegaani, ajaisi maailmanrauhaa ja globaalia sosiaalipolitiikkaa. Mitenhän se onnistuisi tässä Donald Trumpin maailmassa?

–  Vielä on liian aikaista sanoa hänestä mitään. Kuka olisi uskonut että Ronald Reaganin presidenttikaudella tehtiin sen ajan suurimmat ydinaseleikkaukset?

Uusi aika, uudet opit

”Älkää kaatako maitohinkkiä porstuassa mennessänne...” Tätä vanhaa laulua Taipale on laulanut lapsenlapsilleen. Ihan sama, vaikka mumma – kuten lapsenlapset Vappua kutsuvat – olisi laulanut hepreaksi. Porstua, maitohinkki, mitä ne ovat?

1940-luvulla syntynyt Vappu oppi parsimaan, leipomaan, istuttamaan perunoita ja ompelemaan vaatteita. Osa näistä taidoista on Taipaleen perheessä siirtynyt neljälle lapselle ja sitä kautta lapsenlapsille. Osaa taidoista ei enää tarvitse päivittää. Porstuassa ei enää ole kiire pihan perälle, eikä maitoa enää haeta hinkeissä, vaan se oma nimikkomaito, yöllä lypsetty, laktoositon, vähärasvainen, ties mikä, haetaan kaupasta.

Taipale on pesunkestävä demari. Isoisä oli SDP:n kunniajäsen, isoäiti työväenluokan nainen, joka opetti tyttärentyttärelleen, että naisella piti olla oma ammatti. Kuuden ällän ylioppilas Vappu harkitsi taiteilijan tai arkkitehdin uraa mutta päätyi lääkäriksi.

Taipaleen ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1967. Äitiysloma oli silloin kolmen kuukauden pituinen. Taipaleet laittoivat kaupan ilmoitustauluille viestejä, joissa etsittiin kolmikuiselle tyttärelle lastenhoitajaa. Kuvitelkaa, millaiset otsikot saisi iltapäivälehtiin tänään, jos joku äiti nyt kehtaisi toimia näin.

Oman uransa hienoimpana saavutuksena Taipale pitääkin päivähoitolainsäädäntöä. Se mahdollisti naisille monta asiaa. Tosin viime aikoina on ollut syytä miettiä, onko päivähoitolaki naiselle loukko. Työmarkkinoilla nainen on edelleen se, joka kutsutaan hätiin, kun on liian vähän työntekijöitä. Ja syyllistetään työssäkäynnistä silloin, kun töitä ei riitä kaikille.

Lapsille vain kirjoja

Vappu ja Ilkka Taipaleella on kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Vanhin lapsista on viisikymppinen, nuorin nelikymppinen. Lapsenlapset ovat viiden ja kahdenkymmen välillä. Taipale sanoo olevansa suku- ja perhekeskeinen ihminen. Hänen oma isänsä kaatui sodassa eikä tytär koskaan nähnyt häntä. Ison suvun keskellä varttui kuitenkin turvassa.

Taipale sanoo, että jokaisen perheen pitäisi saada rakentaa omanlaisensa elämä. Aikanaan hänen oma anoppinsa halusi hukuttaa lapsenlapsensa lahjoihin.

– Sanoin, etten halua tätä. Anoppi loukkaantui, mutta olen yhä sitä mieltä, että olin oikeassa. Omille lapsilleni ja lapsenlapsilleni ostan vain kirjoja.

Taipaleen kirjoissa lapset ja lapsenlapset vilahtelevat hauskasti anekdooteissa, arjen tapahtumissa. Mutta hän ei ruodi lastensa elämää eikä sitä, miten hänen ja Ilkan boheemi elämäntapa on muokannut lapsia.

–  Heillä on copyright, tekijänoikeus omaan elämäänsä. Yritän olla avuksi ja turvaksi, mutta he itse rakentavat elämänsä.

Omaa elämäänsä Taipale sanoo täydeksi ja onnelliseksi. Hän on ottanut itselleen mission impossiblen, mahdottoman tehtävän. Maailmanrauha ei hänen elinaikanaan ehdi toteutua, eikä edes globaali oikeudenmukaisuus.

– Aina tulee rohkeita ihmisiä jotka haluavat pistää itsensä likoon tärkeiksi kokemisensa asioiden puolesta. Parannettavaa riittää seuraavillekin sukupolville.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 5/2017.

Vappu Taipale

Syntynyt: Vaasassa vapunpäivänä 1940. Asuu Helsingissä.

Työ: Lääketieteen ja kirurgian tohtori. Kirjoittaa ja kiertää puhumassa vanhojen naisten oikeuksista. Toiminut sosiaali- ja terveysministerinä, Stakesin pääjohtajana, kansainvälisissä järjestöissä ja vanhus- ja lähimmäispalveluliiton

Valli ry:n puheenjohtajana.

Perhe: Puoliso Ilkka Taipale, neljä lasta ja seitsemän lastenlasta.

Harrastukset: Puutarhatyöt, jumppa, lukeminen.