
Haluaisitko puolisosi kanssa yhteisen pankkitilin? Mieti ensin, tarvitsetko joustavuutta, turvallisuutta vai molempia. Oikeanlainen tili säästää monilta harmeilta.
Tai-tili käytettäväksi
Pankit tarjoavat erilaisia tilejä, joita puolisot voivat omistaa yhdessä. Tilin muoto ratkaisee, miten sitä voi käyttää.
Nordean säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijajohtaja Kari Aalto neuvoo:
– Tai-tiliin kannattaa yhdistää esimerkiksi suoraveloitukset ja erilaiset palvelut.
Tiliehdoissa sovitaan rahojen käytöstä. Nostettaessa on kuitenkin kysyttävä, kumman varoja tililtä käytetään.
2 Ja-tili säästäjälle
Ja-tili on hyödyllinen, kun puolisot säästävät yhdessä johonkin tarkoitukseen, mutta raha täytyy saada tarvittaessa nopeasti käyttöön.
Ja-tilin nostoihin vaaditaan kummankin suostumus: sitä käyttävät puolisot yhdessä.
– Ei tule vahingossakaan käytettyä rahoja muihin tarkoituksiin kuin piti, koska kummankin omistajan pitää suostua nostoihin, Aalto toteaa.
Ja-tili soveltuu myös vaikkapa sisaruksille, jotka omistavat yhdessä metsää, josta koituu sekä tuloja että kuluja. Tiliä voi käyttää yhdessä, mutta yhden omistajista voi silti valtuuttaa hoitamaan tiliä ja antaa hänelle käyttöoikeudet.
– Silloin hän on vastuussa muille omistajille rahojen käytöstä, mutta tilin käyttö on edelleen joustavaa, Aalto sanoo.
Avioeron häämöttäessä halutaan yleensä, että kumpikaan ei käytä toisen varoja. Ja-tili on silloin turvallinen.
Sekä ja- että tai-tileillä voi olla useampia omistajia kuin puolisot.
3 Riittäisikö käyttöoikeus?
Elämää helpottaa usein pelkkä käyttöoikeus toisen pankkitiliin. Silloin esimerkiksi mies voi maksaa vaimonsa laskuja, jos vaimo sairastuu tai joutuu jäämään vaikkapa tuhkapilven vuoksi lomakohteeseen pidemmäksi aikaa kuin oli suunnitellut.
Käyttöoikeudet loppuvat tilin omistajan kuolemaan. Tili kuuluu sen jälkeen kuolinpesälle, jonka osakkaat määräävät yhdessä, kenelle käyttöoikeus annetaan vai annetaanko kenellekään erikseen.
Jos taas tulee avioero ja varat ositetaan, tilin muodolla ei ole väliä. Mikäli kumpikaan omistajista ei osoita, että tilillä on enemmän hänen varojaan kuin toisen, niin ja- kuin tai-tilitkin jaetaan puoliksi.
Aalto suosittelee, että määräaikaistilit otetaan aina yhden omistajan nimiin.
– Vaikka molemmille puolisoille omat, erilliset tilit. Näin asioiden hoitaminen sujuu avioeronkin sattuessa. Puolison kuoltua kuolinpesä määrää toisesta tilistä ja leski omastaan.
Jos toinen on pitkään vakavasti sairas, pankki- ja muut taloudelliset asiat hoituvat Aallon mukaan edunvalvontavaltakirjan avulla. Sen voi tehdä varalta ja vahvistuttaa maistraatissa vasta silloin, kun sitä tarvitaan.
Hyvät ja huonot puolet
TAI-TILI
+ Joustava, koska kumpikin voi nostaa rahaa ilman toisen suostumusta.
+ Sopii päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen.
+ Jos toinen puolisoista kuolee, leski voi yhä käyttää tiliä.
—Toinen omistaja pääsee nostamaan varoja myös, vaikka toinen ei sitä haluaisi. Periaatteessa hän voi tyhjentää tilin ja häipyä rahojen kanssa.
— Soveltuu säästämiseen ja-tiliä huonommin. Jos raha ei pysy näpeissä, säästöt voivat haaskautua muihin tarkoituksiin kuin alun perin piti.
JA-TILI
+ Suojaa rahojasi, jos et luota toiseen tilinomistajan. Saman tekee oma tili ilman toisen käyttöoikeutta.
+ Jonkun omistajista tai vaikka ulkopuolisen voi valtuuttaa hoitamaan tiliä.
+ Joustava.
— Ei sovellu päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen.
— Ei välttämättä helpota lesken raha-asioiden hoitamista.
Artikkeli on lyhennelmä ET-lehdestä 3/2011
Hyvä juttu. Asiaa paremmin tuntematta. Aika hyvä jos joku voi elää noin, toisten kustantamana. Epäilen asian todenperäisyyttä.
Jokainen alle 55-vuotias työtön,jolta loppuu ansiosidonnainen päiväraha,joutuu työssäkäyvän avio/avopuolison elätettäväksi,koska Suomessa on voimassa vielä aatamin aikainen laki puolison elatusvelvollisuudesta.
Onneksi vähenevät.
tiedän tapauksen, jossa päälle viisikymppinen kotirouva jää yksin avioeron vuoksi, ,kun mies löysi nuoremman ja siinä tuli varmaan äitiä ikävä kamalat oikeustaistelut nimenomaan rahasta, kun vaimo oli 30 v ollut kotirouvana.
Siinä kyllä nälkä alkaa vaimon ovella kolkutella.
t.myyrä
Tuollaisessa tilanteessa naisen kannattaisi ilman muuta vaatia erossa elatusapua. Onhan hän kotona olemisellaan turvannut miehen mahdollisuutta luoda uraa ja hankkia rahaa (ja siinä samalla eläkettä itselleen).