Matkalle lähtijät saivat pikaopastuksen optiikan saloista.
Matkalle lähtijät saivat pikaopastuksen optiikan saloista.
Vapaaehtoiset optikot tarkistivat lahjoituslasien vahvuudet.
Vapaaehtoiset optikot tarkistivat lahjoituslasien vahvuudet.
Jokaiset mukaanlähteneet silmälasit pussitettiin ja pussiin merkittiin vahvuustiedot.
Jokaiset mukaanlähteneet silmälasit pussitettiin ja pussiin merkittiin vahvuustiedot.
Tuula Koskimies lahjoitti matkaan mukaan kahdet lasit. Toiset omansa ja toiset miehensä tummasankaiset lukulasit.
Tuula Koskimies lahjoitti matkaan mukaan kahdet lasit. Toiset omansa ja toiset miehensä tummasankaiset lukulasit.
Silmälasittoman toimittajan täytyi keskittyä optisiin hienouksiin.
Silmälasittoman toimittajan täytyi keskittyä optisiin hienouksiin.
Maria Dkeelle sopi Tuula Koskimiehen lahjoittamat lasit.
Maria Dkeelle sopi Tuula Koskimiehen lahjoittamat lasit.
Aina ei löytynyt täysin sopivia vahvuuksi.
– Silloin pitää soveltaa, neuvoi optikko Timo Korhonen.
Aina ei löytynyt täysin sopivia vahvuuksi. – Silloin pitää soveltaa, neuvoi optikko Timo Korhonen.
Unaona, näetkö, oli swahilinkielinen sana, jota tuli hoettua laseja sovittaneille.
Unaona, näetkö, oli swahilinkielinen sana, jota tuli hoettua laseja sovittaneille.
Desderius Faustine Karjumbelle sopi hyvin Tuula Koskimiehen miehen lasit.
Desderius Faustine Karjumbelle sopi hyvin Tuula Koskimiehen miehen lasit.
Näköongelmista kärsivistä 90% asuu kehitysmaissa.
Näköongelmista kärsivistä 90% asuu kehitysmaissa.

Kun seinäjokinen Tuula Koskimies lahjoitti vanhat silmälasinsa Tansaniaan, toimittaja lähti etsimään laseille uutta omistajaa. Tuulan lasien matkaa seuratessa terävöityi myös monen näkö, vai terävöityikö?

Pöydiltä kohoavat silmälasiröykkiöt uhmaavat jo fysiikan lakeja. Pienessä kerhotilassa lähes joka neliösentti täyttyy suomalaisten lahjoittamista silmälaseista, jotka on tarkoitus putsata, tarkistaa ja kiristellä parinkymmenen talkoolaisen voimin entistä. Kuukauden päästä lasit nimittäin lentävät Tansaniaan ja solahtavat näöntarkastusten jälkeen uusille nenänvarsille.
Kuulostaa näppärältä. Tosin olen itse lupautunut mukaan tähän ketjuun enkä tiedä silmälasesta mitään. Auttamisen ilon sijaan tunnen lievää pakokauhua. Kasoja katsellessa olen varma, että vähintään puolet afrikkalaiskylästä pikemminkin sokeutuu jäljiltäni.

Ei sokeudu, lohduttaa mukaan reissuun lähtevä optikko Timo Korhonen. Useita avustusreissuja tehnyt konkari lupaa, että me kaikki neljä avustajaa opimme kyllä. Viisi optikkoa hoitaa näöntarkastukset, me muut jaamme lasit. Timo luennoi vauhdikkaasti optiikan perusperiaatteista ja työstä avustuskohteessa. Nyökyttelen vähän samaan tapaan kuin joskus lukion matematiikan tunneilla, vakuuttavasti.

Tuulan lasit laukkuun

Siirrymme tarkastamaan lahjoituslaseja. Tai siis optikot tarkastavat, minä ojentelen ja kysyn tyhmiä. Viime vuosien silmälasimuoti valuu päivän aikana sormiemme läpi. Suurin osa laseista on siroja naistenmalleja, sillä juuri naiset ovat innokkaimpia lahjoittajia.

Päätän ottaa yhdet lasit erilleen kasasta ja seurata löytyisikö niille Tansanian Arushasta uusi omistaja. Seinäjokinen Tuula Koskimies on lahjoittanut noin kymmenen vuotta vanhojen lasiensa lisäksi myös miehensä lukulasit, hauskat paksusankaiset kakkulat. Päätän seurata kumpienkin lasien matkaa. Lukulasien linssit ovat yksinkertaiset, mutta Tuulan linsseissä on juuri niitä äsken kuulemiani hajataittoja ja optisia hienouksia, joiden kanssa saa olla tarkkana. Loppuillan pänttään Timon luennon muistiinpanoja ja alan jännittää, löytyykö Tuulan lasien taakse oikeanlaiset silmät.

Hyönteiskarkoittimella päin seikkailuja

Kuukautta myöhemmin laskeudumme keskelle afrikkalaista säkkipimeyttä. Kilimanzaron lentokentän himmeiden katulamppujen alla siristelemme kuin myyrät univelkaisia silmiämme. On keskiyö, kun laahaudumme silmälasit laukuissa kolisten viereisen hotelliin jatkaaksemme aamulla matkaa Arushaan.

Ensimmäinen yö Afrikassa on kummallinen. Malarialääkkeet ja yliväsymys saavat hotellihuoneen seinää kalliokiipeilevät sisiliskot vaikuttamaan krokotiilin kokoisilta. Tulittaessani hyönteiskarkotepulloa ilmaan huomaan häpeäkseni olevani sittenkin enemmän eurooppalainen hienohelma kuin varsinainen maailmanparantaja. Nukahdan juuri kun läpitunkeva valo valkaisee huoneeni. Valoakin tehokkaammin hätkähdän silti ääniin. Ne ovat juuri sellaisia kuin olen aina kuvitellut! Sirinää, piipitystä ja huminaa, josta sekoittuu jännitystä lupaileva äänimaisema. Olen kakkulakasseineni valmis seikkailuun.

Onko tämä kaupunki?

Aamulla kampeamme itsemme bussiin ja alamme pomppia kuoppatietä kohti määränpäätämme, Arushaa. Kilimanzaro ei suvaitse näkyä edes päiväsaikaan, vaan se lymyilee arvoituksellisen utuverhon takana.

Tunnin ajomatkan jälkeen eteemme avautuu aamupäivän valossa kylpevä kaupunki. Näky on hämmentävä, onko tämä kaupunki lainkaan? Silmien ohi vilisee vähän tiheämmin nopeasti kasaan kyhättyjä rakennuksia kuin aiemmin, muutama kerrostalokin ja liikenneympyrä, mutta siinä se on.

Hotellimme tosin on niin hieno, että hävettää. Täälläkö me avustusjoukot, vietämme iltamme kuin safarikypäräiset livingstonet hyväntuoksuisissa huoneissa? Vaihtoehtoja, keskitasoisia pikkuhotelleja ei kuitenkaan tönötä näköpiirissä, joten pitäydyn ihan mielelläni eurooppalaisissa standardeissa. Suihku toimii, torakoita ei ole ja ilma huoneessa on kylmää kuin kotikuistilla.

Takaisin bussin koville ja kuumille penkille kammettuani ei enää hävetä. On taas aika matkata, nyt SOS.-lapsikylään, paikkaan, jossa varsinainen työ, näöntarkastukset ja silmälasijaot tapahtuu. Lukuisten lehmien, lampaiden, ihmisjoukkojen ja kulkusuunnasta erimielisten autojen jälkeen kaupungin toiselta laidalla häämöttää uutuuttaan hohteleva lapsikylä. Se on täysin eri maailmasta peltisten talorykennelmien vieressä. Komeaa muuria myötäilee käärmemäisesti aaltoileva jono.

Siinä odottelevat tulevat asiakkaamme, heistä parisataa ensimmäistä.

Juhla alkakoon

Pujottelemme ihmisjoukon läpi sisälle keskukseen. Lapsikylän lääkäri, Dr Mkuu ja terveydenhoitaja Amina kättelevät rivakasti ja kysyvät heti alkajaisiksi, ketkä meistä mahtavat olla hammaslääkäreitä.

– Alussa on aina sekaannuksia, Timo rauhoittelee. Hän on avustusmatkoilla tottunut, että kaikki ei mene aina ohjekirjojen mukaan. Timo on tehnyt meitä muita paremmin kotiläksynsä ja lurittelee isännillemme jo kokonaisia lauseita swahiliksi. Me muut tyydymme hymyilemään hänen selkänsä takaa.

Alamme ryhmitellä silmälaseja vahvuuksien mukaan ulkoterassin pöydille. Se saa toimia sovitustilanamme.  Optikot asettautuvat pieniin huoneisiin tekemään tarkistuksia.

Asiakkaita levittäytyy joka puolelle. Osalle on jaettu jonotuslappu, osa pyörii neuvottoman oloisena etsimässä apua. Silti tunnelma on tyyni, jopa juhlava. Miehillä näkyy pukuja, naisilla upeita, värikkäitä hameita.

–  Tämä on juhlatilaisuus, Amina kertoo hymyillen. Hän hymyilee paljon. Varsinkin ensimmäisinä päivinä, kun asiat vielä takeltelevat, hän on yhtä auringonpaistetta. Saman ilmeen kohtaan viikon aikana monilla asiakkailla. Mitä vähemmän jotkut lasit sopivat omiin silmiin, sitä leveämmin hymyillään.

Ohutsankaisia haaveita

Ensimmäinen päivä ryskyy eteenpäin lievän kaaoksen vallassa. Ihmisiä on satoja, emmekä ole osanneet järjestää laseja riittävän selkeästi. Ihmiset seuraavat liikuttavan ymmärtäväisinä meidän säntäilyämme. 

Asiakaskuntamme on yllättävän kaupunkilaista. Moni kertoo tarvitsevansa laseja näyttöpäätetyöskentelyyn ja autolla ajamiseen. Törmäämme myös makueroihin. Afrikkalainen silmälasi-ihanne on mahdollisimman ohutsankainen, pienilinssinen, lähes näkymätön sankapari. Vaikka olemme raakanneet matkasta pahimmat pöllölaakso-lasit, törmäämme jo ensimmäisenä päivänä ongelmaan: monet haluaisivat valita optisesti huonommat lasit vain vähän tyylikkäämpien sankojen takia. Se on inhimillistä, mutta silti vähän turhauttavaa. Pieni terassimme ei selvästi terävöidy jokaisen asiakkaan silmissä.

Illalla kertaamme työpäivää hotellilla. Jokainen näöntarkastus on kirjattu, samoin annetut lasit. Timo näyttää varovasti muutaman esimerkin, joissa me avustajat olemme tulkinneet hutiloiden näöntarkastuksen tuloksia. Vahvuuksien pitäisi olla tarjotuissa laseissa mahdollimman lähelle näöntarkastuksessa määrättyä. Siis tein sen, sokeutin heti ensimmäisenä päivänä puoli kylää, niinkö? Timo toppuuttelee, että ei tässä vielä olla niin pitkällä, ja jos lasit ovat tosi huonot, niin todennäköisesti niitä tulla näyttämään uudelleen.

Tyydyn tähän, mutta tankkaan vielä jonkin aikaa akseleita ja sylintereitä, ennen kuin uskallan mennä nukkumaan. Yksi swahililause on jäänyt mieleen ja nyt se surisee päässä vielä puoliunessakin: Unaona, näettekö?  

Ensimmäinen osuma

Toinen päivä sujuu jo varmemmin. Jono tarkastuksista silmälasipöytään soljuu tasaisena ja me avustajat kokeilemme ja mallaamme laseja tottuneemmin.
Ja yhtäkkiä, kuin varkain, Tuulan miehen lasit löytävät uuden omistajan. Olen jo ehtinyt ajatella, etteivät melko suurilinssiset ja paksusankaiset lasit kelpaa täällä, mutta arushalainen opiskelija Desderius Faustine Karjumbe on tyytyväinen. Hän tarvitsee juuri lukulaseja tekniikan opiskeluissaan, jotka alkavat olla loppusuoralla.

Desderiuksesta innostuneena saan lisää virtaa työhön. Aika harva käy valittamassa eilisen päivän laseista siksi, että he eivät näkisi niillä, mutta muuten toivotaan uusia. Aina tasaisin välein joku haluaa vaihtaa saamansa lasit, kun on näyttänyt niitä ystävilleen. Neuvottelemme, vaihdamme, mutta meidän on välillä vaikea saada ihmisiä ymmärtämään, ettei valinnanvaraa ole loputtomasti.

Yleensä ne, joilla on vaikeampia näköongelmia, ovat tyytyväisiä, kunhan lasit löytyvät, lähes sama minkä näköiset ne ovat. Ja muutaman kerran joudumme jakamaan aika hurjat pullonpohjalasit, kun muuta ei ole tarjolla. Eräskin pikkutyttö hymyilee onnellisena suurten kakkuloiden takaa, kun ihmiset hän ympärillään piirtyvät tarkoiksi. Emme tosin edes yritä tarjota peiliä hänen eteensä.

Köyhtyvä loppuviikko

Viikon edetessä koko ihana värikirjo lipuu läpi ihmisten vaatteissa. Miesten puvut alkavat tosin viikon vanhetessa nuhjaantua ja takinhelma rispaantua. Osa asiakkaista on paljain jaloin. Mistä tämä muutos?

– Ihmisiä tulee yhä enemmän maaseudulta ja vuorilta, kun Arushassa alkaa markkinat, Amina kertoo. Arvokkaan näköisiä maasai-herroja istuskelee varjossa odottamassa vuoroaan. Kun kurotan sankoja kohti korkeuksia, heidän venytettyjen korvalehtiensä yli, tunnen itseni kerrankin pieneksi. Tulkin avulla selviää, että miehet ovat kävelleet tänne jostakin parinkymmenen kilometrin päästä. Lasien vahvuudesta päätellen paluumatka tulee olemaan helpompi.

Niin, seuraani on tosiaan vaivihkaa sukeltanut tulkki. Hän on nuori opiskelijapoika Hamis Juma, joka on kotoisin Sanzibarilta. Päivät hän opiskelee tietotekniikkaa, illat käy töissä ja tekee yhden päivän viikossa vapaaehtoistyötä lapsikylässä. Nyt, kun hän on saanut omat lasit, hän päättää tehdä toisenkin päivän tulkin hommia. Apu on tarpeen, sillä olen jumiutunut pariin lauseeseen ja hymyyn. Hamis tulkkaa, huolehtii ja paimentaa uteliaina lehahtelevia lapsilaumoja. Lapsikylässä asuu noin 100 lasta, jotka kaikki ovat orpoja.

– AIDS on täälläpäin vienyt lapsilta vanhempia enemmän kuin tuhoisinkaan sota, Hamis kertoo ja paimentaa lapsia hieman kauemmaksi. Lapset ovat niin innoissaan jokaisesta pikku tarrasta tai karkista, jonka he meiltä saavat, että lähes leiriytyvät meidän vierellemme.  

Odotus palkitaan

Viimeisinä päivinä lasivalikoima hupenee silmissä, mutta Tuulan lasit lojuvat vielä pöydällä. Olen sovittanut niitä parille, mutta ei, hymyn saattelemana ne on tyrmätty.

Ensimmäisten päivien säheltäminen alkaa kostautua ja kommunikointivaikeudet pikemminkin lisääntyä kuin vähentyä. Välillä on vaikea ymmärtää, miksi mitkään laseista eivät kelpaa, tai mitä asiakas oikeastaan haluaa. Onneksi asiakkailla ei tunnu olevan koskaan kiire. Suurimmalla osalla ei luultavasti tule koskaan olemaankaan, sillä Tansaniassa työtä ei juuri ole tarjolla.

Sitten, tietysti ihan viimeisenä päivänä, eteeni tupsahtaa herttaisesti hymyilevä Maria Dkee, sihteeri Arushan paikallisradioasemalta. Hän on tullut klinikan portille jo aamuseitsemältä. Onnellisena hän katselee seitsentuntisen odottelun jälkeen Tuulan sirpakat lasit päässään teräväpiirtoisempaa aukeavaa maisemaa. Ensimmäistä kertaa elämässään hänellä on silmälasit! Maria saa  työstään kyllä kuukausituloa, mutta se riittää vain välttämättömään eli lähinnä ruokaan. Siksi hän edelleen asuu perheineen miehensä vanhempien luona. Silmälaseihin täällä kuluisi vähintään parin kuukauden palkka ja sitä ennen pitäisi käydä silmälääkärillä tai optikolla. Se on mahdoton ajatus, Maria toteaa ja kiittää kaksi käsin lahjasta.

Lasinvaihtajan onnenhetki

Huojennus muuttuu nopeasti pieneksi ärtymykseksi. Terassin kaiteella istuskelee mies, joka on käynnyt jo parina päivänä vaihdattamassa lasejaan. Hän istuu ja selittää swahiliksi edellispäiväiset lasit käsissään. Nappaan lasit mieheltä ja pyydän Hamisia avuksi. Otan vähiin huvenneesta lasikasasta reippaasti vahvemmat lukulasit. Ne tosin ovat niin suomalais- kuin afrikkalaismaulla määriteltynä aika kamalan näköiset. Mies nostaa ne silti silmilleen ja puhkeaa onnelliseen hymyyn.

Minua hävettää tympeyteni ja koetan jutella iloisesti. Mies ei enää minua edes huomaa, vaan kaivaa nukkavierun puvuntakkinsa povesta pienen lehtisen, jossa on täynnä Raamatun lauseita. Hän syventyy lukemaan niitä hiljaa mumisten. Alamme pakata kasaan viimeisiä laseja. Mies istuu muurilla vielä silloinkin, kun viimeisetkin lasit on pakattu.

En sittenkään sokeuttanut ihan koko kylää, ajattelen, vaikka läheltä se piti.

Silmälasit Afrikkaan

Optikkoketju Specsavers ja Vision For All -yhdistys järjestävät vuosittain valtakunnallisen silmälasikeräyksen. Vuonna 2013 suomalaiset lahjoittivat kampanjan aikana 7 500 silmälasiparia Specsaversin liikkeisiin. Vapaaehtoinen optikko- ja avustusryhmä matkasi marraskuussa Pohjois-Tansanian Arushaan, SOS-lapsikylään, tekemään näöntarkastuksia ja jakamaan laseja.

Tiesitkö,
että 90 % näköongelmista kärsivistä asuu kehitysmaissa ja merkittävä osa maailman näköongelmista olisi korjattavissa pelkillä silmälaseilla.
65 % näköongelmaisista ihmisistä on yli 50-vuotiaita, vaikka tämä ikäryhmä kattaa vain 20 % maailman väestöstä.
Maailman näköongelmien ennustetaan lisääntyvän räjähdysmäisesti elintasosairauksien, kuten diabeteksen lisääntyessä.

Tansania
Tansaniassa asuu noin 47 miljoonaa ihmistä. Tansanialaisten keskimääräiset vuositulot ovat 1 500 euroa vuodessa. Pääosa maan väestöstä on bantuja, jotka jakaantuvat yli 120 eri etniseen ryhmään. Korruptio on Tansaniassa vaikea ongelma, joka ulottuu kaikille yhteiskunnan tasoille. Viranomaisten lahjontavaateet ja epävirallisten palvelumaksujen periminen on yhä tavallista julkisten palvelujen saamiseksi.
Lähde: Ulkoasiainministeriö.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.