Pirkko Lahti, 74, säästi vakuutusrahojaan kymmenen vuotta. Tarvittaessa säästöhenkivakuutus kattaa hänen lainakulujaan.

Pirkko Lahti jäi yhdeksän vuotta sitten eläkkeelle Mielenterveysseuran toiminnanjohtajan työstä. Muutama vuosi ennen sitä hän hankki itselleen säästöhenkivakuutuksen.

– Säästin siihen kymmenkunta vuotta. Olen hyvin köyhästä kodista, isä kuoli sodassa, meitä lapsia oli kolme. Opin jo pienestä pitäen elämään säästeliäästi.

Pirkko Lahti asui pitkään vuokralla eikä edes harkinnut oman asunnon hankkimista ennen kuin vasta yli viisikymppisenä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Olin 1990-luvulla Strasbourgissa kidutuksen vastaisen komission jäsenenä kahdeksan vuotta. Palkkaa työstä ei maksettu, mutta päivärahoista sain kerättyä pesämunan. Käytin sen, kun ostimme puolisoni Kaukon kanssa nykyisen kerrostalokolmiomme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lue myös: Henkivakuutuksen ottaja, muista nämä asiat!

– Sen jälkeenkin olen ottanut lainaa muun muassa asunnossamme tehtyyn remonttiin. Säästöhenkivakuutus kattaa tarvittaessa lainakulujani. Lisäksi voin käyttää rahoja myöhemmin vaikka oman terveyteni ylläpitoon.

Sijoittamisen kiemurat tai riskinotto eivät erityisemmin kiinnosta Pirkko Lahtea.

– Siksi käytän vakuutusyhtiöni asiantuntijapalveluja ja olen niistä valmis maksamaankin. Uusin säästöhenkivakuutussopimukseni viiden vuoden välein, vastikään tein sen taas.

"Olen valmis maksamaan vakuutusyhtiöni palveluista."

– Olen valinnut vakuutukseen matalan riskin sijoituskohteita, vaikka tuotto silloin jäisi matalammaksi. Olen työssäni nähnyt laman uhreja ja kovia elämänkohtaloita, kun äkkirikastumisen tavoittelu on vienyt mukanaan. Siksikin ajattelen, että kohtuullinen tuotto riittää.

Vierailija

Höpö höpö. Onko tämä klo 18.55 joku pankin rahastomainos?  Huom! Huom! Pankit eivät harjoita hyväntekeväisyyttä. Rahastoja ostava kantaa yksinään riskin sijoittamistaan rahoista mutta pankki kyllä veloittaa koko ajan hallinnointipalkkioita, jotka eivät näy erillisinä veloituksina!  Mikään ei takaa, että juuri silloin kun kulut ovat suuret ja on tarvetta myydä rahasto-osuuksiaan ne olisivat tuottaneet voittoa niin että tappiolla joutuu myymään! Rahastot eivät missään tapauksessa tuota aina voittoa vaan voivat menettää arvoaan! Pankit markkinoivat kovasti rahastojaan koska se on niille tuottavaa bisnestä.

Vierailija

Säästöhenkivakuutus on hyvä sijoitus tulevaisuutta varten. Samoin rahastotalletus. Tuollaiset molemmat kannattaa tehdä lapsille ja lapsen lapsille jo heti kun syntyvät, eihän lapset silloin vauvana kovin paljoa tarvitse. Teini-ikäisellä on jo suuremmat kulut, opiskeluikäisestä puhumattakaan. Rahastotalletusta kun säästää lapsesta asti niin sitten tuottoja voi nostaa silloin kun on suuret kulut ja pienet tulot, tilanteen tasaantuessa taas antaa rahaston kasvaa tuotoillaan tai säästää siihen lisää. Näin ei missään vaiheessa elämää tarvitse säästää itseään kipeäksi ja on olemassa vararahasto elämän kiperiin kohtiin, eläkepäiviin. Jos vanhemmat eivät sitä ole tehneet niin sellainen kannattaa tehdä heti kun työt aloittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla