Kiinnostaako rauhallinen ja liikunnallinen luontoloma La Gomeran saarella? Lauttamatka Teneriffalta kestää alle tunnin.

Lähden retkelle pienestä Las Hayasin kylästä. Se on pieni talojen ripotelma palmu-, kanerva- ja laakeripuiden keskellä. Mutta ensin poikkean eukalyptuslehdossa, jossa sijaitsee ravintola La Montaña Casa Efigenia.

Se on valmistanut gomeralaista kotiruokaa yli 50 vuotta. Doña Efigenia Borges ja hänen aikuiset lapsensa valmistavat luomukasvisruokaa, jonka ainekset ovat omilta mailta. Palvelu on sydämellistä mutta verkkaista.

Polku lähtee kappelin takaa Garajonayn kansallispuiston reunalta suoraan varjoisaan laakeripuumetsään. Se on ainutlaatuinen jäänne metsävyöhykkeestä, joka peitti Välimeren ympäristöä ennen jääkautta.

Sammalen ja naavan peittämät puut muodostavat ryteikköisen peikkometsän. Puut kurottuvat jopa 30 metriin. Puunrunkoja makaa maassakin, ja sirppivitjasaniaiset yltävät pään korkeudelle. Saniaislajeja on puistossa 27. 

Leveä polku vie Las Crucesin retkipaikalle. Lähde on kuivunut vähäisten sateiden takia. Kapealla, jyrkästi laskeutuvalla polulla on puisia portaita. Tulen maantielle, josta haarautuu lyhyt ja pitkä reitti Vallehermoson laaksoon. Valitsen pitkän.

Mesetan metsätie kulkee kansallispuiston reunaa pitkin kiertäen varjoisia laaksonperiä. Ulkokaarteissa on komeat näkymät vuoristoon. Kun siirryn harjanteen toiselle puolelle, laakson pohjalla näkyy Tazon kylä. La Palman saaren kaksoishuiput pilkistävät pilvistä 50 kilometrin päässä.

Laskeudun Camino Lomo de los Cochinosin polulle. Kiertämäni laakso näyttää valtavalta kraatterilta kymmenine sivulaaksoineen. Rotkon toisella puolella häämöttää sadan asukkaan Macayo. Se valuu kuin nauhana vuorenrinteessä kohti padottua järveä.

Laavapilari Roque Cano kohoaa Vallehermoson kylän yläpuolelle kuin koiranhammas. Jättiagavet ja kaktukset reunustavat polkua. Vallehermoso sijaitsee kanjonissa kallioseinien ja terassipeltojen saartama. Kaikkialla on pieniä puutarhoja, perunapeltoja ja hoikkia taatelipalmuja.

Mantelipuut kukkivat kauneimmillaan tammi-helmikuussa.
Mantelipuut kukkivat kauneimmillaan tammi-helmikuussa.

Kylä tunnetaan makeasta palmuhunajasta, miel de palmasta. Se valmistetaan keittämällä kanariantaatelipalmusta valutettu mahla. Viiletessään neste muuttuu mustaksi siirapiksi, ohuemmaksi kuin mehiläishunaja.

Myynnissä on käsin tehtyjä saviastioita, koritöitä, puusta veistettyjä esineitä ja lasitavaraa. Viiniköynnökset kasvavat puisilla telineillä. Eniten viljellään valkoisia rypälelajikkeita, kuten forastera blancaa.

Paikalliset valittavat, että matkailijat käyvät kylässä vain päiväseltään, vaikka 3 000 asukkaan kylä olisi hyvä tukikohta vaelluksille.

Hillityn iltaelämän saari

Pyöreä, halkaisijaltaan vain 25-kilometrinen La Gomera tarjoaa paljon. Rotkot kulkevat mereen. Rosoisen vuoriston juurelle kallioiden väliin jää pieniä, mustahiekkaisia rantoja. Väriä tuovat ikivihreät laakeripuumetsät, trooppiset laaksot banaaniviljelyksineen ja sitruspuineen, kuivat kalliomaisemat, kaktukset ja yli satatuhatta palmua.

Useimmat saaren 22 000 asukkaasta saavat elantonsa suoraan tai välillisesti matkailusta. Pisimmälle matkailu on kehittynyt Valle Gran Reyssä ja Playa de Santiagossa, joiden aurinkoisilla kaistaleilla on pieniä hiekkarantoja ja muutamia hotelleja.

Ero Teneriffan eteläiseen turistirannikkoon on huomattava.

Enimmäkseen majoitutaan apartamentoihin, vuokrahuoneistoihin. Pääkaupunki San Sebastian on vahvasti paikallinen pieni kylä, jonka keskiaikaisesta keskustasta löytyy muistomerkkejä Kolumbuksen ajoilta.

Saaren pääkaupunki Sebastian de la Gomera on Sodankylän kokoinen, alle 9 000 asukasta. Pääkatu Calle Real helmiä on Darias-lesken palatsimainen talo, Casa de la Viuda. Talo on saaren ensimmäinen moderni rakennus.
Saaren pääkaupunki Sebastian de la Gomera on Sodankylän kokoinen, alle 9 000 asukasta. Pääkatu Calle Real helmiä on Darias-lesken palatsimainen talo, Casa de la Viuda. Talo on saaren ensimmäinen moderni rakennus.

Saari on vielä hyvin aito. Ero Teneriffan eteläiseen turistirannikkoon on huomattava myös elämänasenteessa. Iltaelämä on hillittyä.

Monet tulevat saarelle vaeltamaan. Polkuja käyttivät ennen vuohipaimenet, puunhakkaajat, metsästäjät, pyhiinvaeltajat ja kauppiaat. Reitit ovat yleensä hyvin merkittyjä, joten vaellus onnistuu ominkin päin. Monet yritykset tarjoavat opastettuja retkiä noin 30 eurolla. Hintaan sisältyy kuljetus sekä englannin- tai saksankielinen opastus.

Uiminen kielletty

Banaaniterttuja leikkaava mies vinkkaa minut luokseen Valle Gran Reyn laaksossa. Saan käteeni kolmen kilon tertun – retken eväspuoli on kunnossa.
Kävelen La Caleran rinnekylän läpi. Kivetyltä polulta koko paratiisimainen laakso aukeaa edessäni palmuineen, appelsiinipuineen, puutarhoineen ja vihannestilkkuineen.

Casa de La Sedan kylästä erkanee polku kalliorinteeseen. Upea palmurotko Barranco Los Ancones avautuu edessäni.
Laskeudun jyrkkää kallioseinämää jättiruokojen täyttämään Barranco de Aruren uomaan, jossa puro virtaa vapaana. Polku kulkee varjoisassa bambutunnelissa, jonka läpi auringonvalo siivilöityy.

Valle Gran Reyn rannalla on pysyvä venenäyttely.
Valle Gran Reyn rannalla on pysyvä venenäyttely.

'

Dramaattisen rosoiset, basaltinharmaat vuorenrinteet kohoavat portaittain. Niitä elävöittävät palmut ja tyräkit. Purossa kasvava papyruskaisla kasvaa jopa viisimetriseksi. Siitä egyptiläiset valmistivat paperia ja norjalainen Thor Heyerdahl kaksi kaislavenettä merimatkoilleen.

Tungosta ei ole.

Sivuutan pieniä altaita, joissa uiminen on kielletty, koska puron vesi ohjataan alempana juomavedeksi. Pienet putoukset solisevat voimakkaasti. Hypin kiveltä toiselle ja ylitän puron taas kerran.

Tunnin kapuamisen jälkeen tulen kapeaan, hämärään kalliokanjoniin, jonka perällä on 15-metrinen vesiputous ja pieni lampi. Kuin luonnon kappeli. Kohtaamani itävaltalainen pariskunta on haltioissaan.

Paluumatkalla nousen ympäröiville, hylätyille viljelyterasseille. Tukimuurien kivet ovat hämmästyttävän isoja. Niitä on siirrelty härkä- tai hevosvoimin. Rinnehyllypolku tarjoaa uusia näkymiä vehreään palmumetsään.

El Gurossa asuu hippityylisiä taiteilijoita. Nousen kivettyä polkua valkoiselle kappelille, Ermita de los Reyesille. Ihmisiä ei näy.

Vaaleanpunaisen rinteen lumossa

Aamulla odottelen bussia Las Vueltasin pysäkillä. Bussi numero 8 kiertää La Playan ja La Puntillan kautta. Kun se tulee Vueltasiin, tilaa on enää muutamalle. En mahdu kyytiin. Me pysäkille jääneet otamme taksin. Matka vuorille maksaa vain kuusi euroa henkeä kohden.

Kilometrin korkeudessa Las Hayasissa on vielä kylmä. Lähden patikoimaan kohti El Cercadon kylää.

Hyvin merkitty polku kiertää syvän rotkon reunaa.

El Cercadoa hallitsee huipulle rakennettu valkoinen kappeli. Käsityöperinne säilyy kolmen pajan voimin. Kulhot ja kupit tehdään paljain käsin ilman savipyörän apua.

Sadan asukkaan Macayo häämöttää rotkon reunalta .Vallehermoson laakso tarjoaa kiireettömyyttä ja kauniita polkuja.
Sadan asukkaan Macayo häämöttää rotkon reunalta .Vallehermoson laakso tarjoaa kiireettömyyttä ja kauniita polkuja.

Kylästä näkyy jo seuraavaan, Chipudeen. Laskeudun upeaan palmulaaksoon, jota reunustavat porraspellot. Kylää pidetään saaren vanhimpana, kirkko rakennettiin 1540. Kylään näkyy pöytävuori La Fortaleza, jossa alkuasukkaat uhrasivat jumalille yhtä sun toista liikenevää.

Saan vettä lähteestä vanhalta pesupaikalta, ja tulen laaksoon, jossa tuoksuvat viikunapuut. Koko rinne kukkii vaaleanpunaisena – mantelipuita.  

Kivimuurein tuetut pellot jyrkässä rinteessä todistavat menneiden aikojen ankarasta työstä. Ermita Nuestra Señora de Guadalupen kappeli näkyy kallion nokalla 750 metrin korkeudessa. Se on 1400-luvulta. Parvekemaiselta terassilta näkee Barranco de Argagan rotkoon.

Ylitän uoman ja nousen solaan. Edessä aukeaa Suuren kuninkaan laakso kaikessa mahtavuudessaan. Rotkon seinät ovat kerroksittain kuluneet. Alempana siintelevät palmut ja peltotilkut.

Valkoiset talot ovat kuin sokeripaloja.

Vaellan jyrkkää polkua syvyyksiin. Palmujen takaa ilmestyy kappeli, Ermita de los Reyes. Laskeudun kiviportaat rotkoon ja jatkan soratietä La Caleran bussiasemalle.

Vain helppoja reittejä

Aurinko laskee, väki kokoontuu La Playan rannalle Valle Gran Reyssa. Joku katselee nuotiota, toinen merta. Uushipit soittavat bongorumpuja, kitaroita, klarinetteja ja aboriginaalien didgeridoo-torvea. Tulirenkaita. 1960-luvulla alkanut perinne jatkuu.

Rannan luolassa yöpyy nuoria, mutta majoituksen saa myös lähistön Argayallin meditaatio- ja joogaretriitistä.

Reitti Valle Gran Reystä Arureen nousee yli 800 metriä. Sitä sanotaan vaativaksi, mutta näen, kuinka joku nousee polkua kainalosauvoilla.

Toinen, iäkäs mies, kertoo sairastavansa syöpää, hänkin pääsee Arureen pulmitta. Alan ajatella, että La Gomeran saarella on vain helppoja reittejä.

Valle Gran Reyn rantabulevardi rauhoittuu auringonlaskun aikaan. Päivälliselle kannattaa kävellä vaikkapa suosittuun ravintola Tuyoon Vueltasin kortteliin Calle de Puerton varrelle.
Valle Gran Reyn rantabulevardi rauhoittuu auringonlaskun aikaan. Päivälliselle kannattaa kävellä vaikkapa suosittuun ravintola Tuyoon Vueltasin kortteliin Calle de Puerton varrelle.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.