Opiskelu kannattaa kaiken ikäisenä, sillä aivot pysyvät virkeinä käytössä. Raudaskylän seniorilukion opiskelijat ovat motivoituneita ja sinnikkäitä, mutta jos homma käy raskaaksi, paussiakin voi pitää. Mitä kuuluu viime kevään seniorilukiolaisille?
Raudaskylän opistossa Ylivieskassa alkoi vuonna 2009 lukio-opintoihin valmentava puolivuotinen seniorilukio. Se on ainoa laatuaan Suomessa ja tarjoaa ilmaisen opiskelun ja ylläpidon vaikka ylioppilaaksi asti.
Opetuksessa päivitetään kielten, matematiikan ja tietotekniikan taidot tasolle, josta voi jatkaa aikuislukioon. Raudaskylässä on myös nuorille tarkoitettu starttilukio, joten samoilla valmentavilla kursseilla voi opiskella 17- ja 70-vuotiaita. Tämä tuo työskentelyyn oman tunnelmansa.
Neljän vuoden aikana Raudaskylästä on kirjoittanut ylioppilaaksi kymmenen senioria, jotka ovat 50–70-vuotiaita. Lisäksi parikymmentä eläkeläistä on opiskellut erimittaisia jaksoja. Suurimmat keskeyttämisen syyt ovat olleet terveysongelmat.
Marja Liuska, 66, Espoo
Koulun penkille omaksi iloksi
”Tulin seniorilukioon, koska jäätyäni eläkkeelle elämääni jäi tyhjää aikaa. Toivoin työn tilalle jotain uutta ja kehittävää, elämälle sisältöä ja tavoitetta. Halusin opiskella kieliä, koska omana kouluaikanani vain käännettiin ja päntättiin. Seniorilukio sujui minulta aika hyvin, ja päätin siksi jatkaa opiskelua aikuislukiossa. Tykkään opiskelusta.
Olen suorittanut jo viisi lukion kurssia. Nyt minulla on tiivis jakso ruotsia, saksaa, pitkää matematiikkaa, uskontoa, biologiaa ja äidinkieltä. Kaikilla kursseilla on mukana paljon nuoria. Se on mukavaa. Tavoitteenani on kevääseen mennessä suorittaa muutama kurssi. Sen pidemmälle ei elämää näillä kymmenillä suunnitella.
Olen pienen maatalon tytär Pyhäjärveltä. Nuorena minulla ei ollut mahdollista opiskella, mutta en ole harmitellut sitä. Päädyin vakuutusalalle, sillä olen aina ollut numeroihminen. Mutta nyt on opiskelun aika. Se antaa henkisesti paljon haasteita, ja saan uusia tuttavuuksiakin. Arvosanoilla ei ole väliä. Jos nyt menee huonosti niin seuraavalla kerralla paremmin.
Käyn joka toinen toinen viikonloppu kotona Espoossa. Matkustan junassa ykkösluokassa! Se on pientä ylellisyyttä 40 vuoden työelämän jälkeen. Eikä se ole kuin 15 euroa kalliimpi kuin tavallinen lippu.”
Risto Myllymäki, 70, Kalajoki
Ylioppilas jatkaa opiskelua
”Pääsin keväällä 2012 ylioppilaaksi Raudaskylästä. Kirjoitin historian, äidinkielen, matematiikan, ruotsin ja yhteiskuntaopin. Kävin sen jälkeenkin opiskelemassa täällä englantia. Vasta sitten kun pystyin satsaamaan kaiken energiani englantiin, olen alkanut oppia kieltä.
Lähdin lukioon, kun tylsistyin Shellin baarin ukkojen porinapiirissä. Sanoin vaimolle, että lähden lukemaan englantia ja ATK:ta, sillä kaikki pökkäsi aina näiden taitojen puutteeseen. Vaimo totesi, ettei sinulla ole mitään mahdollisuuksia, eivät edes ota sinua sinne. En ollut koskaan lukenut englantia. Mutta aloitin englannin, ruotsin ja matematiikan nollakurssilta.
Helppoa se ei ollut. Piti lukea kovasti, että tieto jäisi päähän. Kävin viikoittain keskusteluja lopetamisesta. Opettaja neuvoi vaihtamaan englannin saksaan. Sitten se lähtikin menemään päivä ja vuosi kerrallaan. En ole koskaan ollut niin väsynyt kuin ensimmäisen yo-kirjoituksen jälkeen. Olisin metsätöissä päässyt vähemmällä. En tahdo vieläkään uskoa, että selvisin, ja pidän sitä suurena Jumalan ihmeenä kohdallani.
Yövyin viikot opistolla, vaikka koti on vain 50 kilometrin päässä. Ilmaiseksi sai syödä, nukkua ja opiskella. Pelkäsin hermostuvani nuorisoon, sillä heidän kielenkäyttönsä harmitti monesti. Soluelämäkin pökki, sillä nuoret kossit sotkivat monesti yhteistilat. Toisaalta nuorten kanssa oleilu oli hauskaa, aivan kuin olisi päässyt katsomaan tulevaisuuteen heidän kauttaan. Sai olla elämän virrassa mukana. Nyt opiskelen englantia kansalaisopistossa ja kotona päivittäin.”
Sirpa Juuso, 48, saksan, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja
Senioreita on ihana opettaa
”Senioreilla on motivaatio huipussaan, ja he usein kiittävät opettajaa tunnin jälkeen. Seniorilukiossa on 44 pakollista kurssia, kuten kaikissa aikuislukioissa. Nuorisolukiossa kursseja täytyy suorittaa 75.
Pitkä englanti on monille ikäihmisille kiviriippa. He kokevat sen vaikeaksi, kun joutuu opettelemaan sekä kirjoittamisen että lausumisen. Muutaman kuukauden opiskelulla seniorilukiossa on vaikeaa päästä kuusi vuotta peruskoulussa opiskelleiden nuorten tasolle. Monet seniorit kirjoittavatkin meillä pitkän ruotsin tai saksan.
Nyt lukion ykkösellä on neljä eläkeläistä, muutama aikuinen ja loput nuoria. Abiluokalla on yksi seniori ja yksi viisikymppinen, jotka saavat ylioppilaslakin joulukuussa. Aineopiskelijana ja iltalukiossa on jokunen seniori-ikäinen.”
Marja-Leena Pärkkä, 60, Turku
Soluasuminen ei ollut minun juttuni
”En jatkanut syksyllä opiskelua, koska minulle tuli iso, aikaa vievä hammasremontti. Joudun keskittymään nyt siihen.
Seniorilukio oli minulle mukava kokemus. Jos tulisin nyt takaisin, hankkisin oman asunnon, sillä soluasuminen ei sovi minulle. Kaipaan rauhaa. Ottaisin myös vähemmän aineita, ja keskittyisin vain saksaan ja englantiin.
Tulin seniorilukioon avoimin mielin ilman tavoitteita. Olen käynyt keski- ja perushoitajakoulun. Halusin opiskella erityisesti englantia. Ruotsi oli hallussa, koska asuin siellä 30 vuotta. Opiskelin englantia, ruotsia, saksaa, matematiikkaa, äidinkieltä ja opiskelutekniikkaa. Opettajat huomioivat pientä senioriryhmäämme hyvin.
Motivaation täytyy olla hyvä, sillä läksyihin meni helposti neljä tuntia illassa. Takapakkejakin tuli, ja välillä teki mieli lähteä pois. Mutta lähdin välillä happihyppelylle ja tein tein jotain terapeuttista, vaikka käsitöitä. Sitten taas jaksoin.
Hyppy tuntemattomaan oli hieno kokemus. En pidä mahdottomana, että joskus jatkaisin opintojani.”
Outi Ravelin, 72 vuotta, Rovaniemi
Into loppui kesken
”Minulla ei vain riittänyt intoa jatkaa. Olisin joutunut tekemään koulussa tosi paljon töitä, ja laiskuus voitti
Jäin kesällä 2012 leskeksi, ja elämä oli ikävää. Lähdin seniorilukioon saadakseni muuta ajateltavaa. Olin aikoinaan käynyt supistetun kansakoulun, keskikoulun ja kauppaopiston. Tiesin englannin olevan minulle vaikeaa, mutta sen saattoi vaihtaa saksaan.
Vanhat opit olivat yllättävän hyvin tallessa pääkopassa. Koulu oli kuin paluu nuoruuteen, vaikka usein koinkin itseni vanhaksi pulpettiin.
Mutta ei lukukausi hukkaan mennyt. Koulussa oli monen maakunnan väkeä, kuin suomalainen mukava kylä pienoiskoossa. Tykkäsin kovasti jakaa asuntolamellin uusien ihmisten kanssa. Mirjami Haapaniemi oli kämppikseni, ja olen iloinen, että sain tutustua häneen. Tunneilla oli mukavaa, kun siellä oli nuoriakin. Opiskelu oli halpaa, koulutarvikkeisiin meni vain 40 euroa. Tietokonettakaan ei tarvinnut ostaa.
Nyt olen matkustellut, myynyt asuntoni ja muuttanut vuokralle. Leskeksi jääminen vie vielä ajatuksiani, mutta jätän vähitellen menneen taakse. Unelmanani on muuttaa ehkä Ouluun tai poikani lähelle Espooseen. Mietin sitäkin, että lähtisin vielä Raudaskylään. Marja yrittää kovasti houkutella minua sinne.”
Mirjami rakasti opiskelua
Kannuslainen Mirjami Haapaniemi, 80, oli opiskellut kolme vuotta, urakoinut 62 kurssia ja kirjoittanut kuusi ainetta ylioppilaskirjoituksissa. Hän kertoi opiskeluistaan ET-lehdessä 9/2013. Kesällä Mirjami kuoli, kirjaimellisesti kesken opiskelun, sillä hän oli varannut kesäksi paljon saksan tehtäviä. Hän oli tulossa syksyllä takaisin kouluun.
Mirjamin poika Vesa Haapaniemi kertoo, että äiti rakasti opiskelua ja kolme vuotta Raudaskylässä toivat hänelle paljon iloa.
Lue Mirjamin haastattelu.
Juttu on julkaistu ET-lehdessä 19/2013.
