Willemstadin värikäs siluetti kävelysillalta katsottuna.
Willemstadin värikäs siluetti kävelysillalta katsottuna.

Curaçao on aktiivilomailijan luonto- ja kulttuurikohde, jota maustaa siirtomaaisänniltä omaksuttu jämptiys. Ja vahva kansallistunne.

Vanha leidi svengaa. Näinkin tätä hieman notkuvaa, kaupunginosat yhdistävää kävelysiltaa kutsutaan. Eikä siinä kaikki. Kun olen keskellä siltaa, se lähtee sireenit soiden liikkeelle päästääkseen jonkun lemmenlaivan lipumaan ohitseen kohti satamaa.

Mitään suurempaa jännitystä tapahtumaan ei liity. Juuri näin ponttoonien päälle rakennettu Emma Bridge on ”irrotellut” jo vuodesta 1888. Väittävät, että se on lajissaan ainoa koko maailmassa.

Ainutlaatuinen on myös Willemstadin kaupunki. Arkkitehtuuriltaan häkellyttävän värikylläinen yhdistelmä eurooppalaisia, afrikkalaisia ja karibialaisia perinteitä. Suotta sitä ei ole julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Usko maan ja matkailun tulevaisuuteen näkyy rakennusten ahkerana entistämisenä.

Saarivaltion vetovoima ulottuu yhä myös entiseen emämaahan Hollantiin, jonka eläkeläiset arvostavat ”täydellistä ilmastoa”. Tropiikkia, jossa kaikki toimii. Curaçao on Karibian alueen vakaimpia talouksia, vaikka ihan putkeen ei ole mennyt viime aikoina silläkään. Mutta yleinen hyvinvointi näkyy – myös paikallisten kasvoissa.

Poika tuo itsekseen asuville vanhemmilleen kattilallisen keittoa.
Poika tuo itsekseen asuville vanhemmilleen kattilallisen keittoa.

Pääkaupungin vanhin osa Punda on pittoreski, kapeiden kujien ja kauppojen verkosto. Toiselta reunalta sitä rajaa 1600-luvulla rakennetun linnoituksen muuri, jonka katveessa on ravintola poikineen. Toisella reunalla kelluvat Venezuelasta rantautuneiden kauppiaiden kojut. Käsitöillä ja hedelmillä kuormatut puuveneet kipaisevat Curaçaon pääkaupunkiin muutamassa tunnissa. Muistutuksena Etelä-Amerikan läheisyydestä.

Tavallisissa marketissa pistää silmään eurooppalaisten tuotteiden määrä. Mutta muuten meininki on kiitettävän omaperäistä, pullakin leivottu kilpikonnan muotoon.

Legendaarisen autenttista meno on myös vanhassa kauppahallissa, Marsche Bieuw, jossa toimii lounasaikaan koko joukko kreoli-ruokaa valmistavia keittiöitä. Älä annapaikan näennäisen rähjäisyyden ja hulinan hämätä. Aterian hinta–laatusuhde on loistava, hygieniasta tinkimättä. Kokeile vaikkapa saari­valtion kansalliseläintä vuohta, kabritu. Tai lihamuhennosta, saté, pähkinäkastikkeen kera. Jälkiruuaksi kookosleivonnaisia, kokada.

Kuin Kalliossa

Toinen puoli. Sitä Otropanda tarkoittaa ihan kirjaimellisesti. Kävelysillan toiselta puolelta avautuva, työväestön perinteisesti asuttama kaupunki polveilee pitkin kukkuloita ja tuo meiningiltään muutenkin mieleen Helsingin Kallion. Arkisempaa eloa, paljon kapakoita, kirkkoja ja kampaamoja. Sitä afrotukan suoristamisen määrää!

Pääasiaksi pitää laskea myös yksi museo, Kura Hulanda, jonka verenpunaisten seinien sisällä kiteytyy musta holokausti. CuraÇaon monessa mielessä murheellinen menneisyys orjakaupan keskiössä. Esillä on hyytävä määrä seudulta löytyneitä kahleita ja ”säilytysjärjestelmiä”, joiden kehittelyssä kiteytyy ihmismielen pirullinen kekseliäisyys.

Karusta teemasta huolimatta Kura Hulandan museo on ajatuksia avartava. Jakob Gelt Dekker on tehnyt todellisen kulttuuriteon sijoittamalla varallisuuttaa orjien elämän dokumentointiin.
Karusta teemasta huolimatta Kura Hulandan museo on ajatuksia avartava. Jakob Gelt Dekker on tehnyt todellisen kulttuuriteon sijoittamalla varallisuuttaa orjien elämän dokumentointiin.

Museoon on rekonstruoitu myös pala helvettiä, erään orjien kuljetukseen käytetyn laivan ruuma. Seuraavassa salissa katsojat hiljentää pari veristä Ku-klux-klaanin pukua. Ja monet muut rotusorron dokumentit tähän päivään saakka.

Kura Hulanda muistuttaa myös siitä, että vaikka orjuus kumottiin virallisesti 1863, ei se maailmasta ole poistunut, vain muuttanut muotoaan. Karu fakta on sekin, että Curaçao on yhä strategisesti tärkeä välisatama tämän päivän ihmis­kaupalle. Tavallisen turistin silmiin se ei näy. Päinvastoin, tunnelma on hyvin levollinen. Ulkoilmabordellikin on kipattu johonkin lentokentän takamaille.

Luonnon yllätyksiä

Polulla lötköttää metrin verran upeasti vihertävää liskoa. Ja pitkä mustavalkoraidallinen häntä siihen päälle. Eikä tyyppi tee elettäkään väistääkseen – metsän herra.

Keittoon päätynyt iguana maistuu hieman kanalle.

Upeita iguanoja ja niiden pikkuserkkuja gekkoja vilistää kaikkialla. Pelätä niitä ei tarvitse, edes ruokalistalla. Esimerkiksi keittoon päätynyt iguana (yuana) maistuu hieman kanalle. Mutta ennen ruokaa tekee hyvää hiukan kiipeillä.

Curaçaon korkein vuori Christoffel on kaunis ja näkyy kauas, vaikka se kohoaa vain 375 metrin korkeuteen. Tukevilla tossuilla ja juomapullolla varustettuna sen valloittaa suhteellisen helposti reilussa tunnissa, koska huipulle johtava polku on tulvillaan luonnon omia portaita – ja innostavaa tutkittavaa.

Kiltti kovanaama. Siellä täällä viilettävä iguana on saaren kansalliseläin.
Kiltti kovanaama. Siellä täällä viilettävä iguana on saaren kansalliseläin.

Aluksi näyttää kuin joku olisi huiskinut kaktusten kimpussa punaisen maalin kanssa. Mutta kyllä se väri on osa agavemaisesti aukeavan kasvin kukintoa.

Sitten silmä jää kiinni puiden oksilla nököttäviin nyytteihin: orkideoja! Helmikuun alussa valtaosa niistä on vielä nupullaan. Mitä korkeammalle polku nousee, sitä kosteammaksi – kumma kyllä – ilma muuttuu. Ja sitä enemmän puissa alkaa näkyä naavaa, joka täälläkin on merkki puhtaasta ilmasta. Ja yhtäkkiä se on siinä, valkoinen orkidea, kuin puuhaaraan aseteltu leivos.

Pysäyttävä on myös ympärillä avautuva panoraama. Kuin olisi ylhäällä liitelevä valkohäntäinen haukka itsekin.

Vuokraamalla auton päiväksi ehtii saada monta erilaista luontoelämystä.

Mitä aikaisemmin lähtee liikkeelle, sitä enemmän näkee lintuja, vihreinä välkkyviä papukaijaparvia ja kinikin-nimisen linnun, jolla on roosaa rinnassa ja sinistä siivissä.

Vuokraamalla auton päiväksi ehtii saada monta erilaista luontoelämystä. Kaktusmetsiä, jotka kukkivat ja tuottavat hedelmää myös kuivalla kaudella. Akaasioiden muodostamia tunneleita ja kristallinkirkkaita laguuneja. Saaren pohjoisranta on ihan toinen maailma. Uneliaita kyliä ja vulkaanisen karua, meren ja suolaisen tuulen pieksämää maisemaa.

Jeremin taivaallisen kirkas laguuni. Kaikki hotellit ja kymmenet valkohiekkaiset rannat ovat saaren eteläisellä sivulla.
Jeremin taivaallisen kirkas laguuni. Kaikki hotellit ja kymmenet valkohiekkaiset rannat ovat saaren eteläisellä sivulla.

Pinnan alla piilee vaara

Kohti riuttoja ajettaessa keli on kova ja ryskyttävä, mutta sukellus­opas viihdyttää porukkaa haijutuilla. Hui hai, oikeasti tarinan päähenkilö on Hollannin kuningatar, jo kruunustaan luopunut Beatrix.

Curaçao on luonnollisesti ollut myös kuningashuoneen suosima lomakohde, ja kuningattarella oli nuorempana useinkin tapana polskia eräässä tietyssä poukamassa. Muuan paikallinen irvileuka huusi kerran ihan piruuttaan varoituksen, että hai näkyvissä – saadakseen vipinää arvovaltaiseen seurueeseen. Huuto oli siis vitsi, mutta sen jälkeen Kuningattaren ranta ympäröitiin verkolla.

"Nämä vedet ovat paljon vaarallisempia kuin miltä ne vaikuttavat."

Veneemme laskee ankkurinsa siihen liepeille ja muutama verkkoa varten pystytetty puomi näyttää olevan yhä jäljellä. Luojan kiitos jäljellä on myös kohtalaisen elävä riutta, jolle soittavat fanfaaria trumpettikalat ja koko joukko värikkäämpiä kulkijoita. Eipä ihme, että tuore Dive-lehti nimesi Curaçaon sukeltajien Top 5 -kohteisiin myös sen vuoksi, että alueella riittää tutkittavaksi isoja ja pieniä laivanhylkyjä.

Vedestä noustuamme newyorki­lainen, liki seitsemänkymppinen Peter tosin joutuu sukellusoppaan tiukkaan puhutteluun. Ikämies sooloili liikaa, ja häipyi ilman paria ison rauskun perään.

– Luulisi tuolla elämänkokemuksella ymmärtävän, että nämä vedet ovat paljon vaarallisempia kuin miltä ne kaikessa satumaisuudessaan vaikuttavat, puhisee opas.

Jenkki-Peter hullaantui riutoista liikaakin.
Jenkki-Peter hullaantui riutoista liikaakin.

Silmiä hivelevää kauneutta

Kauneuskuningattaria on tullut paljon näiltä Karibianmeren kulmilta. Miehissäkin on näköä ja kokoa, mutta naisissa on jotakin erityistä. Moni heistä on vankka ja kurvikas – ja sen oloinen, että iloitsee täysin rinnoin naiseudestaan. Ja juuri se tekee monesta daamista vastustamattoman ilmestyksen. Naiset ovat eturivissä myös Curaçaon talouselämässä ja politiikassa. 

Taksikuskien tietotoimiston mukaan hyvin koulutettujen naisten itsenäisyys on mennyt jo liiallisuuksiin: rakentavat itselleen isoja hienoja taloja, elelevät sinkkuina ja vaihtavat poikaystävää, marmattaa virallisen eläkeiän, 65 vuotta ylittänyt herra, joka myöntää, että isompiakin murheita yhteiskunnassa kyllä on.

Turismin ohella tärkein bisnes, öljynjalostus, on sekin yhtä aikaa hyvä ja paha asia. Edestakaisin ravaavat tankkerit nähdään mustana kultana ja melkoisena ympäristöriskinä. Teollisuuden houkuttamat vierastyöläisetkin aiheuttavat kitkaa, vaikka eri rodut harmoniassa elävätkin.

Ravintola Gouverneur on vanha kuvernöörin virka-asunto.
Ravintola Gouverneur on vanha kuvernöörin virka-asunto.

Valtaosa naisista käy ansiotyössä, ja arvot ovat muutenkin aika euroop­palaisella mallilla. Koteja useammin vanhukset päätyvät hoitolaitoksiin. Karibian asteikolla Curaçao on kuitenkin hyvinvointivaltio, ja se näkyy myös meikäläisittäin tuttuina terveysongelmina: kasvussa ovat erityisesti kakkos­tyypin diabetes ja muistisairaudet.

Silti joka paikassa, kalsareista bussinkylkiin, törmää riemukkaaseen iskulauseeseen Dushi! Dushi Korsou! Se on papiamentua, saaren alkuperäisasukkaiden kieltä ja tarkoittaa makeaa ja suloista. Makea Curaçao!

Ja kyllä, reissusta jää suuhun uusi, yllättävän hyvä maku.

Hyvä tietää!

  • Vesijohtovesi on juotavaa, merivedestä suodatettua.
  • Valuutta Antillean guilder (ANG tai Nafl) ja USA:n dollarit.
  • Hintataso hieman Suomea edullisempi. Tarkista onko palvelu (10 prosenttia) jo lisätty ravintolalaskuun. Useimmiten on.
  • Takseissa on mittarit, mutta matka kentältä kaupunkiin on vakio, 25 dollaria. Taksikuski odottaa 10 prosentin tippiä.
  • Lämpötila miellyttävän tasainen noin +28 C ympäri vuorokauden ja vuoden. Tuuli saa auringon tuntumaan vaarattomammalta kuin se on. Talvikaudella tuuli voi olla navakkaa.
  • Ei malariaa eikä muita trooppisia tauteja. Moskiittoja voi esiintyä sateisimpaan aikaan, alkuvuodesta.
  • Tiukka asenne huumeisiin.
  • Aikaero Suomeen – 7 h.

Curaçao x 10

  1. Saarivaltio Karibian­merellä, Venezuelan edustalla. Entinen Hollannin siirtomaa. Itsehallinto vuodesta 1954.
  2. Hollannin Antilleista (Aruba, Bonnaire, Curacao) suurin. Ranta­viivaa 364 km.
  3. Karibian alueen vakaimpia ja kehittyneimpiä maita. Moni­puoluejärjestelmä. Naiset näkyvässä asemassa yhteiskunnassa. Kuvernööri on Hollannin kuningas­huoneen edustaja.
  4. Asukkaita 153 000. Viidennes yli 65-vuotiaita.
  5. Laadukas koulujärjestelmä. Toimiva terveydenhuolto.
  6. Saarella asuu runsaasti hollantilaisia eläkeläisiä, joita huomioidaan vero­helpotuksin.
  7. Kielet: papiamentu, hollanti ja englanti.
  8. Väestöstä katolisia 80 prosenttia.
  9. Tärkein työllistäjä turismin ohella on öljynjalostus ja laiva­teollisuus.
  10. Talouskasvu noin 4 prosenttia. Työttömyys 6 prosenttia. Kasvava nuorisotyöttömyys vauhdittaa nuorten maasta pakoa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 7/2014.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.