Mökkikaudella koti on pitkiä aikoja tyhjillään. Miten pidetään vorot loitolla ja estetään muutkin katastrofit?

Ystävät ja naapurit apuun

Lomakauden koittaessa pitkäkyntiset alkavat tarkkailla asuntoja sillä silmällä. Ammattilainen murtautuu toki halutessaan kotiin kuin kotiin, mutta eipä päästetä varkaita liian helpolla. Itse voi tehdä paljon jo ennen lomalle lähtöä, mutta ystävienkin apuun kannattaa turvata. Naapuruston kanssa on hyvä sopia ympäristön tarkkailemisesta puolin ja toisin lomien aikana.

Postilaatikko tyhjänä

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Postia ja mainoksia pursuava postilaatikko tai -luukku on varkaille kuin tervetulotoivotus. Pyydä jotakuta tyhjentämään laatikko tai eteisen lattia säännöllisesti. Helpointa on kääntää postit ja lehdet kesäosoitteeseen tai tehdä kannonkeskeytys. Muista kieltää myös mainospostin jakaminen. Työnnä sinäkin vastaavasti naapureiden postilaatikosta repsottavat postit perille asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Valot päälle

Verhot kannattaa jättää auki. Älä kuitenkaan jätä esille arvoesineitä tai esimerkiksi alkoholia. Parasta olisi, jos joku kävisi välillä liikuttamassa verhoja eri asentoon.

Yksittäisiä valaisimia voi ohjelmoida syttymään ja sammumaan pistorasiaan laitettavien ajastimien avulla. Kehittyneimmissä malleissa on useita erilaisia ohjelmia viikon eri päiville. Ajastimia löytyy kauppojen sähkötarvikeosastoilta, hinnat alkavat 10 eurosta.
Järjestelmiä on myös kiinteiden valojen, kuten kattovalaisimien ajastamiseen, mutta niiden asentaminen on jätettävä sähkömiehelle.

Lukitse ovet ja ikkunat

Muista panna ovet turvalukkoon tai vähintään takalukkoon. Ikkunat ja myös pienet tuuletusikkunat on suljettava vakuutustenkin vuoksi. Jos varkaat tulevat kotiin avoimen ikkunan kautta, kotivakuutuksesta saatavat korvaukset saattavat pienentyä.

Piha ja parveke siistinä

Huolehdi kukkien kastelusta ja nurmikon leikkuusta myös lomalla. Pitkäksi venähtänyt tai auringon kulottama nurmikko ja kuivahtaneet parvekekukat kielivät talonväen poissaolosta.

Älä someta

Facebookissa, Twitterissä ja puhelinvastaajassa ei ole syytä kuuluttaa olevansa matkoilla tai viettävänsä koko ihanan pitkän kesän mökin rauhassa. Jos haluat välttämättä laittaa lomalta kuvia tai päivittää olinpaikkaasi Facebookiin, varmista, ettei kuka tahansa pääse tutkimaan tiliäsi.

Jos laitat sähköpostiin automaattisen vastauksen, siinäkään ei kannata kertoa, että aiot karistaa kotimaan pölyt jaloistasi pitkäksi aikaa.

Töpselit irti seinästä

Muista irrottaa television, tietokoneen ja muiden sähkölaitteiden
pistokkeet. Etenkin haja-asutusalueella ja ukkosherkillä alueilla kannattaa ottaa myös puhelin- ja antennijohdot pois seinästä. Vahinkojen varalta voi myös hankkia vikavirtasuojia.

Ennen kesälomaa kannattaa sulattaa jääkaappi ja pakastin. Kesäkuumalla kylmäkalusteet joutuvat nimittäin koville ja niihin saattaa kertyä jäätä. Jos vain mahdollista, ota kylmälaitteet pois päältä siksi aikaa kun koti on tyhjillään.

Varmista myös, että tiskikoneen ja pesukoneen hanat ovat kiinni. Vaihda lisäksi palovaroittimen paristo, ettei palovaroitin ala huutaa turhaan itsekseen pariston heiketessä.

Asiantuntijoina riskipäällikkö Jari Kukkula Fennian vakuutuspalveluista ja myynti­päällikkö Kaj Ignatjew Turvatiimi Oyj:stä sekä Isännöintiliitto.

Hälytysjärjestelmät kotiin

Nykyaikaiset varashälyttimet ovat pieniä, huomaamattomia ja helppoja asentaa. Laitteet toimivat langattomasti.

Hälytysjärjestelmät kytketään hälyttämään vartiointiliikkeeseen, jos laite havaitsee jonkun yrittävän kotiin luvatta. Vartiointiliike ottaa yleensä ensin yhteyttä asiakkaaseen ja tarkistaa tilanteen ennen kuin lähettää ketään paikan päälle. Kun postilaatikkoon ja ulko-oviin liimaa vielä liikkeen tarrat, murtoyritys voi tyssätä jo siihen.

– Iso osa yksityiskodeista tulevista hälytyksistä on vahinkoja, joita asukkaat itse aiheuttavat. Moni huomaa lähdettyään, että jotain jäi, eikä muista sisäänmennessä ottaa hälytystä pois päältä, kertoo Turvatiimi Oyj:n myyntipäällikkö Kaj Ignatjew.

Kuvia kännykkään

Nykyaikaiset järjestelmät voi ohjelmoida hälyttämään myös savun ja vesivahingon varalta. Lisäksi on mahdollista asentaa kameroita, joista välittyy kuvia vaikka omalle kännykälle.

– Itse en haluaisi viettää lomaani kännykkää tarkkailemalla. Tahdon täysin huolettoman loman, ja siksi jättäisin valvomisen vartiointiliikkeelle. Sieltä otetaan yhteyttä ja ryhdytään toimenpiteisiin, jos järjestelmä hälyttää, Kaj Ignatjew sanoo.

Oviin asennettavat tunnistimet voivat toimia esimerkiksi magneettien avulla. Kun järjestelmä on kytketty päälle, tunnistin reagoi, jos ovi avataan. Liiketunnistin taas havainnoi tunnistimen kentässä tapahtuvaa liikettä lämpötilan vaihtelun perusteella. Aivan mikä tahansa liike ei kuitenkaan laukaise hälytystä.

– Jos asukkaalla on alle 28 kilon painoinen kotieläin, voidaan käyttää erityistä lemmikkieläintunnistinta, joka ei reagoi eläimen liikkeeseen.

Ostanko vai vuokraanko?

Hälytyslaitteet maksavat Kaj Ignatjewin mukaan noin 500–750 euroa huoneiston koosta riippuen. Vartiointipalvelujen hinnat ovat noin 25–30 euroa kuukaudessa ja mahdolliset vartijakäynnit noin 60 euroa kerta.

– Vartiointialan yrityksistä saa laitteet, vartiointipalvelun ja mahdolliset käynnit noin 40 eurolla kuukaudessa. Jos järjestelmään kytketään myös kosteus- ja savuilmaisin, palvelun aloitusmaksu nousee noin 90 eurolla per liitettävä ilmaisin, Kaj Ignatjew sanoo.

Useimmiten hälytyslaitteita hankitaan rivi- ja pientaloihin, mutta yhä enemmän myös kerrostaloasuntoihin.

Lisätietoa hälytyslaitteista

www.verkko­kauppa.com, 010 309 5555
www.clas­ohlson.com, 020 111 2222
www.g4s.fi, 0204 2828
www.securitas.fi, 020 491 2424
www.verisure.fi, 010 217 9000
www.kotihalytin.fi, 020-7969480

Sisältö jatkuu mainoksen alla