Arjen kuluissa voi säästää pitkän pennin, jos tekee ruokaostokset fiksusti. Katso vinkit myös siihen, miten säästät sähkö- ja vesikuluissa. 

  1. Leivo ja valmista ruoka itse. Tee kerralla isoja annoksia, pakasta osa.
  2. Tee kauppalappu ja osta vain sen mukaan.
  3. Pidä ostoksilla oma ostoskassi mukana.
  4. Seuraa tarjouksia ja osta alennustuotteita, vaikka kerralla isompi määrä.
  5. Hamstraa tolkulla. Kaupat ovat nykyään melkein aina auki. Älä osta sellaisia varastoja, joita et ehdi käyttää tai saa säilöttyä niin, että ne kestävät. Kalleinta on ostaa suoraan poisheitettäväksi.
  6. Kasvata itse yrttejä ja vihanneksia.
  7. Käytä hyväksi luonnon antimet: marjat ja sienet. Samalla saat liikuntaa ja säästät punttisalin maksun.
  8. Pistä sana kiertämään ja kerro, jos olet kiinnostunut riistalihasta. Sitä voi olla edullisesti tarjolla metsästysseuroilla.
  9. Toreilta saa sulkemisaikaan hedelmiä ja vihanneksia edullisemmin.
  10. Laputtaako kotimarkettisi tuotteita oransseilla lapuilla päivän päätteeksi? Viimeinen myyntipäivä ei ole viimeinen käyttöpäivä.
  11. Jos paukkupakkasilla kuljet kotona t-paidassa, poltat turhaan rahaa. Nappaa lämpötila hieman pienemmäksi ja nosta villasukat kunniaan.
  12. Sohva tyhjässä olohuoneessasi ei pelkää pimeää. Sammuta tarpeettomat valot ja laitteet. Tuuleta oikein.
  13. Jos sinulla on sähköllä toimiva lämminvesivaraaja, mieti lotraatko turhaan kuuman veden kanssa.
  14. Älä hehkuta lattialämmitystä. Riittää, kun lattia ei tunnu kylmältä.
  15. Sauna on kova sähkösyöppö. Vältä kiukaan paahtamista satasella, 70-80 °C takaa jo leppoisat löylyt.
  16. Sähkölaskua voit pienentää kilpailuttamalla sähkönmyyjiä. Verkossa se on helppoa. Energiaviraston nettisivuilla on hyvät ohjeet sähkön kilpailuttamisesta. Omasta sähkölaskusta näet kilpailutettavissa olevan sähkön osuuden. Sähkönsiirron osuuteen et voi vaikuttaa.

Muista myös:

Jos taloutesi tuntuu olevan koko ajan liian tiukoilla, tarkastele rahankäyttöäsi kokonaisuutena. Säästä kauppakuitit ja pidä muutaman kuukauden ajan kirjaa kaikista kuluistasi. Näin näet, mihin rahasi todellisuudessa kuluvat. Mitättömiltä tuntuvat pienet kulut voivat todellisuudessa syödä suuren osan tuloistasi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kyllä säilyy vanha numero jos vaihtaa operaattoria (niin halutessaan). Edellä puhutaan puhelinoperaattorien kilpailuttamisesta. Turhanpäiväistä hommaa. Aina kun olen ostanut uuden puhelimen minulle on siinä yhteydessä yritetty kaupata muka halpaa, uutta puhelinliittymää. Vaan kun ei löydy halvempaa!

Nykyinen liittymäni maksaa  3:90 /kk + puhelut 0,049/min ja/tai tekstarit 0,049/kpl. Lisäksi olen ostanut rajattoman datan (=internet) käytön 7:90/kk. Yhteensä siis 11:80 euroa kuukaudessa. Harvoin on puhelinlasku tämän yli koska viestit ja soitot teen internet-sovellusten kautta. Mitä nyt joihinkin virastoihin joutuu soittamaan normaalin puhelun. Kyseessä Telian verkossa toimiva halpis Globetel. Kaikki pelittää ihan yhtä hyvin kuin kalliimmat operaattorit. Suosittelen tutustumaan Globetelin netti-sivustoon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi hyvä säästökohde on puhelinliittymä. Operaattorien välinen kilpailu on, niin kovaa, että säännöllisesti liittymää vaihtamalla säästää melkein aina. Vertailusta on helppo katsoa paras liittymätarjous netissä ja liittymän vaihto on nykyään tosi helppoa kun uusi operaattori hoitaa vanhan liittymän irtisanomiset ja muut käytännön asiat.
Puhelinliittymät ja  sähkö  kannattaa kyllä aina kilpailuttaa.

Kyllä! Tajusin itse pari viikkoa sitten, että pystyn säästämään kilpailuttamalla helposti monta kymppiä kuussa. Sähkön ja puhelinliittymän kilpailutus oli yllättävänkin helppoa.

Säilyykö numero samana jos vaihtaa operaattoria?

Sisältö jatkuu mainoksen alla