Viron minimieläke on vain 141 euroa. Siitä ei ruuan ja asumiskulujen jälkeen säästöön jää, vaikka lain mukaan lasten pitää auttaa. Silti Viron vanhukset tuntevat itsensä rikkaisi: Heillä on itsenäisyys.

Kyyneleitä. Onnen kyyneleitä. Keskellä Raati­huoneen toria Tallinnassa. Huhtikuisena arkipäivänä. Galina Jakovleva, 86, purskahtaa iloitkuun kertoessaan väkevää muistoaan.

Kyse on rakkaudesta, ei kylläkään miehen ja naisen välisestä. Vaan rakkaudesta musiikkiin, taiteeseen, kaikkeen kauniiseen, kotimaahansa Viroon. Ne tuottavat hänen elämäänsä suloa kuin mansikka kesähelteellä, tai pelkkä borssikeiton tuoksu, jossa on lupaus kohta nautittavasta ateriasta. Muisto oopperalaulaja Jevgeni Nesterenkon Tallinnan vierailusta yli 35 vuotta sitten saa naisen ihan jumalaisiin tunnelmiin.

Galina ei murehdi pientä 309 euron eläkettään, josta puolet menee asuntoon. Ei sitä, ettei ole varaa remonttiin tai uuteen ehjään kevätpomppaan. Mitäpä siitä, vaikka ei pystykään syömään lihaa joka päivä:

– Katsokaa, miten kaunis kaupunki meillä on. Täynnä kulttuuria ja ihania rakennuksia, konsertteja, huudahtaa Pietarista kahdeksanvuotiaana Viroon muuttanut entinen opettaja. 

Hiukan haikea Galina on siksi, ettei hänellä ole varaa lähteä ihailemansa laulajatähden konserttiin, joka järjestetään vielä tänä keväänä Moskovan Bolshoi-teatterissa. Jääkö elämä ilman merkittävintä loppusointua.

Pian Galina pääsee kertomaan kohtaamisesta, jonka kunniaksi hän osti viisi punaista neilikkaa.

Ensin vietiin isä

Viron väestöstä yli 65-vuotiaita on noin 17 prosenttia. Eletään mummojen maassa, sillä miehiä vanhuksista on vain noin 32 prosenttia. Yksin­asuvia on paljon. Sellainen on myös Malle Schutting, 76, Tallinnan keskustan tuntumassa, Lasmäen kaupunginosassa asuva eläkeläinen.

Hän näyttää innoissaan pojantyttäriensä kuvia. Sekä 22-vuotias Anett että 23-vuotias Siret opiskelevat ulkomailla. Heidän isänsä, Malle-mummin ainoa poika, kuoli yllät­täen sydänkohtaukseen viitisen vuotta sitten. Se on Mallen raskain kokemus, vaikka elämässä on ollut muitakin rankkoja vaiheita ja menetyksiä.

Hän muistaa viimeiset päivänsä lapsuuden kodissaan Järvamaan maakunnassa Piiometsän kylässä. Virosta oli tullut yksi neuvostotasavalloista vuonna 1940. Mallen isä oli viety Siperiaan vankilaan vuonna 1945.

Elettiin vuotta 1949. Äidillä oli pyykkipäivä, kun armeijan kuorma-auto ajoi kotitalon ohi. Yhtäkkiä se palasi takaisin ja pysähtyi. Äiti ja viisi lasta pakotettiin kyytiin.

– Meidät valittiin varmaankin sattumanvaraisesti. Sotilaiden täytyi saada mukaan tietty määrä ihmisiä.

Matkaan oli lähdettävä heti. Märät pyykit jäivät heilumaan hyvästiksi pihan pyykkinaruille.

– Ei meille kerrottu, mihin lähdettiin. Junassa mentiin monta viikkoa. Ihmiset pistettiin matalaksi ja kansat sekoitettiin.

Äiti sai töitä sovhoosista. Isä oli vankilassa. Malle kävi koulua. Perhe pääsi yhteen vasta vuonna 1955.

Josif Stalin oli kuollut kahta vuotta aikaisemmin.

– Sen jälkeen olot vähän helpottuivat.

Vuonna 1956 perhe muutti sukulaisten luokse Viroon, tosin ilman kahta lasta. Toinen veljistä oli kuollut Siperiassa. Toiseen ei saatu koskaan yhteyttä, koska koko hänen koululuokkansa oli viety Siperiaan erillään perheestä.

Koti on paras paikka

Malle Schutting on asunut Tallinnassa yli 50 vuotta. Hän on ollut viimeksi töissä vaatetehtaalla. Yksinhuoltajan elämä oli työteliästä ja niukkaa, asunto-olot surkeat. Mutta Malle on sitkeää sorttia, kuten monet muutkin virolaisvanhukset. He eivät valita, eikä siihen ollut ennen itsenäistymistä julkisesti mahdollisuuksiakaan.

Malle saa eläkettä verojen jälkeen käteen 397 euroa. Hän jäi eläkkeelle lainmukaisessa iässä, 55-vuotiaana. Nyt eläkeikä on 63 vuotta ja sitä ollaan nostamassa 65 vuoteen. Minimieläke on 141 euroa. Sitä maksetaan esimerkiksi omaisiaan kotona hoitaneille, joille ei ole kertynyt työeläkettä.

– On ihanaa, kun voi asua kotona vaikeiden lonkkaleikkausten jälkeen, Malle sanoo

Hoivalaitokseen hänellä ei olisi ilman apua varaakaan, sillä niistä joutuu maksamaan 500–600 euroa kuussa. Halvempiakin on, mutta jonot ovat pitkät. Periaatteena on, että vanhukselle jäisi käyttörahaksi viisi prosenttia eläkkeestä hoitokotivuokran jälkeen. Onpa Virossa luksushoivakoteja, joiden kuukausimaksu on 1200 euroa, enemmänkin.

Mummi auttaa aurinkojaan

Malle puhua pulputtaa, pyrskähtää herkästi nauruun. Pienessä keittiössä tuoksuu kahvi. Pöydällä haalistuneen kerniliinan päällä on mehevä marjapiiras.

– Tulen toimeen erinomaisesti. Tingin ruuasta, jos tarvitsee. Laitan vähän säästöön ja annan lastenlapsille. He ovat minun aurinkoni.
Kun Anett oli vielä koulussa, hän pelasi tennistä ahkerasti. Kilpailuja oli ulkomaita myöten. Mummi luki oppikirjat, teki muistiinpanot ja saneli kirjojen sisällön tytölle puhelimessa.

Viron lakien mukaan lapset ja lapsenlapset ovat velvollisia auttamaan vanhuksiaan. Jos eläkeläisen omat eurot eivät riitä palveluihin, tulee kunta apuun vain, jos omaisia ei ole, heidän tilanteensa on taloudellisesti toivoton tai he asuvat pysyvästi eri maassa. Itsenäistymisen jälkeen yhä suurempi osa nuorista muuttaa ulkomaille paremman toimeentulon perässä.

Muutaman vuoden takaisten lama-aikojen jälkeen monien työikäisten virolaisperheiden tilanne on huono. He ottivat ennen lamaa jättilainoja ja rakennuttivat taloja, joiden arvo on laskenut. Työttömiä on paljon. Keskipalkka on noin 900 euroa, minimipalkka noin 320 euroa.

Joskus Malle on joutunut turvautumaan kotiapuun, kun ei kipujensa takia päässyt kauppaan. Kotiapu maksaa 3,45 euroa tunnilta. Jos hänellä ei olisi lapsenlapsia tai he asuisivat pysyvästi ulkomailla, olisi apu ilmaista.

On tapauksia, joissa sukulaiset ovat vaatineet vaikeasti muistisairasta omaista hoitolaitokseen. Jos omaiset eivät voi maksaa, on mahdollista, että he sanoutuvat irti sukulaisuudesta tuomioistuimen kautta. Tässä tapauksessa valtio ottaa omaisen huostaan ja hoitaa maksut – ja valitsee laitoksen. Tällaiset ovat ääritapauksia. Sukurakkaat virolaiset eivät hevin luovu velvollisuuksistaan.

Siperia opetti selviämään

– Minä en tarvitse mitään. Siperiassa jäi kaikesta paitsi. Se opetti. Nyt olen kiitollinen vähästä. Olen tottunut siihen, että kaikki pitää jakaa, Malle sanoo ja nostaa toisen kakkupalan vieraan lautaselle.

Hän kävellä vinksottaa kepin kanssa melkein joka päivä kauppaan. Hän kokee olevansa vapaa, kun pystyy huolehtimaan itsestään ja asioistaan. Joskus veli tulee avuksi, tai sukulainen, joku ystävistä. Kunnalta on turha pyytää ilmaista remonttiapua tai korjauksia kotiin, jotta elämä kotona helpottuisi. Veljen tekemän rakennelman ansiosta sisko pääsee taas kylpyyn. Meno ammeeseen edellyttää kuitenkin jakkaralle nousemista.

Malle Schutting saattaa vieraat aina alaovelle asti. Ja kertoo matkalla, että tuntee myötätuntoa naapuripariskuntaa kohtaan. Mies on hyvin sairas ja vaimo sidottu miehensä hoitamiseen. Omaishoitaja saa sentään 15 euron lisätuen puolison hoitamisesta.

Täällä harrastetaan

Pitäisikö jo palata takaisin Raatihuoneen torille kuuntelemaan Galina Jakovlevan tarinaa siitä, kuinka hän vei ihailemalleen bassoääniselle oopperalaulajalle viisi neilikkaa? Tai yritti viedä. Ei sittenkään. Ensin tutustutaan moneen muuhun mukavaan ihmiseen.

Käydään Poska villassa, vanhuksille tarkoitetussa, Tallinnan ainoassa vapaaehtoisvoimin ylläpidetyssä monitoimitalossa. Vanha keltainen huvila on kunnostettu kauniiksi ja kodikkaaksi. Jykevät lattialankut natisevat kotoisasti. Jossakin monista huoneista livertää lintu häkissä, avarassa aulassa kevään valossa välkkyvät kalat liukuvat kiireettä kasvien lomitse.

Ylväs ja arvokkaan kohtelias johtaja Lea Viires, 76, availee monitoimitalon ovia ja kertoo vuolaasti aktiivisten eläkeläisten kokoontumispaikasta. Maailmassa ei liene harrastusta, jonka parissa Poska villassa ei voisi viettää aikaansa. Eikä siinä vielä kaikki:

– Vapaaehtoisemme tapaavat yksinäisiä vanhuksia heidän kodeissaan tai hoitolaitoksissa, kehaisee johtaja ja avaa yhden lukemattomista ovista.

Työ ei lopu eläkepäiviin

Kajariina Plumann, 71, maalaa akvarellia. Maalaamalla pääsee irti arjesta, vaikka keskelle ikuista kesää tai kukkamerta.

Kajariina urheilee paljon. Hoitaa kaikin tavoin kuntoaan. Kirjailijavierailut ovat hänen mieleensä. Hänellä on pikkuruinen nahkakantinen kirjanen. Se on kohta täynnä Poska villassa vierailleiden virolaiskuuluisuuk­sien nimikirjoituksia.

Kajariina toimii monissa harrastusryhmissä. Vuosimaksu on kaksi euroa ja osallistua saa jokaiseen kerhoon ja piiriin.

Hänen eläkkeensä on noin 300 euroa. Lisäksi hän tekee oppaan töitä silloin tällöin. Monien eläkeläisten on pakko tehdä työtä pärjätäkseen.

– Yksin en selviäisi. Lisätuloja tarvitaan. Puolison eläke menee asu­mis­kuluihin. Nyt on kyllä kaupat täynnä tavaraa, mutta eläkeläisillä ei ole varaa ostaa ylimääräistä.

Kajariina myöntää, että pelkää yllätysmenoja.

– Mitä jos kaatuisin ja loukkaantuisin vaikeasti? Jonot leikkauksiin ovat pitkät. Surullisinta olisi, jos en pystyisi liikkumaan. Mutta en ajattele huomista, pirteä rouva sanoo.

Alakerrassa, puuoven takana hengitellään ja venytään joogan tahtiin.
– Puhu, hinga, opastaa ryhmän vetäjä Ira-Riina Uustal, 66. Viron kieltä osaamaton ei ymmärrä, mitä ohjaaja tarkoittaa – olivatko sanat edes tuon suuntaisia? Mutta lattialla jooga­mattojen päällä makaavat rouvat hengittävät samaan tahtiin sisään, ulos, venyttävät kylkiään, ojentelevat nilkkojaan...

Kuunneltavaa ja katseltavaa olisi koko päiväksi, mutta nyt lähdemme maaseudulle noin tunnin matkan päähän Tallinnasta. Ja onhan meillä vielä tapaaminen myös Galina Jako­levan kanssa Raatihuoneen torilla Tallinnassa.

Matkat ovat vapautta

Virolaiset ovat tottuneet aina siihen, että jos omaa maaplänttiä ei ole ollut, on vihannekset hankittu sukulaisilta tai tuttavilta maaseudulta. Niin tehdään edelleen. Tiiu Schutting, 76, käy usein tapaamassa vanhaa opiskelukaveriaan Viivi Kauria,77, Raplamaalla Saksan kylässä. Eilen on syntynyt vasikka. Olisiko mahdollista saada mukaan vähän ternimaitoa?

Ajo Viivin luokse kestää reilun tunnin. Tiiun tytär Mari-Ann Agur, 54, on kuskina. Matkalla on aikaa jutella Tiiun elämästä. Hänen perheensä  joutui aikoinaan lähtemään Tallinasta sotaa pakoon, mutta Tiiu palasi pääkaupunkiin kouluun. Hän työskenteli maitokombinaatissa laboranttina, sai kaksi lastakin. Nyt poika on kuollut. Leskeksi nainen jäi toistakymmentä vuotta sitten.

Pikkuhiljaa Tiiu on sopeutunut menetyksiin ja on iloinen, kun hänen kuntonsa on kohentunut. Rytmihäiriö oli välillä niin paha, että samassa talossa asuva tytär joutui hälyttämään ambulanssin apuun parikin kertaa viikossa.

– Nyt on paremmat lääkkeet. Kaikki on hyvin.

Virossa on ilmainen perhelääkärijärjestelmä. Lääkärin määräämistä lääkkeistä korvataan 60 prosenttia. Erikoislääkärit maksavat ja jonot ovat pitkät.

Ulkomaan reissut ovat Tiiulle tärkeitä, merkkejä todellisesta vapaudesta. Kesällä hän ehkä saapuu Suomeen ystävien luokse.

On syntynyt oma vasikka

Kaurin tilan piha on hiljainen. Almas-koira ei jaksa vahtia. Se avaa kyllä silmänsä hetkeksi samalla tavalla kuin neljän aikaan aamulla. Silloin vanha emäntä Viivi Kauri, 76, lähtee navettahommin. Hän pesee lehmien utareet ennen lypsyä.

 

Kaurit saivat maansa takaisin vuonna 1989. Paikalla oli ollut Neuvostoliiton aikana kolhoosi. Viivi ja hänen miehensä työskentelivät kolhoosin viinitilalla. Vaimo oli laboratoriossa ja mies johtaja. Kaurin suku oli perustanut tilansa jo 120 vuotta sitten.

Ennen Viron tasavallan perustamista ei Kaureillakaan saanut olla kuin pläntti perunamaata omiksi tarpeiksi ja joku porsas tai kana.

Myyntiin ei yksityinen ihminen saanut tuottaa mitään.

– Tuo vasikka syntyi eilen, esittelee nuori isäntä Kaupo Kauri pöllämistynyttä mustavalkoista ripakinttua.

Nyt lypsäviä on 50–60 ja lisäksi nuorta karjaa. Kaupon eläinlääkärivaimoa Piret Pärnamägiä tarvitaan omalla tilalla ja naapurustossa. Myös heidän lapsensa Andres,13, Annika, 11, ja Annemai, 3, on opetettu pikku hiljaa mukaan tilan töihin.

Euro nosti hintoja

Juodaan kohvia, kuten täällä sanotaan. Pöydällä on maukkaita kiluleipiä: tumman leivän päällä on voita, kilohailia, kananmunaa, ruohosipulia.
Kaurin tupaan on tupsahtanut iltakahville naapuri, eläkkeelle jäänyt opettaja Aili Pölma,73. Hän asuu yksin ja tunnustaa, että vanhan omakotitalon pitäminen on kallista 316,84 euron eläkkeellä.

– Sotilas ei voi elää upseerin elämää. Pärjään, koska tein töitä pitkään vielä eläkeelläkin. Kasvatan vihannekset itse. Koska kauppojen välillä ei ole kilpailua, maksavat tuotteet enemmän kuin kaupungissa. 

Aili on kuitenkin iloinen siitä, että nyt tavaraa on ja sitä saa halutessaan heti. Ennen saattoi kaupan hyllyllä olla vain lehmän saparoita, ja niitä jonotettiin tuntikausia. Tiskin alta myytiin niille, joilla oli varaa maksaa.
Maalla yksin asuvien ongelma on usein se, että matkat kauppaan ja lääkäriin ovat pitkät. Aili kulkee polkupyörällä ja Viivi autokyydillä kylille.

Vanhukset näkyviin

Viime vuosina vanhusten asiat on otettu esille televisiossa ja lehdissä.

– Vaikea on niillä, joilla ei ole lapsia, jotka ovat ihan yksin. Eläkeläinen ei saa kunnalta sosiaalitukea, vanhukset sanovat.

– Yksinäisyys on ongelma.

On myös muita hankaluuksia: hoitokotipaikkoja ei riitä kaikille tarvitseville, henkilökuntaa on liian vähän ja sekin alipalkattua. Aili Pölmalla on siitä kokemusta. Hänen miehensä oli hoitokodissa ja tämä saattoi virua siellä likaisena, jos omaiset eivät pesseet häntä.

Vanhusten parissa työskentelevät myöntävät, että rahaa tarvittaisiin enemmän – jopa kunnollisista pyörä­tuoleista on pulaa.

Haave valkeasta laivasta

Nyt palataan takaisin Tallinaan Galina Jakovlevan tykö. Hän on juuri käynyt ostamassa 15 euron lipun konserttiin. Paikka salissa on huono, mutta parempaan ei ole varaa.

– Voi, hän sanoo. Posket alkavat hehkua kuin vastarakastuneella tytön hupakolla.

Jevgeni Nesterenkon konsertista on 35 vuotta. Galina jäi ilman lippua. Ne oli myyty tunnissa. Mutta nainen meni Raatihuoneen torille mukanaan viisi neilikkaa, jotka hän ajatteli antaa ihailemalleen taiteilijalle. Mies saapui paikalle lippalakki päässä, juhlavaatteet pukupussissa ja pysähtyi Galinan eteen. Jähmettyi. Kumpikaan ei sanonut mitään. Nuori nainen puristi kukkakimppua.

Taiteilija meni sisään Raatihuoneelle. Oli kesä, ilta täynnä tuomentuoksua. Yhtäkkiä joku tuntematon kävi pyytämässä Galinan sisään konserttiin. Se oli mestarin toive. Punaisista neilikoista oli väenpaljoudessa katkennut kolme.
Tilaisuuden jälkeen laulaja jakoi nimikirjoituksia, vaihtoi Galinan kanssa osoitteet. Kirjeitä on kertynyt kymmeniä. Koko Galinan koti on tapetoitu ooppera­tähden kuvilla.

– Kauniit muistot kantavat. Olen tehnyt pienen laulun Jevgenille, Galina kertoo ja laulaa lurittaa sen saman tien. Siinä hän kertoo, että unohtaa sankarinsa vasta sitten, kun sireeni kasvaa kivestä.

– Niin ei tapahtu koskaan. En unohda ikinä.

Kun virolaiset haaveilivat itsenäisyydestä, he puhuivat valkeasta laivasta, joka tulisi ja vapauttaisi heidät. Galina odotaa oman unelmansa toteutumista: junakyytiä Moskovaan ja pääsylippua Jevgeni Nesterenkon konserttiin.

Näin Malle pärjää 400 eurolla

Mallen tulot: eläke verojen jälkeen noin 397 e
Mallen menot:
Yhtiövastike     94,98 e
Puhelin    12,59 e
Kaapelitelevisiomaksu     6,59 e
Sähkö     8,05 e
Ruokaan     95 e
Lääkkeisiin, pesuaineisiin yms.     57,80 e
Yhteensä     275,01 e
Käteen jää     121,99 e

Kun eläke on 360 euroa tai enemmän, siitä menee veroa 21 prosenttia. Mallen eläke koostuu työvuosista. Siperian vuodet katsottiin työvuosiksi, kuten myös ammatikouluaika, ja ne kerrottiin kolmella. Lapsikin toi eläkkeeseen oman bonuksensa. Vaikka Malle jäi eläkkeelle jo 55-vuotiaana, laskettiin työvuosia olevan 62.

 

Viro lyhyesti

  • Viro itsenäistyi vuonna 1918. Se liitettiin Neuvostoliiton osaksi vuonna 1940. Maa julistautui uudelleen itsenäiseksi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua.
  • Viron väkiluku on noin 1 286 500.
  • Asukkaista puhuu äidinkielenään viroa 69 prosenttia ja venäjää 30 prosenttia.
  • Virolaiset naiset elävät keskimäärin 80,5 vuotiaiksi ja miehet 70,6 vuotiaiksi.
  • Euroopan Unionin jäseneksi Viro liittyi vuonna 2004, jolloin siitä tuli myös Naton jäsen.
  • Euro otettiin käyttöön 2011.