On jälleen aika puutarhaohjelmien! Kotimaisten suosikkien lisäksi televiossa nähdään myös ulkomaisia uutuussarjoja ja tietysti toivottuja uusintoja viime vuosilta.

Ranskan puutarhahelmet (Monty Don’s French Gardens)
Yle TV1 tiistaisin alk. 22.4. klo 19
Nuorena Aix-en-Provencessa asunut tv-puutarhuri Monty Don rakastaa Ranskaa ja sen puutarhoja. Esittelyssä on mm. Versailles’n huikaiseva puutarha ja monet muut tunnetut historialliset kohteet, mutta sarjassa vieraillaan myös pienissä yksityispuutarhoissa sekä maatiloilla. Kuvataiteet ja kulinarismi ovat jättäneet jälkensä ranskalaisiin puutarhoihin, mutta historian saatossa puutarhojen tehtävä oli myös pönkittää omistajansa sosiaalista statusta.

Puutarhakeskiviikko (Trädgårdsonsdag)
Yle Fem keskiviikkoisin alk. 30.4. klo 20.30
Ruotsalaisen puutarhaohjelman uudet jaksot alkavat! Kevättyöt on koleudesta huolimatta saatava alulle, ja Pernilla, Tareq ja John rakentavat lämpöpenkin. Kasvihuone kaipaa myös piristystä, ja Tareq laittaa ruokaa varastoiduista juureksista.

Kartanopuutarhojen aatelia (Alan’s Garden Secrets)
Yle TV1 tiistaisin alk. 13.5. klo 19
Alan Titchmarsh esittelee Iso-Britannian historiallisia puutarhoja, joiden vaikutus näkyy edelleen puutarhalehdissä ja kirjoissa ympäri maailmaa. Mukana mm. Sissinghurstin valkoisten kukkien puutarha ja viktoriaaninen siirtomaavaikutteinen puutarha. Neliosaisessa sarjassa näytetään myös, miten kotipuutarhuri voi soveltaa näitä ideoita käytäntöön omalla pihallaan.
Tuotanto: Spun Gold TV, BBC:lle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Maailman kauneimmat puutarhat (Around the World in 80 Gardens)
Yle TV1 tiistaisin alk. 10.6. klo 19
Monty Don esittelee 80 maailman kauneinta, mielenkiintoisinta tai upeinta puutarhaa ympäri maailmaa. Kymmenosaisessa sarjassa mukana ovat mm. Pekingin keisarilliset puutarhat, japanilaiset zen-puutarhat, newyorkilaisten joutomaille perustamat kasvimaat, sademetsäpuutarha Meksikossa sekä skandinaavinen puutarha Pohjois-Norjassa. Jaksoissa tavataan puutarhan suunnittelijoita ja historioitsijoita, jotka avaavat katsojalle puutarhan kiinnostavimpia puolia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eden
LiV maanantaisin alk. 31.3. kello 18
Pihoja, kuisteja ja terasseja uuteen uskoon laittavat Edenin tutut ammattilaiset Minna Toivanen ja Tommy Kilponen. Yhdeksännellä kaudella kunnostetaan mm.Mato Valtosen ja Esa Niemisen pihoja.

Piha kuntoon
LIV maanantaisin alk. 31.3. kello 19
Amy Devers ja Alan Luxmore kunnostavat amerikkalaiset pihat villiintyneistä viidakoista siisteiksi ja helppohoitoisiksi tiloiksi. Kolmas tuotantokausi.

Pientä mökkiremonttia
MTV torstaisin alk. 10.4. klo 20.05
Oikeaan, myynnissä olevaan kesämökkiin ja sen pihapiiriin tehdään arvoa nostava remontti. Sarjassa nähdään laaja läpileikkaus suomalaisista kesämökeistä ja mökkejään kauppaavista suomalaisista. Samalla katsojat saavat hyviä vinkkejä niin mökkien sisustamisen kuin remontoinninkin saralta. Ohjelman juontaa Aleksi Sariola.

Keidas
MTV tiistaisin alk. 15.4. klo 20.30
Iholla-sarjasta tuttu arkkitehti Maria Nordin suunnittelee tunnetuille suomalaisille viherkeitaita ja puutarhajuhlia. Keidas tarjoaa hauskoja keskusteluja ja unohtumattomia tunnelmia sekä runsaasti toimivia ideoita katsojien puutarhoihin ja kesäisiin juhliin.

Huvila&Huussi
Nelonen keskiviikkoisin alk 22.4. klo 20
Tuttu mökki-, puutarha- ja sisustusohjelma jatkuu taas uusin remontoitavin kohtein. Kunkin jakson lopuksi ihastellaan aikaansaannoksia juhlassa, jonka kohteeseen järjestää Merituuli Lindström.

Suomen kaunein mökki
Nelonen keskiviikkoisin alk. 23.4. klo 20
Uudessa sarjassa etsitään nimensä mukaisesti Suomen kauneinta mökkiä. Juontajana Laura Ruohola.

Uusintoja

Puutarhaunelmia
Yle TV1 keskiviikkoisin alk. 7.5. klo 20
Kotimaisessa sarjassa tutustutaan yksityispuutarhoihin ympäri Suomea. Uusinta vuodelta 2011.

Pohjoismaisia puutarhoja
Yle TV1 perjantaisin alk. 30.5. klo 20
Pohjoismaisessa sarjassa käydään mm. Drottningholmin linnapuutarhassa Tukholmassa ja Pyhäniemen kartanon mailla Hollolassa. Uusinta vuodelta 2012.

Iloa puutarhasta (Grönn Glede)
Yle TV1 sunnuntaisin alk. 4.5. klo 11.35
Norjalaissarjassa seurataan kolmea rivitalonaapuria, jotka kaipaavat piristystä samannäköisille pihoilleen. Ammattilaistiimi ryhtyy suunnittelemaan jokaiselle omannäköistä pihaa. Puutarha voi olla niin viihtyisä, että siellä viettää koko kesäloman. Uusinta keväältä 2013.

Sisältö jatkuu mainoksen alla