Valo hoitaa
Risto mie oon nimeltäni, tahtoisin olla Urmas taikka Aamos,
pimmeitä on olleet mietteet, mut ennee ei ulkona oo kaamos.
Niin oli harmoota, ei visertäny hämärässä etes metsikössä tintti,
ihellä ajoittain iloa ja alakulloo, niistä täyttyy riimittäjän vintti.
Muurattavvoo on ollu mukavasti, no uuneja tehty vuan tuppiin,
kaamos aika on vaikeeta, pitkä pimmee aina käy miun nuppiin.
No ei tarvii paljon sytykkeitä, jos tulloo kotona asioista kinnoo,
ajan ku murjottaa, olo on ku ois muurannu jottai vähän vinnoo.
Uuninmuuruu töissä, meikä näkköö palatsii, talloo sekä mökkii,
harvoin mielipije jostakin, johtaa siihen että kaikki alakaa tökkii.
Tunne jos kuumenoo, toista loukkoo särköö lähimmäisen mielen,
koheltelen ihekkii, toisinaan toisen torut karvaasti sisälleni nielen.
Sana sannoo elontiellä pittää koittoo kaikki virheet anteeksi antoo,
taakoilla ei sua täyttee toisen harteita, vuan tukkee, nostoo, kantoo.
Hymy, hyvä sana, luo valoa, on kuin jakaisi toisen kanssa evvään,
pimeessäkin jaksamme, lämmin läheisyys tuo kuin uuven kevvään.
Pimmee tullee mennee vie veronsa, valossa paremmin ka viihtyy,
ja aurinkoisella ilemalla, pienistä asioista harvoin kehtoo kiihtyy.
Kevät kohta uusi alakaa, no valo varmasti pimmeyvenkin voittaa,
tinttikii ja muutkii linnut metsiköissä toisillensa sirkutusta soittaa.
Valoisia päiviä!
Risto Salmi Savonlinna
