
Klassikkoruokien kärkikaartiin kuuluva silakkalaatikko on kelpo ruokaa, jonka voimalla Suomea on rakennettu. Tämän reseptin juuret ulottuvat 1930-luvulle.
4–6 annosta
8–10 kpl suolasilakkaa
8–9 kpl isohkoa perunaa
2 sipulia
300 g siansivua
10 kokonaista maustepippuria
noin ½ l maitoa
noin ½ l vettä
Pinnalle
korppujauhoja
nokare margariinia
- Liota suolasilakoita tunnin verran vedessä.
- Pese, kuori ja viipaloi perunat ja silppua sipulit.
- Leikkaa siansivusta kuutioita. Käristä lihapalat paistinpannussa. Voitele irronneella rasvalla uunivuoan pohja. Kuullota
- sipulia pannulla lihojen päällä.
- Levitä uunivuokaan kerros perunoita, paloiteltuja silakkafileitä, sianlihakuutiota ja sipulia sekä maustepippureita. Jatka näin
- muutaman kerroksen verran. Jätä perunoita päällimmäiseksi.
- Kaada vuokaan maitovesiseos niin että pinta lähes peittyy.
- Ripottele pinnalle korppujauhoja ja muutama nokare rasvaa.
- Kypsennä laatikkoa uunin keskiosassa 200 asteessa. Kun neste alkaa kiehua, pudota lämpö 150 asteeseen. Hauduta kypsäksi
- 2–3 tuntia. Peitä vuoka foliolla, jos pinta tummuu liikaa.
Vinkki: Jos et löydä kaupasta suolasilakoita, käytä silakkafileitä. Lisää silloin maitoon 1 ½ tl suolaa.
Anna Syttänne-Paastela, Vääksystä kertoo suosikkireseptinsä tarinan.
– Äidin ohjeen mukaan tehty silakkalaatikko on ollut aina lempiruokani. Ohje on peräisin 1930-luvulta, mutta vuosien varrella se on keventynyt. Silavasta kaadan nykyään rasvan pois, ja maito on ykkösmaitoa. Maku on kuitenkin pysynyt mehevänä vuosikymmenten ajan.
Resepti on kirjasta ET Klassikot – lukijoiden rakkaimmat reseptit (2012).