Eläkeläisten mielenosoituksessa näytettiin tunteita

Päättäjien mielestä olemme kai yhdyskuntajätettä, kun meidän pienituloisten etuja leikataan, sanoo Liisa Kärki. Hän on saapunut Lahdesta eläkeläisten mielenosoitukseen Helsingin Kansalaistorille. Sinne kerääntyi liki 500 vihaista ja turhautunutta, entistä veronmaksajaa  – mutta asioista vastaava ministeri Hanna Mäntylä ei vastannut kutsuun, vaan hän pysyi poissa.

Liput liehuivat ja banderollit käpristelevät tuulessa. Hallitus alas -huutoja sinkoilee väkijoukoista. Ollaan keskellä pitkiin aikoihin suurinta eläkeläisten mielenosoitusta.

Heikoimman puolella -tapahtuman ovat järjestäneet muun muassa  Eläkkeensaajien keskusliitto (EKL) ja Eläkeläiset -yhdistys. Väkeä on saapunut helsinkiläisten kohtalotovereiden joukkoon bussilastillisia ympäri Suomea: muun muassa Tampereelta, Vammalasta ja Lahdesta.

Protestin kohteena on erityisesti eläkeläisten asumistukeen suunniteltu leikkaus. Se koskee paitsi ikänsä takia eläköityneitä, mutta myös kehitysvammaisia ja muutoin esimerkiksi sairauseläkkeelle joutuneita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Minä menettäisin parisataa euroa kuukaudessa. Joutuisin säännöstelemään lääkkeitä. Ne ovat todella kalliita. Tuntuu, että kaikki nousee, mutta mitään ei kompensoida, sanoo muun muassa keuhkoahtautumasta kärsivä, vastikään eläkkeelle jäänyt  Liisa Kärki, 63.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tahdomme aina olla heikomman puolella, säestävät hänen ystävänsä puhetta Pirkko Vaittinen ja Ritva Korhonen.

Naiskolmikko lähettää hallitukselle terveisiä: Erotkaa!

Björn Blomqvist, 63, sanoo, että tavallinen kansalainen on tällä hetkellä Suomessa todella pieni.

– Erityisesti hallituksen touhuissa harmittaa se, että kaikista kurjimmissa olevien ihmisten asemaa heikennetään. Tässä touhussa ei ole enää demokratiasta tietoakaan.

Hallituksen esitykset loukkaavia

Satu Taavitsainen ja Timo Mukkila kantavat kylttiä, jossa lukee: ”Leikkaukset ovat loukkauksia!”

– Näillä leikkauksilla heikennetään kansantaloutta. Kun rahoista leikataan, ei kansalaisilla ole varaa laittaa rahaa kiertoon. Miten hallitus kehtaa sanoa, ettei Suomella ole kilpailukykyä. Tilastot kuitenkin osoittavat toista, Timo Mukkila puuskahtaa.

– Minä olen vihainen, kauhian vihainen.

"Hallituksen esitykset ovat niin loukkaavia."

– Hallituksen esitykset ovat niin loukkaavia, Satu Taavitsainen sanoo.

Suomessa köyhimmät eläkeläiset

Mielenilmauksessa protestoidaan erityisesti eläkeläisten asumistukeen suunniteltua leikkausta vastaan. Päätös koskettaisi noin 195 000 tuen saajaa.

Lisäksi eläkeläiset ovat huolissaan suunnitelluista Kela-etuuksien leikkauksia, jotka kohdistuvat usein samoihin ihmisiin: vanhoihin, sairaisiin ja vuokralla asuviin ihmisiin.

Kansalaistorille kerääntynet protestoijat olivat kauhuissaan myös mahdollisista muutoksista hoitajamitoitukseen. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että hoiva- ja palvelukotien asukkaita hoitaisi 20 prosenttia nykyisiä suosituksia pienempi porukka.

EKL:n puheenjohtaja Matti Hellsten muistuttaa puheessaan, että eläkeläisten köyhyys on meillä yleisempää kuin muissa länsimaissa.

– Vuoden 2013 tilastojen mukaan heitä on kaikkiaan 700 000.

Takarivissä seisova Pirjo Suhonen on niin vihainen kuin kohteliaana ja kilttinä ihmisenä uskaltaa olla. Hän on syvästi huolissaan kehitysvammaisen tyttärensä takia, joka ei kykene osoittamaan mieltään.

– Mistä hän saa lisätuloja, jos etuuksia leikataan? Ei mistään.

Käy lukemassa ET-lehden Facebook-sivuilta lisää kansalaisten mielipiteitä hallituksen leikkauksista:

 

Terveisiä eläkeläisten mielenosoituksesta! ET-lehden toimittaja ja kuvaaja ovat parhaillaan Helsingin Kansalaistorilla...

Posted by ET-lehti on 8. lokakuuta 2015

 

omilla rahoilla elävä

Miten niin "entistä veronmaksajaa".?? Me eläkeläiset maksetaan prosentuaalisesti enemmän veroja kuin työssäkäyvät!!!!! Työssäkäyvät sanovat "me maksamme eläkeläisten eläkkeet". No mihin meni meidän maksetut verot ?? Kankkulan kaivoon varmaan!!

Tympääntynyt!

Omilla rahoilla elävä, laitoit vastakkain kaksi veroja maksavaa ryhmää. 
Turha meidän on keskenämme riidellä, vaan yhdessä hallitusta vastaa! 
Kyllä eläkeläiset ovat osuutensa tehneet tämän yhteiskunnan ja kansan eteen! 
Hallituksen on parempi erota, kun ei kykene hoitamaan maan asioita! 
Alkasivat vaan ottaa rahaa sieltä missä sitä on, eikä näistä pienistä tuloista. Katsoisvat kuinka paljon maksavat tyhjänpäiväisiä sopeutumiseläkkeitä entisille kansanedustajille. menisivät hekin vain töihin tai uudelleen koulutukseen. Eivät vanhat pressatkaan tartte enää palkkaa, joku pieni eläke riittää heillekkin jo. 
Eduskunnassa on aivan liikaa väkeä. sieltä pittää karsia! 
Tuulimyllytuet pois! jne.... 

Sisältö jatkuu mainoksen alla