Yritykset ja repsahdukset ovat aina seuranneet toisiaan. Usein totutut mieliteot nostavat päätään, silloin sorrun herkkuihin ja ikävät oireet palaavat, Arja Kivekäs kertoo.
Yritykset ja repsahdukset ovat aina seuranneet toisiaan. Usein totutut mieliteot nostavat päätään, silloin sorrun herkkuihin ja ikävät oireet palaavat, Arja Kivekäs kertoo.

Enää ei leipää tarvitse hylätä, vaikka vatsa oikkuilisi vehnästä tai hiivasta, tietää Arja Kivekäs.

Hiivasyndrooma on vaivannut Arja Kivekästä, 50, vuosikymmeniä. Paras apu on löytynyt välttämällä sokeria, vehnää, hiivaa ja teollisia elintarvikkeita.

– Turvotus jäi pois muutamassa päivässä, vireystila koheni ja muutkin oireet väistyivät. Paino putosi puolessa vuodessa 10 kiloa – enkä edes lisännyt liikuntaa, Arja kertoo vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksista.

Tarja Kvarnströmillä, 66, todettiin 1980-luvun alussa laktoosi-intoleranssi ja vuonna 1985 keliakia.

– Kun luovuin kotimaisesta viljasta oloni parani hiljalleen, vatsaoireet helpottivat, paino ja veriarvot alkoivat nousta. Pahimmillaan painoin vain 45 kiloa, Tarja muistelee.

– Kun keliakiani todettiin, kaupassa oli tasan yhtä lajia gluteenitonta jauhoa. Se muistutti lähinnä perunajauhoa. Ei ollut tietoakaan valmiista leivonnaisista, näkkileivistä, kekseistä tai makaroneista. Nyt valikoima on hyvä, ja käytän mielelläni valmiita leipäseoksia.

"Kun keliakiani todettiin, kaupassa oli tasan yhtä lajia gluteenitonta jauhoa."

Tarja Kvarnströmin valinta on puhdas kaura.
Tarja Kvarnströmin valinta on puhdas kaura.

Arjan ja Tarjan suosikkireseptit

Arjan hiivaton pizza

  • 6 dl ruisjauhoja (tai gluteenitonta tummaa jauhoseosta)
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1 ½ tl suolaa
  • 3 dl vettä
  • 3 rkl öljyä/sulatettua voita

Yhdistä leivinjauhe, suola ja ruisjauhot.

Lisää vesi ja öljy, vaivaa taikinaksi.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.

Täytä pizza mielesi mukaan.

Paista 250 asteessa 12–15 minuuttia.

 

Tarjan gluteeniton näkkileipä

  • 2 dl maissijauhoja
  • 0,75 dl auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  •  0,5 dl seesaminsiemeniä
  •  0,5 dl kurpitsansiemeniä
  •  2,5 dl kiehuvaa vettä
  •  0,5 dl öljyä
  •  sormisuolaa

Yhdistä kuivat ainekset kulhossa ja kaada joukkoon kiehuva vesi ja öljy.

Sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Kaada massa pellille leivinpaperin päälle.

Laita käsi muovipussiin ja tasoita taikina mahdollisimman ohueksi.
Ripottele sormisuola taikinan pinnalle.

Leikkaa halutessasi taikina sopivan kokoisiksi paloiksi.

Paista kiertoilmauunissa 150 asteessa noin 1 tunti.

Mansikkakausi on vihdoin käynnistynyt Etelä-Suomessa ja tulevina viikkoina myös muualla maassa. Katso ET:n viisi parasta mansikkareseptiä!

Viime viikonlopun aurinkoiset säät sysäsivät mansikan kypsymisen vauhtiin. Päälajikkeita poimitaan jo Lounais-Suomessa ja Etelä-Suomen rannikkoalueella, kerrotaan Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry:stä. 

Alkukesän viileiden säiden vuoksi mansikan kypsymisen alueelliset erot ovat normaalia suurempia. Pohjois-Suomessa mansikan kypsymistä joudutaan vielä hieman odottamaan. 

Ilouutisiakin kuitenkin on: satoa saadaan tänä vuonna noin 13-14 miljoonaa kiloa, kun viime vuonna mansikkaa poimittiin 11,9 miljoonaa kiloa. Viileä alkukesä on nimittäin vahvistanut kasvustoja ja parantanut raakilekasvua. 

Poimimme ET:n netistä viisi ihanaa reseptiä, joissa voit hyödyntää tuoreita, kypsiä mansikoita.

1. Mansikka-leipäjuustosalaatti


Mansikka ja leipäjuusto sopivat hienosti yhteen. Tuoreet mansikat pääsevät loistamaan tässä raikkaassa salaatissa. Katso resepti täältä.

2. Mansikka-trifle


Näyttävään jälkiruokaan tulee kerroksittain mansikkakiisseliä, jugurttia, keksejä ja paahdettua marenkia. Komeus koristellaan tietysti tuoreilla mansikoilla. Katso resepti täältä.

3. Mansikkainen suklaajuustokakku


Suussasulava suklaakakku tehdään tuorejuustosta. Kakku nautitaan mansikkasoseen ja mansikoiden kera. Katso resepti täältä.

4. Muurinpohjaletut ja mansikkasalsa


Kesän ihanin herkku on muurinpohjalettu. Sen kanssa maistuu ranskankerma ja limellä ja chilillä terästetty mansikkasalsa. Katso resepti täältä.

5. Maan paras mansikkaleivos


Tämä leivos valloittaa kesäisin koko Kuhmon seudun, kertoo paikallinen leipomoyrittäjä. Ohje on helppo ja lopputulos herkullinen. Kokeile vaikka! Katso resepti täältä.

P.s. Tiesitkö, että mansikka on luomulääke?Lue, miten se auttaa turvotukseen ja ruoansulatukseen

Kesän paras herkku on vastapaistettu muurinpohjalettu. Se höystetään ranskankermalla ja ihanalla mansikkasalsalla. 

Muurinpohjaletut ja mansikkasalsa

noin 10 isoa lettua

4 kananmunaa
1 l maitoa
2 dl ohrajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
½ dl sulatettua voita
yhden limetin raastettu kuori

Mansikkasalsa

1 l mansikoita
1 pieni mieto chilipalko
2 limetin mehu
50 g voita
(sokeria)

Lisäksi

2 prk (à 200 g) ranskankermaa
voita paistamiseen

  1. Sekoita lettutaikinan ainekset tasaiseksi. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia, mielellään pidempään.
  2. Poista mansikoista kannat ja lohko marjat. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna palko.
  3. Paista taikinasta pitsimäisiä lettuja.
  4. Valmista salsa. Kuumenna voi pannulla. Lisää joukkoon chili ja hauduta muutama minuutti. Lisää mansikat ja kääntele pannulla muutama minuutti. Lorauta sekaan limetin mehu ja sokeria maun mukaan.
  5. Nosta letut, ranskankerma ja salsa tarjolle. Kukin syöjä voi levittää letun päälle haluamansa määrän ranskankermaa ja mansikkasalsaa.