Reija ja Börje viettivät urheilua ja kulttuuria yhdistävän miniloman pyöräillen. Skorpanin kahvilassa Pietarsaaressa pidettiin tauko.
Reija ja Börje viettivät urheilua ja kulttuuria yhdistävän miniloman pyöräillen. Skorpanin kahvilassa Pietarsaaressa pidettiin tauko.

Poljimme paisteessa ja sateessa Vaasasta Kokkolaan. Söimme kestikievareissa ja nautimme merimaisemista. Miten sain mukaan miehen, joka ei pidä matkailusta?

Tapahtuu ihme: saan miesystäväni Börjen mukaan reissuun. Matkustaminen on hänestä ajantuhlausta, mutta jos saa kokeilla turbo-sähköpyörää, tilanne muuttuu. Kiinni veti.

Suunnittelin heti minua kiinnostavan reitin: Vaasa–Maksamaa–Uusikaarlepyy–Pietarsaari–Kokkola. Varasin houkuttelevat majapaikat kolmeksi yöksi etukäteen.

Menisimme junalla Helsingistä Vaasaan, mutta Pendolino-junaan ei oteta polkupyöriä.

– Tulee alaston ja avuton olo, jos joutuu kauas omasta autosta julkisten liikennevälineiden armoille, mies sanoo.

Päästän hänet pahasta. Nostamme pyörät asuntoautoon ja ajoamme parkkiin Mustasaaren kirkolle Vaasaan. Siinä on pyöräretken alku ja maali.

Sähköpyörä helpottaa menoa erityisesti vastatuulessa ja ylämäessä.
Sähköpyörä helpottaa menoa erityisesti vastatuulessa ja ylämäessä.

Pikkuteitä saaristotilalle

Pakkaamme pyörälaukut ja katsomme karttaa. Västerön saarelle on 50 kilometriä. Pyöräily tuntuu mahtavalta.

Suosimme pikkuteitä ja vältämme valtatie 8:aa. Ensimmäinen pysähdys on Tesses Cafe Vassorinlahden levähdysalueella sata metriä merenrannalta. Lataamme vatsamme maukkailla porsaanleikkeillä ja sähköpyörän akut sähköllä. Puolessa tunnissa niihin saa jo paljon lisää tehoa. 

Merenkurkun saaristo on Suomen ensimmäinen ja ainoa luonnonperintökohde Unescon maailmanperintölistalla. Täällä maa kohoaa maailmanennätysvauhtia, 8 millimetriä vuodessa. Ruotsin rannat jääkausi muotoili syviksi, Suomessa on matalia rannikoita ja lähes umpinaisia merenlahtia. 

On rauhallista, olemme kaukana kavalasta maailmasta.

Merenkurkun saaristossa on 6 550 saarta ja uusia muodostuu: vuodessa maata nousee esiin neliökilometrin verran. Maa kohoaa maailmanennätysvauhtia, 8 millimetriä vuodessa. Suomen ja Ruotsin välisten saarten etäisyys toisistaan on lyhimmillään vain 20 kilometriä.

Pyöräilemme monen pikkusaaren ohi ja läpi ennen kuin pääsemme oluelle majapaikkaamme saaristotila Varppiin. Isäntä Jussi Mendelin pyörittää majoitus- ja ravintolatoimintaa yhdessä Eija-vaimonsa kanssa.

On rauhallista, olemme kaukana kavalasta maailmasta. Vanhat 1800-luvun hirsitalot on siirretty tänne Vöyristä ja Maksamaan kirkolta. Toisessa on majoitustilat, toisessa ravintola ja isäntäväen koti.

Saaristotila Varppi sijaitsee Väesterön saarella. Tilalla yövytään hirsitalossa.
Saaristotila Varppi sijaitsee Väesterön saarella. Tilalla yövytään hirsitalossa.

Saunasta kuhaa syömään

Isäntämme kertoo, että Västerön hienoilta 3–12 kilometrin luontopoluilta avautuvat näköalat Merenkurkun Mikkelinsaarille. Söderskatanin vaatimattomassa autiotuvassa voi yöpyä maksutta.

Jussi Mendelin kertoo myös saksalaisesta höyrylaivasta Equitystä, joka kuljetti syksyllä 1917 aseita suojeluskuntia varten.

– Mukana matkusti kahdeksan jääkärin ryhmä, joka jakoi aseet ja koulutti Pohjanmaan suojeluskuntalaisia. Lasti purettiin Västerössä, ja minä pidän saarella nyt pientä Equity-museota.

Palvelu on yksilöllistä, sillä muita asiakkaita ei ole.

Lämmitämme rantasaunan. Jos aikaa olisi enemmän, vuokraisimme veneen ja perämoottorin ja lähtisimme lähisaarille. Isäntämme tekee kesäisin seitsemän tunnin risteilyjä Mikkelinsaarille kuutena päivänä viikossa.

Tilaamme illalliseksi paistettua kuhaa. Palvelu on yksilöllistä, sillä muita asiakkaita ei ole.

Aurinkoinen sää ja Vaasan Raippaluodon maisemat sopivat pyöräilijälle.
Aurinkoinen sää ja Vaasan Raippaluodon maisemat sopivat pyöräilijälle.

Munsalasta mankeli

Västeröstä Uuteenkaarlepyyhyn on noin 50 kilometriä. Ajamme pätkän samaa reittiä kuin tullessa, metsäistä ja osin yksitoikkoista maisemaa.

Oravaisten kahvituvassa merenrannalla on taas vatsan ja akkujen latauspiste: hyvät kala-annokset, leivokset ja sähköä. Pikkuteiden ojia reunustavat kauniit violetit pelto-ohdakkeet.

Käännymme puuduttavalta 8-tieltä Munsalaan päin pikkuteille. Munsalan kivikirkko vuodelta 1777 on upea. Munsalassa on myös viehättävä sekatavarakauppa Berra’s, jonka pihassa nautimme jäätelöt ja juttelemme muiden asiakkaiden kanssa sähköpyöräilystä.

Berra’s ei kuulu mihinkään ketjuun, ja siellä myydään ruuan lisäksi vaikkapa mankeleita ja monitoimikoneita.

Ennen Uuttakaarlepyytä pysähdymme vielä uimaan ihanalle rannalle, jossa ei ole muita.

Kittholman uimarannalla Börje tutkii navigaattoria.
Kittholman uimarannalla Börje tutkii navigaattoria.

Turkkilaisen isännän kievariin

Uusikaarlepyy on kauniin idyllinen, jopa unelias paikka, vaikka on heinäkuu. Lapuanjoen varrella Brostugan-kesäkahvila paistaa vohveleita. Pyöräilemme Sakari Topeliuksen lapsuudenkotiin, Kuddnäsin museolle. Mies huokaa helpotuksesta, kun se on kiinni.

Muutaman kilometrin päässä museosta raikaa ruotsinkielinen yhteislaulu. Andra sjön -vierasvenesatamassa lauletaan bändin säestyksellä. Satamassa on kiva Tullmagasinet-kahvila.

Majapaikkamme Nykarleby Wärdshus on vaatimaton, omaleimainen kestikievari. Sen turkkilainen omistaja Cemal Duman on varannut jääkaappiin aamu- ja iltapalamme. Hän on nuorimies Alanyasta ja puhuu todella hyvin sekä suomea että ruotsia.

Pietarsaareen päin

Matkalla Pietarsaareen käännymme idylliselle 749-pikkutielle. Socklotin kylässä reitti kiemurtelee vanhojen punaisten hirsirakennusten välissä. Pietarsaarta lähestyessä on kaunista mäntymetsikköä. Tie ei mene meren rannalla, mutta meri pilkottaa usein.

Nautimme jäätelöt Pietarsaaren raatihuoneentorilla, pyöräilemme vanhassa kaupungissa Skatassa ja piipahdamme Café Skorpanissa.

Pietarsaarelainen musikcafé After Eight tarjoaa ruokaa sisäpihalla.
Pietarsaarelainen musikcafé After Eight tarjoaa ruokaa sisäpihalla.

Hostel Liljan viihtyisässä After Eight -ravintolassa voi aterioida aurinkoisella sisäpihalla. Rakennukset ovat 1800-luvulta ja luovat kivan tunnelman. Hostellissa on kuulemma usein konsertteja, ja pyöriäkin voi vuokrata.

Jatkamme kylläisinä Rosenlundin pappilaan, jota ympäröi upea Aspegrenin puutarha. Rovasti Gabriel Aspegren perusti puutarhan jo 1700-luvulla. Vehreä alue on entisöity vanhaan malliin ja kasveja hoidetaan luonnonmukaisin menetelmin. Cafe Örtagårdenista on virkistävät näkymät puutarhaan.

Rovasti Aspegrenin vanhaa puutarhaa hoidetaan entiseen malliin.
Rovasti Aspegrenin vanhaa puutarhaa hoidetaan entiseen malliin.

Pyöräilyhousut pehmentävät oloa

Poljemme lähimpänä kaupunkia olevalle uimarannalle Kittholmeniin. Sen vieressä oleva vesipuisto, FantaSea Jakob Garden on ihan tyhjä. Missä kaikki muut matkailijat ovat?

Uintiretken jälkeen ilma vaihtuu sateiseksi. Onneksi ehdimme lipan alle suojaan. Korv-Görans on näköjään suosittu ja laadukas hampurilais-kebabkioski, jonka pitkään jonoon asetumme.

Sadetta uhmaten pyöräilemme Larsmon Strandiksen leirintäalueelle. Vesisade ei haittaa, sillä pehmustetut pyöräilyhousuni pysyvät miellyttävän tuntuisina. Olen vuokrannut mökin, jossa on sähkö, mutta suihkutilat ovat huoltorakennuksessa. Alue on hienolla paikalla Larsmo-järven rannalla.

Illalla tutkimme vielä Larsmon 1700-luvulla rakennetun kirkon ja kotiseutumuseoalueen.

Larsmon ja muiden kirkkojen vaivaisukot hoitivat sosiaaliavun entisaikaan. Eniten ukkoja näkee Pohjanmaalla.
Larsmon ja muiden kirkkojen vaivaisukot hoitivat sosiaaliavun entisaikaan. Eniten ukkoja näkee Pohjanmaalla.

Saunasta mereen

Aamupalaksi ostamme Strandiksen savustamosta lohta ja jatkamme matkaa kotileipomoon parin kilometrin päähän. Nautimme pihapöydässä maittavan aamupalan.

Pietarsaaren ja Kokkolan välillä on pyörätie. Emme ole pyöräteitä kaivanneet, koska pikkutiet ovat niin mukavia. Öjan kyläkaupan kohdalla käännymme hiekkatielle, koska menemme Bodön Bryggan-kahvilaan merenrantaan.

Kokkolan Ykspihlaja on omaleimainen vanha satama- ja työläiskaupunginosa. Parkkeeraamme pyörät boheemisti sisustetun kahvila Sahan pihaan. Tuolit ovat kaikki erilaisia, värikkäitä, ja leivonnaiset maukkaita. Oluttakin on tarjolla.

Kuulemme, että neljällä eurolla pääsee saunaan. Varaamme vuoron heti. Ihanan tunnelmallisesta, suihkuttomasta 1950-luvun saunasta pääsee suoraan mereen uimaan. Sauna lämmitetään yleisölle kahdesti viikossa. Sen voi varata kokonaankin itselleen kolmeksi tunniksi 50 eurolla.

Saunasta on lyhyt matka mereen Kokkolan Ykspihlajassa.
Saunasta on lyhyt matka mereen Kokkolan Ykspihlajassa.

Sateessa pappilaan

Vaikka sataa kaatamalla, meidän on jatkettava majapaikkaamme Brinkin wanhaan pappilaan kolmen kilometrin päähän Kokkolan keskustasta.

Kodikas 1800-luvun talo ja vehreä piha ovat viehättäviä. Huoneet on sisustettu yksilöllisesti, wc- ja suihkutilat ovat yhteiskäytössä. Emäntä Katriina Isotalo asuu yhdessä huoneessa ja kattaa aamupalan kaikille ruokasaliin.

Aamulla pakkaamme pyörämme kuplamuoviin ja menemme bussilla Vaasaan asuntoauton luo. Kiva reissu!

Miltä tuntui sähköavusteinen pyörä?

  • Sähköpyörä on mahtava apu, ylämäet ja vastatuuli eivät harmita. Jaksaa pyöräillä pidempään, kun jalat eivät mene maitohapoille.
  • Lisävoima tulee sähkömoottorista, joka käynnistyy polkiessa.
  • Ibrido on kiinalainen sähköavusteinen halpapyörä. Akku kestää noin 30 kilometrin polkemisen eikä sen tehoa voi säädellä. Tyhjän akun lataaminen täyteen kestää 6 tuntia. Reijalla oli käytössä muutaman vuoden vanha Ibrido
  • Sinus BC30 lienee sähköpyörien mersu. Moottorin tehoa voi säädellä: eko, tour, sport ja turbo. Ekolla voi ajaa 75 km ja turbolla 25 km ennen akun tyhjenemistä. Akku kestää pidempään ja latautuu nopeammin kuin Ibridossa. Hinta 2 600 e. Vuokra päiväksi 50 e ja pidemmäksi aikaa sopimuksen mukaan. Börjellä oli käytössä Sinus.
  • Tiedustelut: Helsingin Electrobike

Reissun hinta, plussat ja miinukset

Hinnat:

  • Yöpymiset Varpin saaristotila 80 e
  • Nykarleby Wärdshus 75 e
  • Strandis-mökki 55 e, lakanat 2 x 5 e
  • Sähköpyörä 3 päiväksi 150 e

Plussat ja miinukset

+ Lyhyt 50 km päivämatka oli mainio ratkaisu. Oli aikaa tutustua paikkoihin ja illallakin jaksoi vielä pyöräillä.
+ Pehmustetut pyöräilyhousut olivat erittäin mukavat.
+ Kivoja paikkoja, kaunis ilma ja paras lomakausi.
-  Mukana olisi pitänyt olla aurinkolasit lukuikkunalla. Näkisi paremmin navigaattorin. Nyt jatkuva silmälasien kanssa pelaaminen rasitti.
- Puhelimen navigaattori oli hankala, se näkyi huonosti auringossa ja sen olisi pitänyt olla tangossa kiinni.
 

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.