Nuori voi olla älykäs, mutta vasta kokemus tekee ihmisestä viisaan. Erikoislääkäri Kaj Husman usuttaa yli 50-vuotiaita uskomaan kykyynsä selvitä työelämän muutoksista.

Kaj Husmanilla, 71, on mittava kokemus työterveyshuollosta niin tutkijana kuin työterveyslääkärinä. Aluetyöterveyslaitoksen johtajan pestiin hän päätyi jo 31-vuotiaana Kuopiossa. Sen jälkeen hän oli useissa johtajan tehtävissä Työterveyslaitoksella vuoteen 2012 saakka.

– Olin nuorena johtajana varmaan kamala. Mutta kantapään kautta oppii. Ajan ja kokemusten myötä kyky ymmärtää ihmistä ja kuunnella muita kehittyi. Opin myös näkemään laajemmin sen kokonaisuuden, jossa työkaverini elivät ja työskentelivät

– Työelämä menee vasta- ja myötämäkeä, jotta siellä selviää, pitää olla kypsyyden tuomaa kokemusta. Äly on kyllä työssä hyvä ominaisuus, mutta sen rinnalle tarvitaan kokemusta, laajempien kokonaisuuksien ymmärtämistä. Kokemuksen tuomasta älystä vasta kehittyy viisaus.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Työ on ihmisarvon mitta

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Husman iloitsee siitä, että yli 55-vuotiaiden työllisyysaste on Suomessa noussut.

– Mutta se minua huolestuttaa, että työttömyyden iskiessä 50-vuotta täyttäneen naisen on vaikea löytää uutta työtä. Miesten kohdalla ikäraja näyttää olevan hieman korkeampi, 55 vuotta.

– Työ on monelle meistä ihmisarvon mitta, riippumatta siitä, millä tasolla työpaikan organisaatiossa on. Se on iso osa elämää.

Uuden työn esteeksi saattavat nousta hitaasti muuttuvat työelämän asenteet, jotka suoraan olettavat, että yli 50-vuotias eivät opi uutta.

– Kyllä kykyä ja haluakin oppimiseen ihmisiltä löytyy, jos heille  järjestetään perehdytystä uusiin tai muuttuviin työtehtäviin,  Husman sanoo.

Monille työ on ihmisarvon mitta

Työelämään huudetaan lisää joustavuutta. Tämäkin vaatimus itse asiassa suosii ikääntyviä työntekijöitä. Heidän elämäntilanteensa usein mahdollistaa joustamisen paremmin kuin ruuhkavuosia elävillä tai vauvaperheillä.

– Suomalaisten odotettavissa oleva elinikä on pidentynyt. Entistä useampi saa lisää hyviä, toimintakykyisiä vuosia. Niitä pitää käyttää omaksi ja Suomen hyväksi!

Työssään Husman on nähnyt, että ihmisillä on kova hinku työntekoon silloinkin, kun eteen tulee vaikeuksia.

– Muistan, miten Nesteen jalostamolla Porvoossa jo vuosikymmeniä sitten työtapaturman vuoksi sairauslomalla olleilta työntekijöiltä tuli toivomuksia päästä töihin sairauslomalla. Vamma saattoi estää vaikkapa kiipeilyn korjaus- ja huoltotehtävissä, mutta moni olisi ollut valmis tekemään sen sijasta jotain vähemmän fyysisiä hommia, esimerkiksi uusien työntekijöiden perehdyttämistä tai koulutusta.

Eläkkeelle vasta pakon edessä

Kaj Husman on pistänyt itsensä työssä likoon vielä monesti 60 vuotta täytettyään. Hänet nimitettiin Työterveyslaitoksen Terveys ja työkyky -osaamiskeskuksen johtajaksi 64-vuotiaana.

– Eläkkeelle jäin, kun oli pakko, 68-vuotiaana. Sitä vanhemmaksi ei Työterveyslaitoksella saa olla.

Seuraavaksi hän ryhtyi seniorineuvonantajaksi työkykyjohtamiseen erikoistuneessa Hoffmanco Internationalissa, jonka liiketoiminta on nykyään osa Terveystalo-yhtiötä.

Eläkkeelle jäin vasta, kun oli pakko

70-vuotiaaksi Husman työskenteli Etera-työeläkeyhtiön asiantuntijalääkärinä.

– Siinä on tyypillinen ammatti, jossa nuori olisi aika kovilla. Työkyvyn tulkinta lainsäädännön valossa vaatii laaja-alaista kokemusta ja näkemystä.

Liiku laatua elämään

Kohtuullinen fyysinen kunto on avain jaksamiseen työelämässä. Liikunnan etuja Husman ei lakkaa toistamasta.

– Aivan äsken julkaistiin taas tutkimus liikunnan hyödyistä kakkostyypin diabeteksen hoidossa. Myös lievään ja keskivaikeaan masennukseenkin liikunnan on todettu tuovan helpotusta.

– Liikunta parantaa elämän laatua. Vanhempien tehtävä on opettaa lapset pienestä pitäen liikkumaan. Tähän voivat isovanhemmatkin osallistua.

Isovanhempienkin tehtävä on opettaa lapset liikkumaan

Husmanin omat poikavuodet Kuopiossa kuluivat koiran kanssa juoksennellen Väinölänniemen kauniissa maisemissa. Nyt hänen perheessään on koiria kaksin kappalein ja niiden ulkoilutus on hänen heiniään.

71-vuotias Husman kuuluu lasketteluporukkaan, joka ensi talvena lähtee 30-vuotisjuhlamatkalleen hohtaville hangille. Kesäisin hän golfaa.

Professori Kaj Husman puhuu Hyvä elämä -tapahtumassa aiheesta Ikääntyminen voimavarana työssä.

Hyvä elämä -tapahtuma 28.1. klo 11-17 Wanha Satama  

www.hyvaelama.net

Sisältö jatkuu mainoksen alla