
Laulaja Marion on muokannut uusiksi elämänsä käsikirjoitusta. – Ehkä olen viimein löytänyt oman soppeni, tapani olla sekä itseni että muiden kanssa, hän sanoo.
Lomareissu oli ollut antoisa, mutta Marion kiirehti avainta kotioven lukkoon. Niin mukava lukon loksahdus, ja vastassa kotoisa kenkäkokoelma eteisessä. Peremmällä oman kodin hyvä hiljaisuus.
Pitkästä aikaa Marion asuu nyt yksin.
Hän vietti lomaviikon Lontoossa tyttärensä perheen kanssa, ja mukana olivat myös neljä- ja kolmevuotiaat pojat.
Pitkästä aikaa Marion asuu nyt yksin.
He näkivät paljon ja nauttivat kulttuuritarjonnasta musikaaleineen. Sunset Boulevard soisi mielessä pitkään, vaikka nyt piti taas keskittyä harjoittelemaan omia tulevia konsertteja.
Seuraavana yönä edessä saattaisi olla herätys unesta, jossa laulun sanat vaativat tarkastamista. Menevätkö ne oikeasti noin? Ei hitto, on noustava varmistamaan asia.
– Nousen sängystä, jos epäilen valokuvamuistini tarkkuutta. Täytyyhän asiaan saada selvyys, tai en nukahda uudelleen. Onneksi rauhoitun iltaisin melko vaivatta, vaikka päivä olisi ollut tiivistä harjoittelua ja vaativaa kelaamista, Marion kertoo.
Nousen sängystä, jos epäilen valokuvamuistini tarkkuutta.
– Osaan myös varoa aivoilla ponnistelua iltaisin, koska se häiritsee nukahtamista. Välillä saatan nukahtaa ensin nojatuoliin, hän naurahtaa.
Terapia, niin hyvä päätös
Marionin avioliitto päättyi virallisesti eroon maaliskuussa vuosi sitten.
Jo edellisenä syksynä hän löysi tyttärensä vinkistä persoonallisen, kaksiosta tilavaksi yksiöksi muutetun vuokrakodin. Tyttären perhe auttoi muutossa ja myös konkreettisesti täyttämällä jääkaapin valmiiksi ja hankkimalla kuivatarvikkeetkin.
Avioliitto päättyi virallisesti eroon maaliskuussa vuosi sitten.
– Sama ihana tapa tyttärelläni on yhä. Kun olen vähänkin pidempään pois kotoa, hän vie jääkaappiin soppapurnukan odottamaan paluutani. Elän yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi, kun ystävien seuraa ja mielekästä tekemistä on helposti tarjolla.
Tilanne ei ole uusi. Marionin nuoruuden avioliitto päättyi eroon, kun hän oli 27-vuotias.
Sen jälkeen hän asui kymmenkunta vuotta yksin ennen toista avioliittoaan. Se ajautui vaikeuksiin pian tyttären syntymän jälkeen.
Ensimmäiset kerrat terapeutin luona olivat kiusallisia.
Jo ennen eroa ahdistuneisuus oli saanut aikaan paniikkihäiriöitä. Ystävä mainitsi, että voisi tehdä hyvää jutella terapeutin kanssa.
Ensimmäiset kerrat terapeutin luona olivat kiusallisia, koska Marion ei osannut avautua vaan ihmetteli mielessään, miten vieras ihminen voisi muka auttaa häntä.
Päällisin puolin kaikki olikin hyvin. Hiukset olivat kuosissaan, meikki ajanmukainen ja kasvoilla hymy.
Kiltteydestä luovimiseen
Sellaiseksi hänet oli kasvatettu. Marion kertoo elämäkertakirjoissaan, kuinka 1950–1960-lukujen tytön piti olla ennen muuta kiltti, nöyrä ja sopeutuva.
– Olin niin herkkä aistimaan muiden mahdollisia ajatuksia ja tuntemuksia, että mykistyin, kun joku yllättäen kysyi omistani. Sellainen överiherkkyys ei ole kovin kivaa, ja onneksi olen siitä melkein vapautunut, sanoo Marion.
Viiden vuoden terapian jälkeen Marionista tuntui, että hänellä on pakillinen keinoja pitää paremmin puoliaan. Auttoi, kun kykeni analysoimaan tunteitaan ja käytöstään.
Opin, että on uskallettava avata suunsa silläkin uhalla, että juttu menee siitä pieleen.
–Olin kasvanut katsomaan elämää sellaisen lapsen silmillä, jolla oli kaikelle selkeät ohjeet ja säännöt. Kotikasvatuksessa korostettiin rehellisyyttä ja muiden huomioon ottamista.
Myöhemmin hän huomasi, etteivät asiat elämässä menekään noiden sääntöjen mukaisesti, vaikka kuinka sitä toivoisi ja odottaisi.
– Yksi oppimani asia on, että on uskallettava avata suunsa. Pitää sanoa ja kysyä silläkin uhalla, että juttu menee siitä pieleen. Nykyisin kyselen ihan kylmästi.
– Siitä voi joskus syntyä hämmentävä tilanne, tai joku antaa ymmärtää, että olen väärässä, mutta olenpahan kuitenkin suora ja rehellinen.
Lue lisää Marionin hyvän elämän tekijöistä: ET Terveys 4/2024. Tilaajat voivat lukea aiempia ET Terveys -lehtiä Digilehdet.fi-palvelussa.