Onko kaappiesi ovissa pyöreitä, muovisia painonappeja, joiden päässä lukee pienellä Leea? Niiden jälleenmyyntiarvo on nousussa.

1950-luvulla keksittyä Leea-salpaa myytiin miljoonia, kunnes omakoti- ja kerrostalojen remonteissa niitä tuhottiin miljoonia.

Viime vuodet Leeat ovat olleet kiven alla ja kovissa hinnoissa, mutta nyt niitä saa taas uutenakin.

Lue myös: Ei ole totta! Onko tämä sisustustrendi palannut?

Näin ne ajat muuttuvat

Pietarsaarelainen konepiirtäjä ja keksijä Salomon Lillkvist kehitti 1950-luvun alussa nerokkaan muovisen komeronlukon, jossa salpa aukesi pienestä napista painamalla. Samalla salpa tarjosi kätevän sormensijan, jolla komeron oven sai vedettyä auki.

Komeronlukko sai persoonallisen nimensä keksijän vaimon Leean mukaan.

Lillkvist hankki keksinnölleen patentin vuonna 1952, ja tuotteelle löytyi pietarsaarelainen valmistaja.

1950-1970-luvulla Leea-salpoja myytiin Suomessa 7,5 miljoonaa kappaletta ja niitä meni myös vientiin. Sitten muoti muuttui, ja Leea-salvoista tuli pariksikymmeneksi vuodeksi roskalavan täytettä.

Oi Leea sua kaipaan

Leea-salpojen teollinen valmistus loppui vuonna 2003, samoihin aikoihin kun trendi oli kääntymässä vanhan tavaran ja alkuperäisten kiintokalusteiden arvostukseksi.

ET asuntomessuilla: Täällä julkkisten sisustusmaku paljastuu.

Kun 1950 ja 1960-lukujen sisustustyylit tulivat muotiin, moni rintamiestalojen ja vanhojen kerrostaloasuntojen kunnostaja alkoi kysellä ”niiden sympaattisten muovinipsujen” perään.

Koska alkuperäisiä ja hyväkuntoisia Leeoja oli vaikea löytää, hinnat nousivat moniin kymppeihin kappaleelta.

Leea-salpoja alkoivat metsästää myös uudisrakentajat, sillä salvan muotokieli henki jopomaista ajattomuutta ja lämpöä. 

Leean kysynnän pani merkille myös somerolainen Somerhela-yritys. He laittoivat salvan kuvan täkyksi nettisivulleen ja se keräsi nopeasti tuhansia klikkauksia.

- Alkoi tuntua siltä, että valmistukseen tarvittaviin työkaluihin kannattaa investoida, Somerhelan myyntijohtaja Jussi Rintala kertoo.

Remontoijille ja retroilijoille

Leea-salpojen valmistus alkoi uudelleen maaliskuun lopulla. Alkuperäinen patentti oli jo umpeutunut, joten valmistukseen aloittamiseen ei tarvittu sen kummempia neuvotteluja.

- Pääkaupunkiseutu, Tampere, Oulu, Lappeenranta, Imatra ja Vaasa, Rintala luettelee paikkakuntia, joilla Leea-salvoille tuntuu olevan taas kysyntää.

Uusi Leea on 60-luvun mallin mukainen sekä muodoltaan että tekniikaltaan. Värin tosin voi valita vapaasti värikartalta, mikä helpottaa salpojen käyttöä myös uudiskohteissa.

- 95 prosenttia taitaa silti mennä remontoijille, Rintala arvioi.

Kiinnostava tieto: 7 vinkkiä – näin käytät värejä oikein.

Rintalan mukaan lukon tekniikassa ei ole mitään ihmeellistä, mutta intohimot herättää muoto.

Uusien Leea-salpojen jälleenmyyntihinta näyttää asettuneen 25-30 euron haarukkaan.

"Olen uskomattoman onnekas", Helena Lylynharju sanoo selvittyään kaukomatkalla iskeneestä aivoverenvuodosta. Matkavakuutuksen ansiosta Helena selvisi katastrofista pikkurahalla.

Helena Lylyharju, 61, Luumäki:

"Päivitin minun ja mieheni Kari Martia­lan matkavakuutukset juuri ennen Havaijin-matkaamme. Lasku vakuutuksesta oli 60 euroa. Matkaan lähtiessämme en ollut vielä maksanut sitä, enkä ollut saanut vakuutuskorttia. Yhtiöstä neuvottiin soittamaan päivystävään numeroon, jos jotain tapahtuisi.

Olin juuri astumassa kuumasta ulkoilmasta ilmastoituun ravintolaan Honolulussa, kun armoton päänsärky iski.

En uskonut sen olevan vakavaa, vaikka autoon meno tai siitä nouseminen ja muutkin äkilliset liikkeet tuntuivat hajottavan pääni. Vasta kaksi päivää kärsittyäni päätin mennä lääkäriin, jotta saisin vahvempaa särkylääkettä.

Kari soitti vakuutusyhtiön antamaan numeroon. Sieltä neuvottiin suomeksi, mihin sairaalaan mennä, ja sanottiin avainsana: maksusitoumus. Ilman sitä meidät olisi ehkä käännytetty pois, sillä virkailijan ensimmäinen kysymys oli: Onko teillä asianajajaa?

Puudutus ja reikä kalloon

Olin onnellinen, että minua ei lähetetty resepti kourassa hotelliin lepäämään, vaan pääni kuvattiin. Sieltä löytyi lukinkalvon alainen verenvuoto. Päätäni tutkittiin myös sepelvaltimoiden kautta ja aivojen painetta laskettiin poistamalla nestettä selkäytimen läpi.

Seuraavina päivinä sain vahvoja kipulääkkeitä, jopa morfiinia. Kun nekin auttoivat vain hetken, lääkärit porasivat kallooni reiän paineen vähentämiseksi. Vasta viipalekuvauksissa ilmeni, mistä on kyse: aivoissani oli sormenpään kokoinen hyytymä.

Minun piti allekirjoittaa suostumus joka toimenpiteestä erikseen. Hoitohenkilökunta ja vakuutusyhtiön käyttämän palveluyhtiön lääkärit keskustelivat keskenään hoidostani ja siirtämisestäni Suomeen.

Tiesitkö tätä: Valtio ei kuljeta vakavasti sairastunutta kotiin, vaikka 34 % suomalaisista luulee niin.*

Myös Kari piti yhteyttä palveluyh­tiön suomalaisiin lääkäreihin. He ava­sivat hänelle englanninkielisiä lääketieteellisiä termejä.

Joka kerta, kun Kari tuli katsomaan minua, hoitaja tai lääkäri kertoi hänelle kuulumiseni ja vastasi hänen kysymyksiinsä. Se oli Karille tärkeää, sillä häntä pelotti, etten selviäisi hengissä tai saattaisin vammautua.

Itse en kivultani kyennyt edes pelkäämään. Jos särkyä pitäisi kuvata asteikolla yhdestä kymmeneen, se oli sata. En jaksanut miettiä, pääsenkö ikinä sairaalasta tai kuolenko, saati harmitella hukkaan menevää lomaa.

Vastoinkäymisiä elämässäni on toki ollut, mutta aiemmin en uskonut, että minulle voisi tapahtua mitään näin kamalaa. Nyt tiedän, että voi.

Paluu ambulanssikoneella

Parin viikon sairastamisen jälkeen minut lennätettiin pienellä ambulanssikoneella Yhdysvaltoihin Chicagoon. Siellä minua oli vastassa suomalainen lääkäri. Hän lensi kanssamme reittikoneella Suomeen, jossa minut kuljetettiin ambulanssilla Lappeenrannan keskussairaalaan.

Hoito havaijilaisessa sairaalassa maksoi 70 000 dollaria ja kotimatkani noin 100 000 dollaria. Parissa viikossa minuun käytettiin noin 150 000 euroa eli hyvinkin luumäkeläisen omakotitalon hinta. Vakuutusyhtiö kustansi kaiken.

Matkavakuutuksen ansiosta minulla oli esittää yksityissairaalalle maksaja, joten sain hyvää hoitoa. Ilman sitä ­vakava sairauteni olisi ollut paitsi ­ter­vey­dellinen, myös taloudellinen ­katastrofi.

Olen uskomattoman onnekas, että selviydyin, vaikka vitkuttelin hoitoon menossa. Neljännes aivoverenvuotopotilaista kuolee ennen hoitoon pääsyään ja vajaa puolet kuolee vuotoa seuraavan vuoden aikana.

Sairaus iski toukokuun lopussa 2016. Elokuussa työpaikkalääkärini arvioi, että voin jatkaa työssäni rahtilaivan keittiömestarina. Hän huomautti, että voin olla onnellinen jokaisena aamuna, kun herään. Niin olenkin!"

*Lähde: Finanssialan keskusliitto, vakuutustutkimus

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä 6/2018.

Mikä matka­vakuutus on?

Matkavakuutuksen kaksi keskeistä osaa ovat matkustaja- ja matkatavaravakuutus. Matkustajavakuutus on henkilöturva ja se voi olla jatkuva tai matkakohtainen.

Monet jatkuvat vakuutukset ovat voimassa jo yli 50 kilometrin päässä kotoa. Jos reissaa usein tai pitkään tai käy ulkomailla useammin kuin kerran vuodessa, jatkuva vakuutus on yleensä järkevä. Nimestään huolimatta se on yleensä voimassa enintään kolmen kuukauden matkalla. Tätä pidempien matkojen turvasta kannattaa sopia yhtiön kanssa erikseen.

Yhdelle matkalle otetun vakuutuksen hintaan vaikuttaa matkan kohde ja kesto.

Matkatavaravakuutus puolestaan turvaa tavarat ja sen hinta määräytyy korvaussumman perusteella.

Satokausi on tilaisuus paitsi oman pakastimen täyttämiseen, myös tienaamiseen. Sieniä ja marjoja keräämällä voi päästä tuhansien eurojen verottomiin tuloihin.

1. Kuinka paljon marjojen poimimisella voi tienata?

Kovimmat kerääjät voivat ansaita marjasesongin aikana parissa kuukaudessa kymppitonnin puhtaana käteen. Keskiverto palkansaaja joutuu työskentelemään yli kolme kuukautta saadakseen kasaan saman summan. Tällaisiin tienesteihin pääseminen vaatii, että metsässä ahkeroi joka päivä.

Napakka poimija kerää kaudessa kolmisentuhatta kiloa marjoja, mutta todelliset huiput saattavat yltää jopa 8000 kilon saaliiseen.

Kaikkiaan marjoja poimitaan Suomessa noin 50 miljoonaa kiloa, joista reilusti yli puolet päätyy kerääjien omiin pakastimiin ja noin 20 miljoonaa kiloa ravintolohin tai marja-alan yrityksille.

Marjayritykset maksavat mustikasta poimijalle yleensä pari euroa kilolta ja puolukasta vähän vähemmän, mutta hillasta jo melkein kympin. Hintaan vaikuttaa paitsi kotimaisen sadon määrä myös marjatilanne Baltiassa ja muualla Itä-Euroopassa.

Itse kerätystä marjakilosta saa reilusti paremman hinnan, jos sen myy suoraan kuluttajille. Oman myyntipisteen voi perustaa vaikka torille tai maantien levähdyspaikalle, kunhan pyytää luvan alueen omistajalta tai ylläpitäjältä. Myyntityöhön käytetty aika on kuitenkin pois keräämisestä.

Huononakin satovuonna metsissä kypsyy marjoja 100 kiloa jokaista suomalaista kohti. (Lähde: arktisetaromit.fi)

2. Kannattaako sienestäminen?

Suomen metsistä eivät sienet keräämällä lopu: syötäviä sieniä kasvaa vuosittain noin miljardi kiloa.

Taloudellisesti merkittävimmät sienilajit ovat korvasieni, kantarelli, rouskut ja varsinkin herkkutatti. Sitä on viety Suomesta ulkomaille ainakin sadan vuoden ajan, aluksi tsaarin ajan Pietariin ja nykyään etenkin Saksaan ja Italiaan.

Herkkutateista maksettava hinta vaihtelee sadon suuruuden ja sienten laadun mukaan, mutta se on noin kolme euroa kilolta. Isokokoisia tatteja pystyy päivässä keräämään kymmeniä kiloja, huippusienestäjät pääsevät yli sataan kiloon. Päiväansio nousee silloin helposti 200 euroon.

Kantarellista ja mustatorvisienestä kerääjä saa tuplaten parempaa kilohintaa kuin herkkutatista, mutta pienten sienien päiväsaaliit jäävät ahkerallakin poimijalla paljon pienemmiksi kuin suurten tattien.

Oma lukunsa on tuoksuvalmuska, japanilaisittain matsutake. Tuoksuvalmuska on oikukas sieni, eikä siitä välttämättä saada satoa joka vuosi. Japanilaiset voivat maksaa matsutakesta satoja euroja kilolta, mutta kerääjän kukkaroon siitä ei ropise juuri herkkutattia enempää.

3. Minne kerätyn saaliin voi myydä?

Marjojen ja sienten myyntiin ja jalostamiseen erikoistuneita yrityksiä on lukuisia ympäri maata. Suurimmilla yrityksillä on ostopisteitä eri puolella Suomea.

Marjojen, sienten ja muiden luonnonantimien talteenottoa edistää Arktiset Aromit -yhdistys, jonka nettisivuille on listattu maakunnittain yrityksiä, jotka ostavat satokauden tuotteita suoraan kerääjiltä. Etenkin sieniä voi tarjota myös suoraan ravintoloille.

Suomen maapinta-alasta noin 90 prosenttia kuuluu jokamiehenoikeuksien piiriin.

4. Tarvitaanko marjastamiseen maanomistajan lupa?

Jokamiehenoikeus antaa kaikille oikeuden kulkea luonnossa ilman maanomistajan lupaa. Samalla voi kerätä luonnonvaraisia marjoja, sieniä ja kasveja. Kenenkään pihaan ei silti saa mennä marjastamaan tai sienestämään.

Luonnonantimien kerääminen onnistuu lähes kaikkialla, sillä Suomen maapinta-alasta noin 90 prosenttia kuuluu jokamiehenoikeuksien piiriin. Oikeudet koskevat myös ulkomaalaisia.

5. Mitä sanoo verottaja?

Yksityishenkilöt saavat saavat kerätä ja myydä luonnonvaraisia marjoja, sieniä ja kasveja verotta niin paljon kuin satokaudessa ehtivät. Verovapaus koskee kuitenkin vain satunnaista myyntiä yksityishenkilöille tai ravintoloille ja yrityksille. Jos keräämisestä maksetaan palkkaa, siitä on maksettava normaalisti veroa, samoin viljeltyjen kasvien myynnistä.

Veroton myynti on sallittu vain jalostamattomille luonnonantimille: esimerkiksi marjoja ei saa survoa, sokeroida tai pakastaa eikä sieniä ryöpätä. Myytävien tuotteiden puhdistaminen on kuitenkin sallittua.

Lähteet: Arktiset Aromit ry, Verohallinto, Luonnonvarakeskus.

Näihin jokamiehenoikeus ei päde

Suomen metsissä kasvaa aarteita, joiden keräämistä jokamiehenoikeus ei salli.

  1. Luontaistuotepiireissä hittituotteeksi noussutta pakurikääpää ei saa omin luvata kerätä. Jos lupa heltiää, voi pakurikäävällä tienata mukavasti. Käsittelemättömistä käävän paloista voidaan maksaa 50 euroa kilolta.
  2. Heleän vihreät kuusenkerkät ovat nyt kovin trendikkäitä, mutta niiden poimimiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Kuusenkerkät sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaasti antioksidantteja. Kerkät sopivat salaattiin, muhennoksiin ja keittoihin tai niistä voi keittää siirappia. 
  3. Koivun mahlan terveysvaikutuksiin uskotaan aina Japania myöten. Mahlan juoksuttamiseen ei saa toisen koivikossa omin luvin ryhtyä. Hyvälaatuisesta mahlasta voi saada muutaman euron litralta. Tienestit voivat silti olla mukavat, sillä yhdestä puusta saa mahlaa 50–300 litraa.
  4. Aikanaan hätäravintona syöty pettu on kokenut uuden tulemisen. Männyn jälsi- ja nivakerroksesta saatavassa petussa on paljon ravintokuitua ja hivenaineita, mikä vetoaa ihmisiin näinä terveystietoisina aikoina.