Hyvää laitetta eivät vuodet huononna. Aira-Liisan anopin vatkain, Vuokon mummon lihamylly ja Anjan vanha monitoimikone ovat koko ajan käytössä. Löytyykö kaapistasi vastaavaa?

Anopin sähkövatkain

Aira-Liisa Riihiranta, Pälkäneeltä kertoo:

”Appeni Toivo Riihiranta toi Tyyne-vaimolleen 60-luvulla Tampereelta yllätystuliaisina sähkövatkaimen. Appi oli hyvin edistyksellinen ja osti mielellään nykyaikaisia tavaroita vaimolleen. Anoppini ei ollut yhtä kokeilunhaluinen. Hän vain vilkaisi sähkövatkainta ja tokaisi, että kaikkea sinäkin hankit.

Anoppi ei luottanut sähkölaitteisiin vaan jatkoi käsipelillä leipomista. Hän ei käyttänyt modernia vatkaintaan koskaan, vaan vatkasi puukapustalla voitkin vaahdoksi vielä yli 80-vuotiaana. Hän oli kova leipomaan, seitsemän sorttiakaan ei riittänyt.

Appi osti 60-luvulla myös käsikäyttöisen viipalointikoneen. Sitäkin anoppi tietenkin piti turhana, mutta perheen neljä poikaa veistelivät sillä mielellään makkaraa ja leipää. Se saattaa olla vintillä vieläkin.

Anopin kuoltua vuonna 2005 pojat jakoivat hänen jäämistönsä. Mieheni Toimi sai äitinsä vatkaimen, joka oli vielä alkuperäisessä laatikossaan uuden oloisena. Oli se meilläkin aikansa toimettomana, sillä käytin ahkerasti 70-luvun Bamixiani.

Kun Bamix tussahti rikki, ostin tehosekoittimen, mutta sen lasikulhon peseminen oli rasittavaa. Niinpä päätin kokeilla mummun konetta sosekeiton tekoon. Vautsi, että se olikin tehokas!

Niin puolukoista, sosekeitosta kuin marjanektaristakin tuli sileätä silmänräpäyksessä. Se oli rakkautta ensi hetkestä, käytän RG28S-vatkaintani päivittäin."

Lyyli-mummon kestävä lihamylly

Helsinkiläisen Vuokko Koivulan mainio maksalaatikko syntyy Lyyli-mummon lihamyllyn avulla.

"Mummoni oli ruoka-alan tehokas monitoiminainen Mäntyharjussa. Hän oli ”laittaja” eli pitokokki, koulun keittäjä, teki kämppäemäntänä savottatöissä työmiehille ruokaa, ja leipomokin hänellä oli. Mummo oli räväkkä, ideoiva ja luova tahtonainen. Asuin hänen kanssaan kaksi vuotta alle kaksikymppisenä.

Mummon kuoltua toin hänen lihamyllynsä ja osan astioista kotiini Helsinkiin. Ruostumatonta terästä oleva Aifo-lihamylly on ainakin 60 vuotta vanha. Se on varmaan ostettu Mäntyharjun osuuskaupasta, josta sai kaikkea salpietarista sukkanauhoihin.

Vietin lapsuuteni maalaistalossa Mäntyharjussa Etelä-Savossa. Joka syksy perunannoston jälkeen teurastettiin sika. Silloin Lyylin myllyllä tehtiin ahkerasti jauhelihaa ja aladobiaineksia. Hienonsin lapsena myllyllä joka viikko korppujauhoja kuivasta pullasta, koska lauantaisin leivottiin kakkuja.

Käytän lihamyllyä maksan jauhamiseen. Haluan jauhaa sen itse, koska valmiiksi jauhettu maksa on liian hienojakoista. Maksaan pitää jäädä vähän rakeita.

Valmistan maksalaatikkoa jouluna ja muutenkin silloin tällöin. Maksa on edullista ja terveellistä, ja olen tottunut syömään sitä lapsesta asti. Jouluksi pyöräytän myös vähän fiinimmän maksaterriinin.

Muistelen mummoa usein ruokaa tehdessäni. Vatkaan kakkutaikinan aina Lyylin yli 50 vuotta vanhassa muovikulhossa. Ihan kuin taikina onnistuisi siinä erityisen hyvin! Jos hän kiitti jotain ruokaa hyväksi, hän sanoi, että tämäpä on suun mukaista.”

Tuhatkätinen taikoo pullat ja piirakat

”Kun tyttäreni Riitta opiskeli kuluttajaekonomiaa, hän oli SOK:n kotitalousosastolla harjoittelijana vuonna 1980. Hän kokeili erilaisia laitteita, muun muassa yleiskoneita", Anja Mononen Luumäeltä kertoo.

"Ylellisenä pidetty Kenwood tuntui Riitasta isolta ja kalliilta. Philips Ahkerassa taas oli hankalasti irrotettavat osat. Mutta juuri markkinoille tullut Bosch Tuhatkätinen oli niin näppärän kokoinen, kaikki osat helposti irrotettavissa ja hintakin alle puolet Kenwoodista, että Riitta kehotti minua ostamaan sen.

Näin teinkin, sillä oli aina ollut kova leipomaan. Innostuin kovasti, sillä olin ennen tehnyt kaiken käsin. Vietimme tuohon aikaan naapurien kesken paljon nimipäiviä ja leivoin joka viikko jotain uutta.

Olen käyttänyt Tuhatkätistä tosi paljon, eikä mikään osa ei ole ollut koskaan rikki. Tyttäreni Leena ja Riitta ostivat samanlaiset yleiskoneet. Riitan kone on hajonnut ja Leena vaihtoi omansa hienompaan, mutta minulla se surraa edelleen.

Tykkään vieläkin leipoa, vaikka olen huonossa kunnossa ja niin kumara, etten pääse edes yläkaapille. Tuhatkätinen on ulosvedettävässä alakaapissa, josta saan sen helposti pois. Käytän sitä viikoittain. Leivon aina, kun tulee vieraita. Ostopulla on vähän kauhistus, vaikka sitäkin on joskus tarjolla. Ennen tein korppujauhotkin itse, enää en jaksa."

Riitta Suomi, 68, testamenttasi puolet omaisuudestaan Unicefin kautta maailman lapsille. Hän oppi jo kotona, että heikompaa pitää auttaa.

– Testamenttiajatus syntyi yllättäen. Olin Unicefin tilaisuudessa, jossa käsiteltiin testamenttilahjoittamista. Siellä sanoin ääneen, että nyt teen testamentin, Riitta Suomi kertoo.

Riitalla ja hänen miehellään on uusperhe.

– Periminen voi olla monimutkaista ilman testamenttia, kun molemmilla on aikuisia lapsia aiemmista liitoista. Lapsenlapsiakin on yhteensä seitsemän.

– Mieheni päätyi myös tekemään testamenttilahjoituksen. Mietimme kahdestaan kotona sitä, miten omaisuutemme jaetaan. Keksimme kaikenlaisia hullujakin ratkaisuja, joille nauroimme moneen kertaan. Marssimme suunnitelmamme kanssa Unicefin asiantuntijan luokse, joka kirjoitti varsinaisen testamentin toiveittemme mukaan. Muokkasimme siitä vielä paria kohtaa ennen kuin laitoimme nimet alle.

Testamenteista ei paljon puhuta. Riitta arvelee sen johtuvan siitä, että siihen liittyy aina kuolema. Se saa ihmiset arastelemaan.

"Me olemme kertoneet lapsillemme avoimesti testamentista."

– He hyväksyvät päätöksemme täysin. Meillä on yhteinen käsitys siitä, että henkinen perintö on kuitenkin tärkeintä, mitä kotoa voi saada. Perinnönjaossa Unicef saa suurin piirtein saman verran kuin lapsenikin.

– Olen miettinyt myös historiaa. Suomen lapset saivat sodan jälkeen Unicefilta paljon apua. Pidän omaa toimintaani myös velanmaksuna.

Riitta syntyi keväällä 1948 kuopiolaisen perheen kolmanneksi lapseksi.

– Kaikesta oli puutetta. Äiti ompeli vaatteet lapsille setien ja tätien vanhoista takeista, hameista ja housuista. Kengät olivat aina sisarusten perintöä. Vielä kouluaikanakin minulla oli monojen pohjissa suksisiteitä varten reikiä, joista lumi ja kosteus pääsivät palelluttamaan varpaat.

Koti oli omakotitalossa, jossa asui kolme muutakin perhettä.

– Meillä oli käytössä kammari ja keittiö. Pihan perällä oli ulkohuussi, ja vesi haettiin keskellä katua olevalta kaivolta.

– Kansakoulun jälkeen pyrin oppikouluun ja onneksi pääsin. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1967. Neljä vuotta myöhemmin valmistuin rakennusinsinööriksi ja astuin työelämään.

"Nälkää näkevien lasten kuvat pysäyttivät minut 80-luvun alussa."

– Olin oppinut vanhemmiltani, että heikompaa pitää auttaa. Niinpä aloin hakea sopivaa tapaa olla avuksi. Monet sanoivat, ettei siitä ole mitään hyötyä, ei yhden ihmisen työ auta yhtään. Minä kuitenkin jatkoin etsimistä. Lopulta päädyin mukaan Unicefin toimintaan. Valitsin järjestön sen takia, että se auttaa nimenomaan lapsia.

– Elämässäni oli tuohon samaan kaikenlaista ikävää. Kun ryhdyin tekemään vapaaehtoistyötä, aloin voida itsekin paremmin. Niin vähällä voi tehdä hyvää toisille ja maailmasta ainakin vähän paremman.

Riitta on käynyt Nepalissa todistamassa itse, että apu oikeasti menee perille.

– Vierailin vuoristokylässä, jossa oli käynnissä naisten luototusohjelma. Koko kylän toimeentulo oli lähtenyt nousuun naisten yritteliäisyyden ansiosta. Unicefin tuella rakennetut kaivot ja käymälät puolestaan paransivat koko kyläyhteisön elinoloja. Matkalla näin, miten paljon Unicefin toimintaa ja työntekijöitä arvostetaan.

Teksti on lyhennelmä ET 13/2016:ssa julkaistusta artikkelista.

Hyväntekijän testamentti on harvinaisuus

Suomessa tehdään vuosittain noin 15 000 testamenttia, joista vain satakunta määrää perinnön tai osan siitä jonkin järjestön hyväksi. Määrä kasvaa hiljalleen.

Hyväntekeväisyyteen voi osoittaa pienenkin osan perinnöstä. Osatestamentissa voi määrätä hyvin tarkasti, millaisen summan tai osan omaisuudestaan haluaa hyväntekeväisyyteen osoittaa. Samalla voi kertoa, mille järjestölle tai taholle haluaa tehdä lahjoituksen.

Liian yksityiskohtaiset määräykset testamentissa saattavat johtaa siihen, ettei järjestö voi ottaa lahjoitusta vastaan. Lahjoitustestamentti kannattaakin tehdä suunnitelmallisesti ja yhteistyössä sen järjestön kanssa, jota haluaa auttaa.

Kuluttajaliiton tuoreen selvityksen mukaan asianajajan laatiman testamentin saa yleensä 200–500 eurolla. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi omaisuuden määrä ja laatu sekä se, onko testamentin laatija lapseton leski vai uusperheessä asuva pariskunta.

Osa yleishyödyllisistä järjestöistä tarjoaa ilmaista lakimiespalvelua testamentin laatimiseen, jos järjestö on yksi edunsaajista. Osalla järjestöistä on kohtuuhintainen yhteistyökumppani, joka auttaa testamenttilahjoittajia asiakirjojen tekemisessä.

20 yleishyödyllistä järjestöä on perustanut yhteisen Hyvä testamentti -verkkosivun, jossa kerrotaan testamenttilahjoittamiseen liittyvästä lainsäädännöstä, annetaan vinkkejä testamentin laadintaan ja vastataan yleisimpiin kysymyksiin.

Matkustajavakuutuksella voit leikata matkalla puhjenneen sairauden tuomia kuluja, mutta vanhojen sairauksien kohdalla korvaus on tiukasti rajattu. 

1. Sairastuminen matkalla ei aina ole matkasairaus

Matkustajavakuutus on se matkavakuutuksen osa, joka on tarkoitettu turvaksi matkustajalle itselleen, ei tavaroille.

Matkustajavakuutus korvaa ensisijaisesti niitä kuluja, jotka syntyvät matkalla sattuneesta tapaturmasta tai matkan aikana puhjenneesta uudesta sairaudesta. Vakuutusyhtiöt käyttävät sanaa  matkasairaus.

Jos sairastuminen matkalla johtuu jo ennen matkaa alkaneesta tai pitkäaikaissairaudesta, korvaukset ovat huomattavasti vaatimattomammat tai niitä ei saa lainkaan.

2. Matkasairauden hoitokuluissa on harvoin enimmäisraja

Vakuutukset korvaavat matkasairauden ja -tapaturman kuluja yleensä ilman enimmäisrajaa, mutta poikkeuksiakin on, sillä jokainen vakuutusyhtiö määrittelee vakuutustensa sisällön itse.

Korvattavia kuluja ovat esimerkiksi lääkärin tutkimukset ja toimenpiteet, lääkkeet, sairaalan hoitopäivämaksut ja sairaankuljetuksen maksut.

Listat korvattavista kuluista löytyvät vakuutusehdoista, samoin luettelot kuluista, joita ei korvata. Muun muassa haaverit monien urheilulajien parissa jäävät vaille korvauksia, ellei niitä varten ota lisävakuutusta.. 

3. Matkasairaudessakin korvattava hoitoaika on rajattu

Vakuutusyhtiöt rajaavat korvaamaansa matkasairauden tai -tapaturman hoitoaikaa. Korvausta maksetaan esimerkiksi korkeintaan 90-120 päivän ajan hoidon aloittamisesta. Tapaturmissa aikaraja on tyypillisesti kolme vuotta. Jos hoitoja tämän jälkeen tarvitsee, ne saa pulittaa omasta kukkarosta.

4. Krooninen sairaus on joskus kokonaan rajattu vakuutuksesta

Joistakin matkustajavakuutuksista on rajattu kokonaan pois jo ennen matkaa todetut sairaudet. Esimerkiksi kaikki ulkomaiset vakuutusyhtiöt eivät välttämättä maksa minkäänlaista korvausta edes silloin, kun pitkään oireettomana ollut sairaus yllättäen vaatii matkalla hoitoa.

5. Vanhasta sairaudesta korvataan vain ensiapuhoitoa

Suomalaiset vakuutukset korvaavat yleensä akuutteja hoitokuluja, jos pitkäaikainen tai jo ennen matkaa alkanut sairaus odottamattomasti äityy hoitoa vaativaksi. Tätä kutsutaan ensiapuluonteiseksi hoidoksi.

Sitä korvataan tavallisesti enintään 7-10 vuorokauden ajalta. Jos akuuttia hoitoa on jatkettava pidempään, kulut  joutuu maksamaan itse.

Ensiapuhoitoa ei ole esimerkiksi potilaan kuljetus kotimaahan

Ensiapuhoidosta saa korvauksen vain, jos sairauden tilanne ennen matkaa on ollut hyvä.

Korvauksia ei yleensä saa, jos sairauden tutkimukset tai hoito ovat matkalle lähtiessä kesken ja sairaus vaatiikin hoitoa matkan aikana.

6. Terveysselvitys ei takaa korvausta

Jos matka kestää jopa kuukausia tai vakuutuksen ostaja on iäkäs vakuutusyhtiöt saattavat pyytää selvitystä terveydentilasta. Ikärajat vaihtelevat yhtiöittäin. Tarkkakaan selvitys ei sinänsä takaa korvauksia.

7. Oman lääkärin matkustuslupa ei vaikuta vakuutuskorvauksiin

Vakuutus on sopimus vakuutusyhtiön ja asiakkaan välillä. Matkustajavakuutus on kaupallinen palvelu, jonka ehdot vakuutusyhtiö määrittelee. Vaikka oma hoitava lääkäri olisi sitä mieltä, että terveydentilan puolesta voi lähteä matkalle, vakuutusyhtiö tekee korvauksen maksamisesta omat päätöksensä, jos sairaus sittenkin yllättää.

8. Mikään vakuutus ei suojaa kaikelta – kukkaron sietokyky pitää laskea

Sellaista vakuutusta Suomessa ei ole tarjolla, joka suojaisi olemassa olevan sairauden ensiapuhoitoa laajemmilta kuluilta. Jokaisen on matkaa harkitessaan itse arvioitava, millaisia riskejä omaan olemassa olevaan sairauteen liittyy ja miten omat rahat riittävät, jos matkalla sairastuu.

9. Euroopassa on hyötyä Kelan ilmaisesta eurooppalaisesta sairaanhoitokortista

Euroopassa matkustava suomalainen saa äkillisesti sairastuessaan tai onnettomuuteen joutuessaan samanlaista hoitoa ja samaan hintaan kuin maan omat asukkaat. Tämän oikeuden todistaa eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka voivat tilata ilmaiseksi Kelasta kaikki Suomen sairausvakuutukseen piiriin kuuluvat henkilöt sekä Euroopassa asuvat suomalaiset eläkeläiset.

10. Vakuutusyhtiön päätökseen voi hakea muutosta

FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan puoleen voi kääntyä, jos vakuutusyhtiön korvauspäätös tuntuu kohtuuttomalta. Palvelu on maksuton.

FINE tutkii asian ja antaa siitä suositusluonteisen ratkaisuehdotuksen. Jos FINE suosittaa vakuutusyhtiölle korvauksen muuttamisesta, yhtiö yleensä noudattaa suositusta.

FINEn verkkosivuilla on linkki ratkaisutietokantaan, josta löytyvät muun muassa matkavakuutuskorvauksista annetut ratkaisusuositukset.

Lähteet: FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan vakuutusasiantuntija Katja Lappi,

FINEn raportti ”Mitä matkavakuutus korvaa, jos sairaus pahenee matkalla” (FINE 6/2015), terveyskirjasto.fi, kela.fi, fine.fi, vakuutusyhtiöiden verkkosivut