Bingo merellä soi, ja paljon muuta

Meri odottaa. Mainingit ­rymisevät kivenlohkareita vasten. Jäntevä nuoru­kainen nostaa kädet ylös ja ­heittäytyy vellovaan hornan­kattilaan 25 ­metrin korkeudesta. Kuilu on kuusi ­metriä syvä ja alle neljä ­metriä leveä. ­Pidätämme henkeä.

Sekunteja myöhemmin pojan pää pilkistää aallokosta, ja väkijoukko hurraa. La Quebradan kallion ­sukeltajat kaljuuntuvat ennen aikojaan ja heidän sormensa alkavat reistailla, mutta mainetta ja kunniaa ropisee.

Tulimme Meksikon Acapulcoon vuorokautta ennen 11-päiväisen Panaman risteilymme alkua. Acapulco oli Hollywoodin kerman piilopaikka 1940-luvulla.

Cary Grant, John Wayne ja Tarzan-tähti Johnny Weissmüller kumppaneineen ostivat Acapulcon korkeimmalla kallio­törmällä sijaitsevan Los Flamingos -hotellin. Siellä on esillä kuvia Tarzan-elokuvista, joita ei suinkaan kuvattu Afrikassa vaan usein ­Acapulcossa. Leijonat ja norsut lainattiin eläintarhasta. Jopa Ramboa, Sylvester Stallonea, on juoksutettu lähistöllä, Guerreron viidakossa.

Kympin tippi päivässä

Torvi soi, ja Island Princess irtoaa laiturista. Valot tuikkivat tulikärpäsinä Sierra Madren rinteillä. Risteilijämme puskee kohti sysimustaa merta.

Laukut, jotka jätimme kantajalle terminaalissa, ovat ilmestyneet hyttiimme. Orkesteri soittaa kevyttä laivajazzia. Tarjoilijat, ­pikkolot ja vastaanottovirkailijat tervehtivät kuin vanhaa ystävää. Muutama valko­univormuinen nyökkää hillitysti.

Päällystö tulee Länsi-Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, kolmannen maailman maiden edustajat tarjoilevat ja siivoavat. Lähtösatamasta johtuen monet matkustajista ovat meksikolaisia. Suurin ryhmä ovat silti amerikkalaiset.

Jokainen on saanut kuvallisen laivakortin, joka toimii sekä luotto- että henkilökorttina. Käteistä ei tässä uivassa kaupungissa tarvita. ­Retket, matkamuistot, hieronnat ja drinkit kuitataan kortilla.

Risteilyn lopussa rilluttelu lankeaa maksettavaksi. Juomaraha lisätään loppusummaan automaattisesti: tippiä jokainen maksaa noin kymmenen dollaria, kahdeksan euroa, päivää kohden.

Hiukset hyvin, kaikki hyvin

Risteilyn toinen ilta on formal night, tälläytymisen juhlaa. Yli ei voi ampua. Herrat komeilevat tummissa juhlapuvuissaan ja ­frakeissaan, leidit täyspitkissä leningeissään. Hiukset on laitettu, manikyyrit ja ­pedikyyrit hoidettu.

Vihaiseksi äitynyt meri varastaa pian huomion. Aallot rymisevät voimalla laivan kylkeä vasten. Paloittelen Pekingin ankkaa ja vilkuilen mustaa merta, josta erottuu vain aallonharjojen valkoiset pitsit.

– Tämä on tyypillistä Chiapasin edustalla, tarjoilijamme Carlos ­lohduttaa.

Illallista seuraavat kapteenin cocktail-kutsut. 640 lasista koottu 13-kerroksinen pyramidi pulppuaa samppanjaa, kun hovimestari alkaa kaataa kuohuvaa lasikeon päälle Johannes Brahmsin ­Unkarilaisen tanssin tahdissa.

Mies tyhjentää kekoon vielä 139 pulloa, ja mysteeriksi jää, miten torni voi pysyä pystyssä. Myrskykin on.

Kakkoskapteeni tyynnyttelee: – Ei tämä mikään myrsky ole, navakka tuuli vain.

Cha-cha, swing ja foxtrot haltuun

Lähestymme Puerto Quetzalin satamaa, mutta Guatemalassa on julkisen liikenteen lakko, joten satama jätetään väliin. Bussit ja taksit eivät ­kulkisi, mutta olisihan kaupungilla voinut kävellä. Laivalla ei kuitenkaan tunneta demokratiaa, vaan kapteenin sana on laki.

Satamapäivät ovat melkoista haipakkaa. Meripäivät ovat lepoa, ei tosin kaikille. Aamulla ja alkuiltapäivästä lido-kansi altaineen ja kilpailuineen on tapahtumien keskipiste. Hampurilaisgrillillä, ­pizzeriassa ja jäätelöbaarissa on vipinää koko päivän. Kuntosalilla ei ole tungosta.

Iltapäivällä voi livahtaa elokuviin tai tapailla tanssiaskeleita. Kun cha-cha, swing ja foxtrot ovat hallussa, sopii pistäytyä taidehuutokaupassa ja viiniseminaarissa. Bingon pelaajat ovat sitkeimpiä; jotkut näyttävät viihtyvän pelin parissa kaiket päivät.

Taideluennot ovat New Yorkin yliopiston taidehistorian ­professorin kirjoittamia. Jacqueline Kennedyn koruista kertovalla luennolla ­jäljennökset kiertävät kädestä käteen. Tanssiva perhonen oli häälahja ­Johnilta, cameo-korun lahjoitti Charles de Gaulle, smaragdi­sormuksen Aristoteles Onassis.

Kauneuteen ja hyvinvointiin keskittyvässä Lotus-salongissa ­vallitsee hillitty tunnelma. Tiskin takana valkohampaisina hymyilevillä ­nuorilla naisilla hiussuortuvakaan ei ole ­väärässä ­paikassa.

Merilevähieronta tuntuu taivaalliselta, puhumattakaan ­lämpimästä limetti-inkivääriöljyhoidosta.

Golf-, tennis- tai lentopalloharrastusta ei tarvitse risteilyn takia panna katkolle, eikä uintia, sillä pore- ja uima-altaita ­löytyy neljä. Alun pakollinen laji on laivasuunnistus. 16-kerroksisen ­laivan ­putiikkien, baarien, kirjastojen, kahviloiden, kampaamoiden, ­salonkien ja teatterien sijaintia ei opi hetkessä.

Kaula kurkusta, vartalo hunajamelonista

Ruoka on silti risteilyn suurimpia nautintoja. À la carte -ravintolan lisäksi laivalla on tilausravintoloita, jotka eivät kuulu ilmaisen huvittelun piiriin. Bayou Cafessa herkutellaan New Orleansin tyyliin kreoliruoalla, Steakhousen asia on pihvi, Sabatini’s tarjoilee italialaista.

Matkareittimme heijastuu ruokalistoihin. Huatulcon päivänä vietämme meksikolaista fiestaa tortillojen, burritojen ja fajitojen parissa. Jamaikan satamassa juhlimme jerk-kastikkeessa marinoidulla kanalla.

2 000 matkustajan laivaan lastataan lähtöpäivänä 113 tonnia ­ruokaa. Mukaan tulee venäläistä kaviaaria, juustoja Italiasta, Ranskasta ja ­Tanskasta, tuoreita hedelmiä Kaliforniasta ja Floridasta.

Kalaa kuluu päivässä 200 kiloa, kanaa 550 ja naudanlihaa 300 kiloa. Hedelmiä hupenee 900 kiloa päivässä, voita 160 kiloa mutta majoneesia vain 100 litraa. Leipiin ja leivonnaisiin uppoaa 400 kiloa jauhoja päivässä. Näistä luvuista puuttuu 900-henkisen miehistön ruoka.

Juhliin keittiön taiturit luovat mielikuvituksellisia eläinhahmoja. Joutsenen kaula kaiverretaan kurkusta, vartalo hunajamelonista ja pyrstö ananaksesta. Porkkanasta taiteillaan nokka ja oliiveista silmät. Suklaabuffetissa lautaselle kertyy saksalaista suklaakakkua, sacher-torttua ja marenkikakkua.

– Huvaa huomenta, tervehtii indonesialainen huone­siivoojamme iloisesti palatessamme illalliselta.

Joka ilta peti on avattu, konvehdit odottavat tyynyllä ja ­pyyhkeistä on taiteiltu jäniksiä, apinoita tai kilpikonnia.

Aamulla tuoreet voisarvet, appelsiinimehut ja ­cappuccinot saa hyttiin ilman lisämaksua. Huone­palvelu on käytössä ympäri vuorokauden, jos vaikka keskellä yötä alkaa hiukoa.

Väli-Amerikassa paras aika matkustaa on kuivana kautena joulukuusta huhtikuuhun. Laivaan palatessa tarjolla on kylmiä pyyhkeitä ja käsidesiä. Laukut läpivalaistaan.

Panaman satavuotiaat sulut

Aamuviideltä tähyilemme sumuista rannikkoa. Laiva lipuu Americas-sillan ali. Kuudelta suurin osa matkustajista parveilee jo kannella kamerat, kartat ja kahvimukit käsissään. Edessä on yhdeksän tuntia ja 82 kilometriä maailman kuuluisinta kanavaa.

Mirafloresin sulku on kirkkaasti valaistu. Satavuotiaat sulut aukeavat, laivamme tunkee sulkuun laitoja hipoen. Panama on vanhassa roolissaan läpikulkupaikkana. Espanjalaisten valloittajien ajoista se on ollut kahden mantereen portti.

Hukkatilaa jää puoli metriä. Kanavan tummia, rosoisia seiniä voi koskettaa parvekkeeltamme. Vesi alkaa virrata voimalla sulkuun, ja merijätti alkaa nousta kohti Gatunjärven korkeutta. Karibianmeri on 10 metriä korkeammalla kuin Tyynimeri.

Laivaamme vetää 16 vaijerin varassa kahdeksan pientä sähkö­veturia, jotka kulkevat raiteillaan sulun molemmin ­puolin. Rinnakkaisessa sulussa puskee rahtilaiva Hampurista, edellä kauppalaiva Napolista.

Maailman tärkeimmän meritien läpi kulkee 14 700 alusta vuodessa. Valtamerilaivat rakennetaan yhä yleensä ­Panaman kanavan läpäisevään Panamax-kokoon. Liika pituus ­maksaa tankkerille 13 000 kilometrin kierroksen Kap Hornin ympäri.

Kanavan ylitys maksaa keskimäärin 40 000 euroa, Island Princessille jopa kolminkertaisesti, sillä maksu ­määräytyy ­uppouman mukaan. Vasta viime vuosien mega-alusten myötä 1914 valmistunut kanava on jäämässä pieneksi. Kanavan ­laajennustyöt ovat jatkuneet vuosia.

5 000 kilometriä, viisi maata

Gatunin tekojärvellä aukeaa silmänkantamattomiin trooppista alankoa. Aurinko porottaa keskitaivaalta, varjoa ei ole. Limoninlahdella odotamme suluista viimeisellä. Vierellä rahti­alukset laskevat ankkurinsa, ja kolina on kova.

Kun kanava jää taakse, pysähdymme pariksi tunniksi ­Colónin kaupunkiin. Koska aikaa on vähän, käymme Panamassa vain vierailulla satamaterminaalin isossa ostoshallissa.

Ympärillä hehkuu Karibianmeri. Lido-kannelle on taas tuotu jäälohkareista taidokkaasti kaiverrettuja delfiiinejä ja joutsenia koristamaan hedelmä-extravaganzaa.

Kääntäisinkö kylkeä, menisinkö uimaan vai tilaisinko juotavaa?

Takana on yli 5 000 kilometriä ja viisi maata. Nukahdan. Unessa voitan bingossa risteilyn kahdelle.

REITIN VARRELLA:

HUATULCO MEKSIKO

Huatulco on uninen kalastajakylä Oaxacassa, Etelä-Meksikossa. Miehillä on sombrerot, satamassa tuoksuu kala. Valkoiseksi kalkitut talot hohtavat auringossa.

Paikalliset parveilevat torilla, turistit kaupoissa. ­Kuumasta uupuneet pitävät siestaa ja siemailevat horchataa, riisipohjaista juomaa, joka on
maustettu limetillä ja kanelilla.

Kahdeksan luonnon muovaamaa lahdenpoukamaa ovat Huatulcon ylpeys ja tulonlähde. Kalastaja Alcoberin sinisellä pikku veneellä katsastamme karut rantatörmät ja hienohiekkaiset rannat.

Ravut kiipivät kalliolla, kotkat liitelevät. Meri on tummansininen, vesi
kylmää. Kirkkaankeltainen merikäärme solahtaa veneen ali.

JUAN DEL SUR NICARAGUA

Risteilyn mielenkiintoisin pysähdys. Concepciónin tulivuori siintää horisontissa ukkospilven värisenä. Hiekka on sinisentummaa, vulkaanista. Tämä on tulen maa, mutta vieraanvaraisempia ja ystävällisempiä ihmisiä saa hakea.

Granadan siirtomaa-aikaiset rakennukset ovat hehkeässä maalissa. Veneretkellä Cocibolca-järvellä mekastus kuuluu kaukaa, kun lähestymme Apinasaarta.

Yhtäkkiä kolme oranssikarvaista, mustanaamaista, metrin korkuista hämähäkkiapinaa ilmestyy lehvien lomasta. Ne ravaavat rantakivillä. Yksi tunnistaa kapteenimme ja juoksee hänen syliinsä.

Granadasta palatessamme Erasmo-ystävämme taksin kyydissä sukellamme tuhkapilveen, joka on peräisin Mombacho-tulivuoresta. Muuli vetää heinäkuormaa, naiset kantavat polttopuita päänsä päällä.

PUNTARENAS COSTA RICA

Costa Rican Jacossa, Puntarenasista etelään, meitä hellyyttävät valkonaamaiset kapusiini­apinat. Tárcoles-joella näen pelikaaneja, kuningaskalastajia ja haikaroita. Laaksossa viljellään melonia, mangrove­tiheikkö on luokse­pääsemätöntä.

Valtava alligaattori loikoilee kita ammollaan joen penkalla. ­Toisinaan siitä on näkyvissä vain valpas silmä­pari. Cararan luonnonpuistossa kuunnellaan hiljaisuutta, kunnes iltapäivällä sademetsä ja mölyapinat heräävät eloon.

Hedelmäkaupassa Orotinassa maistelemme punaista, karva­kuorista mamon chino -hedelmää. Opimme että mangoa on mies- ja naispuolista, mango ja manga, ja että cashewpuun hedelmästä tehdään viiniä. Ja että costaricalainen kahvi on maailman parasta.

OCHO RIOS JAMAIKA

Jamaikan räiskyvät värit ja ihmiset, smaragdinvihreä meri, huoleton mieli. No problem. Kiinanruusut rehottavat tienvarressa, orkideat kasvavat villinä. Jamaika on Karibian saarista afrikkalaisin.

Reitti vie sademetsän ja Mauste­vuoren kautta Valkoiselle joelle koskenlaskuun. Lasku tapahtuu isoilla, mustilla uimarenkailla ja ­kestää kolme varttia. Vesi on viileää ja kristallinkirkasta. Joen pohjan pyöreät kivet voisi laskea. Opas ­laulaa koko reggae-repertuaarinsa.

Vielä ehdimme rannalle. Yläpuolella pauhaavat kuuluisat Dunns-joen porrasmaiset putoukset, joita urheat ketjuna kiipeävät. Putousten kauneus on lumoava, mutta minua kutsuu lämmin, rasvatyyni meri. Janojuomaksi imen kookosmaitoa suoraan pähkinästä.

Juttu on julkaistu Matkaopas-lehden numerossa 7/2014.