Matkalle lähtijät saivat pikaopastuksen optiikan saloista.
Matkalle lähtijät saivat pikaopastuksen optiikan saloista.
Vapaaehtoiset optikot tarkistivat lahjoituslasien vahvuudet.
Vapaaehtoiset optikot tarkistivat lahjoituslasien vahvuudet.
Jokaiset mukaanlähteneet silmälasit pussitettiin ja pussiin merkittiin vahvuustiedot.
Jokaiset mukaanlähteneet silmälasit pussitettiin ja pussiin merkittiin vahvuustiedot.
Tuula Koskimies lahjoitti matkaan mukaan kahdet lasit. Toiset omansa ja toiset miehensä tummasankaiset lukulasit.
Tuula Koskimies lahjoitti matkaan mukaan kahdet lasit. Toiset omansa ja toiset miehensä tummasankaiset lukulasit.
Silmälasittoman toimittajan täytyi keskittyä optisiin hienouksiin.
Silmälasittoman toimittajan täytyi keskittyä optisiin hienouksiin.
Maria Dkeelle sopi Tuula Koskimiehen lahjoittamat lasit.
Maria Dkeelle sopi Tuula Koskimiehen lahjoittamat lasit.
Aina ei löytynyt täysin sopivia vahvuuksi.
– Silloin pitää soveltaa, neuvoi optikko Timo Korhonen.
Aina ei löytynyt täysin sopivia vahvuuksi. – Silloin pitää soveltaa, neuvoi optikko Timo Korhonen.
Unaona, näetkö, oli swahilinkielinen sana, jota tuli hoettua laseja sovittaneille.
Unaona, näetkö, oli swahilinkielinen sana, jota tuli hoettua laseja sovittaneille.
Desderius Faustine Karjumbelle sopi hyvin Tuula Koskimiehen miehen lasit.
Desderius Faustine Karjumbelle sopi hyvin Tuula Koskimiehen miehen lasit.
Näköongelmista kärsivistä 90% asuu kehitysmaissa.
Näköongelmista kärsivistä 90% asuu kehitysmaissa.

Kun seinäjokinen Tuula Koskimies lahjoitti vanhat silmälasinsa Tansaniaan, toimittaja lähti etsimään laseille uutta omistajaa. Tuulan lasien matkaa seuratessa terävöityi myös monen näkö, vai terävöityikö?

Pöydiltä kohoavat silmälasiröykkiöt uhmaavat jo fysiikan lakeja. Pienessä kerhotilassa lähes joka neliösentti täyttyy suomalaisten lahjoittamista silmälaseista, jotka on tarkoitus putsata, tarkistaa ja kiristellä parinkymmenen talkoolaisen voimin entistä. Kuukauden päästä lasit nimittäin lentävät Tansaniaan ja solahtavat näöntarkastusten jälkeen uusille nenänvarsille.
Kuulostaa näppärältä. Tosin olen itse lupautunut mukaan tähän ketjuun enkä tiedä silmälasesta mitään. Auttamisen ilon sijaan tunnen lievää pakokauhua. Kasoja katsellessa olen varma, että vähintään puolet afrikkalaiskylästä pikemminkin sokeutuu jäljiltäni.

Ei sokeudu, lohduttaa mukaan reissuun lähtevä optikko Timo Korhonen. Useita avustusreissuja tehnyt konkari lupaa, että me kaikki neljä avustajaa opimme kyllä. Viisi optikkoa hoitaa näöntarkastukset, me muut jaamme lasit. Timo luennoi vauhdikkaasti optiikan perusperiaatteista ja työstä avustuskohteessa. Nyökyttelen vähän samaan tapaan kuin joskus lukion matematiikan tunneilla, vakuuttavasti.

Tuulan lasit laukkuun

Siirrymme tarkastamaan lahjoituslaseja. Tai siis optikot tarkastavat, minä ojentelen ja kysyn tyhmiä. Viime vuosien silmälasimuoti valuu päivän aikana sormiemme läpi. Suurin osa laseista on siroja naistenmalleja, sillä juuri naiset ovat innokkaimpia lahjoittajia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Päätän ottaa yhdet lasit erilleen kasasta ja seurata löytyisikö niille Tansanian Arushasta uusi omistaja. Seinäjokinen Tuula Koskimies on lahjoittanut noin kymmenen vuotta vanhojen lasiensa lisäksi myös miehensä lukulasit, hauskat paksusankaiset kakkulat. Päätän seurata kumpienkin lasien matkaa. Lukulasien linssit ovat yksinkertaiset, mutta Tuulan linsseissä on juuri niitä äsken kuulemiani hajataittoja ja optisia hienouksia, joiden kanssa saa olla tarkkana. Loppuillan pänttään Timon luennon muistiinpanoja ja alan jännittää, löytyykö Tuulan lasien taakse oikeanlaiset silmät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyönteiskarkoittimella päin seikkailuja

Kuukautta myöhemmin laskeudumme keskelle afrikkalaista säkkipimeyttä. Kilimanzaron lentokentän himmeiden katulamppujen alla siristelemme kuin myyrät univelkaisia silmiämme. On keskiyö, kun laahaudumme silmälasit laukuissa kolisten viereisen hotelliin jatkaaksemme aamulla matkaa Arushaan.

Ensimmäinen yö Afrikassa on kummallinen. Malarialääkkeet ja yliväsymys saavat hotellihuoneen seinää kalliokiipeilevät sisiliskot vaikuttamaan krokotiilin kokoisilta. Tulittaessani hyönteiskarkotepulloa ilmaan huomaan häpeäkseni olevani sittenkin enemmän eurooppalainen hienohelma kuin varsinainen maailmanparantaja. Nukahdan juuri kun läpitunkeva valo valkaisee huoneeni. Valoakin tehokkaammin hätkähdän silti ääniin. Ne ovat juuri sellaisia kuin olen aina kuvitellut! Sirinää, piipitystä ja huminaa, josta sekoittuu jännitystä lupaileva äänimaisema. Olen kakkulakasseineni valmis seikkailuun.

Onko tämä kaupunki?

Aamulla kampeamme itsemme bussiin ja alamme pomppia kuoppatietä kohti määränpäätämme, Arushaa. Kilimanzaro ei suvaitse näkyä edes päiväsaikaan, vaan se lymyilee arvoituksellisen utuverhon takana.

Tunnin ajomatkan jälkeen eteemme avautuu aamupäivän valossa kylpevä kaupunki. Näky on hämmentävä, onko tämä kaupunki lainkaan? Silmien ohi vilisee vähän tiheämmin nopeasti kasaan kyhättyjä rakennuksia kuin aiemmin, muutama kerrostalokin ja liikenneympyrä, mutta siinä se on.

Hotellimme tosin on niin hieno, että hävettää. Täälläkö me avustusjoukot, vietämme iltamme kuin safarikypäräiset livingstonet hyväntuoksuisissa huoneissa? Vaihtoehtoja, keskitasoisia pikkuhotelleja ei kuitenkaan tönötä näköpiirissä, joten pitäydyn ihan mielelläni eurooppalaisissa standardeissa. Suihku toimii, torakoita ei ole ja ilma huoneessa on kylmää kuin kotikuistilla.

Takaisin bussin koville ja kuumille penkille kammettuani ei enää hävetä. On taas aika matkata, nyt SOS.-lapsikylään, paikkaan, jossa varsinainen työ, näöntarkastukset ja silmälasijaot tapahtuu. Lukuisten lehmien, lampaiden, ihmisjoukkojen ja kulkusuunnasta erimielisten autojen jälkeen kaupungin toiselta laidalla häämöttää uutuuttaan hohteleva lapsikylä. Se on täysin eri maailmasta peltisten talorykennelmien vieressä. Komeaa muuria myötäilee käärmemäisesti aaltoileva jono.

Siinä odottelevat tulevat asiakkaamme, heistä parisataa ensimmäistä.

Juhla alkakoon

Pujottelemme ihmisjoukon läpi sisälle keskukseen. Lapsikylän lääkäri, Dr Mkuu ja terveydenhoitaja Amina kättelevät rivakasti ja kysyvät heti alkajaisiksi, ketkä meistä mahtavat olla hammaslääkäreitä.

– Alussa on aina sekaannuksia, Timo rauhoittelee. Hän on avustusmatkoilla tottunut, että kaikki ei mene aina ohjekirjojen mukaan. Timo on tehnyt meitä muita paremmin kotiläksynsä ja lurittelee isännillemme jo kokonaisia lauseita swahiliksi. Me muut tyydymme hymyilemään hänen selkänsä takaa.

Alamme ryhmitellä silmälaseja vahvuuksien mukaan ulkoterassin pöydille. Se saa toimia sovitustilanamme.  Optikot asettautuvat pieniin huoneisiin tekemään tarkistuksia.

Asiakkaita levittäytyy joka puolelle. Osalle on jaettu jonotuslappu, osa pyörii neuvottoman oloisena etsimässä apua. Silti tunnelma on tyyni, jopa juhlava. Miehillä näkyy pukuja, naisilla upeita, värikkäitä hameita.

–  Tämä on juhlatilaisuus, Amina kertoo hymyillen. Hän hymyilee paljon. Varsinkin ensimmäisinä päivinä, kun asiat vielä takeltelevat, hän on yhtä auringonpaistetta. Saman ilmeen kohtaan viikon aikana monilla asiakkailla. Mitä vähemmän jotkut lasit sopivat omiin silmiin, sitä leveämmin hymyillään.

Ohutsankaisia haaveita

Ensimmäinen päivä ryskyy eteenpäin lievän kaaoksen vallassa. Ihmisiä on satoja, emmekä ole osanneet järjestää laseja riittävän selkeästi. Ihmiset seuraavat liikuttavan ymmärtäväisinä meidän säntäilyämme. 

Asiakaskuntamme on yllättävän kaupunkilaista. Moni kertoo tarvitsevansa laseja näyttöpäätetyöskentelyyn ja autolla ajamiseen. Törmäämme myös makueroihin. Afrikkalainen silmälasi-ihanne on mahdollisimman ohutsankainen, pienilinssinen, lähes näkymätön sankapari. Vaikka olemme raakanneet matkasta pahimmat pöllölaakso-lasit, törmäämme jo ensimmäisenä päivänä ongelmaan: monet haluaisivat valita optisesti huonommat lasit vain vähän tyylikkäämpien sankojen takia. Se on inhimillistä, mutta silti vähän turhauttavaa. Pieni terassimme ei selvästi terävöidy jokaisen asiakkaan silmissä.

Illalla kertaamme työpäivää hotellilla. Jokainen näöntarkastus on kirjattu, samoin annetut lasit. Timo näyttää varovasti muutaman esimerkin, joissa me avustajat olemme tulkinneet hutiloiden näöntarkastuksen tuloksia. Vahvuuksien pitäisi olla tarjotuissa laseissa mahdollimman lähelle näöntarkastuksessa määrättyä. Siis tein sen, sokeutin heti ensimmäisenä päivänä puoli kylää, niinkö? Timo toppuuttelee, että ei tässä vielä olla niin pitkällä, ja jos lasit ovat tosi huonot, niin todennäköisesti niitä tulla näyttämään uudelleen.

Tyydyn tähän, mutta tankkaan vielä jonkin aikaa akseleita ja sylintereitä, ennen kuin uskallan mennä nukkumaan. Yksi swahililause on jäänyt mieleen ja nyt se surisee päässä vielä puoliunessakin: Unaona, näettekö?  

Ensimmäinen osuma

Toinen päivä sujuu jo varmemmin. Jono tarkastuksista silmälasipöytään soljuu tasaisena ja me avustajat kokeilemme ja mallaamme laseja tottuneemmin.
Ja yhtäkkiä, kuin varkain, Tuulan miehen lasit löytävät uuden omistajan. Olen jo ehtinyt ajatella, etteivät melko suurilinssiset ja paksusankaiset lasit kelpaa täällä, mutta arushalainen opiskelija Desderius Faustine Karjumbe on tyytyväinen. Hän tarvitsee juuri lukulaseja tekniikan opiskeluissaan, jotka alkavat olla loppusuoralla.

Desderiuksesta innostuneena saan lisää virtaa työhön. Aika harva käy valittamassa eilisen päivän laseista siksi, että he eivät näkisi niillä, mutta muuten toivotaan uusia. Aina tasaisin välein joku haluaa vaihtaa saamansa lasit, kun on näyttänyt niitä ystävilleen. Neuvottelemme, vaihdamme, mutta meidän on välillä vaikea saada ihmisiä ymmärtämään, ettei valinnanvaraa ole loputtomasti.

Yleensä ne, joilla on vaikeampia näköongelmia, ovat tyytyväisiä, kunhan lasit löytyvät, lähes sama minkä näköiset ne ovat. Ja muutaman kerran joudumme jakamaan aika hurjat pullonpohjalasit, kun muuta ei ole tarjolla. Eräskin pikkutyttö hymyilee onnellisena suurten kakkuloiden takaa, kun ihmiset hän ympärillään piirtyvät tarkoiksi. Emme tosin edes yritä tarjota peiliä hänen eteensä.

Köyhtyvä loppuviikko

Viikon edetessä koko ihana värikirjo lipuu läpi ihmisten vaatteissa. Miesten puvut alkavat tosin viikon vanhetessa nuhjaantua ja takinhelma rispaantua. Osa asiakkaista on paljain jaloin. Mistä tämä muutos?

– Ihmisiä tulee yhä enemmän maaseudulta ja vuorilta, kun Arushassa alkaa markkinat, Amina kertoo. Arvokkaan näköisiä maasai-herroja istuskelee varjossa odottamassa vuoroaan. Kun kurotan sankoja kohti korkeuksia, heidän venytettyjen korvalehtiensä yli, tunnen itseni kerrankin pieneksi. Tulkin avulla selviää, että miehet ovat kävelleet tänne jostakin parinkymmenen kilometrin päästä. Lasien vahvuudesta päätellen paluumatka tulee olemaan helpompi.

Niin, seuraani on tosiaan vaivihkaa sukeltanut tulkki. Hän on nuori opiskelijapoika Hamis Juma, joka on kotoisin Sanzibarilta. Päivät hän opiskelee tietotekniikkaa, illat käy töissä ja tekee yhden päivän viikossa vapaaehtoistyötä lapsikylässä. Nyt, kun hän on saanut omat lasit, hän päättää tehdä toisenkin päivän tulkin hommia. Apu on tarpeen, sillä olen jumiutunut pariin lauseeseen ja hymyyn. Hamis tulkkaa, huolehtii ja paimentaa uteliaina lehahtelevia lapsilaumoja. Lapsikylässä asuu noin 100 lasta, jotka kaikki ovat orpoja.

– AIDS on täälläpäin vienyt lapsilta vanhempia enemmän kuin tuhoisinkaan sota, Hamis kertoo ja paimentaa lapsia hieman kauemmaksi. Lapset ovat niin innoissaan jokaisesta pikku tarrasta tai karkista, jonka he meiltä saavat, että lähes leiriytyvät meidän vierellemme.  

Odotus palkitaan

Viimeisinä päivinä lasivalikoima hupenee silmissä, mutta Tuulan lasit lojuvat vielä pöydällä. Olen sovittanut niitä parille, mutta ei, hymyn saattelemana ne on tyrmätty.

Ensimmäisten päivien säheltäminen alkaa kostautua ja kommunikointivaikeudet pikemminkin lisääntyä kuin vähentyä. Välillä on vaikea ymmärtää, miksi mitkään laseista eivät kelpaa, tai mitä asiakas oikeastaan haluaa. Onneksi asiakkailla ei tunnu olevan koskaan kiire. Suurimmalla osalla ei luultavasti tule koskaan olemaankaan, sillä Tansaniassa työtä ei juuri ole tarjolla.

Sitten, tietysti ihan viimeisenä päivänä, eteeni tupsahtaa herttaisesti hymyilevä Maria Dkee, sihteeri Arushan paikallisradioasemalta. Hän on tullut klinikan portille jo aamuseitsemältä. Onnellisena hän katselee seitsentuntisen odottelun jälkeen Tuulan sirpakat lasit päässään teräväpiirtoisempaa aukeavaa maisemaa. Ensimmäistä kertaa elämässään hänellä on silmälasit! Maria saa  työstään kyllä kuukausituloa, mutta se riittää vain välttämättömään eli lähinnä ruokaan. Siksi hän edelleen asuu perheineen miehensä vanhempien luona. Silmälaseihin täällä kuluisi vähintään parin kuukauden palkka ja sitä ennen pitäisi käydä silmälääkärillä tai optikolla. Se on mahdoton ajatus, Maria toteaa ja kiittää kaksi käsin lahjasta.

Lasinvaihtajan onnenhetki

Huojennus muuttuu nopeasti pieneksi ärtymykseksi. Terassin kaiteella istuskelee mies, joka on käynnyt jo parina päivänä vaihdattamassa lasejaan. Hän istuu ja selittää swahiliksi edellispäiväiset lasit käsissään. Nappaan lasit mieheltä ja pyydän Hamisia avuksi. Otan vähiin huvenneesta lasikasasta reippaasti vahvemmat lukulasit. Ne tosin ovat niin suomalais- kuin afrikkalaismaulla määriteltynä aika kamalan näköiset. Mies nostaa ne silti silmilleen ja puhkeaa onnelliseen hymyyn.

Minua hävettää tympeyteni ja koetan jutella iloisesti. Mies ei enää minua edes huomaa, vaan kaivaa nukkavierun puvuntakkinsa povesta pienen lehtisen, jossa on täynnä Raamatun lauseita. Hän syventyy lukemaan niitä hiljaa mumisten. Alamme pakata kasaan viimeisiä laseja. Mies istuu muurilla vielä silloinkin, kun viimeisetkin lasit on pakattu.

En sittenkään sokeuttanut ihan koko kylää, ajattelen, vaikka läheltä se piti.

Silmälasit Afrikkaan

Optikkoketju Specsavers ja Vision For All -yhdistys järjestävät vuosittain valtakunnallisen silmälasikeräyksen. Vuonna 2013 suomalaiset lahjoittivat kampanjan aikana 7 500 silmälasiparia Specsaversin liikkeisiin. Vapaaehtoinen optikko- ja avustusryhmä matkasi marraskuussa Pohjois-Tansanian Arushaan, SOS-lapsikylään, tekemään näöntarkastuksia ja jakamaan laseja.

Tiesitkö,
että 90 % näköongelmista kärsivistä asuu kehitysmaissa ja merkittävä osa maailman näköongelmista olisi korjattavissa pelkillä silmälaseilla.
65 % näköongelmaisista ihmisistä on yli 50-vuotiaita, vaikka tämä ikäryhmä kattaa vain 20 % maailman väestöstä.
Maailman näköongelmien ennustetaan lisääntyvän räjähdysmäisesti elintasosairauksien, kuten diabeteksen lisääntyessä.

Tansania
Tansaniassa asuu noin 47 miljoonaa ihmistä. Tansanialaisten keskimääräiset vuositulot ovat 1 500 euroa vuodessa. Pääosa maan väestöstä on bantuja, jotka jakaantuvat yli 120 eri etniseen ryhmään. Korruptio on Tansaniassa vaikea ongelma, joka ulottuu kaikille yhteiskunnan tasoille. Viranomaisten lahjontavaateet ja epävirallisten palvelumaksujen periminen on yhä tavallista julkisten palvelujen saamiseksi.
Lähde: Ulkoasiainministeriö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla