Maire Soiluva, 62, Pori
”Aloitin nettideittailun viisikymppisenä. Olin elänyt pitkään yksin kolmen lapseni kanssa, ja kun he lensivät pesästä, kaipasin kumppania.
Minulle ei tullut mieleenkään, että ihmiset esittäisivät internetin seuranhakupalstoilla muuta kuin ovat. Olin helppo saalis huijarille.
Minulle selvisi, että miehen kertomasta oli totta vain etunimi.
Mies oli hurmaava, ja heittäydyin suhteeseen täysillä. Vähitellen aloin ihmetellä, miksei hän koskaan kutsu minua kotiinsa, miksi tapaamme vain satunnaisesti emmekä koskaan viikonloppuisin. Miksi voin soittaa hänelle vain tiettyinä aikoina?
Hiljalleen minulle selvisi, että miehen kertomasta oli totta vain etunimi. Hän oli ollut naimisissa 30 vuotta, enkä taatusti ollut ensimmäinen enkä viimeinen sivusuhde.
Ensin haudoin kostoa, mutta sitten ymmärsin, etten voisi muuttaa patologista valehtelijaa. Lopetin suhteen kertomalla, että olin tavannut mielenkiintoisen ihmisen.
Kokemus aiheutti minulle sydänsuruja ja itsesyytöksiä. Miten olin saattanut olla niin tyhmä? Sitten kiukustuin: en anna yhden ihmisen pilata elämääni.
Hyvät ihmiset menevät yksinäisyydessään hukkaan.
Aloin deittailla ahkerasti. Törmäsin niin seksinnälkäisiin metsästäjiin kuin mukaviin tyyppeihin, joiden kanssa ei vain syttynyt kipinää. Heistä sain hyviä ystäviä. Huomasin, että meitä yksinäisiä oli paljon. Usein suretti, että hyvät ihmiset menevät yksinäisyydessään hukkaan. Sosiaaliset lihakset ikään kuin surkastuvat, kun niitä ei käytä.
Noin viiden nettideittailuvuoden jälkeen minuun otti yhteyttä mies, jonka profiiliin en itse olisi kiinnittänyt huomiota. Olin kertonut, että harrastan kulttuuria ja pidän matkustelusta. Hän sanoin inhoavansa kaikkea sellaista mutta etsivänsä tyyppiä, joka olisi jotain muuta kuin hän itse. Kun puhuimme ensimmäisen kerran puhelimessa, miehessä oli sellaista särmää, että halusin tavata.
Hyvin pian ymmärsimme, että kumpikin oli löytänyt etsimänsä.
Hyvin pian ymmärsimme, että kumpikin oli löytänyt etsimänsä. Haluamme sitoutua toisiimme, mutta emme kaipaa yhteistä arkea emmekä avioliiton sinettiä. Kun suhde on hyvä, toinen kyllä pysyy rinnalla. Meillä on omat kotimme, omaisuutemme, lapsemme ja perintöasiamme. Miksi tekisimme mukavasta asiasta monimutkaisen jakamalla kaiken? Olemme tuoneet toistemme elämään valtavasti iloa ja väriä eikä kumpikaan ole enää niin paljon yksin kotona. Tämä sopii meille.
Yhteisestä sopimuksesta jatkoin deittipalstojen seuraamista ja kirjoitin aiheesta kirjan. Rakkautta ruudun takaa (Aurinkokustannus) ilmestyi 2017. Siinä on kokemuksia, rohkaisua ja vinkkejä nettideittailuun. Minusta se ei ole sen kummempaa kuin entisajan kirjeenvaihtoilmoitukset. Muoto vain on muuttunut. Tämä on nykyaikaa!"
Lue myös:
