Supi vikkelä juoksi polkua pitkin,
kun minä kivellä istuin ja itkin.
Eikä se edes katsonut taakseen,
luuli kai rantaani omaksi maakseen.
Olipa vikkelä, kaunis ja musta,
kesken itkuni herätti ihastusta.
Kiireesti kuivasin kyyneleet pois,
että paremmin silmillä nähdä vois'.
Katse seurasi sitä niin kauas kuin näki.
Polku olihan pitkä ja korkea mäki.
Supi näkymättömiin jatkoi matkaa.
Tarkoitukseni oli taas itkua jatkaa,
mutta unohdin syyn ja se palannut ei.
Supi turkissaan kai sen mukanaan vei.
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa meitä Facebookissa
