Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa kesäluonnossa liikkuvia, että villieläimen poikasten kohtaamisesta ei kannata tehdä numeroa.

Villieläimen poikanen tarvitsee ihmisen apua harvoin, vaikka se nyhjöttäisikin yksin maassa. Useimmiten se on emonsa hoidossa, muistuttaa Suomen luonnonsuojeluliitto.

Hätäkeskukseen kuitenkin tulee paljon soittoja ihmisiltä, jotka kyselevät eläinten hyvinvoinnista. Pihalla kun on nähty esimerkiksi paikoilleen jähmettynyt jäniksen tai lokin poikanen.

Liiton puheenjohtajan Risto Sulkavan mukaan on ollut hienoa huomata, kuinka moni ihminen on halukas auttamaan villieläimiä. Ihmisen puuttuminen villieläimen elämään voi olla poikaselle jopa kohtalokasta. Osa nisäkkäistä voi hylätä jälkeläisensä, jos siihen on tarttunut ihmisen hajua. Silloin poikanen on todellisessa hädässä: se ei selviydy luonnossa omin voimin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Nyrkkisääntönä on paras muistaa, että lähtökohtaisesti villieläinten poikaset pärjäävät parhaiten, jos niiden antaa olla rauhassa. Oma emo pitää niistä kyllä huolta, sanoo Sulkava.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka näyttäisi siltä, että poikanen on hylätty ja yksin, todellisuudessa sen emo on usein lähistöllä. Se pitää poikasestaan huolta heti, kun ihminen poistuu paikalta, Sulkava ohjeistaa.

Poikkeuksena nämä poikaset

Poikkeuksen tekevät linnun poikaset, jos ne ovat eksyneet kaupungissa vaarallisiin paikkoihin, kuten taapertamaan autoteille. Silloin ihminen voi siirtää linnunpoikaset turvallisempaan ympäristöön, kuten läheiseen puistoon tai viheralueelle.

– Kunhan poikasia ei vie kovin kauas, emo seuraa perässä ja kuulee poikasen äänen. Linnut eivät hylkää poikasiaan, vaikka ihminen olisikin käsitellyt niitä. Poikasten siirtämisessä on kuitenkin oltava tarkkana ja käsiteltävä lintuja hellästi, Sulkava kertoo.

Ihmisen kannattaa varautua siihen, että lintuemo ei ymmärrä ihmisen olevan hyvällä asialla. Linnut saattavat hyökkäillä ihmisen kimppuun. Todella vaarallisia ovat pöllöemot, jotka käyvät huipputerävillä kynsillään kiinni yhtä hyvin ihmiseen kuin karhuun poikasia puolustaessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla