Suomessa on yhä enemmän kuolinpesiä, joissa perillisiä odottaa ylivoimainen roinanperkuu-urakka.

Suomalaisperheen kodissa on keskimäärin 10 000 tavaraa. Suuri osa niistä kerää pölyä, vie elintilaa ja häiritsee olemassaolollaan vielä seuraavaakin sukupolvea.

Omistamisen paino selviää viimeistään, kun kuolinpesää selvitellään. 

Tunne solmii siteen

Tavaroista on vaikea luopua. Puhutaan omistusefektistä: kun esine koetaan omaksi, sen arvo omistajan silmissä kasvaa. Siksi asunnon hinnan asettaminen on vaikeaa. Ihminen ei myy asuntoaan vaan kotiaan ja lisää tämän tunteen hintaan.

Eikä ihminen luovu siitä, minkä ulkopuolinen arvioi muitta mutkitta turistikrääsäksi. Omistajalle se on aarre, jonka varsinaista, immateriaalista sisältöä toinen ei tajua. Esine kantaa kallista muistoa matkasta, auringonpaisteesta ja eletystä elämästä.

Näin tavara jatkaa vaellustaan asunnosta toiseen, vinttikomerosta kellariin ja lopuksi perityn ryönästön loppusijoituspaikkaan kesämökille.

Kaiken tämän tavaran joku onneton perii.

Kuolinpesien vaiettu salaisuus on, että moni perii vanhemmiltaan ja sukulaisiltaan lähes ylivoimaisen roinanperkuun. Tällaisissa kuolinpesissä ei riidellä perintökalleuksista vaan siitä, kuka pääsee kuin koira veräjästä perimättä ensimmäistäkään tavaraa.

Niin ihanan avaraa

70 prosenttia suomalaisista laihduttaa. Suuri osa aikoo myös vähentää tavaroidensa määrää. Kunnianhimoisimmat tarttuvat Dave Brunon dieettiin, jossa tavoite on omistaa sata tavaraa.  

Sisustuslehdet näyttävät mallia. Ne esittelevät koteja, jossa yksittäiset tavarat erottuvat, sillä tavaraa on niin vähän. Lehdet eivät tosin kerro, miten useimmat juttukeikat etenevät.

Ensimmäiseksi kuvaaja avustajineen ajaa asukkaat tiehensä ja alkaa raivata asuntoa kuvauskuntoon. Kun 90 prosenttia tavarasta on saatu piiloon, kuvaaminen voi alkaa.

Tavaradieetti on vähintään yhtä vaikeaa kuin laihduttaminen. Tavarasta luopuminen on vasta lupaava alku. Hankkeen onnistumisen eli tavaramäärän pysyvän vähentymisen takaa se, että saa säädettyä aivonsa ja tunteensa tilaan, jossa uusi tavara ei vyöry ostoskasseissa kotiin.

Katkaise kierre nyt

Laihduttajan toiveet tuhoaa pieni napostelu, munkki murheeseen. Roinanperkaajan hyvät aikeet sotkee harmiton lohtushoppailu, mekko murheeseen. 

Haluamme syödä ja ostaa itsemme onnellisemmiksi. Hetkittäin se voi jopa onnistua. Hyvä lounas tai lippu konserttiin voi pelastaa päivän.

Vaan pelastaako se ensi tiistaita? Elizabeth Dunn on keksinyt mainion metodin, jolla voi puntaroida tavaran tuomaa onnea. Tavara, joka tekee onnelliseksi, vaikuttaa ajankäyttöösi ja elämääsi vielä ensi viikon tiistaina.

Jos olet ostamassa jotain, jonka saatat unohtaa ensi tiistaihin mennessä, tee palvelus itsellesi ja lähimmäisillesi, jätä se hyllyyn.

juuli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Odottaako sinuakin karmea perintö?

kirsikankukka55 28.11.2014 klo 14:05 Minua sitten sieppaa nämä jutut. Jos ihmisellä on sosiaalisia kontakteja ja rakastavia ja välittäviä sukulaisia( vaikka ne lapset) ei hänen tarvitse tavaralla hakea hyvää mieltä, eikä pitää kiinni muistoesineistä. Jos perikunnan on vallan mahdoton itse kuljettaa toisen elämää kaatopaikalle, soitto pelastusarmeijaan ja asia on hoidossa. On se nyt hiivatti, että pitää naukua tuollaisesta asiasta. Köyttäkää ne vanhukset tuolinjalkaan ja mielummin jo aikoinaan,...
Lue kommentti
Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Odottaako sinuakin karmea perintö?

Vierailija 28.11.2014 klo 13:50 Suositan tämän jutun lukemista Mökinmuorille, joka ihan tyttärensä luvan kanssa kerää tavaraa. Tytär ei valitettavasti vielä ole tajunnut, mihin on luvan myöntänyt. Nim. Ei millään pahalla Mieltä lämmittää kun jaksat minusta ja vielä tyttärestäkin huolta kantaa, todellista lähimmäisenrakkautta. Älä ystäväiseni kuitenkaan huoli, jos en taannu aivan höppänäksi niin luultavasti pesästä jää senverran varoja jotta hautauksen jälkeen on mahdollista tilata siivooja.
Lue kommentti

Riitta Suomi, 68, testamenttasi puolet omaisuudestaan Unicefin kautta maailman lapsille. Hän oppi jo kotona, että heikompaa pitää auttaa.

– Testamenttiajatus syntyi yllättäen. Olin Unicefin tilaisuudessa, jossa käsiteltiin testamenttilahjoittamista. Siellä sanoin ääneen, että nyt teen testamentin, Riitta Suomi kertoo.

Riitalla ja hänen miehellään on uusperhe.

– Periminen voi olla monimutkaista ilman testamenttia, kun molemmilla on aikuisia lapsia aiemmista liitoista. Lapsenlapsiakin on yhteensä seitsemän.

– Mieheni päätyi myös tekemään testamenttilahjoituksen. Mietimme kahdestaan kotona sitä, miten omaisuutemme jaetaan. Keksimme kaikenlaisia hullujakin ratkaisuja, joille nauroimme moneen kertaan. Marssimme suunnitelmamme kanssa Unicefin asiantuntijan luokse, joka kirjoitti varsinaisen testamentin toiveittemme mukaan. Muokkasimme siitä vielä paria kohtaa ennen kuin laitoimme nimet alle.

Testamenteista ei paljon puhuta. Riitta arvelee sen johtuvan siitä, että siihen liittyy aina kuolema. Se saa ihmiset arastelemaan.

"Me olemme kertoneet lapsillemme avoimesti testamentista."

– He hyväksyvät päätöksemme täysin. Meillä on yhteinen käsitys siitä, että henkinen perintö on kuitenkin tärkeintä, mitä kotoa voi saada. Perinnönjaossa Unicef saa suurin piirtein saman verran kuin lapsenikin.

– Olen miettinyt myös historiaa. Suomen lapset saivat sodan jälkeen Unicefilta paljon apua. Pidän omaa toimintaani myös velanmaksuna.

Riitta syntyi keväällä 1948 kuopiolaisen perheen kolmanneksi lapseksi.

– Kaikesta oli puutetta. Äiti ompeli vaatteet lapsille setien ja tätien vanhoista takeista, hameista ja housuista. Kengät olivat aina sisarusten perintöä. Vielä kouluaikanakin minulla oli monojen pohjissa suksisiteitä varten reikiä, joista lumi ja kosteus pääsivät palelluttamaan varpaat.

Koti oli omakotitalossa, jossa asui kolme muutakin perhettä.

– Meillä oli käytössä kammari ja keittiö. Pihan perällä oli ulkohuussi, ja vesi haettiin keskellä katua olevalta kaivolta.

– Kansakoulun jälkeen pyrin oppikouluun ja onneksi pääsin. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1967. Neljä vuotta myöhemmin valmistuin rakennusinsinööriksi ja astuin työelämään.

"Nälkää näkevien lasten kuvat pysäyttivät minut 80-luvun alussa."

– Olin oppinut vanhemmiltani, että heikompaa pitää auttaa. Niinpä aloin hakea sopivaa tapaa olla avuksi. Monet sanoivat, ettei siitä ole mitään hyötyä, ei yhden ihmisen työ auta yhtään. Minä kuitenkin jatkoin etsimistä. Lopulta päädyin mukaan Unicefin toimintaan. Valitsin järjestön sen takia, että se auttaa nimenomaan lapsia.

– Elämässäni oli tuohon samaan kaikenlaista ikävää. Kun ryhdyin tekemään vapaaehtoistyötä, aloin voida itsekin paremmin. Niin vähällä voi tehdä hyvää toisille ja maailmasta ainakin vähän paremman.

Riitta on käynyt Nepalissa todistamassa itse, että apu oikeasti menee perille.

– Vierailin vuoristokylässä, jossa oli käynnissä naisten luototusohjelma. Koko kylän toimeentulo oli lähtenyt nousuun naisten yritteliäisyyden ansiosta. Unicefin tuella rakennetut kaivot ja käymälät puolestaan paransivat koko kyläyhteisön elinoloja. Matkalla näin, miten paljon Unicefin toimintaa ja työntekijöitä arvostetaan.

Teksti on lyhennelmä ET 13/2016:ssa julkaistusta artikkelista.

Hyväntekijän testamentti on harvinaisuus

Suomessa tehdään vuosittain noin 15 000 testamenttia, joista vain satakunta määrää perinnön tai osan siitä jonkin järjestön hyväksi. Määrä kasvaa hiljalleen.

Hyväntekeväisyyteen voi osoittaa pienenkin osan perinnöstä. Osatestamentissa voi määrätä hyvin tarkasti, millaisen summan tai osan omaisuudestaan haluaa hyväntekeväisyyteen osoittaa. Samalla voi kertoa, mille järjestölle tai taholle haluaa tehdä lahjoituksen.

Liian yksityiskohtaiset määräykset testamentissa saattavat johtaa siihen, ettei järjestö voi ottaa lahjoitusta vastaan. Lahjoitustestamentti kannattaakin tehdä suunnitelmallisesti ja yhteistyössä sen järjestön kanssa, jota haluaa auttaa.

Kuluttajaliiton tuoreen selvityksen mukaan asianajajan laatiman testamentin saa yleensä 200–500 eurolla. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi omaisuuden määrä ja laatu sekä se, onko testamentin laatija lapseton leski vai uusperheessä asuva pariskunta.

Osa yleishyödyllisistä järjestöistä tarjoaa ilmaista lakimiespalvelua testamentin laatimiseen, jos järjestö on yksi edunsaajista. Osalla järjestöistä on kohtuuhintainen yhteistyökumppani, joka auttaa testamenttilahjoittajia asiakirjojen tekemisessä.

20 yleishyödyllistä järjestöä on perustanut yhteisen Hyvä testamentti -verkkosivun, jossa kerrotaan testamenttilahjoittamiseen liittyvästä lainsäädännöstä, annetaan vinkkejä testamentin laadintaan ja vastataan yleisimpiin kysymyksiin.

Testamentilla halutaan etenkin turvata puolison asuminen ja talous ja taata se, että omaisuus ei valu lasten puolisoille. Mutta mitä muuta viimeiset tahdot yleensä sisältävät?

Yhä useampi ja nuorempi laatii testamentin. Joensuulainen asianaja Harri Kontturi suositteleekin, että jokainen, jolta jää perittävää, tekisi sen. Testamentilla voi määrätä, kuka saa omaisuutta, ja sillä voi myös ehkäistä perillisten riitoja.

Asiakirjan sisältöön vaikuttaa, onko testamenttaaja avio- tai avosuhteessa vai yksineläjä ja onko hänellä lapsia. Parit tahtovat yleensä varmistaa, että jäljelle jäävän ei tarvitse surra, miten hänelle käy.

Vaikka välit perillisiin olisivat hyvät, tilanteet voivat muuttua. Lapset saattavat toimia itse tai puolisoidensa lietsomana arvaamattomasti ja esimerkiksi kävellä lesken yli.

Harri Kontturi suosittelee, että ainakin nämä asiat kannattaa ottaa huomioon tetatmentissa.

1. Antakaa lesken päättää asumisesta

Avioleskellä on lain mukaan oikeus jäädä asumaan parin yhteiseen kotiin ja pitää sen irtaimisto jakamattomana elinikänsä. Jos hän vaihtaa asuntoa, perilliset voivat vaatia perimäänsä puolikasta asunnon myyntihinnasta. Tällöin leski ei välttämättä pysty ostamaan haluamaansa asuntoa, sillä esimerkiksi hieman rapistunut omakotitalo voi olla suunnilleen keskustakaksion arvoinen.

Testamentissa voidaan sanktion uhalla määrätä, että perillisten on suhtauduttava lesken asunnonvaihtotoiveeseen myötämielisesti. Kontturin mukaan käyttökelpoiseksi on osoittautunut vastahankaisten perintöosan kutistaminen lakiosaan. Se on tavallisesti selvästi vähemmän kuin perillinen muuten saisi.

– Kun perijä ymmärtää, että perintö pienenee, yleensä suostumus tulee.

Järjestely siirtää perinnön saamista. Toisaalta, perintö suurenee, jos uuden asunnon arvo nousee.

2. Älkää myykö mökkiä

Kesämökistä voi tulla kiistakapula, jos lapset tarvitsevat rahaa vaikkapa perintöveroihin. Kun pari haluaa taata, että mökkiä ei myydä ja eloon jäänyt saa vastaisuudessakin olla siellä, leskelle määrätään usein hallintaoikeus.

– Mökki voi olla tärkeä puolisoille. Sen sijaan esimerkiksi metsien tai arvopapereiden myynti harvemmin haittaa leskeä, Kontturi vertaa.

Vaikka leski ei omistaisi koko mökkiä, hallintaoikeuden turvin hän saa hallita sitä ja voi kieltää sen myynnin. Lesken hallintaoikeus keventää myös perintöveroa.

3. Avopuoliso ei ole vieras

Avopuolisoille testamentti on hyvin tärkeä. Vaikka pari olisi asunut vuosikymmeniä yhdessä, sillä ei ole lain edessä edes aviopuolison vähimmäissuojaa. Kun avopuoliso kuolee, keskeistä on, kuka omistaa minkäkin omaisuuden. Puolisoilla voi olla lapsia edellisistä liitoistaan, eivätkä he aina piittaa avolesken tahdosta.

– Jos asunnon omistaja kuolee, lapset voivat olla häätämässä jäljelle jäänyttä ennen kuin hautajaisia on pidetty, Kontturi kertoo.

Jälkeen jäävälle tulisi hänestä turvata asumisoikeus ainakin joksikin aikaa sekä hallintaoikeus yhteiseen koti-irtaimistoon. Oikeuksia voidaan laajentaa koskemaan myös mökin, auton tai vaikkapa Lapin viikkolomaosakkeen käyttöä.

4. Leskelle jätetään käyttörahaa

Leski ei puolisonsa kuoltua saa käyttää tämän rahoja, vaikka aiemmin lehden tilaukset, ruokaostokset, kiinteistöverot ja vakuutukset olisivat menneet yhteisestä pussista. Jotta hän ei joutuisi liian tiukoille, hänelle voidaan testamentata rahavaroja.

– Rahojen osalta hallintaoikeus ei ole riittävä eikä järkevä, Kontturi sanoo.

5. Ja määrätään tukihenkilö

Lesken turva voidaan maksimoida määräämällä testamentissa toimeenpanija. Hän auttaa, jos joku lapsista rupeaa änkyräksi esimerkiksi asunnonvaihdon yhteydessä.

6. Omaisuus pidetään suvussa

Avioerojen yleistyttyä on alettu määrätä, että lasten puolisoilla ei ole avio-oikeutta perinnöksi jäävään omaisuuteen eikä sen tuottoon.

– Vanhemmat varmistavat, että jos lapset eroavat, perityt rahat eivät lähde edes osaksi maailmalle miniöiden tai vävyjen mukana.

7. Perinnöstä voi poimia osan

Yhä useammin perijälle annetaan oikeus valita, ottaako hän koko perinnön, osan siitä, käyttöoikeuden vai luopuuko hän perinnöstä kokonaan. Ilman erillistä määräystä perijä voi vain ottaa perinnön tai luopua sitä.

– Jos viisikymppinen isä ei tarvitse rahaa, mutta haluaa isänsä metsästysmajan ja avoveneen, testamentin ansiosta hän voi saada ne ja siirtää loput lapsilleen, Kontturi sanoo.

Tällainen on järeää verosuunnittelua. Perintöveron alaraja on 20 000 euroa ja vero on progressiivinen eli kasvaa perinnön suuretessa.

Veropotti pienenee selvästi, kun perintö jakautuu monelle. Jos nyt perineen lapset perivät aikanaan saman omaisuuden, hyppääminen sukupolven yli säästää yhdet verot.

8. Minkä maan lakia sovelletaan?

Testamentissa kannattaa mainita, minkä maan lakia perintöön sovelletaan.

– Jos eläkeläinen muuttaa Aurinkorannikolle ja vähintään puolen vuoden asumisen jälkeen kuolee aurinkotuoliinsa, perintöön sovelletaan Espanjan, ei Suomen lakia, vaikka hän olisi yhä Suomen kansalainen.

9. Rahakokoelma kummipojalle

Kuka tahansa voi antaa omaisuuttaan muillekin kuin rintaperillisille.

Lapseton yksin elävä testamenttaaja haluaa usein jakaa jäämistönsä toisin kuin se lain mukaan menisi. Hän voi jättää kirjastonsa siskonsa tyttärelle, joka on suomen kielen opettaja tai rahakokoelmansa numismaatiikasta innostuneelle kummipojalleen.

Kontturi muistuttaa, että isoista perinnöistä muut kuin verisukulaiset voivat joutua maksamaan jopa puolet veroa.

10. Meritaulun tarina mukaan

Yhä useammin testamentti on viimeinen puheenvuoro läheisille. Sen uusi piirre on lämpimät viestit. Eno voi osoittaa meriaiheisen taulun siskonsa pojalle, koska tämä rakastaa merta ja kävi hänen kanssaan kalassa. Tai täti saattaa jättää kansallispukunsa tanhuavalle veljentytölleen.

Kontturi pitää tunnearvoa tärkeänä ja rohkaisee tarinoiden kertomiseen.

– Kun testamenttia luetaan perukirjoituksessa, kyyneleet valuvat perillisten silmäkulmista, hän kertoo.