Espoolainen Anneli Hyttinen, 73, sai verenpainelääkkeet 15 vuotta sitten. Lääkkeet eivät kuitenkaan tehonneet. Anneli päättii muuttaa elintapojaan ja tulokset yllättivät.

"Korkea verenpaineeni huomattiin 15 vuotta sitten työterveystarkastuksen yhteydessä. Lukemat olivat huimat: 170/100. Poltin silloin vielä tupakkaa, ruokajuomana oli usein olut ja töissä oli stressiä. Arjen kiireiden ja paineiden takia uskottelin itselleni, että minulla ei ole aikaa harrastaa liikuntaa.

Sain verenpaineeseeni kaksi lääkettä.

"Kuvittelin, että kun otan napin tai pari, minun ei edes tarvitse kohentaa elintapojani."

Kun lääkitys ei sitten tuntunutkaan tehoavan, annostusta muutettiin. Siltikään verenpaineeni ei laskenut suositeltaviin arvoihin.

Oivalsin kahdeksan vuotta sitten, että hyvänen aika, enhän minä näin pärjää! Lopetin tupakoinnin ja aloin syödä terveellisemmin. Juhlissa skoolaan, mutta arkeeni alkoholi ei enää kuulu. Nykyisin käyn innokkaasti kuntosalilla ja pyrin kävelemään rappusia. Olen vähentänyt suolankäyttöä ja suosin Sydänmerkki-tuotteita.

Verenpainelukemani ovat tätä nykyä erinomaiset 120/60. Erityisiä verenpainelääkkeitä en käytä – hyvät elintavat riittävät. Yksi iso juttu hyvinvointini ylläpitäjänä on vapaaehtoistyö Potilastukipiste OLKA:ssa Meilahden sairaalassa Helsingissä. Kun jäin eläkkeelle, en halunnut samalla jäädä paikoilleni. Haluan auttaa.

Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei korkea verenpaine ole mikään pikkujuttu. Se on suurin yksittäinen syy muun muassa aivohalvaukselle ja sepelvaltimotaudin kehittymiselle.

Lääkitys ei tee ketään terveeksi. Omat valinnat ja elintapamuutokset sen sijaan kantavat pitkälle.”