Uudet perunat saavat seurakseen savukaloja, sitruuna-ahventa, kotitekoista silliä. Kesäisen herkuttelun kruunaa ihana vadelmatorttu.

Keitetyt uudet perunat

uusia perunoita
1–2 tl karkeaa merisuolaa/
 1 l vettä
tilliä

  1. Pese ja rapsuta perunat puhtaiksi.
  2. Keitä vesi. Lisää suola, tillin­varsia ja perunat.
  3. Keitä perunoita koon mukaan noin 15 minuuttia. Kun ne ovat napakan kypsiä, kaada vesi pois. Aseta perunoiden päälle pyyhe ja nosta kattila hetkeksi takaisin liedelle höyryttymään.
  4. Ripottele perunoille tuoretta tilliä.

Sipulikastike

2 punasipulia varsineen
2 keltasipulia varsineen
100 g voita
1 ½ tl suolaa
4 dl kiehuvaa vettä

  1. Kumoa silputut sipulit tarjoilukulhoon. Mittaa joukkoon voi ja suola.
  2. Keitä vesi ja kaada sipulien päälle juuri ennen ruokailua.
  3. Sekoita ja tarjoa uusien perunoiden kanssa.

Punasipulisilli

2 kevyesti suolattua sillifileetä
1 punasipuli
2 rkl hunaja-väkiviinaetikkaa
½ dl vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa
(rosmariininoksa)

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
  1. Leikkaa silli annospaloiksi. Kuori ja leikkaa sipuli viipaleiksi.
  2. Sekoita liemi ja kaada sillipalojen ja punasipulien päälle.
  3. Voit lisätä joukkoon rosmariinia tai tuoretta basilikasilppua.

Sitruuna-ahven

4–8 ahvenfileetä
1 tl sitruunan raastettua kuorta
nokare voita
rouhittua valkopippuria
suolaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
  1. Lisää voinokare pannulle ja raasta joukkoon pestyn sitruunan raastettua kuorta. Hauduta sitruunankuorta hetki voisulassa.
  2. Lisää ahvenfileet pannulle. Paista kummaltakin puolelta.
  3. Rouhi pintaan valkopippuria ja lisää kevyesti suolaa.

Marinoitu savusilakka

10 savusilakkaa
1 keltasipuli varsineen
Marinadi
1 dl rypsiöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl Provencen yrttejä
½ tl sokeria
½ tl suolaa
valkopippuria

  1. Perkaa savusilakat ja pilko kalat pieniksi paloiksi.
  2. Sekoita marinadi ja kaada kalojen päälle. Lisää joukkoon pilkottu sipuli varsineen.
  3. Anna makujen tekeytyä kylmässä ennen tarjoilua.

Savulohitahna

300 g savulohta
½ dl silputtua ruohosipulia
½ dl silputtua tilliä
1 ½ rkl sitruunamehua
1 dl ranskankermaa tai
turkkilaista jogurttia

  1. Poista lohipalasta nahka ja ruodot. Hienonna kala karkeaksi.
  2. Silppua ruohosipuli ja tilli. Pese sitruuna ja purista tarvittava määrä mehua.
  3. Yhdistä ainekset tahnaksi.
  4. Anna makujen tekeytyä kylmässä ennen tarjoilua.

Jälkiruoka: Vadelmatorttu

125 g voita tai margariinia
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl ruokosokeria
1 rkl vettä

Täyte
125 g voita tai margariinia
1 ½ dl ruokosokeria
2 munaa
100 g jauhettua mantelia
3 dl vadelmia
100 g tummaa suklaata
mantelilastuja

Koristeeksi
vadelmia

  1. Nypi voin joukkoon vehnäjauhot ja sokeri. Lisää vesi. Taputtele tasaiseksi palloksi.
  2. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa kelmuun pakattuna puolisen tuntia.
  3. Levitä taikina jauhotetulle pöydälle ja kauli ohueksi piirakkapohjaksi. Levitä pohja piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla muutamia reikiä.
  4. Esipaista 200-asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia.
  5. Valmista kuorrute. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon munat yksitellen ja lopuksi mantelijauho. Leikkaa suklaa rouheeksi.
  6. Ripottele piirakkapohjalle suklaarouhetta ja vadelmia.
  7. Levitä mantelitäyte päälle ja koristele mantelilastuilla.
  8. Paista piirasta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
  9. Koristele torttu tuoreilla vadelmilla ennen tarjoilua.

Katso tästä parhaat jälkiruokareseptit!

Sisältö jatkuu mainoksen alla