Arkiset tekstiilit pursuavat nyt nimekkäiden tekijöiden töitä. Joukossa on muun Hannu Väisäsen suunnittelema tekstiilikokoelma.

Suomalaisten tekstiilien tuotanto on siirtynyt halvempiin maihin, mutta painokankaillamme menee silti hyvin.

Vahva kuosi on taas trendikäs. Erityisesti 1950–70-luvun painokangasta arvostetaan, ja mallistoja tilataan nyt taiteilijoilta, jotka ovat jo näyttäneet kykynsä muilla areenoilla.

Kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisäsen uusin aluevaltaus on tekstiilitaide. Ensimmäinen Finlaysonille suunniteltu kokoelma sisältää pussilakanoita, tyynynpäällisiä, pöytäliinoja ja kangaskasseja. Mallisto julkistetaan toukokuussa ja tulee myyntiin elokuussa.

– Iloitsen, että pääsen madaltamaan kynnystä kuvataiteen suuntaan. Moni mieltää modernin maalauksen luksustuotteeksi, mutta tekstiileihin painettuna se muuttuu hetkessä suuremman kansanosan tavaraksi. Oikeus kauniiseen arkeen on minulle erityisen rakas.

"Oikeus kauniiseen arkeen on minulle erityisen rakas."

Hannu muistaa Finlaysonin 1950-luvun kankaat.

– Ensimmäinen äitipuoleni oli tyylikäs nainen ja toi meille muuttaessaan paljon kaunista, verhoja ja vakstuukiliinoja eli vahakankaita. Niiden modernit kuviot ja vahvat värit tekivät pieneen poikaan lähtemättömän vaikutuksen, Hannu muistelee.

Emo-satiinipussilakanasetti. Kuva Finlayson
Emo-satiinipussilakanasetti. Kuva Finlayson

Väisäsen mallistossa nähdään suurina pintoina muun muassa hänen maalauksistaan tuttua ”kaviaaria” eli Kutu-kuosia. Laakapainotekniikalla toteutettu Emo (kehyksissä yllä) on värikkäämpi kuosi, ja siinä näkyvät kiehtovasti taiteilijan aidot pensselinvedot. Kuru on kuoseista graafisin.

Väisäsen vuodevaatteet painetaan ihoa hivelevälle satiinille, ja Hannu vakuuttaa, että niin kauniilta tulevat ”sänkytavarat” näyttävät, ettei päiväpeittoakaan tarvitse käyttää.

Syksyllä mallisto täydentyy sarjakuvamaisella Esi-isä-kuosilla.

– Juhlavasta nimestä huolimatta tulossa ei ole mitään erityisen yleviä tarinoita. Enemmänkin koomisia ja traagisia hahmoja, kaurismäkeläistä kurjalistoa, naurahtaa Väisänen, jolle jokainen työ on tavalla tai toisella omaelämäkerrallinen.

Näihin kiehtoviin Esi-isiin pääsi tutustumaan vielä huhtikuun alussa taidenäyttelyssä Revityt kimonot, Galerie Forsblomilla Helsingissä.

Taiteellisen hattutempun täydensi 10.3. ilmestynyt romaani Elohopea (Otava), uusin osa rakastettuun Antero-sarjaan.

Kutu-kangaskassi. Kuva Finlayson
Kutu-kangaskassi. Kuva Finlayson

Pieni pala historiaa

Vuonna 1820 Tampereelle perustettu Finlayson aloitti kankaan kudonnan 1839. Ensimmäiset taiteilijat palkattiin töihin vasta 1930-luvulla. Osaltaan asiaan vaikutti tekniikan kehittyminen. Käsifilmipainon ansiosta suomalaiset tekstiilitaiteilijat alkoivat suunnitella kangaspainoille yksittäisiä malleja. Muuten mallistot hankittiin 1930–40-luvuilla pääosin Ranskasta.

Milanon triennaali 1936 oli eräänlainen Finnish Designin päänavaus. Tuolloin voimissaan oli myös legendaarinen Hyvinkään Villatehdas. Artekille painettujen kankaiden suunnittelijoihin kuuluivat Aino Aalto ja Kaj Franck.

Pula-aikana kankaita oli niukalti, mutta mielikuvitus loisti ja kuosit olivat korkeatasoisia. Värien säästämiseksi kankaissa jätettiin näkyviin mahdollisimman paljon valkeaa pohjaa. 1940-luvun lehdissä lukijoille neuvottiin, kuinka kangasta voi painaa linoleum-levylle kaiverretulla sapluunalla.

1950- ja 60-luvulla Finnish Design nousi loistoonsa myös painokankaissa. Vuokko Nurmesniemi ja Maija Isola loivat hittejä (Pyörre, Unikko) joita hyödynnetään yhä. Isolan Kristina-tytär ei onnistunut Marimekko-urallaan yhtä hyvin. Ukrainalaisen kansantaiteilijan Maria Primatsenkon teoksen kopiointi herätti suuttumusta ja poiki kiistoja siitä, paljonko taiteilija saa toiselta lainata.

Pari vuotta sitten Vallila Interior lanseerasi kangaskokoelman Suomen kuvataiteen klassikoista yhteistyössä Ateneumin taidemuseon kanssa. Verhoiksi saattoi valita esimerkiksi Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla tai von Wrightin Taistelevat metsot. Varsinaista hittiä niistä ei kuitenkaan syntynyt.

Lähde: Kretongista printtiin. Toim. Kirsi Niinimäki ja Marjo-Riitta Saloniemi. Maahenki 2008.