Kun verenpaine jää pysyvästi koholle, on aika aloittaa lääkitys. Mutta riittävätkö pelkät pillerit? ET-lehden omalääkäri Risto Laitila vastaa.

1. Sain lääkkeet verenpaineeseeni. Tietääkö se nyt sitä, että popsin pillereitä lopun elämääni?

Sitä se yleensä tietää. Verenpainelääkkeistä on niin iso hyöty, että niitä kannattaa todella käyttää säntillisesti ja ohjeiden mukaan. Samalla kun ne laskevat verenpainettasi ja kohentavat oloasi, ne ehkäisevät etenkin aivohalvauksia ja sydämen sairastumista.

Jos potilas pystyy pudottamaan painoaan, liikkuu reippaillen ja alkoholin käyttö pysyy kohtuullisena, verenpainekin muuttuu helpommin hoidettavaksi – ja joskus lääkkeetkin voidaan lopettaa.

2. Miten verenpaineeni voi olla näin korkea, vaikka elän mielestäni säällisesti?

Piilossa saattaa olla jokin sellainen tekijä, jota ei osata nimetä. Vaikkapa kuormittava elämäntilanne. Osasyy löytyy perimästä eli geeneistä. Vaikka kohonnut verenpaine liittyy valtaosalla ylipainoon ja vähäiseen liikuntaan, monella paineet voivat olla katossa hyvistä elintavoista huolimatta.

3. Miksi verenpaineeseen on niin monenlaisia lääkkeitä?

Siksi, että verenpainemuotoja on useita. Monella nuorehkolla potilaalla verenkiertoelimistö käy kuin moottorisaha, jonka tyhjäkäynti on säädetty vähän liian korkealle: silloin sahan terä pyörähtelee itsekseen. Tällaiseen verenpaineeseen tarvitaan tyhjäkäyntiä sääteleviä lääkkeitä, beetasalpaajia. Sen kaveriksi käyvät valtimoiden kireyttä vähentävät kalkkisalpaajat.

Kun mennään vanhempaan ikään, korkea verenpaine jäykistää ja kiristää valtimoverisuonia, eikä tyhjäkäynnin säätöä välttämättä tarvita. Lääkevalikoima on silloin laaja: ACE-estäjä tai AT-salpaaja on monesti lääkityksen kulmakivi. Pieni nesteenpoistotabletti voi olla joskus hyvä valinta. Tavallisesti käytetään useampaa eri ryhmän lääkettä kohtalaisin annoksin.

4. Mistä lääkäri tietää, minkälainen lääke sopii juuri minulle?

Lääkkeen valinta lähtee potilaan koko kuvasta: onko hän nuori vai iäkkäämpi, jolla on muita sai­rauksia tai rytmihäiriöitä. Usein joudutaan kokeilemaan eri vaihtoehtoja. Se vaatii lääkäriltä ja potilaalta hyvää kumppanuutta, ja joskus kärsivällisyyskin on koetuksella.

Myös haittavaikutukset on aina noteerattava. Joitakin potilaita ACE-estäjät alkavat yskittää, joillakin kalkkisalpaajat turvottavat nilkkoja. Silloin lääke on hyvä vaihtaa toiseen.

5. Miksi oikean lääkkeen ja annoksen löytäminen on joskus niin vaikeaa?

Vastaanotolla mitattu verenpaine antaa harvoin tarkan kuvan potilaan verenpaineen käyttäytymisestä. Jo pelkkä mittaustilanne kohottaa usein lukemia. Siksi lääkärille olisi hyvä viedä useamman viikon ajalta tehty lista kotiverenpainemittauksista, joissa näkyisi myös pulssilukema. Hyvä verenpainemittari on suositeltava investointi omaan terveyteen.

Kun potilaan oikeat lukemat ovat selvillä ja verenpaineen perustutkimukset tehty, aloitetaan lääkekokeilu usein pienellä annoksella tai jopa kahdella lääkkeellä yhtä aikaa.

Potilaan kannattaa alkuvaiheessa seurata verenpainettaan päivittäin aamuin illoin ja panna tulokset lapulle muistiin. Terveyskeskuksissa on omamittauspisteitä, jos ei omista verenpainemittaria.

Kun lääkitys saadaan reilaan, riittää pari kertaa kuukaudessa tehty tilanteen tarkistus.

6. Kun minulla nyt on lääkitys, saanko syödä lakritsia mielin määrin?

Lakritsi on salakavala herkku, sillä se vaikuttaa elimistössä aldosteronihormonin tavoin. Lakritsi lisää suolaa elimistöön ja nostaa verenpainetta. Eli mielin määrin ei sitä pidä lääkkeestä huolimatta mässätä. Salmiakki sen  sijaan ei nosta verenpainetta.

7. Onko enää väliä, miten syön tai liikun, kun minulla on jo lääkitys?

Tottahan toki on! Suolainen ruoka lisää elimistön nestelastia ja nostaa verenpainetta. Verenpaineen aisoissa pitäminen vaikuttaa myös suoraan verisuonten kuntoon. Käyttämällä kasviksia, juoksevia rasvoja ja täysjyväleipää ja syömällä muutenkin järkevästi, autat elimistöäsi yhdessä lääkkeiden kanssa pitämään verisuonet hyvässä kunnossa.

Liikunta taas toimii kuin täsmälääke: esimerkiksi puolen tunnin hikinen sauvakävelylenkki tehoaa jopa yhden lääkenapin verran verenpainettasi alentavasti.

8. Entä, jos viis veisaan veren­paineesta ja unohdan lääkkeet kaappiin – miten minun käy?

Valtimosuontesi terveys on vakavassa vaarassa. Aivohalvaus on se ikävin hoitamattoman, kohonneen verenpaineen seuraus. Myös sydäninfarktin ja sydämen vajaatoiminnan vaara väijyy. Valtimot ja sydän kun eivät tahdo kestää vuodesta toiseen korkeaa painetta.

Omilla valinnoilla on siis aina suuri merkitys verisuoniterveydelle. Silti täydellisetkään elintavat eivät aina riitä, vaan tarvitaan hyviä lääkkeitä.

Vierailija

8 kysymystä verenpaineesta

Hei olen syönyt muutamia vuosia verenpainelääkettä. Alussa kokeiltiin useita eri valmisteita -osa yskitti - osassa hurjia huimauksia- ja vihdoin löytyi suht passeli. Koskaan aiemmin minulla ei ole ilmennyt sellaiia oireita- hikoan päästä niin että vesi nokkuu pitkin niskaa - ja ohimoita. Lisäksi olen huomannut - välillä tulee aivan hillitön himo suolakurkkuihin - salmiakkiin ja lakritsaan. Summa summaaruun - olen todennut nämä lääkkeet poistavat elimistöstä nesteitä ja oma kroppa ryhtyy...
Lue kommentti
Vierailija

8 kysymystä verenpaineesta

"Jos verenpaine jää pysyvästi koholle". Tärkein kysymys on, että mitä on tehty sen alentamiseksi. Mitä lääkäri on osannut tehdä. Minkälaisille asiantuntijoille on ohjattu ja miten on seurattu kehitystä. Yleensä lääkärit eivät "ohjaa" mihinkään ja mitenkään ei seurata. Vasta sen jälkeen voidaan todeta, onko jäänyt pysyvästi. Nykyään vain seurataan ja sen jälkeen todetaan. Jos tällaisessa tilanteessa aloitetaan lääkitys, niin syyt jäävät ikuisesti piiloon.
Lue kommentti

Siru Törrösen, 69, äiti ei suostunut muistitesteihin. Tytär vinkkaa, kuinka hän sai vihaisen ja pelokkaan äidin lopulta lääkärin vastaanotolle.

Siru Törrönen:

"Äitini asui yksin maatilalla lapsuudenkodissani Köyliössä, eikä pyynnöistäni huolimatta ollut suostunut muistitesteihin. Olin epäillyt äitini muistia jo pitkään, hän tuntui piilottelevan muistamattomuuttaan aggressiivisella käytöksellä.

Vainoharhaisuus oli ensimmäisiä pahempia oireita. Toiveenamme oli vuonna 2010 muuttaa Köyliöön, lähemmäs äitiäni. Äitini vainoharhaisuus oli kuitenkin tuohon aikaan pahimmillaan, eikä hän laskenut meitä lähelle itseään. 

Olin saanut taisteltua äidilleni kaksi kertaa päivässä vierailevat kotihoitajat, joiden tekemät ruuat äitini tosin nakkasi useimmiten roskiin. Kesällä 2016 kotihoito teki viimein päätöksen äitini siirtämisestä hoitokotiin. Sitä ennen hän oli lähtenyt öisin etsimään isääni, joka oli kuollut 16 vuotta aikaisemmin."

Näin huomasin muistisairauden:

  1. Piilotetut esineet.
    "Äidin avaimet ja lompakko löytyivät toistuvasti jääkaapista. Se oli ainoa paikka, jossa ne olivat hänen mielestään turvassa."
  2. Sairauden kätkeminen.
    "Äiti ei juhlissa halunnut puhua pitkään kenenkään kanssa. Jos hän lähti yksin käymään jossakin, hän soitti viimeistään puolen tunnin kulutta ja ilmoitti haluavansa heti takaisin kotiin."
  3. Kadonneet taidot.
    "Äitini ruuanlaittotaito katosi vähitellen kokonaan. Ensin hän söi joka päivä lihapullia, sitten vain sipulia ja jauhelihaa."
  4. Turvalliset ostokset.
    "Äiti alkoi ostaa kaupasta vain maitoa ja jauhelihaa, ei mitään muuta."
  5. Vaikeat vesi ja sähkö.
    "Löysin äidin usein pimeästä istumasta. Kesäkuumalla hän saattoi lämmittää talon paahtavan kuumaksi. Äiti lopetti myös pesulla käymisen kokonaan, eikä pessyt enää pyykkiä, vaan yritti kätkeä likaiset vaatteensa."

Sirun vinkit muistisairaan omaisen auttamiseksi:

1. Seuraa läheisen muistia ajan kanssa.

"Oma äitini jaksoi skarpata noin puolisen tuntia vieraiden seurassa, sen jälkeen hän ahdistui ja pyrki poistumaan paikalta."

2. Joukkoista.

"Kun en saanut äitiä lääkäriin, järjestin hänet kuntamme vanhustyön retkelle mukaan. Retken jälkeen järjestäjät ottivat minuun yhteyttä ja kertoivat huomanneensa äitini muistin heikentyneen. En enää ollut asian kanssa yksin. Pyysin retken järjestäjiltä asiasta kirjallisen lausunnon."

3. Ole yhteydessä lääkäriin ja kunnan työntekijään.

"Kunnan vanhustyöntekijä tapaa asiakkaan ensin ja välittää tiedot lääkärille. Lääkärin tapaamisen jälkeen arvioidaan mahdollinen tarve jatkotutkimuksille. Sekä lääkäri ja kunnan työntekijä kannattaa valmistella siihen, että muistisairas pyrkii piilottamaan sairauden ja poistumaan paikalta."

4. Jos on pakko, huijaa.

"Lopulta sain äitini lähtemään muistitesteihin väittämällä hänen itse varanneen niihin ajan. Äiti oli jo niin muistamaton ja peloissaan, ettei kehdannut kieltää tehneensä niin."

Siru Törrösen laajemman haastattelun voit lukea ET:n numerosta 2/2018.

Välillä laiskuus iskee ja nummelalainen Sylvi Reinikainen, 68, ei jaksaisi kuntouttaa MS-tautiaan niin kuin pitäisi. Mutta vedessä Sylvi tuntee itsensä kevyeksi, ja pyörätuolin kanssa hän pääsee matkoille.

"Olin 14-vuotias koululainen, kun kynät yhtäkkiä alkoivat putoilla käsistäni. Minut vietiin vastaanotolle, ja koska silloin elettiin aikaa, jolloin poliota oli vielä liikkeellä, lääkärit epäilivät ensin sitä. Jouduin paikallisessa sairaalassa eristykseen, kunnes minut siirrettiin Törnävän piirimielisairaalan neurologiselle osastolle.

Mielisairaalassa oli yllättävän hauskaa. Siellä järjestettiin tansseja ja elokuvailtoja. Porukkaa oli jos jonkinlaista. Olin siellä reilun kuukauden, ja kun pääsin pois, papereissa luki diagnoosin kohdalla sclerosis disseminata eli epämääräinen skleroosi. Se oli 60-luvun alussa MS-taudin nimi. Perässä oli tosin kolme kysymysmerkkiä.

Äidilleni ja isälleni kerrottiin, että minulla on hermotulehdus käsissä, mikä sai aikaan velttohalvauksen. Kortisonia oli siihen aikaan jo käytössä, ja sillä oireeni ensin hävisivät. Harmi vain, että lääke lihotti minua kuukaudessa kymmenen kiloa.

Luulin parantuneeni

Minulle jäi sairaalasta lähdettyäni sellainen käsitys, että olin parantunut ja hermotulehdus halvauksineen oli ollut ja mennyt. Kolmen vuoden jälkeen, keväällä 1966, sairastin flunssan. Siitä seurasi epämääräistä pistelyä ja käsien puutumista. Seuraavana keväänä sama toistui.

Tautini siis eteni. Yhden angiinan jälkeen minulle tuli pitkäaikaista puutumista ja pistelyä, tällä kertaa jalkoihin. Tuntui kuin jaloissani olisi ollut sukat, vaikka ei ollut. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, että MS-taudin kuvaan kuuluvat pintatunnon puutokset käsissä ja jaloissa.

Tässä elämänvaiheessa opiskelin sairaanhoitajaksi ja olin töissä Lappeenrannan keskussairaalan neurologisella osastolla. Keskustelin oireistani opettajan kanssa, ja hän puolestaan kysyi neuvoa neurologilta. Lääkäri sanoi, että sairauteni on aivosairaus ja että jos oireita ilmenee, minun on lähdettävä tavalliseen sairaalaan, ei mielisairaalaan.

Tieto auttoi minua käsittelemään asiaa, joten hankin sitä niin paljon kuin mahdollista.

Tuohon aikaan tulivat pysyvät oireet, sillä aloin potea jatkuvia tasapainovaikeuksia. Pitkillä kävelyillä rasituin, ja askeltaessa minusta tuntui kuin kantapäitteni alla olisi ollut vaahtomuovia. Puutuminen tuntui nyt voimakkaampana kuin aiemmin.

Keppi avuksi

Olin 23-vuotias, kun viimein sain MS-tautidiagnoosin. Osasin itse tarjota diagnoosia HYKS:n neurologille, sillä luin paljon ja hain tietoa lääketieteellisestä kirjallisuudesta. Olin nuori, enkä osannut olla sairaudesta kovin järkyttynyt. Tieto auttoi minua käsittelemään asiaa, joten hankin sitä niin paljon kuin mahdollista. Tiesin senkin, että oireideni lievittämiseksi ei ollut muita lääkkeitä kuin kortisoni.

Olen aina ollut perusluonteeltani melko realistinen. Elämäni oli muuten tasapainossa, ja se varmasti auttoi paljon. Olin myös palannut Helsinkiin ja erikoistunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Tein töitä nuorisopsykiatrisella osastolla Hesperian sairaalassa ja olin hyvin innostunut työstäni. Tasapainohäiriöiden vuoksi vaapuin välillä pahasti. Siispä otin käyttööni kepin.

Olin välillä töissä päihteistä toipuvien puolella. Kerran olin rutiinikierrolla lääkärin kanssa ja jouduin kävelemään suuren ruokasalin läpi. Horjuin niin, etten meinannut pysyä pystyssä. Potilaat katsoivat minua kummastuneina. Jouduin pyytämään erästä päihdepotilasta avukseni.
MS-porukasta voimaa

Kaikki nämä sairausvuodet tukenani on ollut paikallinen MS-porukka. Jaamme toistemme kanssa paljon asioita ja olemme tehneet useita matkoja yhdessä paljon. Olemme käyneet ainakin kymmenessä eri maassa ja monissa niistä lukuisia kertoja. Tämän porukan ansiota on, että rohkaistuin ottamaan käyttööni pyörätuolin, etenkin matkoilla. Vertaisistani näin, miten hölmöä on raahautua muiden perässä. Jos matkalla etsii koko ajan vain seuraavaa istumapaikkaa, ei ehdi nauttia kunnolla mistään.

Yhdessä nauraminen tekee hyvää.

MS-yhdistys on muutoinkin henkireikäni. Kun jäin sairauteni takia eläkkeelle, yhdistyksessämme toimiminen pehmensi iskua. Vertaisryhmässä, jonka olemme itse nimenneet "Rappioryhmäksi", osaan suhtautua sairauteeni luontevammin kuin muissa ympyröissä.

Kerromme toisillemme sattumuksiamme ja töppäyksiämme. Joku paljasti saaneensa poliisit peräänsä, kun oli hoiperrellut autolleen. Minä arastelin apuvälineiden käyttöä nuorena. Kotiin palattuani ajoin auton ihan oven viereen ja livahdin sisään niin, ettei kukaan vain huomaisi, jos horjuisin.

Porukassamme huumori rönsyilee, ja se jos mikä on tärkeää. Yhdessä nauraminen tekee hyvää.

Aina ei jaksaisi

Laiskuus ja mukavuudenhalu ovat kompastuskiviäni. Ne ovat ihmisessä tiukassa, niin minussakin. En jaksaisi ihan joka päivä kuntouttaa kehoani, ja joskus annan liian helposti periksi.

Ohjelmaani kuuluvat kotikuntosaliliikkeet ja harjoittelu seisomatelineellä sekä puolapuilla. Lisäksi poljen pyörätuolissa istuen kuntopyörän kaltaista Motomediä.

Istun pysyvästi pyörätuolissa. Toinen käteni on toista enemmän kippurassa, siis spastinen. Harjoittelemalla olen kuitenkin oppinut rentouttamaan sormiani sen verran, että pystyn omatoimisesti esimerkiksi käyttämään tietokonetta.

Olen paljon muutakin kuin MS-potilas.

Minulla on kaksi omaa fysioterapeuttia. Toisen kanssa teen vesijumppaa. Rakastan vettä, sillä tunnen itseni vedessä kevyeksi. Vedessä myös rentoudun, sillä siellä pystyn tekemään asioita, joita en voisi tehdä kuivalla maalla.

Tauti ei masenna

En ole ollut MS-tautini vuoksi masentunut. Olen koko ikäni ollut kuin kirjailija Eleanor H. Porterin romaanihahmo Pollyanna, joka uskoo siihen, että hyviä asioita tapahtuu, jos vain yrittää nähdä aina jotakin hyvää.

Olen kiitollinen, että koen oloni turvalliseksi. Kasvoin rakastavassa kodissa ja sain elämäni eväiksi kristillisen kasvatuksen. Sairauteni ja liikuntakykyni väheneminen eivät vaikuta turvallisuuden tunteeseeni. Jos en hyväksyisi sairauttani, en hyväksyisi itseäni.

Sairaus on ominaisuus, jota en saa kiskomallakaan pois itsestäni. MS-tauti on ollut minulla jo teini-ikäisestä asti, joten epäilen, että hyväksymisprosessini on ollut hyvin erilainen verrattuna ihmiseen, joka sairastuu vasta vanhempana. Olen puhunut tukihenkilönä paljon MS-tautiin sairastuneiden ihmisten kanssa, eikä elämä ole kenelläkään helppoa.

Olen paljon muutakin kuin MS-potilas. Olen puoliso ja äiti. Minulla on kolme lastenlasta, joiden kasvamista, kehittymistä ja oppimista jaksan aina
ihmetellä.

Kävimme syksyllä lasten kanssa muun muassa Kansallismuseossa ja katsomassa baletit Romeo ja Julia sekä Liisa ihmemaassa.

Olen luonteeni mukaisesti ikitoiveikas. Elämässä on niin paljon koettavaa ja nähtävää. Haluan matkustaa. Keväälle minulla on suunnitteilla Välimeren risteily."

Sylvin aikajana

1963: Ensimmäiset oireet käsissä, syyksi epäiltiin poliota.
1972: Tasapainovaikeuksia, kömpelyyttä. MS-diagnoosi vahvistuu.
1976: MS-matkatoimikunnan matkat alkavat (Jalta, Rodos, Gran Canaria).
1983: Lohjan seudun MS-kerho perustetaan.
1984: Pyörätuoli käyttöön.
1991: Vihdin vammaisneuvoston jäsenyys useana vuonna.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 2/2017.

  • MS-tauti eli multippeliskleroosi on liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7 000 henkilöä. MS-tautia on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä.
  • MS-taudissa elimistö hyökkää omia kudoksiaan vastaan ja muodostaa vasta-aineita, jotka vaurioittavat aivojen valkean aineen hermohaarakkeita. Taudin syytä ei tunneta kunnolla, mutta sairauden katsotaan kehittyvän monen tekijän yhteis-vaikutuksesta. Perintötekijöiden ohella vaikuttavat lapsuuden virusinfektiot ja D-vitamiinin pitkäaikainen puutos.
  • MS-taudin yleisimmät alkuoireet ovat näön hämärtyminen toisessa silmässä ja raajojen puutuminen, jalkojen lihasheikkous, kaksoiskuvat, tasapainovaikeudet, huimaus, puhehäiriöt, suolen ja virtsarakon toimintahäiriöt sekä uupumus.
  • Edetessään MS-tauti aaltoilee. Liikunta- ja toimintakyky huononevat vuosien saatossa. Suurella osalla potilaista tauti ei lyhennä elinikää.
  • Parantavaa hoitoa ei ole, mutta sairauden kulkuun voidaan vaikuttaa. Lääkkeitä ovat muun muassa beeta-interferoni, glatirameeriasetaatti, fingolimodi, natalitsumabi ja sekä uudet biologiset lääkkeet.
  • MS-potilaan tärkeää itsehoitoa ovat liikunta ja ohjattu kuntoutus.

Lähteinä neuroliitto.fi ja terveyskirjasto.fi