Vietä pihalla tai parvekkeella muutama tunti siivoten, suojaten ja istuttaen syys–lokakuussa. Keväällä nautit kukkaloistosta sekä terhakkaista ja hyvin talvehtineista kasveista.

1. Lannoita

Syyslannoitus edistää seuraavan kesän kukkasilmujen kehitystä ja auttaa kasveja talvehtimaan. Lannoita kostealla säällä tai kastele heti levittämisen jälkeen. Lannoite polttaa helposti kasvuston, jos se jää maan pinnalle tai kasvien lehdille.
Kun lannoitat nurmikolla olevia puita tai pensaita, tee nurmikkoon reikiä talikolla tai rautakangella. Näin lannoite leviää juuristoon.

2. Käännä ja kitke

Vie vanhan kasvuston jäänteet, kuten naatit tai vioittuneet juurekset, kompostiin. Älä käännä niitä maan sisään, sillä niissä voi olla kasvitautien aiheuttajia. Kitke huolella monivuotiset rikkakasvit. Jos maa tarvitsee kalkitusta tai lisäät maanparannusmultaa, tee se ennen maan kääntämistä.
Käännä maa lapion syvyydeltä tasakärkisellä puutarhalapiolla tai talikolla. Tee käännöksestä tasainen tai keskeltä hieman kupera, sillä maahan jääneet kuopat keräävät vettä ja kuivuminen on epätasaista keväällä. Paakkuja ei tarvitse rikkoa, routa murentaa kovankin savipaakun.

3. Istuta ja uudista kasveja

Syksyllä kannattaa istuttaa. Levossa olevat paljasjuuriset lehtipuut ja -pensaat lähtevät silloin paremmin alkuun kuin keväällä.
Perennat on hyvä jakaa alkusyksyllä ja perustaa jakotaimista uusi kukkapenkki tai istuttaa ne ruukkuihin asetelmiin. Katkaise tuleentuneet perennan varret. Jätä kuitenkin muutama sentti vartta. Älä turhaan siivoa jätteitä: suurin osa niistä maatuu talven aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

4. Leikkaa ja haravoi nurmikko

Aja nurmikko lyhyeksi ennen lehtien putoamista, niin haravoinnista tulee helpompaa. Kaikkia lehtiä ei kannata haravoida, sillä ne maatuvat talven aikana ja lannoittavat nurmikkoa. Kalkitse nurmikko juuri ennen lumentuloa. Kanttaa nurmikon reunat kukkapenkkien ja teiden reunoilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

5. Suojaa arkoja kasveja

Laita ruohovartisten kasvien päälle turvetta juuri ennen maan routaantumista. Hyvin aroille kasveille voit lisätä vielä havukerroksen, joka pitää turpeen kuivana ja ilmavana.

Laske huonosti talvehtivat köynnökset alas ja peitä ne havuilla. Maata vasten suojattujen kasvien päältä ei saisi talven aikana olla kulkua. Sen sijaan kasvin päälle kannattaa kasata lunta.

Puuvartisten pensaiden ja puiden rungot kannattaa suojata myyriltä ja jäniksiltä suojanauhalla tai verkolla. Pienet pensaat voi suojata kokonaan säkkikankaalla. Aseta kangas tukikeppien varaan kasvin ympärille siten, ettei kankaan päälle kertyvä lumi paina kasvia kasaan.

Nosta daaliat, gladiolukset ja rungolliset ruusut ylös ennen maan jäätymistä. Talveta ne 5–10 asteen lämmössä.

6. Hoida hyötykasvit

Leikkaa vadelmasta marjoneet versot ja heikot uudet kasvustot. Siivoa mansikkamaa roskista, kuolleista lehdistä ja rönsyistä. Kerää hedelmäpuiden alta pois kaikki hedelmät ja lehdet. Vanhat, pilaantuvat hedelmät lisäävät tautiriskiä. Harjaa omenapuun runko sileäksi, jotta tuholaiset eivät löydä onteloista talvehtimispaikkoja.
Haravoi marjapensaiden alustat ja nosta oksat tukien sisään. Tarkista samalla tukien kunto. Poista puista ja pensaista kaikki kuolleet oksat.

7. Tyhjennä ja puhdista

Puhdista rännit ja salaojakaivot lehdistä ja roskista. Tyhjennä puutarhaletkut vedestä ja sulje ulkohana. Tarkista pihavalojen toimivuus. Säilytä ruukut ylösalaisin tai jos pidät niissä mullan, käännä ruukut kyljelleen. Siirrä nesteet, kuten torjunta- aineet ja nestemäiset lannoitteet, sisätiloihin. Tyhjennä ja tarvittaessa pese kasvihuone.

8. Nauti ja lepää

Kevättä odotellessa sytytä kynttilöitä ja katsele valon ja varjon leikkiä.

Syksyllä maahan voi istuttaa

Havukasvit
Useimmat paljasjuuriset koristepensaat ja perennat
Pihalta nostetut paljasjuuriset siirto- tai jakotaimet
Astiataimina myytävät jaloruusut. Tee istutusleikkaus vasta keväällä.
Kotimaista kantaa olevat puistoruusut
Kaksivuotisten kukkakasvien taimet uuteen paikkaan
Mansikan rönsytaimet
Marjapensaiden paljasjuuriset, omista pensaista juurrutetut taivukaspistokkaat
Lähes kaikki astiataimet

Näin istutat kukkasipulit

Valitse eri aikaan kukkivia lajikkeita. Ensimmäiset kukkivat jo maaliskuussa lumen alta pilkottaen, viimeiset kesäkuussa.
Monet sipulit voi istuttaa nurmikkoon. Nosta sipulinistutusraudalla nurmikakku, paina sipuli kuoppaan ja paina nurmikakku sen päälle. Multapenkkiin sipulit on helpointa kaivaa istutuskauhalla. Istutukset eivät yleensä tarvitse kastelua.
Istutussyvyys on 3–4 kertaa sipulin paksuus, mutta Pohjois-Suomessa sipulit kannattaa istuttaa 10–20 sentin syvyyteen sipulin koosta riippuen ja hiukan aiemmin.
Sipuli istutetaan suippokärki ylöspäin. Jos mukula joutuu väärin päin multaan, se yleensä kääntyy maassa oikein päin, mutta kukinta viivästyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla