Suomalaisilta jää taskunpohjalle lomareissujen vierasta valuuttaa niin paljon, että summalla saisi vaikkapa 900 tuliterää keskihintaista henkilöautoa.

Joka viides matkailija kantaa reissusta kotiin lomamuistojen lisäksi vierasta valuuttaa, joka jää vaihtamatta takaisin euroiksi.

Korttiyhtiö Visa Europen teettämän tutkimuksen mukaan pöytälaatikoissa kilisee melkein 38 euroa matkustajaa kohti, eli yhteensä 23 miljoonan euron verran. Tuolla summalla saisi hankittua vaikkapa 900 upouutta keskihintaista henkilöautoa tai 46 000 isoa taulutelevisiota.

Käteisen käyttö matkoilla on edelleen suosittua. Vain murto-osa heistä, jotka koti-Suomessa tekevät ostoksia Visan debit-kortilla tohtivat kyselyn mukaan käyttää korttia ulkomailla.

Lähes joka toinen kyselyyn vastannut ja valuuttaa Suomessa vaihtanut arveli, ettei pankki- tai luottokortti toimisi ulkomailla.

Lue myös: Mitä teen, kun matkakumppani sairastuu?

Visa Europen Suomen maajohtaja Vesa Tukonen muistuttaa, että kortin käyttö on turvallista ulkomailla samalla tavalla kuin Suomessa.

Visa Europe teetti valuuttatutkimuksen maaliskuussa yhteensä 16 Euroopan maassa. Kustakin maasta tutkimukseen osallistui 2000 yli 18-vuotiasta.

Tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista matkailijoista käyttää viimeiset vieraan valuutan kolikkonsa lentokentällä ja joka neljäs vaihtaa jäljelle jääneet rahat takaisin euroiksi.

Vinkki! Reissaatko riskillä? 10 kysymystä matkavakuutuksesta