Suomessa on yhä enemmän kuolinpesiä, joissa perillisiä odottaa ylivoimainen roinanperkuu-urakka.

Suomalaisperheen kodissa on keskimäärin 10 000 tavaraa. Suuri osa niistä kerää pölyä, vie elintilaa ja häiritsee olemassaolollaan vielä seuraavaakin sukupolvea.

Omistamisen paino selviää viimeistään, kun kuolinpesää selvitellään. 

Tunne solmii siteen

Tavaroista on vaikea luopua. Puhutaan omistusefektistä: kun esine koetaan omaksi, sen arvo omistajan silmissä kasvaa. Siksi asunnon hinnan asettaminen on vaikeaa. Ihminen ei myy asuntoaan vaan kotiaan ja lisää tämän tunteen hintaan.

Eikä ihminen luovu siitä, minkä ulkopuolinen arvioi muitta mutkitta turistikrääsäksi. Omistajalle se on aarre, jonka varsinaista, immateriaalista sisältöä toinen ei tajua. Esine kantaa kallista muistoa matkasta, auringonpaisteesta ja eletystä elämästä.

Näin tavara jatkaa vaellustaan asunnosta toiseen, vinttikomerosta kellariin ja lopuksi perityn ryönästön loppusijoituspaikkaan kesämökille.

Kaiken tämän tavaran joku onneton perii.

Kuolinpesien vaiettu salaisuus on, että moni perii vanhemmiltaan ja sukulaisiltaan lähes ylivoimaisen roinanperkuun. Tällaisissa kuolinpesissä ei riidellä perintökalleuksista vaan siitä, kuka pääsee kuin koira veräjästä perimättä ensimmäistäkään tavaraa.

Niin ihanan avaraa

70 prosenttia suomalaisista laihduttaa. Suuri osa aikoo myös vähentää tavaroidensa määrää. Kunnianhimoisimmat tarttuvat Dave Brunon dieettiin, jossa tavoite on omistaa sata tavaraa.  

Sisustuslehdet näyttävät mallia. Ne esittelevät koteja, jossa yksittäiset tavarat erottuvat, sillä tavaraa on niin vähän. Lehdet eivät tosin kerro, miten useimmat juttukeikat etenevät.

Ensimmäiseksi kuvaaja avustajineen ajaa asukkaat tiehensä ja alkaa raivata asuntoa kuvauskuntoon. Kun 90 prosenttia tavarasta on saatu piiloon, kuvaaminen voi alkaa.

Tavaradieetti on vähintään yhtä vaikeaa kuin laihduttaminen. Tavarasta luopuminen on vasta lupaava alku. Hankkeen onnistumisen eli tavaramäärän pysyvän vähentymisen takaa se, että saa säädettyä aivonsa ja tunteensa tilaan, jossa uusi tavara ei vyöry ostoskasseissa kotiin.

Katkaise kierre nyt

Laihduttajan toiveet tuhoaa pieni napostelu, munkki murheeseen. Roinanperkaajan hyvät aikeet sotkee harmiton lohtushoppailu, mekko murheeseen. 

Haluamme syödä ja ostaa itsemme onnellisemmiksi. Hetkittäin se voi jopa onnistua. Hyvä lounas tai lippu konserttiin voi pelastaa päivän.

Vaan pelastaako se ensi tiistaita? Elizabeth Dunn on keksinyt mainion metodin, jolla voi puntaroida tavaran tuomaa onnea. Tavara, joka tekee onnelliseksi, vaikuttaa ajankäyttöösi ja elämääsi vielä ensi viikon tiistaina.

Jos olet ostamassa jotain, jonka saatat unohtaa ensi tiistaihin mennessä, tee palvelus itsellesi ja lähimmäisillesi, jätä se hyllyyn.

juuli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Odottaako sinuakin karmea perintö?

kirsikankukka55 28.11.2014 klo 14:05 Minua sitten sieppaa nämä jutut. Jos ihmisellä on sosiaalisia kontakteja ja rakastavia ja välittäviä sukulaisia( vaikka ne lapset) ei hänen tarvitse tavaralla hakea hyvää mieltä, eikä pitää kiinni muistoesineistä. Jos perikunnan on vallan mahdoton itse kuljettaa toisen elämää kaatopaikalle, soitto pelastusarmeijaan ja asia on hoidossa. On se nyt hiivatti, että pitää naukua tuollaisesta asiasta. Köyttäkää ne vanhukset tuolinjalkaan ja mielummin jo aikoinaan,...
Lue kommentti
Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Odottaako sinuakin karmea perintö?

Vierailija 28.11.2014 klo 13:50 Suositan tämän jutun lukemista Mökinmuorille, joka ihan tyttärensä luvan kanssa kerää tavaraa. Tytär ei valitettavasti vielä ole tajunnut, mihin on luvan myöntänyt. Nim. Ei millään pahalla Mieltä lämmittää kun jaksat minusta ja vielä tyttärestäkin huolta kantaa, todellista lähimmäisenrakkautta. Älä ystäväiseni kuitenkaan huoli, jos en taannu aivan höppänäksi niin luultavasti pesästä jää senverran varoja jotta hautauksen jälkeen on mahdollista tilata siivooja.
Lue kommentti