Suomalaisten senioreiden kukkaronnyörit ovat löysällä, kun oma jälkikasvu on rahan tarpeessa. Auttajan motiivikin on selvä: tehdään hyvä mieli itselle ja läheiselle.

ET-lehden tekemästä sukupolvien välisestä rahakyselystä selviää, että useimmiten vanhemmilla ja isovanhemmilla on taloudellisen tukijan rooli. Vain piskuinen osa vanhemmasta polvesta kaipaa itse avustusta lapsiltaan. Kyselyyn osallistui runsaat 800 vastaajaa, joista puolet oli yli 55-vuotiaita.

Hyvinvointia jakamassa

Joka toinen vastaaja avustaa jälkikasvuaan omasta halustaan. Joutilaalla rahalla halutaan saada aikaiseksi hyvää mieltä, ja samalla helpottaa lasten perhe-elämää.

”Minulla ja miehelläni on jo kyllin materiaa, annamme mielellämme rahaa lapsillemme.”

Vanhemmat kokevat, että auttaminen on pakollista, jos aikuista lasta tai lähimmäistä seuraa muuten taloudellinen ahdinko.

”Esikoinen on työkyvyttömyyseläkkeellä, häntä ja hänen perhettään autan.”

Avustuksista ei hiiskuta

Avunannoista ei pidetä meteliä. Suurimmaksi osaksi rahan antamisesta tietääkin vain oma perhe.

Sisarten tasapuolista avustamista pidetään usein itsestäänselvyytenä. Vastaajien halu toimia oikeudenmukaisesti nousi joskus omista katkerista kokemuksista.

”Omat vanhempani eivät olleet tasapuolisia, nuorinta poikaa avustettiin, mutta me tytöt emme koskaan saaneet mitään. Vanhemmat testamenttasivat omaisuutensa pojalleen. Siksi yritän itse olla reilu kaikkia lapsiani kohtaan. ”

Aivan jokaisessa perheessä apu ei kuitenkaan jakaannu tasan, mutta silloin syykin on selvä.

”Toinen lapsista pärjää taloudellisesti paremmin kuin toinen”, kiteytti eräs vastaaja.

Eniten tasapuolisuuden merkitystä korostetaan vapaaehtoisesti annettavissa avustuksissa, kuten joululahjoissa.

Raha kuluu ruokaan

Vanhemmat avustavat jälkikasvuaan useimmin antamalla rahaa ruokaan.

”Avustan molempia tyttäriäni, sillä heillä on isot asuntolainat ja pienet lapset.”

Aikuisia lapsia avustetaan paitsi ruokamenoissa, niin myös ylellisyystarvikkeiden hankkimisessa, kampaamokuluissa ja matkustelukustannuksissa.

Isoja summia aikuiset lapset eivät kuitenkaan saa usein.

Vanhemmat eivät saa tukea

ET-lehden lukijat eivät itse saa, eivätkä kaipaa apua. Vain muutama prosentti vastaajista saa tukea aikuisilta lapsiltaan. Silloinkin apua pyydetään satunnaisesti.

”En saa suoraan rahaa, mutta lahjaksi lapset antavat lahjakortteja kampaamoon, teatteriin, hierontaan. Kasvohoidossakin olen käynyt. ”

Aina auttamiseen ei kuitenkaan tarvita rahaa.

”Jos sairastun, niin lapset hakevat minulle polttopuita ja vievät ne suojaan.”

Tällaista apua saan lapsiltani

”Saan lapsiltani vanhaksi jääneitä vaatteita, ompelen niistä sopivia itselleni. Muuta apua en saa.”

”Saan pojiltani korotonta lainaa, jos tulee jokin isompi hankinta kuten kodinkone tai lääkärille meno.”

”Saan yleensä matkan, kirjoja, lippuja erilaisiin kulttuuririentoihin tai hemmottelujuttuja. Olen kiitollinen näistä siksi, että minun ei aina tule ajateltua omia tarpeitani ja mielitekojani.”

Tällaista apua annan

"Maksan puhelinlaskut. Liittymät ovat olleet nimelläni lasten lapsuudesta asti."

"Hyvinvointiin liittyviä menoja olen kustantanut, kuten maksanut hierontakertoja."

"Olen pyytänyt laskun erikoislääkärikäynneistä itselleni maksettavaksi."

"Ostan lapsenlapsilleni harrastusvälineitä."

"Työapua annan. Autan puutarhahommissa ja lastenhoidossa."

"Saatan viedä pesuaineita, siivousvälineitä ja ruokaa lapsen kotiin."

"Annan kodistamme tavaraa, jota emme enää tarvitse."

Puhutko rahasta avoimesti?

”Kyllä. Palkkatyöläisellä ei ole sijoitussalaisuuksia.”

”On hyvä koko perheen tietää, mikä on kunkin lapsen perheen tilanne kuten vanhempienkin rahatilanne. Mietitään sitä sitten yhdessä.”

”En. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.”

Tästä olin kiitollinen

”Eläkepäätös viipyi kohtuuttomasti ja sairauskulut kasvoivat sietämättömiksi. Lapset auttoivat.”

”Mieheni menehtyi hiljattain, ja jouduin täydelliseen taloudelliseen ahdinkoon. Sain apua.”

”Ruuat olivat loppuneet ja yhtäkkiä ovikello soi, sieltä tuli sisälle naapuri, joka toi kassillisen ruokaa.”